Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia Ruotsissa

19.3.2009 9:56
A A

Helsingin Sanomat

Ruotsin poliisi etsii suomalaisennustajaa, jonka epäillään huijanneen valtavia rahasummia asiakkailtaan.

Expressen-lehti kertoo varakkaasta ruotsalaisnaisesta, joka kääntyi rakkaushuolineen 46-vuotiaan suomalaisen puoleen. Suomalainen ilmoitti palveluistaan lehti-ilmoituksella.

Ensimmäiset neuvonsa ruotsalaisnainen sai puhelimitse 400 Ruotsin kruunulla eli vajaalla 40 eurolla. Sen jälkeen hinnasto muuttui rajusti. Asiakassuhde kuitenkin jatkui ja syveni niin, että ruotsalaisnainen joutui lopulta myymään osakkeita, pääomavakuutuksia ja ottamaan lainaa.

Ennustusten lisäksi ruotsalaisnainen osti selvänäkijältään muun muassa "pyhää vettä", jonka pirskottelu suojasi hänen kotiaan pahalta. Ennustajan tuotevalikoimaan kuuluivat myös taikahöyhenet.

Kokonaislaskutus ehti nousta 3,2 miljoonaa kruunuun (noin 300 000 euroon) ennen kuin ruotsalaisnainen kääntyi poliisin puoleen.

Ennustajan entiseen asiakaskuntaan kuuluu Expressen-lehden mukaan myös gävleläinen leski, joka menetti kaikki säästönsä.

Ruotsin poliisi on nyt antanut pidätysmääräyksen Länsi-Tukholmassa kirjoilla olevasta suomalaisnaisesta. Nainen on aikaisemmin syyllistynyt liikennerikkomuksiin. Nyt häntä epäillään törkeästä petoksesta.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Suo ... 94?ref=rss
Alethes doksa meta logu
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 11:40 am

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Mitähän tähän voisi sanoa? :(
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1326
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Mun mielestä naista ei tulisi tuomita mistään petoksesta, noi asiakkaat on vaan ollu helvetin tyhmiä kun on lähtenyt ostelemaan "pyhiä"vesiä ja sun muita. Mitäpä sitten tehdään jos nainen kumminkin tuomitaan? Eikö silloin pitäisi melkeinpä kaikki ennustajat tuomita petoksista? Tiedän ihan omasta kokemuksesta, että ennustajat vetelevät ihan hatusta asiakkaillensa vasrauksia, eihän siihen hirveesti tarvita kun saa asiakkaasta riittävästi tietoja ja voi sitten sen perusteella kertoa miellyttäviä juttuja epätoivosillle. En ole itse joutunut ennustajan uhriksi, vaan satun tuntemaan yhden ennustajan joka on "hyvä" hommassaan ja tienaakin vielä ihan kohtuullisesti ennustamisesta. Se on jokaisen oma valinta soittaako ennustajalle ja jos sitten vielä pistää koko omaisuutensa menemään, niin eikö se silloin ole oma vika ja hölmöyttä? Turha mielestäni huudella perästä sitten kun massit on loppu.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 11:40 am

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

Olen jampan kanssa hyvinkin samaa mieltä. Mun yks kaveri on niin kiinni jossain "ennustajassa" hyvä kun ruokaa osaa laittaa, ellei kysy ekaks ohjeita ennustajalta. Joka kuukausi rahaa laitetaan "syrjään" ennustajaa varten, josko tulisikin pitempi sessio.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
rimma
Christopher Lorenzo
Viestit: 1513
Liittynyt: Ma Marras 19, 2007 10:43 pm
Paikkakunta: Pripyat

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja rimma »

Hm... Ennustus ja huijaaminen käyvät minun mielestä hienosti samaan lauseeseen. Vastaavat toisiaan niin hyvin.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
debbie

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja debbie »

Ennustajana esiintyminen ja sillä tienaaminen ei sinänsä ole mikään rikos. Mutta kiinnostaisi enemmän se prosessi, missä ennustaja mahdollisesti manipuloi asiakastaan niin, että tämä suostuu maksamaan älyttömiä summia, jää koukkuun. Siinä prosessissa saattaa olla se rikollinen elementti mukana. Löytääkö ennustaja asiakkaansa heikon kohdan ja alkaa sitten käyttää sitä hyväkseen? Miten hän sitoo asiakkaan itseensä? Oletan,että huijatut saattavat olla myös yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat kuuntelijaa ja auttajaa.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Hyvä, debbie! Juuri noin - jostakin manipuloinnistahan siinä on pakko olla kyse, kun ei enää näillä hyväksikäytetyillä järki pelaa, ja olen sitä mieltä, että kyllä siinä mennään jo rikoksen puolelle.

