No lue niitä tutkimuksia. Tässä se syy yksinkertaistettuna: "Suomen työmarkkinat ovat poikkeuksellisen voimakkaasti jakautuneet sukupuolen mukaan. Ongelma ei ole niinkään siinä, että täsmälleen samaa työtä tekeville naisille ja miehille maksettaisiin erisuuruista palkkaa, vaan siinä, että 'naisten työt' hinnoitellaan vähempiarvoisiksi kuin 'miesten työt'"markja kirjoitti:Missä viipyvät sitten ne tuhannet oikeusjutut sukupuolisyrjinnästä palkkojen suhteen? Sukupuolisyrjintä palkkojen suhteen on rikos Suomen lain mukaan. Missä viipyvät oikeusjutut? Ainiin, ei ole eikä tule. Miksikäs ei? Vaikka tuhansia uhreja?ketsku kirjoitti:Mitäs jos lukisit sen ensin ennenkuin alat jauhamaan samaa mantraa? Siellä on kyllä huomioitu kaikki mikä johtuu muusta kuin sukupuolesta. Vanha juttu tuo litanjasi.
Eri työtehtävien vaativuuden arviointi aloitettiin jo 1980-luvulla, mutta selvityksistä ei kuitenkaan ole seurannut todellisia tuntuvia korjauksia naisvaltaisten alojen palkkoihin.
Ja tässä sama asia toisessa kirjoituksessa: Suomen ekonomiliitto Sefen selvityksen mukaan naisekonomi on yksityisellä sektorilla 12 prosentin palkkakuopassa. Aika ei ole täyttänyt kuoppaa, sillä naisten ja miesten palkkaero ei ole kolmessa vuodessa kaventunut. Puhetta tasa-arvosta on piisannut.
Mitä ylemmäs hierarkiassa mennään, sitä laveammaksi revähtää se palkkakuilu, jolle on vaikea löytää järkevää selitystä. Miettikääpä firmat tätä: miesekonomi ylimmässä kerroksessa maksaa firmalle 18 prosenttia enemmän kuin naispomo.
No hei, nyt ei kannata esittää, että naiset ja miehet tekevät eri töitä, sillä Sefe vakioi aseman, tulospalkkauksen, työsuhteen laadun, kokemusvuodet ynnä muut. Siitä huolimatta yksityisellä sektorilla palkkaero on 12 prosenttia.
Tavallisesti naisia itseään syyllistetään palkkaeroista: ”nehän eivät osaa hinnoitella itseään, nehän ovat äitiyslomilla ja hoitovapailla ja tulevat siten kalliimmaksi työnantajalle".
Kieltämättä hinnoitteluongelmasta kielii se, että naisten palkat jäävät jo alkumetreillä miesten palkoista. Näin ei pitäisi olla, sillä ammattijärjestöt auttavat kyllä laajan palkka-aineistonsa perusteella hikisessä oman työpanoksen hinnoittelussa.
Palkkaerot muuttuvat pysyviksi kymmenen ensimmäisen työvuoden aikana. Siispä kannattaa olla rohkea ja valita rokka, jossa on paremmat sattumat eli parempi palkka, naiset!
Ja kyllä yritystenkin pitäisi tuntea jonkinlaista vastuuta tilanteesta, eikä vain hykerrellä naisten mahdolliselle vaatimattomuudelle. Miten on, tarkkaillaanko yrityksissä tasa-arvosuunnitelman mukaisesti, ovatko naisten ja miesten palkat tasapainossa?
Jostain kumman syystä meillä palkat ovat todellista salatiedettä. Miksei meillä oteta käyttöön tapaa, että työpaikkailmoituksissa annetaan palkkahaitari ja kerrotaan, millä edellytyksillä yläraja on saavutettavissa ja kuka on ansainnut alarajan? Näin palkat saadaan läpinäkyvämmäksi, ehkäpä sukupuolettomammiksi, ja hakijoiden on helpompi sijoittaa itsensä palkkajanalle.
Jossain sentään on tapahtunut kehitystä. Valtiolla selittämätön, pikemminkin käsittämätön, palkkaero on enää viisi prosenttia. Uudet palkkausjärjestelmät ovat tehneet hyvää ekonomikunnalle. Siellä ilmeisesti työn ja tekijän vaatimukset ovat yksiselitteisesti samat kaikille, eivätkä ne ole sukupuolihinnoiteltuja.
Ekonomit eivät ole yksin epätasa-arvoisia. Sukupuolijako jakaa myös tradenomien, insinöörien, diplomi-insinöörien ja monien muiden asiantuntijoiden palkat. Ekonomikunnassa on miesten ja naisten osuus jokseenkin fifty-fifty, mikä tekee aineistosta antoisamman.