Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Se sohva muuten McCannien asunnossa oli alunperin seinää vasten ikkunan alla. Ikkunalauta on hieman korkeamalla kuin sohvan noja. Poliisit kysivät McCanneilta että miksi sohva on siirretty keskemälle lattiaa niin Gerry sanoi että siksi koska lapset heittelivät tavaroita sohvan ja seinään väliin. Amaral kertoo tästäkin kirjassaan. Syy voi olla sekin että lapset halusivat kiivetä sohvalta ikkunaluadalle seisomaan tai sitten että jokin onnnettomuus sattui juuri siinä paikassa. Veretkin lentelivät pitkin seiniä.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Pienelle lapselle lääke on helpointa antaa suonen sisäisesti.
Ja myöhäistähän siinä on enää lähteä lääkäriin, jos henki on mennyt.
Mieti tilannetta:
Annat lääkärinä lapsellesi voimakkaan rauhoittavan, jotta hän nukkuisi, eikä heräilisi sinun poissa ollessa.
Istahdat loma-asuntosi terassille miehesi kanssa lasille ja toisellekin. Ennen lähtöänne syömään käyt katsomassa lapsia ja huomaat yhden huumatun tukehtuneen oksennukseensa.
Lääkärinä tiedät lapseen tarttuessasi, että lapsi on kuollut. Tajuat myös, että lapselle antamasi, ei lapselle määrätty lääke on aiheuttanut tuon pahoinvoinnin ja lääkkeen aiheuttama tokkura sen, että lapsi on tukehtunut oksennukseen.
Yrität turhaan elvyttää jo kuolleeksi toteamaasi lasta. Mistä ei tietenkään ole apua.
Pahimman shokin ja hätäännyksen jälkeen on pakko miettiä mihin vieraassa maassa pitää soittaa tällaisessa tilanteessa. Sitä ihmetellessä, alkaa miehesi panikoida mitä teille käy. Mitä käy pienemmille lapsille vieraalla maalla, jos poliisi vie vanhemmat.
Mitä kirjoittaa lehdet kotimaata myöden seuraavina viikkoina. Luuleko joku, että kiukuttelustaan tunnettu tyttö on nukutettu tahallaan? Paniikin kasvaessa keksitte yhdessä sieppausteorian ja kuljetatte tytön piiloon rannalle.
Mitään ei ole enää tehtävissä kuitenkaan hänen eteensä, mutta muun perheen eteen kyllä.
Minä uskon, että kyse on puhtaasta vahingosta ja typerästä pelosta.
Midatsolaami on bentsodiatsepiineihin kuuluva lääkeaine. Suomessa midatsolaamia myydään Dormicum ja Midazolam -tuotenimillä. Midatsolaamia saa myös suoraan laskimoon tai lihakseen annettavana ruiskeena, mutta sitä käytetään pääasiassa vain sairaaloissa - reseptejä on kuitenkin mahdollista saada erittäin harvinaisissa tapauksissa (lähinnä mikäli joudutaan lääkeaineen rektaaliseen annosteluun) ja suurien apteekkien on pidettävä varastossa midatsolaamia myös ampullimuodossa.
Monilla unilääkkeillä on myös epämielyttäviä sivuvaikutuksia, jotka voivat mm. aiheuttaa harhailua ja haahuilua puoliunisena.Tiopentaali on ultralyhytvaikutteinen barbituraatti, jonka keskeisin käyttötarkoitus on yleisanestesian induktio (laskimonukutus).[1] Anestesiakäytössä tiopentaalia annetaan suonensisäisesti. Tiopentaali antaa nopean ja syvän tiedottomuuden, jonka aikana anestesiapotilaan hengitystie voidaan turvata esimerkiksi intuboimalla, ja ylläpitoanestesia voidaan aloittaa. Tiopentaalia käytetään anestesian ylläpidossa vain harvoissa erityistapauksissa (esimerkiksi tehohoitoa vaativa status epilepticus).[2][3] Suomessa tiopentaalia myydään nimellä Pentothal, joka on kellertävää kuiva-ainetta injektioliuoksen valmistusta varten.[4]
Lääkäri saa toki määrätä lapselleen lääkkeitä, mutta ei saa antaa lapselle reseptilääkettä, jota ei ole lapselle määrännyt.Tsolpideemi on tarkoitettu tilapäisen tai lyhytaikaisen, toimintakykyä haittaavan unettomuuden hoitoon ensisijaisesti silloin, kun unihäiriö ilmenee nukahtamisvaikeutena. Tsolpideemin hypnoottinen vaikutus alkaa nopeasti.
