Äiti ampui lapsensa murhaajan oikeudessa - kuka muistaa

Meikän päässä tuntuu olevan vain fragmentteja kuuluisista murhajutuista... Mutta muistelen, että joskus jossakin päin maailmaa (mielessä on, että saksankielisellä alueella Euroopassa, mutta tämä EI ole varma muistikuva) kesken oikeudenkäynnin lapsiuhrin äiti olisi ampunut hyväksikäytöstä ja murhasta epäillyn miehen. Muistaako joku tömmöisestä tapauksesta mitään? Ampuminen tapahtui kaiketi oikeustalolla ellei peräti salissa.
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Tapauksesta on tosiaan isompikin juttu Pollarikirjassa (ja muissakin opuksissa).
Näin siis tapahtui ja muistaakseni ihan oikeussalissa. Teko sai aikaan valtavan julkisuushärdellin tapauksen ympärillä. Naisen vapauttamista vaadittiin aivan yleisesti ja taisipa päästä suht nopeasti vapaalle jalalle odottamaan henkirikosoikeudenkäyntiä.
Naisen suosio kuitenkin laski nopeasti, kun kävi ilmi erinäisiä seikkoja kuten:
- oli huumausaineitten käyttäjä
- eronnut (tuohon aikaan isompi asia, nykyäänhän vakio)
- lapsi jätetty leikkimään yksinään kun äiti juopotteli ja käytti huumetta
- nainen alkoi heti tapauksen jälkeen tekemään bisnestä haastatteluille jne.
Tuomio oli jotain 7-8 vuoden luokkaa, mistä sitten istui puolet.
Tämä siis näin äkkiseltään muistettuna.

Urho
Tapaus sattui Pohjois-Saksassa 1980 tai 1981. Kyse oli tosiaan kovia kokeneesta naisesta, jonka tyttären sarjapedofiili oli tappanut. Naisen minimituomion puolesta syntyi jonkinlainen kansaliike, ja oli kyllä hyvin tiedossa, että nainen oli ns. laitapuolen kulkija, mikä ei ainakaan oman tuttavapiirini sympatioita mitenkään alentanut. Uhri, eli se pedofiili, oli niin paatunut tekijä, että oli edellisellä koppireissullaan antanut kastroida itsensä, mikä ei sekään sitten auttanut.
Tapaukseen perustuva elokuvakin on aikanaan tehty, jos joku vaikka haluaa enemmän tietoja esim. internetistä etsiä....
Elokuva "Annas Mutter" ("Murha oikeussalissa")
http://www.imdb.com/title/tt0085171/

