Hermanni Vanhalakka
Re: Hermanni Vanhalakka
Juttelin parin lappeenrantalaisen kanssa Hermannin tapauksesta, eivätkä he olleet kuullet tästä mitään, vaikka ihan normaalisti lukevat esim. Etelä-Saimaata päivittäin. Kannattaisikin vaikka kysyä jostain Lappeenrannassa ilmestyvästä ilmaisjakelulehdestä, tekisivätkö he tästä jutun, johon tulisi ISO kuva. Tämä asia pitäisi saada ihmisten tietoon nyt, kun muistikuvia vielä on. Kohta alkaa olla liian myöhäistä hvaintojen kannalta.
Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen
Re: Hermanni Vanhalakka
Koska katoamisajankohta on noin tarkasti selvillä, niin nyt pitäisi tutkia valvontakameroiden videot tuolta ajalta ja alueelta tarkkaan. Vai ovatko jo pyyhkiytyneet pois, kun on 2 viikkoa mennyt? Jos ei poliisi sitä tee, niin kaverit suoraan yhteys niihin liikkeisiin, joilla kameroita on kadulle päin.
Re: Hermanni Vanhalakka
Tuossa ilmaisjakelulehdessä on se huono puoli että ilmestyvät vain kaksi kertaa viikossa. Esim. lauantaina jaettava sunnuntain lehti tulee painosta (toiselta paikkakunnalta) jo varhain perjantai aamuna. Tällöin (sunnuntaina lehden ollessa jaettuina kotiin) lehdessä oleva tieto saattaa olla jo vanhaa ja haitata tapauksen edistymistä.
Siis tämän oletan olevan syyn miksi ilmaisjakelulehdet eivät lähde kirjoittamaan tälläisistä tapauksista mitään.
Siis tämän oletan olevan syyn miksi ilmaisjakelulehdet eivät lähde kirjoittamaan tälläisistä tapauksista mitään.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Re: Hermanni Vanhalakka
Chopperille: Joo, tuo ilmestyminen on ihan hyvä pointti. Mutta varmaan kannattaisi ainakin kysyä eri paikoista, jos näyttävämpää juttua voisi tehdä. Tämä on niin hirveän vähän ollut esillä missään. Harva esim. lukee noita poliisin tiedotteita ikinä.
Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen
Re: Hermanni Vanhalakka
Paikallisena kiinnostaa kovastikin tämä tapaus. Totta tuo että suuri yleisö ei kovin laajasti täällä katoamisesta taida tietää. Olisi toivottavaa, että esim tuo uusin kuva saataisiin lehteen, niin joku saattaisi muistaa jotakin. Hermanni nähtiin siis kävelemässä apteekin kohdalla Valtakatua kohti vesitornia. Missä on seuraava kamera alueella? Tuona iltana oli ravintola Old Cockissa Professors Rock tapahtuma (yliopiston proffia soittamassa), ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Itse jonotin kyseiseen ravintolaan n. 22.45 ja poistuin sieltä luultavasti ennen tuota 00.15 juurikin tuon saman apteekin ohi valtakatua toiseen suuntaan. Tarkkaa aikaa en muista. Jos Hermanni on kulkenut old cockille asti niin en pitäisi mahdottomana että sen edustalla olisi ollut vielä tuolloin jonoa, jolloin joku olisi voinut nähdä hänet.. Tämä tietysti jossittelua, onhan siinä yksi risteys välissä, kuten observer mainitsi.