Tässä on juuri se kohta, josta toisaalla keskustelin - toimitaanko huijarin kanssa yhteistyössä, jos osoitellaan uhria nyt sormella? Toisaalta ollaanko arkielämässäkin menossa siihen suuntaan, että luottaminen - joka nyt ei ihan tähän tapaukseen suoraan sovi - onkin suurempi rikos kuin itse huijaaminen?

Kyllä jutuissa pitää olla vähän moraalinenkin pointti mukana - onko sallittua hyväuskoisia höynäyttää?
Alethes doksa meta logu
Waja
Jane Marple
Viestit: 1094
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 1:36 pm

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja Waja »

Mielenkintoinen on kysymys siitä minkälainen ihminen uskoo näihin ennustajiin.
Eihän mitenkään ole ymmärrettävissä että normaalijärjellä varustettu ihminen uskoo tällaisiin ennustajiin.
Mikä niihin saa uskomaan?Sinulle enestään tuntematon ihminen muka osaa sanoa mitä elämässäsi tulee tapahtumaan.Ei mitään logiikkaa.
Uskottu mies pitäisi näille uskoville määrätä.
Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3147
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

Waja kirjoitti:Mielenkintoinen on kysymys siitä minkälainen ihminen uskoo näihin ennustajiin.
Eihän mitenkään ole ymmärrettävissä että normaalijärjellä varustettu ihminen uskoo tällaisiin ennustajiin.
Mikä niihin saa uskomaan?Sinulle enestään tuntematon ihminen muka osaa sanoa mitä elämässäsi tulee tapahtumaan.Ei mitään logiikkaa.
Uskottu mies pitäisi näille uskoville määrätä.
Kai se on sama juttu kuin ääriuskonnollisilla... Pitää saada uskoa johonkin ja luotetaan siihen, että asiat on ennalta ohjailtuja jne...
Haetaan sitä vahvistusta omalle luonteelle.
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
albaanisissi
Frank Drebin
Viestit: 382
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 8:59 pm

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja albaanisissi »

Mutta kiinnostaisi enemmän se prosessi, missä ennustaja mahdollisesti manipuloi asiakastaan niin, että tämä suostuu maksamaan älyttömiä summia, jää koukkuun.
ei kai siinä mitää, käsittämättömän idiootti ja hyväuskonen ihminen, siinä se. en kas käsitä mitä rikosta täs on tapahtunu? a myy taikahöyheniä kalliilla b ostaa simppeli homma, molemmat sai mitä tahto.
This one time, i shot a guy to his adams aple just to see how long it takes to him to die. I was with other guy and we had 15 dollar bet on it, i lost. It tooked a few minutes, he drowned in hes own blood actually.
-richard kuklinski-
debbie

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja debbie »

Kyllä se on aika kylmää ajattelua, että hyväuskoista saakin höynäyttää. Hyväuskoinen ihminen harvoin on alleviivatusti ilkeä. Hän voi olla vanhus, yksinäinen, mt-ongelmainen.. On erittäin inhottavaa lähteä hyödyntämään toisen ihmisen heikkoutta, kyllä sille on hyvä rajat asettaa.

Ennustaja kertoo usein, mitä olettaa asiakkaansa haluavan kuulla, antaa ehkä vähän ympäripyöreitä elämänohjeita. Itse uskovana ihmisenä minulle riittää tietää se, että Jumala johdattaa ja luottaa siihen, päivä kerrallaan. Siitä ei tarvitse kellekään mitään maksaa, eikä siihen tarvita välikäsiä.
jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1326
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Re: Suomalaisennustaja huijasi valtavia summia

Viesti Kirjoittaja jamppa »

debbie kirjoitti:Kyllä se on aika kylmää ajattelua, että hyväuskoista saakin höynäyttää. Hyväuskoinen ihminen harvoin on alleviivatusti ilkeä. Hän voi olla vanhus, yksinäinen, mt-ongelmainen.. On erittäin inhottavaa lähteä hyödyntämään toisen ihmisen heikkoutta, kyllä sille on hyvä rajat asettaa.

Ennustaja kertoo usein, mitä olettaa asiakkaansa haluavan kuulla, antaa ehkä vähän ympäripyöreitä elämänohjeita. Itse uskovana ihmisenä minulle riittää tietää se, että Jumala johdattaa ja luottaa siihen, päivä kerrallaan. Siitä ei tarvitse kellekään mitään maksaa, eikä siihen tarvita välikäsiä.

Missä kohtaan sitten tulee rikos mukaan kuvioihin? Siinäkö vaiheessa kun massit on loppu? Niin kuin tässä tapauksessa nyt sitten kävi niin. Mielestäni aivan turha itkeä perään jos rahat on menny huijarille. Jos näin ruvetaan ajattelemaan niin kieltooon vaaan kaikenmailman ennustajat. Uskokokoon kukin mihin uskoo ja monelta se uskokin on rahat vieny, eikä sitäkään ole vielä rikokseksi laitettu.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
Vastaa Viestiin