Tsolpideemi on kolmiolääke, sitä ei siis tule käyttää alkoholin kanssa. Sillä on huumaava sivuvaikutus, eikä sen vaikutuksen alaisena tai heti heräämisen jälkeen suositella tehtävän mitään tarkkaavaisuutta vaativaa, kuten moottoriajoneuvon kuljettaminen. Tsolpideemi ei varsinaisesti väsytä, mutta se auttaa uneenpääsyä mentäessä lepäämään välittömästi lääkkeen ottamisen jälkeen. Tsolpideemi voi kuitenkin aiheuttaa joillekin käyttäjille hyvin voimakkaita ja realistisia hallusinaatioita, jos ohjeita ei noudateta ja käyttäjä jää valvomaan lääkkeen ottamisen jälkeen.
Ja myöhäistähän siinä on enää lähteä lääkäriin, jos henki on mennyt.
Mieti tilannetta:
Annat lääkärinä lapsellesi voimakkaan rauhoittavan, jotta hän nukkuisi, eikä heräilisi sinun poissa ollessa.
Istahdat loma-asuntosi terassille miehesi kanssa lasille ja toisellekin. Ennen lähtöänne syömään käyt katsomassa lapsia ja huomaat yhden huumatun tukehtuneen oksennukseensa.
Lääkärinä tiedät lapseen tarttuessasi, että lapsi on kuollut. Tajuat myös, että lapselle antamasi, ei lapselle määrätty lääke on aiheuttanut tuon pahoinvoinnin ja lääkkeen aiheuttama tokkura sen, että lapsi on tukehtunut oksennukseen.
Yrität turhaan elvyttää jo kuolleeksi toteamaasi lasta. Mistä ei tietenkään ole apua.
Pahimman shokin ja hätäännyksen jälkeen on pakko miettiä mihin vieraassa maassa pitää soittaa tällaisessa tilanteessa. Sitä ihmetellessä, alkaa miehesi panikoida mitä teille käy. Mitä käy pienemmille lapsille vieraalla maalla, jos poliisi vie vanhemmat.
Mitä kirjoittaa lehdet kotimaata myöden seuraavina viikkoina. Luuleko joku, että kiukuttelustaan tunnettu tyttö on nukutettu tahallaan? Paniikin kasvaessa keksitte yhdessä sieppausteorian ja kuljetatte tytön piiloon rannalle.
Mitään ei ole enää tehtävissä kuitenkaan hänen eteensä, mutta muun perheen eteen kyllä.
Minä uskon, että kyse on puhtaasta vahingosta ja typerästä pelosta.
Nuotio & Äreät Tiput
-
lukutoukka
- Javier Pena
- Viestit: 1738
- Liittynyt: Ma Huhti 06, 2009 3:02 pm
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
No, enpä pitäisi McCannejä turhan pelokkaina ihmisinä, päinvastoin. Kysyn edelleen, että miksi he olisivat turvautuneet lääkkeisiin lastenhoitokeinona ilta illan jälkeen, jos heillä ei ole mitään salattavaa. Vaikka he olisivat sortuneet tuhlailevaan elämään, muutama lapsenlikan palkkio ei heidän talouttaan tuhoa tai myöskään pelasta.
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
En malta olla kirjoittamatta lisää Marco Correiasta. Ensin on ehkä paikallan kertoa että kuka hän on jos joiltakin on jäänyt väliin.
Marco Correia on madeiralainen asianajaja, tai oli sitä. Hän oli työtön siihen aikaan kun Madeleine katosi. Hän meni ja kertoi mediassa että hän on nähnyt näkyjä ja tietää missä Madeleine on. Hän otti yhteyttä McCanneihin ja tarjosi apuaan Madeleinen etsimisessä. McCannit eivät vastanneet. Correia syytti Portugalin postilaitosta että hänen kirjeensä oli kadonnut matkalla. Correia ei antanut periksi vaan otti uudestaan yhteyttä McCanneihin ja tällä kerralla tärppäsi. Correia sai yhdessä Metodo 3:n kanssa alkaa etsiä Madeleineä eräästä Portugalin tekojärvestä. Portugalin poliisit tulivat melko pian paikalle ja hätistelivät heidät pois sieltä naaraamasta. Correia ei salannut sitä että hän sai palkkansa Metodo3:lta. Hän kuului nyt McCannien leiriin. Hieman myöhemmin Correia nosti oikeudenkäynnin pystyyn Amaralia ja paria muuta Portugalin poliisia vastaan ja syytti että Amaral on syyllinen Leonor Ciprianon pahoinpitelyyn. Oikeudenkäynti kuitenkin päättyi seinään yhtäkkiä ja Correia heitettiin ulos oikeusalista ja häneltä otettiin pois asianajajan lisenssi. Hän ei enää voi toimia asianajajana Portugalissa.
