Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
otus
Axel Foley
Viestit: 2330
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 6:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa

Viesti Kirjoittaja otus »

Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa
30.4.2009 15:22 | Päivitetty: 30.4.2009 21:47
A A HS–AP–DPA–AFP–STT

Viisi ihmistä kuoli ja 13 loukkaantui Hollannissa autoilijan kaahattua päin paraatiyleisöä Apeldoornin kaupungissa. Kaahaaja yritti osua kuningatar Beatrixia kuljettaneeseen bussiin, kertoo poliisi.

Silminnäkijöiden mukaan musta Suzuki-henkilöauto ohitti bussin muutaman metrin päästä ja törmäsi lopulta kivipatsaaseen. Ennen törmäystä mies ehti kuitenkin ajaa kymmenien katselijoiden yli. Neljä heistä kuoli heti. Yksi loukkaantuneista kuoli myöhemmin sairaalassa.

Viranomaisten mukaan auton kuljettaja kaahasi bussia ja väkijoukkoa päin tahallaan. Autoa ajanut mies, 38-vuotias Alankomaiden kansalainen, loukkaantui vakavasti.

Mies kertoi poliisille pyrkineensä nimenomaan vahingoittamaan kuningasperhettä. Hänellä ei tiettävästi ole yhteyksiä terroristijärjestöihin, mutta teon motiivia ei vielä tiedetä. Miestä odottaa syyte taposta, ehkä jopa murhasta.


Vapunaatto on Hollannissa vapaapäivä, jolloin juhlitaan kuningattaren syntymäpäivää.

Tapauksen johdosta lippuja on laskettu ympäri maata puolitankoon, ja juhlatilaisuuksia on peruutettu. Kuningatar Beatrix on ilmaissut järkytyksensä ja osanottonsa tapahtuneen johdosta.
Hollannin autohyökkäyksen tekijä kuoli
1.5.2009 10:33

Amsterdam. Hollannin kuningasperhettä vastaan iskun tehnyt hollantilaismies on kuollut. Mies menehtyi vammoihinsa yöllä, kertoi Hollannin televisio perjantaina.

Kuningatar Beatrix joutui torstaina poikkeuksellisen hyökkäyksen kohteeksi. 38-vuotias hollantilaismies kaahasi autollaan keskelle kuninkaallista paraatia ja yritti törmätä kuningasperhettä kuljettaneeseen avokattoiseen bussiin.

Auto ohitti bussin vain muutaman metrin päästä ja osui kiviseen muistomerkkiin. Ennen törmäystä mies ehti kuitenkin ajaa kymmenien katselijoiden yli. Viisi ihmistä kuoli ja lähes 20 loukkaantui.

Mies kertoi poliisille pyrkineensä nimenomaan vahingoittamaan kuningasperhettä.
Lähde: http://www.hs.fi

Liveleakista löytyy tästä tapauksesta useita videoita, jotka tosin voivat järkyttää herkempiä katsojia

http://www.liveleak.com/view?i=701_1241096917
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa

Viesti Kirjoittaja Damien »

Auto ohitti bussin vain muutaman metrin päästä ja osui kiviseen muistomerkkiin.
Kyllä on ollut herralla taas vappua rinnassa.
Liekö aineissa ajellut vai omannut mielenterveys ongelmia?
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3147
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Re: Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

^Mielenterveys tai Ahmed-Ahne...

Mihinkähän vammoihin kuski kuoli, kun tuo törmäys ei näyttänyt mitenkään järin kovalta ja auton katto vaikuttaa kuskin kohdalta varsin ehyeltä...
Tässä pätkä, missä näkyy se patsaaseen törmääminen jne... -
http://www.liveleak.com/view?i=cbf_1241095851
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
Charon

Re: Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa

Viesti Kirjoittaja Charon »

Kuulemma paikallisesti on spekuloitu näkijähavainnoilla, joiden mukaan kuski on vaikuttanut sairaskohtauksen saaneelta tai melkeimpä elottomalta ajaessaan väkijoukkoon. Tämän vuoksi moni uskoi tapahtunutta ensin onnettomuudeksi (jalka jäänyt kaasun päälle tai muuta), mutta jos mies itse tunnustaa aikomuksensa, voi kyseessä olla ne Damienin mainitsemat aineet. Massamurhaamaan lähtiessä saattaa tarvita vähän huikkaakin vahvempaa... tai toisinpäin, ties vaikka massamurhaideat tuli vasta aineiden nauttimisen jälkeen.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa

Viesti Kirjoittaja Damien »

http://www.youtube.com/watch?v=40rnIsGR ... RpiNprQEW1
ei tuosta nyt kauheasti selviä muttei se minusta oikein vaikuttanut että olisi kuninkaallisten
dösään törmätä.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

YouTubesta katselin kolarivideoita ja tämä nousi ennemmin tai myöhemmin siellä sitten esille. Olin jo unohtanut autuaasti koko tapauksen, joten aloin sitten tonkimaan enemmänkin tietoa tästä.

Englannin Wikipedia antaa kohtalaisen paketin tapahtumista.
Wikipedia kirjoitti:Vuoden 2009 hyökkäys Hollannin kuninkaallista perhettä kohtaan tapahtui Apeldoornissa, Alankomaissa, kun mies ajoi autonsa lujalla vauhdilla yleisön läpi kohti kuningatar Beatrixin ja hänen kuninkaallisen seurueensa autoa; hyökkäys tapahtui 30. huhtikuuta, Hollannin kuningattarenpäivänä.

Ajoneuvo ajoi läpi katselemassa olleen väkijoukon, aiheuttaen seitsemän kuoleman ja kymmenen loukkaantumisen. Se ajoi vain hieman ohi kuninkaallisesta autosta ja osui tien reunassa olleeseen monumenttiin. Kuninkaallisen perheen jäseniä ei loukkaantunut. Hyökkäys oli ensimmäinen hollannin kuninkaallista perhettä kohtaan modernin ajan aikana.

Ajaja, joka tunnistettiin 38-vuotiaaksi hollannin kansalaiseksi Karst Roeland Tatesiksi, sai paikan päällä ensiapua pelastuslaitoksen ja poliisin toimesta. Tämän jälkeen hänet otettiin huostaan ja kiidätettiin sairaalaan. Hän kuoli onnettomuutta seuranneena päivänä, uhriluvun noustessa kahdeksaan.
En löytänyt kuitenkaan mainintaa siitä, että Tates olisi missään vaiheessa kertonut hyökkäysaikeestaan edes hyökkäyksen jälkeen. Tatesin kuolinsyyksi koitui aivovamma, joka tuntuu olevan yllättäen näiden eri laatuisten hyökkäysten tehneiden yleisin kuolinsyy...

Lähikuvasta, jossa näkyy verinen Tates autossaan näkee, että auto ei tosiaan ole kovin pahasti vaurioitunut, mutta ilman turvavyötä ajellut Tates on voinut iskeä päänsä minne vain, milloin vain:

----> Ei herkille. <----

Kuva 1

Erityisesti seuraavassa kuvassa näkyy selvästi miehen ruhjoutunut naama ja ainakin oikean puolen mahtava turvotus, joka kyllä kielii jo jostain muustakin kuin vain pienestä yhteenotosta kojelaudan tai ratin kanssa.

Kuva 2

Ykköskuvasta jotkut ovat olleet bongaavinaan auton takapenkiltä ihan pelkääjän paikan takaa jonkinlaista kirjaa tai muuta, jonka ovat arvelleet olevan Mark Chapmanin Sieppari Ruispellossa-tyyppisen virikkeen Tatesille. Selvää motiivia tapaukselle ei kuitenkaan koskaan löytynyt.

Tates oli kuitenkin jossain vaiheessa työskennellyt jonkinlaisena vartijana/henkivartijana mikäli oikein ymmärsin ja saattoi tätä kautta olla saanut jonkinlaisen päähänpinttymän siitä, että on hyökättävä kohteeseen, jossa on erityisen paljon vartiointia. Mene ja tiedä.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3147
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Re: Viisi kuoli autoilijan kaahattua paraatiyleisöön Hollannissa

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

VoDKa kirjoitti:Kuva 1
Niin no, tuossa kuvassa ainakin mielestäni voisi olla nähtävissä esim. painauma kallonmuodossa oiken silmän yläpuolella.
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
Vastaa Viestiin