Marsalkan kommentti viittaa selvästi johonkin muuhun ketjuun, josta pääsisi sitten rääpimään.
Ei. En ole aina. Mutta en myöskään usko siihen, että poliisi lavastaisi ihmisiä syyllisiksi.
Jälleen kerran kaikki jäivät jumittamaan tuohon poliisin näkemylseen, mutta kukaan ei kiinnittänyt pienintäkään huomiota siihen, ettei sieppausteoriaa tuo mikään muu kuin vanhempien väite.
Esim. ikkunasta, jonka Kate ja Gerry väittivät väkivalloin avatun, ei löytynyt kenenkään muun kuin Katen sormen jäljet. Ja tuo ikkuna tutkittiin jo silloin heti 4. 5.
Ikkunasta ei myöskään löytynyt mitään kuituja tms. vaikka olisi oletettavaa, että jos ikkunasta joku on kiivennyt ulos tyttö sylissä, hänen on pakko ollut edes hieman ''hankautua'' pokiin.
Kaiken lisäksi tuota ikkunaa ei ollut mitenkään 'väännetty' auki.
Ainoa ''todiste'' vanhempien sanan lisäksi on Jane Tannerin lausunto. Tuon lausunnon Jane Tanner antoi kuitenkin vasta seuraavana iltana. Hän ei katsonut, että hänen näkemänsä mitenkään liittyisi tapahtumaan, joten ei juossut kertomaan siitä heti tuolloin tapahtuma yönä paikalla olleelle poliisille.
Kaiken lisäksi Jane Tannerin tarina on muuttunut useaan otteeseen: ensimmäisessä lausunnossa kantaja oli lyhyt hiuksinen hiuksinen ja kulki kohti rantaa sylissään peittonyytti tai jotain. Seuraavassa lausunnossa hiukset olivat tummat ja pitkähköt ja sieppaaja kävelikin aivan päin vastaiseen suuntaan, eli kohti Muratin taloa. Myös kannettava nyytti oli tarkentunut: sillä oli Madeleinen yöpuku päällä. Juuri samanlainen, jonka Gerry oli tiedotustilaisuudessa muutamaa päivää aikaisemmin kuvaillut.
Tämän kaiken kruunaa se, että tuohon aikaan Gerry ja Wilkins seisoivat kadulla. Kuitenkaan kumpikaan heistä ei nähnyt sieppaajaa, eikä Tanneria.

Eikä Tanner oikein edes tiennyt millä puolella katua herrat olivat.
Ja kaiken lisäksi nämä kaikki ystävät, Jane Tanner mukaan lukien, menivät asuntoihinsa ja sulkivat ovet, kun Madeleinelle täysin vieraat ihmiset, hotellin muut vieraat, henkilökunta ym ym lähtivät pimeään yöhön etsimään tyttöä. Miksi? Pelottiko heitä niin paljon, että sieppaaja sieppaa heidätkin? Vai olivatko he todella niin välinpitämättömiä, etteivät välittäneet ystäviensä lapsesta?