Re: Hermanni Vanhalakka
voivoi..vasse kirjoitti:Hermanni ei ole satamaan menny, koska vesistöt on tutkittu todella tarkasti eikä sieltä Hermannia löytynyt. Se että Hermanni olisi jotain itselle tehnyt niin ei todellakaan pidä paikkansa. Miksi olisi sitten varannut vastíkään ulkomaan matkan jonne hänen olisi pitänyt jo lähteä. Hermanni on positiivinen ja elää elämää täysin rinnoin. Kyl me ois huomattu jos jotain synkkiä ajatuksia olisi ollu. Taskumatti ei Hermannilla ollu. Valvontakameroita ei todennäköisesti ole kaikkia käyty läpi koska yleisövihjeenä viimeinen tieto tuli ja sen jälkeen kameroista löysivät faktaa. Kertaan tähän viellä sen ettei Hermanni ole pankkikorttia käyttänyt ja kaikista baareista on kysytty ja puhelimen soitot yms. tarkistettu. Kaikki montut ja porttikongit on tarkistettu. Ei ole yksinkertaisesti enää paikkoja mistä Hermannia etsittäisiin. Nyt olisi Poliisikoirien vuoro. Turha sitä on spekuloida onko Hermanni tehny jotain, nyt mielestäni kannattaa keskittyä siihen, että kuka muu tai ketkä on tehnyt jotain... Ja kuvista näkyi Hermannin lisäksi paljon muitakin ihmisiä jotka todellakin näkivät Hermannin kävelemässä apteekin kulmalla. Miksi eivät ole ilmoittaneet asiasta. Nyt olisi kaikki tiedot todella tärkeitä. -Kaverit-
niko niemeäkin etsittiin vedestä eikä ensin löydetty-josta sitten kuitenkin lopulta löytyi(jokainen omainen varmaan sanoi ettei niko vedestä löydy)samea pimeä vesi josta ruumiita joudutaan etsimään käsikopelolla on niin sattuman kauppaa että sukeltajan käsi on voinut olla vaikka 2 metrin päässä hermannista tai ylipäänsä kenestä tahansa kadonneesta eikä ole kohdalle osunut ja sinne on jäänyt lillumaan ja sitten ilmoitetaan julkisuudessa että vedestä on etsitty eikä löytynyt jonka jälkeen omaiset ja kaverit uskovat liiaksi tähän ja suuttuvat jos joku mainitsee että vedestä voi löytyä.
kaverit ihmettelevät että miksi hermanni olisi tehnyt itselleen jotain kun ulkomaanmatkakin oli varattu.tiedän 2 tapausta varmaksi joissa molemmissa ulospäin näyttänyt kaikki olevan hyvin,matkoja varattu jne jne,ja sitten löydettykin yllättäen kuolleena..ja löydetty viesti jossa kertovat ettei jaksanut enää.
pienikin hetki on arvokas
Re: Hermanni Vanhalakka
Jokainen varmaan ymmärtää, ettei veteen joutumisen mahdollisuutta, vahingossa tai tarkoituksella, voi sataprosenttisesti sulkea pois. Tähän mennessä viimeiset havainnot Hermannista eivät kuitenkaan ole läheltäkään vettä. Tämän vuoksi olisi hyvä pohtia myös muita mahdollisuuksia, jotain muuta onnettomuutta tai rikoksen mahdollisuutta. Turha jankata koko ajan tuosta itsemurhasta.
Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen
Re: Hermanni Vanhalakka
olet ada oikeassa täysin,mitään ei voi sulkea pois ja kaikki mahdollisuudet pitää ottaa huomioon.ada kirjoitti:Jokainen varmaan ymmärtää, ettei veteen joutumisen mahdollisuutta, vahingossa tai tarkoituksella, voi sataprosenttisesti sulkea pois. Tähän mennessä viimeiset havainnot Hermannista eivät kuitenkaan ole läheltäkään vettä. Tämän vuoksi olisi hyvä pohtia myös muita mahdollisuuksia, jotain muuta onnettomuutta tai rikoksen mahdollisuutta. Turha jankata koko ajan tuosta itsemurhasta.
se,miksi tuota itsemurhan mahollisuutta toitotan johtuu siitä että vasse(hermannin kaveri)kiistävät liian jyrkästi itsemurhan mahdollisuuden.ja vain siksi että kyllä he olisivat muka nähneet jos hermannilla olisi asiat olleet huonosti sun muuta potaskaa..
onkohan siellä miten tarkkaan käyty huolella läpi viimeisen havaintopaikan läheisyydessä olevat puskat,puistot jne?voinut tuupertua sinnekin kovassa kännissä
pienikin hetki on arvokas
Re: Hermanni Vanhalakka
John Doe kirjoitti:Melko mitäänsanomaton tiedote,TAAS!![]()
Poliisi kaipaa edelleen havaintoja 11.10.2009 kadonneesta Hermanni Vanhalakasta
26.10.2009
Toistaiseksi viimeisin poliisin tiedossa oleva havainto Hermanni Vanhalakasta on tehty sunnuntaina 11.10.2009 klo 00.15 aikaan Valtakatu 37 - 39 kohdalla. Hermannin on havaittu kävelevän pitkin Valtakatua Yliopioston apteekin ohi vesitornin suuntaan. Hermannin liikkeistä voi ilmoittaa numeroon 0718737000.