Eilen Correia tunnusti valehdelleen oikeudessa. Hän varmasti valehteli paljon enemmänkin mutta kertoi vain yhden osan eilen. Tunnustus tuli päivää myöhemmin kuin tieto siitä että McCcannit ovat haastaneet Amaralin siviilioikeuteen. Näyttää siltä kuin Amaral on ottanut yhteyttä jossain vaiheessa Correiaan ja puhunut hänelle järkeä. Amaral on voinut sanoa Correialle että tyhmähän sinä olet ollut kun menit McCannien/Metodon leiriin. Kaksi kertaa olet häväissyt itsesi ja menetit jopa asianjajan lisenssinkin ja aiheuttanut häpeää koko Portugalin asianjajaryhmälle. Amaral on ehkä saanut Correian omalle puolelleen. Correiahan tietää varmasti asioita Metodosta, ehkä voi kertoa jotain myös kontakteistaan McCanneihin, ja Amaral voisi käyttää Correiaa todistajana ja valttikorttina oikeudessa.

^
^
Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki eivät halua jättää lapsiaan ihan vieraiden käsiin.
Minulla on vähän samaa taipumusta, mutta en ole joutunutkaan onneksi turvautumaan koskaan aikoinaan vieraisiin ihmisiin.
Kate on anesteesialääkäri, eli ''nukutuslääkäri'', joten hänellä lienee myös erittäin hyvä tuntemus siitä kuin ka lapsia voi turvallisesti lääkitä.
Häneltä on vaan jäänyt huomioimatta ehkäpä se, että koko päivä auringossa saattaa aiheuttaa pahoinvointia tai liian pieni lääkemäärä sen, että tokkurainen lapsi nousee sängystä ja teloo itsensä.

Miten olisi: Maddy ei suostu syömään oraalisti nautittavaa lääkettä ja Mike Oldfield ehdottaa, että lapselle annetaan rauhottavaa lääkettä suoraan suoneen. Hänellä on sellaista mukanaan - ehkä jostain valolle arasta syystä. Siis sovittuun aikaan kello 6 Mike Oldfield vie lääkkeet Katelle. Hän on läsnä sen hetken kun Kate pistää lääkkeen Maddyyn, koska jonkun pitää sen hetken pitää huolta kaksosista. Koska tätä lääkettä ei ole Maddy ennen käyttänyt, niin kumpikaan ei voi tietää voimakkaasta allergisesta reaktiosta, jonka se lapsessa aiheuttaa.
Tässä tilanteessa Oldfieldillä on laittomia lääkkeitä ja hän on luovuttanut ne Katelle, mikä on epäeettistä ja varmaan laitontakin. Toisaalta Kate on antanut (Gerryn suostumuksella) lapselleen suoraan suoneen laitettavaa laitonta lääkettä, jonka antamiselle ei ole lääketieteellisiä perusteita - ainoa peruste on se, että lääke on helppo lastenvahti. Tämä on epäeettistä ja laitonta, lääkärinä varmaan vastuu katsotaan vielä normaali-ihmistä vahvemmaksi - lääkärin pitäisi tietää mitä moisesta voi seurata. Lisäksi täytyy ottaa huomioon jäljelle jääneet lapset. Jos asia paljastuu, on hyvin mahdollista että sosiaalitoimi tulee ja ottaa jäljelle jääneet lapset huostaan. On siis mahdollista, että yhden lapsen sijasta menee kaikki.
Joten kaikkien etu on naamioida kuolema joksikin muuksi mitä se oikeasti oli. Sovitaan, että lapsi piilotetaan ja haudataan sitten kunnollisesti sopivan tilaisuuden tullen.

Täytysikin vähän kaivella, että mitkä olivat Oldfieldin liikkeet illan aikana. Hän on luonteva ruumiin kätkijä. Koska hänen liikkeistä ei olla niin kiinnostuneita kun McCannien.
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Madeleine oli "hankala lapsi", siitä on vanhemmat kertoneet. Madeleinellä oli myös univaikeuksia, siitäkin on vanhemmat kertoneet. Gerry kertoo että Madeleinellä oli tapana herätä siinä kello 23 aikoihin ja kävellä vanhempiensa makuuhuoneeseen. Gerry kertoo että Madeleine oli tullut jonakin ilatana lomallakin vanhempien makuuhuoneeseen nukkumaan. Miksi Madeline oli hankala? Johtuiko se siitä ettei Kate tai molemmat vanhemmat jaksaneet kolmen lapsensa kanssa, se oli liian raskasta vai johtuiko se siitä että Katen oma terveys ei ollut niinkuin pitäisi.lukutoukka kirjoitti:No, enpä pitäisi McCannejä turhan pelokkaina ihmisinä, päinvastoin. Kysyn edelleen, että miksi he olisivat turvautuneet lääkkeisiin lastenhoitokeinona ilta illan jälkeen, jos heillä ei ole mitään salattavaa. Vaikka he olisivat sortuneet tuhlailevaan elämään, muutama lapsenlikan palkkio ei heidän talouttaan tuhoa tai myöskään pelasta.
Itse luulen kyllä että Katen terveys ei ollut mikään paras silloin kun he läksivät lomalle. Siitä on erilaisia kertomuksia. On yksi videonpätkä jossa Gerry vaikuttaa hyvin kireältä lomalle lähdettäessä ja joku miespuolisista matkatovereista yrittää rentouttaa Gerryä. PJ ei saanut Leicesterin poliiseilta McCannien perheen lääkärijournaaleja vaikka he niitä pyysivät. Miksiköhän ei.
Kuulustelupöytäkirjoista löytyy sukulaisten ja läheisten kuvauksia McCannin perheestä. Sieltä saa kuvan että varsinkin Katen täti on koko ajan tukenut ja auttanut Katea lasten hoidossa ja muutkin sukulaiset ovat tehneet kaikkensa. Kerrotaan myös että McCannit olisivat harkinneet adoptoida Madeleine jollekkin sukulaiselle. Nuo tiedot nähtävästi tulivat Yvonne Martinin kautta PJ:lle. Eräs henkilö kerran väitti minulle että netistä jopa löytyy tietoa siitäkin mutta itse ne löytänyt kun hain. Nyt minulla ei ole tietoa että missä tuo kyseinen henkilö on jotta voisin kysyä että mistä ne tiedot löytyvät. Poliisit kuitenkin kuulustelivat McCanneja tuosta mutta Kate ei vastannut kysymykseen.
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Kate yritti ensin gynegologiksi mutta keskeytti, sitten nukutuslääkäriksi ja senkin koulutuksen hän keskeytti. Joten hän on vain yleislääkäri ja sitäkään hommaa hän ei kykene hoitamaan. Luulen että Kate pakotetiin työpakan puolesta olemaan kotona terveyssyistä, ei hän ollut kotona lasten takia, ei hän siihen olisi kyennytkää. McCanneilla on kaiken aikaa ollut kotiapulainen joka siivosi ja hoiti lapsia. Tälle kotiapulaiselle Kate soitti 1.5 illalla juuri ennen kuin Madeleine alkoi itkeä. Kotiapulainen taisi olla ainoa todellinen ystävä ja tuki ja turva Katelle. Hän kävi vain kerran viikossa töissä, ehkä vain mielenterveyden takia ettei ihan mökkihöperöksi muutu. Mitä tehtäviä hän sai tehdä työpaikallaan niin sitä en tiedä mutta itse hän kertoi käsitelleen kuuttaa kuollutta ruumista sillä viikolla ennen lomalle lähtöä. Toimiko hän siis patologian osastolla...MissHolmes kirjoitti:^
Kate on anesteesialääkäri, eli ''nukutuslääkäri'', joten hänellä lienee myös erittäin hyvä tuntemus siitä kuin ka lapsia voi turvallisesti lääkitä.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Pattarilla veikkaan:
liian vaarallinen eläville!
Oliko siis tuo jolle Kate soitti todellakin heidän lasten hoitaja?
Min en tiennyt.
Mhhhh...
Oliko siis tuo jolle Kate soitti todellakin heidän lasten hoitaja?
Min en tiennyt.
Mhhhh...
Nuotio & Äreät Tiput
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Se oli David Payne eikä Oldfield joka kävi McCannien asunnolla. Oldfield on endrokrinologi joka ei varmasti koskaan ole tarvinnut antaa ruiskeita eikä muutakaan. Endrogrinologit toimivat ensisijaisesti tutkijoina ja ottavat silloin tällöin vastaan potilaita sairaalassa. He enimmäkseen tutkivat kroppaa ja katselevat virtsa- ja verikokokeita ja tekevät niistä diagnooseja. Olen iste joutunut käymään yhdeksän vuoden ajan endokrinologilla joten on kokemusta. Heidän mukanaan on aina joku lääkärikandidaatti. Kaikkien lääkäreiden koulutukseen kuuluu muutama viikko endogrinologin mukana. Siinä oppii paljon kun kuuntelee heidän jutteluaan kun he tutkivat potilaan kroppaa. Itse jouduin aina olemaan alushoususillani noin puolitoista tuntia. He hypistelivät ja nyppivät kaikkialta kropassa ja kyselivät kamalasti kaikelaista.Teleksi kirjoitti:Täytysikin vähän kaivella, että mitkä olivat Oldfieldin liikkeet illan aikana. Hän on luonteva ruumiin kätkijä. Koska hänen liikkeistä ei olla niin kiinnostuneita kun McCannien.
David Payne on sydän- ja verisuonitautien erikoislääkäri mutta hän ei toiminut potilaiden kanssa vaan jostain syystä teki tutkimusta tai muuta vastaavaa. Taitaa olla oikea konitohtori
David Payne voi olla ainoa tapasryhmästä joka tietää mitä Madeleinelle tapahtui, vanhempien lisäksi.
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Eipä tässä uskalla mennä vannomaan mitäänMissHolmes kirjoitti:Pattarilla veikkaan:liian vaarallinen eläville!
Oliko siis tuo jolle Kate soitti todellakin heidän lasten hoitaja?
Min en tiennyt.
Mhhhh...
-
lukutoukka
- Javier Pena
- Viestit: 1738
- Liittynyt: Ma Huhti 06, 2009 3:02 pm
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
On tainnut jäädä huomiotta paljon muutakin. Onko meillä tämä lääkärinetiikka sitten täällä Suomessa niin paljon kovempi. Olin kerran pienessä jalkaan tehtävässä toimenpiteessä, joka tehtiin paikallispuudutuksella. Minua ei päästetty yksin kotiin ja hakijalleni tolkutettiin, että seuraavana yönä seurassani on oltava koko ajan. Olen aikuinen ihminen.MissHolmes kirjoitti:^
^
Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki eivät halua jättää lapsiaan ihan vieraiden käsiin.
Minulla on vähän samaa taipumusta, mutta en ole joutunutkaan onneksi turvautumaan koskaan aikoinaan vieraisiin ihmisiin.
Kate on anesteesialääkäri, eli ''nukutuslääkäri'', joten hänellä lienee myös erittäin hyvä tuntemus siitä kuin ka lapsia voi turvallisesti lääkitä.
Häneltä on vaan jäänyt huomioimatta ehkäpä se, että koko päivä auringossa saattaa aiheuttaa pahoinvointia tai liian pieni lääkemäärä sen, että tokkurainen lapsi nousee sängystä ja teloo itsensä.
