Törkeä paritus 21.07-04.09 Helsingissä
Heinäkuussa 2009 tuli Helsingin poliisille tieto, että Helsingissä toimii Virosta johdettu ryhmittymä, jonka alaisuudessa työskenteli naisia prostituoituina. Saadun tiedon mukaan yksi naisista piti olla alle 18-vuotias virolaisnainen.
Asian johdosta vangittiin virolaismies, jota kesällä 2008 syytettiin Helsingin ko:ssa ihmiskaupasta. Tuolloin hän sai ehdollisen tuomion parituksesta. Tämän jutun selvittely on hovioikeudessa kesken, mutta saanee päätöksen marraskuussa.
Uudessa jutussa poliisin suorittamissa tutkimuksissa selvisi, että toiminnalla tavoiteltiin huomattavaa taloudellista hyötyä ja teko oli tehty suunnitelmallisesti, jossa on selkeä johto ja jäsenillä oma tehtävä. Toiminta oli laajenemassa, kun siihen poliisin toimesta puututtiin.
Vangitun ja kahden muun virolaismiehen tehtävät olivat värvätä naisia, hoitaa Helsingissä majoitukset ja paikat toimintaan sekä ilmoitusten laatiminen internetiin. Lisäksi toimia valvojina ja turvamiehinä sekä kotikuljetusten kuljettajina. Aluksi toimi kaksi naista lähinnä hotelleissa, mutta myös parissa asunnossa, hinnat vaihtelivat 70-100-150 euron välillä ajasta ja tarpeista riippuen. Muutamia päiviä kestäviä matkoja Suomeen oli useita, mutta elokuussa epäilty oli riitaantunut muiden järjestäjien kanssa ja epäillyn seuraksi tuli pari muuta järjestelijää, jotka värväsivät Virosta uuden naisen Suomeen, jolloin tulot jaettiin niin, että nainen sai 40% ja miehet jakoivat loput 60% kolmeen osaan. Myöhemmin jako muiden naisten kanssa oli sama ja nämä kaksi syntynyttä ryhmittymää käyttivät vuorotellen osittain samoja naisia. Puhelinkuuntelun mukaan he riitelivät keskenään rahoista ja ehdoista. Miesten seurassa kulkeneen alle 18-vuotiaan virolaisnaisen kohdalta ei saatu varmaa näyttöä hänen parittamisestaan ja elokuun loppupuolella hän täytti tämän vaaditun ikärajan.
Elokuun lopulla Virosta ja Latviasta oli värvätty useita naisia töihin Suomeen, mutta he eivät koskaan ehtineet Suomeen saakka, kun yksi tekijöistä vangittiin.
Tutkimuksia ja kuulusteluja on myös tehty oikeusavun avulla Tallinnassa yhteistyössä Viron poliisin kanssa. Pääpöytäkirja on lähdössä syyttäjälle, joka on Laura Tikka ja syytteen nostamisen määräaika 26.11.09. Toisen haaran osalta tutkinta on hieman kesken.
Helsinki 16. marraskuuta 2009
Seppo Sillanpää rikoskomisario
040-5466778
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/ ... 7000362C91
Että silleen.