
Matthew Teymont. Entinen poliisi, tai heidän tavarankuljettajansa, lähteistä riippuen. Oikein kovasti eläinrakas mies, ensiapukoulutuksen käynyt, 4H-jäsen ja isäpappakin sattuu olemaan vielä eläkkeelle jäänyt poliisi. Voiko sellainen mies olla paha, tai tehdä mitään pahaa?
Kyllä.
Kaikki alkoikin oikeastaan siitä, kun hän ja hänen vaimonsa, Amanda, huomasivat rahatilanteen olevan todella heikko - jopa niin heikko, etteivät he tulisi millään pärjäämään niiden 68 koiran, kissan, kilpikonnan, frettien, hamstereiden, marsujen ja muiden kanssa, joita he majoittivat parhaillaan talossaan, voidakseen "pitää huolta" noista onnettomista piruparoista.
Toisin kuin yksikään järkevä ihminen tässä tilanteessa, Matthew päätti toimia varsin poikkeuksellisella tavalla; hän pakkasi tavaransa ja perheensä autoon ja ajoi sitten pois - jättäen elukat oman onnensa nojaan, tyhjään taloon odottamaan hidasta ja tuskaista kuolemaansa joko nälkään tai nestehukkaan. Eläimet jätettiin häkkeihinsä, joten yhdelläkään ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta paeta ja saada hankittua ruokaa itselleen jotain muuta kautta.
Koko tilanteen pahuus selvisi vasta siinä vaiheessa, kun perintätoimisto lähetti talolle lukkosepän vaihtamaan talosta lukosta. Kun paikalle lähetetty mies pääsi perille, häntä vastaan iski jo talon ulkopuolella haju, joka pakotti miehen soittamaan poliisille. Poliisin saatua etsintäluvan ja kiiruhtivat paikalle ja murtivat ulko-oven, löytääkseen vain jotain, mitä he kuvailivat sanoilla "kärpästen kansoittama, matoja kuhiseva hauta." Tutkijat näkivät talossa joka puolella pelkkää kuolemaa; kuolleita eläimiä, luita ja turkinjäänteitä löytyi kaikkialta, jopa muovipusseissa, pakastimesta, häkkien sisältä ja ympäri lattioita kaikkialla talossa.
Matthew ja Amanda paikallistettiin pian ja pidätettiin. Heidän molempien tapauksensa oli niin selvä, että oikeudenkäynti pystyttiin pitämään ja molempia syyttämään räikeistä eläinrikkomuksista. Amanda sai tuomiokseen 100 tuntia yhteiskuntapalvelua. Tuomari Barbara Ann Villano tuomitsi Matthewin viiden vuoden ehdolliseen ja 250 tunnin yhteiskuntapalveluun, kertoen, ettei hän uskonut vangitsemisen olevan tarpeen. Lisäksi Matthew ei saa olla enää koskaan tekemisissä eläinten kanssa.
Kuulostaako reilulta tuomiolta? Ei minustakaan. Koko tapaus on lajissaan käsittämätön, enkä tiedä mikä on saanut tuomarin antamaan noin lievät tuomiot. Kenties entisellä poliisiuralla on jotain tekemistä asian kanssa, kenties ei. Mutta siinä missä 19 kissaa tappanutta vain 18-vuotiasta nuorta miestä uhkaa vuosien vankeus (Tyler Weinman), pääsee tämä 68 eläintä raa'asti hylännyt mies varoituksella ja pienillä moitteilla tuomarilta. What a wonderful world, eikö?