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-kar ... 5B003C21D3
Tässä keskustelussa on puhuttu kyllä paikallisten tuntemilla maamerkeillä, mutta itse en Lappeenrantaa niin paljon tunne, että saisin kiinni paikoista tms. Karttaa katselin ja vesitorninpuiston löysin. Eli jos suunta on se, mitä on ympyrän jälkeen Valtakadun molemmin puolin olevat "vihreät alueet"? Metsää? Puistoa? Hautuumaata? Onko ne tarkistettu?
Minulle jäi tuosta mielikuva, että ei ole kovin pitkältä havaintoja, eli Oksasen kadulta Kauppakadulle ja siitä oikealle kääntyen Valtakatua pitkin jatkanut reitti ja viimeisin havainto osoitteessa 39?
Ympyrän jälkeen Valtakatu näyttäisi "bulevardin tyyppiseltä" eli kaistat jaettu maakaistaleella toisistaan, lienee siis aika liikennöity tie? Onko siellä suunnassa pitemällä matkalla mitä? Onko se luonteva suunta Luumäelle? Imatralle? Itärajalle?
Vaikka kavereiden kanssa liikkuikin, mietin, että olisiko voinut etsiä vaihtoehtoisia biletyspaikkoja, kun ei kapakkiin päässyt sisälle? Olisiko voinut esimerkiksi ajatella ehtivänsä jonkun toisen bileisiin vaikka sitten sinne Imatralle? Ts. teletunnistetiedot ja jokaisen tutun haastattelu varmaan selventäisivät hiukan... vai?
Uteliaisuus tuo hitaasti, mutta varmasti uutta näkemystä - (Ilkka Luoma)
Re: Hermanni Vanhalakka
Kuvallisen julisteen, josta löytyy tapauksen tiedot levittäminen keskustaan ja muualle Lpr:aan voisi tuoda lisää havaintoja, ellei niin ole jo tehty? Etelä-Saimaatakin voisi pyytää tekemään tapauksesta kunnon kuvallisen jutun ihan vain ottamalla yhteyttä toimitukseen.
Poliisilta odotan valvontakameranauhojen tutkintaa, sillä oman käsitykseni mukaan tuosta kohdasta, josta viimeinen havainto on, on lähes mahdotonta kadota tallentumatta useampaan kameraan.
Ei kannata luovuttaa, eiköhän tämäkin selviä ennemin tai myöhemmin.
Poliisilta odotan valvontakameranauhojen tutkintaa, sillä oman käsitykseni mukaan tuosta kohdasta, josta viimeinen havainto on, on lähes mahdotonta kadota tallentumatta useampaan kameraan.
Ei kannata luovuttaa, eiköhän tämäkin selviä ennemin tai myöhemmin.
Re: Hermanni Vanhalakka
Kerronpa minäkin oman kokemuksen itsemurhasta. Serkkuni teki kesällä itsemurhan vanhempiensa sohvalle, lääkkeillä ja viinalla. Kukaan ei todellakaan osannut odottaa mitään, ja pitkään uskoteltiin sen olleen vahinko. Mutta kirje paljasti sen olleen harkittu. Ja kuinka ollakkaan, myös hänellä oli matka varattuna tyttöystävän kanssa seuraavalle viikolle. Lisäksi hän odotti innolla armeijaan menoa ja hänen työpaikastaankin oli juuri luvattu, että työt jatkuvat armeijan jälkeen samalla lailla, mikä oli hänen suuri toive. Kaiken piti siis olla hyvin. Jokin kuitenkin oli pielessä, vaikka hänen avopuolisonsa, tai kukaan hänen ystävistään tai perheestään ei huomannut mitään.
Tietenkään se ei ole mitenkään varmaa, että Hermanni on itsemurhaa tehnyt, mutta kyllä teidän ystävien täytyy sekin huomioida, niin ikävää kuin se onkin.
Tietenkään se ei ole mitenkään varmaa, että Hermanni on itsemurhaa tehnyt, mutta kyllä teidän ystävien täytyy sekin huomioida, niin ikävää kuin se onkin.
Minulla ei ole mitään niitä vastaan, joilla ei ole mitään minua vastaan.
Re: Hermanni Vanhalakka
^ Itselläni muutama vastaava kokemus itsemurhan tehneestä ystävästi,tosin ilman jäähyväiskirjeitä ja tekotapa oli toinen...mutta ei niistä sen enempää.
Vesitornin luona on pientä metsää/puistikkoa mutta vieressä on kouluja,useat koululaiset oikaisevat tuota kautta kouluihinsa. (OT,on siellä vesitornin luona aikoinaan ihminen surmattukkin,mutta se ei nyt liity tähän mitenkään)
Liikenneympyrän kohdalta voi lähteä lähes mihin suuntaan tahansa,joten jos Hermanni on esim. sinne asti kävellyt,niin on vaikea arvioida seuraavaa suuntaa ilman silminnäkijöiden havaintoja.
Liikenneympyrästä hautausmaalle on yli 1km:n matka.
Vesitornin luona on pientä metsää/puistikkoa mutta vieressä on kouluja,useat koululaiset oikaisevat tuota kautta kouluihinsa. (OT,on siellä vesitornin luona aikoinaan ihminen surmattukkin,mutta se ei nyt liity tähän mitenkään)
Liikenneympyrän kohdalta voi lähteä lähes mihin suuntaan tahansa,joten jos Hermanni on esim. sinne asti kävellyt,niin on vaikea arvioida seuraavaa suuntaa ilman silminnäkijöiden havaintoja.
Liikenneympyrästä hautausmaalle on yli 1km:n matka.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Re: Hermanni Vanhalakka
Oliko Hermannilla ns. hoitoja? Jos akku loppui tai kännykkä esim. putosi katuun ja rikkoutui, ei Hermanni voinut enää soittaa kenellekään. Tunsi jonkun naisen jonka luo päätti sitten lähteä yrittämään jos tämä vaikka olisi kotona. Sillä aikaa kun kaverit baarissa, mikäs muukaan siinä miehellä mielessä kuin jos vaikka naisen viereen pääsisi. Jos joku joka tuntisi Hermannin asuisi keskustasta itään? Joku jonka luo Hermanni ehkä baari-iltana haluaisi. Jos reitti häneen luokseen Valtakadulta antaisi jotain osviittaa? Jos sellainen mahdollinen henkilö olisi.
(Ja sori vaan tuplapostauksesta, yleensä luen koko ketjun, nyt meni jotenkin vahingossa ohi, hyppäsin varmaan sivun yli.)
(Ja sori vaan tuplapostauksesta, yleensä luen koko ketjun, nyt meni jotenkin vahingossa ohi, hyppäsin varmaan sivun yli.)
-
Piipii
Re: Hermanni Vanhalakka
Liikenneympyrästä itään Valtakatu tosiaan johta leveänä bulevardityyppisenä tienä, mutta tuohon aikaan yöstä on melko hiljaista tuo liikenne siellä. Toki autoja ja takseja ym. menee siellä, mutta liikenne ei ole vilkasta. Itäänpäin Valtakatua lähdettäessä mennään kohti Lauritsalaa ja muita itäisi kaupunginosia ja toki myös kohti Nuijamaata ja Venäjän rajaa. Raja-asemalle tuosta kohtaa on reilut 20 km, Viipuriin jotain 50-60 km ja Pietariin n. 200 km. Tuskin Hermanni on Venäjän puolelle kuitenkaan joutunut...Liikenneympyrän jälkeen vesitornilta Lauritsalaan päin on arboretum -puisto, jossa tiheäänkin puustoa ja pensasta, mutta luulisi se olevan jo haravoitu ja etsitty.
Ja satamaanhan Valtakatu 37-39 kohdalta pääsee suoraan, jos kääntyy Raatimiehekadulle ja Pub55:n ohi menee ja siitä suoraan alas Kasinolle päin tai myös Old Cockin jälkeen ennen teatteria jos on kääntynyt vasemmalle ja Koulukadun yli menee Kimpisenkatua tai sieltä suunnalta rantaan...
Toivottavasti tapaus ratkee pian..
Ja satamaanhan Valtakatu 37-39 kohdalta pääsee suoraan, jos kääntyy Raatimiehekadulle ja Pub55:n ohi menee ja siitä suoraan alas Kasinolle päin tai myös Old Cockin jälkeen ennen teatteria jos on kääntynyt vasemmalle ja Koulukadun yli menee Kimpisenkatua tai sieltä suunnalta rantaan...
Toivottavasti tapaus ratkee pian..
-
Piipii
Re: Hermanni Vanhalakka
Ja lisäyksenä Valtakatu itään on juuri päinvastainen suunta kuin Luumäki...Luumäki (Taavetti) sijaitsee Lpr:sta länteen.