-
lukutoukka
- Javier Pena
- Viestit: 1738
- Liittynyt: Ma Huhti 06, 2009 3:02 pm
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Tämä osa-aikatyö ja heidän melko näyttävä elämäntapansa saa minut palaamaan vanhaan teoriaani, että he olivat Portugalissa hankkimassa lisäansioita, vaikkakin laittomin keinoin. McCanneilla on kuitenkin ollut aika paljon menoja. Jo nämä hedelmöityshoidot saattavat verottaa kukkaroa, on aika hulppea uusi talo, jonka lainanlyhennyksistä olemmekin jo saaneet lukea lehdistä. Lisäksi on Gerryn tennikset ja kaiketi se matkailukin on aika tärkeää. Kotiapulainenkaan ei ole ihan ilmainen juttu. Kaikkeahan me emme edes tiedä, koska McCannien tilitietoja ei saanut edes poliisi tutkia.Tutkiskelija kirjoitti:Kate yritti ensin gynegologiksi mutta keskeytti, sitten nukutuslääkäriksi ja senkin koulutuksen hän keskeytti. Joten hän on vain yleislääkäri ja sitäkään hommaa hän ei kykene hoitamaan. Luulen että Kate pakotetiin työpakan puolesta olemaan kotona terveyssyistä, ei hän ollut kotona lasten takia, ei hän siihen olisi kyennytkää. McCanneilla on kaiken aikaa ollut kotiapulainen joka siivosi ja hoiti lapsia. Tälle kotiapulaiselle Kate soitti 1.5 illalla juuri ennen kuin Madeleine alkoi itkeä. Kotiapulainen taisi olla ainoa todellinen ystävä ja tuki ja turva Katelle. Hän kävi vain kerran viikossa töissä, ehkä vain mielenterveyden takia ettei ihan mökkihöperöksi muutu. Mitä tehtäviä hän sai tehdä työpaikallaan niin sitä en tiedä mutta itse hän kertoi käsitelleen kuuttaa kuollutta ruumista sillä viikolla ennen lomalle lähtöä. Toimiko hän siis patologian osastolla...MissHolmes kirjoitti:^
Kate on anesteesialääkäri, eli ''nukutuslääkäri'', joten hänellä lienee myös erittäin hyvä tuntemus siitä kuin ka lapsia voi turvallisesti lääkitä.
-
Tutkiskelija
- Jane Marple
- Viestit: 1029
- Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 12:55 pm
- Paikkakunta: Ulkomaa
Re: Madeleinen tapaus ( Ketju 4)
Minunkin mielestä näyttää siltä että McCannit ovat haukanneet liian suuren palan taoludellisesti ottaen huomioon heidän elinolosuhteet ja tulot. Mutta Gerry (ehkä Katekin) vaikuttavat melkolailla suuruudenhulluilta... anteeksi nimitys...megalomaaneilta ja arroganteilta ettei heille vähempi kelpaa. He pitävät itsestään selvänä että heillä on oikeus ja etuus mihin vaan. Kuitenkaan en oikein usko että Madeleine katosi vain rahan takia. Mutta mistäs sen tietää vaikka olisikin niin.lukutoukka kirjoitti:Tämä osa-aikatyö ja heidän melko näyttävä elämäntapansa saa minut palaamaan vanhaan teoriaani, että he olivat Portugalissa hankkimassa lisäansioita, vaikkakin laittomin keinoin. McCanneilla on kuitenkin ollut aika paljon menoja. Jo nämä hedelmöityshoidot saattavat verottaa kukkaroa, on aika hulppea uusi talo, jonka lainanlyhennyksistä olemmekin jo saaneet lukea lehdistä. Lisäksi on Gerryn tennikset ja kaiketi se matkailukin on aika tärkeää. Kotiapulainenkaan ei ole ihan ilmainen juttu. Kaikkeahan me emme edes tiedä, koska McCannien tilitietoja ei saanut edes poliisi tutkia.Tutkiskelija kirjoitti:Kate yritti ensin gynegologiksi mutta keskeytti, sitten nukutuslääkäriksi ja senkin koulutuksen hän keskeytti. Joten hän on vain yleislääkäri ja sitäkään hommaa hän ei kykene hoitamaan. Luulen että Kate pakotetiin työpakan puolesta olemaan kotona terveyssyistä, ei hän ollut kotona lasten takia, ei hän siihen olisi kyennytkää. McCanneilla on kaiken aikaa ollut kotiapulainen joka siivosi ja hoiti lapsia. Tälle kotiapulaiselle Kate soitti 1.5 illalla juuri ennen kuin Madeleine alkoi itkeä. Kotiapulainen taisi olla ainoa todellinen ystävä ja tuki ja turva Katelle. Hän kävi vain kerran viikossa töissä, ehkä vain mielenterveyden takia ettei ihan mökkihöperöksi muutu. Mitä tehtäviä hän sai tehdä työpaikallaan niin sitä en tiedä mutta itse hän kertoi käsitelleen kuuttaa kuollutta ruumista sillä viikolla ennen lomalle lähtöä. Toimiko hän siis patologian osastolla...MissHolmes kirjoitti:^
Kate on anesteesialääkäri, eli ''nukutuslääkäri'', joten hänellä lienee myös erittäin hyvä tuntemus siitä kuin ka lapsia voi turvallisesti lääkitä.