Tyttö oli haudassa, ei sijaiskodissa.Tattoo kirjoitti:Olis ny ampunu sen niin ettei jää kiinni, lapselle sitten siitä entistäkin parempi elämä kun mutsi jyrsii baakelssiaan, toivottavasti pääsi hyvään ja raittiisseen sijaiskotiin.
Elokuva näkyy kuvatun Munchenissä. Oikea tapahtumapaikka oli oman käsitykseni mukaan Pohjois-Saksassa. Mahdollisesti Lubeck, Bremen, Kiel tai Flensburg.
-
Dr Bergmeister
- Adrian Monk
- Viestit: 2800
- Liittynyt: La Maalis 13, 2010 9:37 pm
- Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu
Re: Äiti ampui lapsensa murhaajan oikeudessa - kuka muistaa
Löysin tuolta viimeiseltä sivulta tämän mielenkiintoisen jutun. Olipa hyvä, että tuli vilkaistua sinne, koska olin aikonut laittaa tästä topicin; nyt ei tullut aloitettua turhaan uutta ketjua.
Tämä tyttärensä murhaajan ampunut äiti oli nimeltään Marianne Bachmeier. Hän oli syntynyt 3. kesäkuuta 1950 Sarstedtissa ja kuollut 17.9.1996 Lübeckissä. Hän tuli kuuluisaksi koko Saksassa tämän tekonsa johdosta.
Marianne Bachmeier eli lapsuutensa Sarstedtissa, jonne hänen vanhempansa olivat paenneet Itä-Preussista. Isä oli ollut mukana Waffen-SS- joukoissa. Myöhemmin vanhemmat erosivat, ja äiti meni uusiin naimisiin.
Jo 16 vuotiaana Marianne sai ensimmäisen tyttärensä, toisen hän sai 18 vuotiaana silloisen elämänkumppaninsa kanssa. Molemmat lapset hän antoi heti syntymän jälkeen adoptoitavaksi. Vuonna 1973 syntyi Anna, joka vietti elinvuotensa äitinsä kanssa. Annan syntymän jälkeen Marianne otti sterilisaation, koska ei kai halunnut enää lapsia.
Toukokuun 5. päivä 1980 siihen aikaan 7 vuotias Anna Bachmeier ei halunnut mennä kouluun, vaikka äiti oli eri mieltä. Anna halusi mennä kaverinsa luokse, mutta sinne hän ei koskaan päässyt, koska joutui 35 vuotiaan Klaus Grabowskin käsiin. Mies oli ammatiltaan teurastaja. Grabowski piti tyttöä kotonaan useita tunteja ja kuristi sitten tytön sukkahousuilla. Syyttäjän mukaan mies oli sitonut tytön ja laittanut pahvilaatikkoon sekä kuljettanut erään kanavan varrelle, jonne oli haudannut tytön. Grabowski oli aiemmin tuomioita saanut seksuaalirikollinen, ja hän oli syyllistynyt lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön aiemminkin. Vankeutensa aikana 1976 hän oli vapaaehtoisesti ottanut kastraation, mutta söi myöhemmin jotain hormoonipillereitä. Poliisikuulustelussa hän kertoi, että Anna oli kiristänyt häneltä rahaa ja oli uhannut kertoa äidilleen miehestä, ellei tämä anna rahaa hänelle. Sen vuoksi hän sitten murhasi lapsen. Mies oli pidätetty Annan murhasta heti samana iltana ravintolassa jonka nimi oli Im alten Zolln.
Kun oikeuskäsittely oli menossa, Marianne Bachmeier meni sinne ja salakuljetti aseen oikeussaliin. Siellä hän tappoi tyttärensä murhaajan ampumalla tätä kohti kahdeksan laukausta, joista kuusi oli kuolettavaa. 35 vuotias syytetty kuoli välittömästi. Tuohon aikaan tämä oli tunnetuin "omankädenoikeus"-tapaus, ja tästä seurasi aikamoinen mediasirkus. Asiasta keskusteltiin yleisesti joka paikassa. Tv- ryhmät eri puolilta maailmaa matkustivat Lübeckiin. Toimittajat kyselivät kaduilla ihmisten mielipiteitä Marianne Bachmeierin teosta. Toiset olivat myötätuntoisia, jotkut toiset taas tuomitsivat teon. Marianne Bachmeier myi omaelämäkertansa Stern-lehdelle, joka maksoi siitä 250 000 DM (Saksan markkaa). Hän uskoutui Stern-toimittaja Heiko Gebhardtille, joka vieraili hänen luonaan tutkintavankeuden aikana.
Marraskuun 2. päivänä Marianne Bachmeier oli itse oikeudessa syytettynä murhasta. Hän sai Grabowskin murhasta kuusi vuotta vankeutta, mutta hänet vapautettiin kolmen vuoden kuluttua. Vuonna 1985 hän meni naimisiin ja muutti miehensä kanssa v. 1988 Lagosiin Nigeriaan. Mies toimi siellä opettajana saksalaisessa koulussa. Pariskunta erosi v. 1990 ja Marianne muutti Sisiliaan. Siellä hän työskenteli erässä Palermossa sijainneessa hoitolaitoksessa, jossa hoidettiin kuolevia potilaita. Kun hän sai kuulla itse sairastavansa syöpää, hän muutti takaisin Saksaan. Siellä hän 46 vuotiaana kuoli haimasyöpään 17.9. 1996. Marianne Bachmeier on haudattu Lübeckiin samaan hautaan, jonne Anna haudattiin.
Lähde: Wikipedia, saksankielinen

Gods made heavy metal.
Re: Äiti ampui lapsensa murhaajan oikeudessa - kuka muistaa
Aika jännää teon tuomitseminen sillä jos olisi tapahtunut rapakon toisella puolella niin olisi pedofiili kuitenkin melko varmasti saanut kuoleman tuomion. Sitä tuomiota, kun ei euroopassa ole niin jollain sitten on pokkaa turvautua oman käden oikeuteen. Toki jos ei hyväksy kuolemaan tuomitsemista niin sillon asia erikseen.
Se että elämä ei ole kunnossa niin kynnys tälläisii on varmasti paljon pienempi kuin työssäkäyvällä henkilöllä. Eikä varmaan kauheasti menetettävää kun lapsikin jo menetetty.

DollariExpress
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1682
- Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm
Re:
tuskin kukaan on tuota raiskattua ruumista ottanut kotiinsa enää..Tattoo kirjoitti:Olis ny ampunu sen niin ettei jää kiinni, lapselle sitten siitä entistäkin parempi elämä kun mutsi jyrsii baakelssiaan, toivottavasti pääsi hyvään ja raittiisseen sijaiskotiin.
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen