Tiina, 16, katosi kesken koulupäivän (Ruovesi)

[v-a-45]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010012 ... 7_uu.shtml

- Tyttö löytyi kuolleena 10-20 metrin päästä maastosta, kuvailee vanhempi konstaapeli Matti Vigren.

Aika lähellä ollut tuota lähdettä.


- Muun muassa löytöpaikan ympäristö viittaa siihen, että kuolemaan ei liity rikosta, kertoo Vigren.

Onkohan löytynyt viinaa ja mahdollisesti jotain lääkkeitä tms.

Tämä kävi mielessä myös, kun luin tuon? Nyt vaan odotellaan kertooko joku lisää tai kirjoittaako mikään lehti enempää?

[Nemesia]

Onneksi tyttö kuitenkin löytyi, omaiset saavat paikan surulle ja pääsevät hautaamaan tyttärensä
Rauha Tiinalle

[Nosey]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010012 ... 7_uu.shtml

- Muun muassa löytöpaikan ympäristö viittaa siihen, että kuolemaan ei liity rikosta, kertoo Vigren.

Onkohan löytynyt viinaa ja mahdollisesti jotain lääkkeitä tms.

Tämä kävi mielessä myös, kun luin tuon? Nyt vaan odotellaan kertooko joku lisää tai kirjoittaako mikään lehti enempää?

Veikkaisin, että koskematon hanki ja yhdet jäljet riittää tuohon olettamukseen.

[aniko]

Juu olen samaa mieltä aikaisempien kirjoittajien kanssa siitä että vaikka syyllisten etsiminen voi olla ensimmäinen reaktio, niin monesti se on turhaa. Se että ihminen voi tappaa itsensä tai toisen ihmisen tai jopa ensin toisia ihmisiä ja sitten itsensä on kuitenkin myös vapauden hinta. Ainoa keino estää ketään tekemästä ikinä mitään ei-toivottua on kahlita kaikki suukapulan kera jonkinlaisiin laitteisiin jotka kuljettavat jokaisen tarvittavaan paikkaan tarvittavaan aikaan etäohjatusti. Tällaisessakaan yhteiskunnassa ei olisi hirveästi järkeä.

Sinänsä tosin suomalaisessa yhteiskunnassa ON ongelmia jos katsoo väkivaltarikos- ja itsemurhatilastoja, mutta syylliset.. oikeasti yhteiskunta koostuu ihmisistä, jokaisesta suomalaisesta. Jokaisen pitää ensin muuttaa omaa itseään ennenkuin yhteiskunta muuttuu. Muita ihmisiä ei kannata yrittää muuttaa kuin esimerkin avulla. Minusta kannattaa lähteä tästä, eikä huudella kuinka poliisit, vanhemmat, sosiaalityöntekijät, poliitikot ja muutenkin kaikki ne TOISET ihmiset tekevät niin VÄÄRIN. Peili, peili.

[delila]

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ei siihen tarvita mitään elämäämullistavia vastoinkäymisiä, että ihminen voi masentua.

Itselläni oli (ja on edelleen) hyvä perhe, vanhemmat jo 30v. avioliitossa, ikinä en ole kuullut heidän riitelevän, isovanhemmatkin ovat olleet kouluaikana tukena. Ainut, mikä sai jotain vinksahtamaan pääni sisällä oli kiusaaminen ala-asteella. Sekin jäi jo taakse, sain kavereita harrasutksien kautta, koulussakin oli ainakin näennäinen kaveripiiri, ts. ei tarvinnut olla yksin, vaikken noita koulukavereita kovin läheisinä pitänyt jne. Silti jostain sieltä kaukaa oli jäänyt elämään sisälleni pieni epävarmuus, joka varsinkin teini-iässä nosti päätään. Olin hirveän kriittinen sen suhteen, jos joku vihjaisikaan jotain minusta; ulkonäöstäni, vaatteistani, vaikka puhe- tai kävelytyylistäni. Olin kokoajan varma, että taas joudun kaikkien nolaamaksi.

Kukaan läheinen tätä ei huomannut, koska kotona olen aina ollut aikamoinen rääväsuu, ja harrastuksessani olin sen verran hyvä, että siellä minulla oli itsevarmuutta, ja olin porukassa kunnioitettu jäsen. Ja kun lähimmät ihmiset löytyi kotoa ja harrastuksista, niin lähimmät näkivät eivät todellakaan nähneet epävarmuuttani, tai pahaa oloani.

Ja itsetuhoiset aatokset ja paha olo eivät silloin olleet mitään yksiselitteisiä. Eivät johtuneet yhdestä ihmisestä, tai yhdestä yksittäisestä tapahtumasta. Se on kuin musta pilvi, joka hiipii pään sisään. Tekee kaikesta raskasta, kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä. Se on se masennus, jolle en tiennyt silloin vielä nimeä, saati koskaan saanut virallista diagnoosia, vaikka olin jo suunnitellut pakotien itselleni, jos tarpeeksi alkaisi ahdistaa. Onneksi ei alkanut, vaikka rajoilla kävin.

Olen todella onnellinen, etten tuohon aikaan ollut vielä paria siideriä enempää tutustunut alkomaholiin, koska olen aika varma, että se olisi vienyt minut. Ja se olisi ollut keino hukuttaa pahat ajatukset (tai lietsoa niitä).

Nyt vanhemmalla iällä olen alkanut toisinaan hukuttamaan surua viinaan, ja se tie vie, sen tuntee. Mutta onneksi nykyään on sen verta päässä sitä ns. aikuisen järkeä ja itsevarmuutta, että yhden alkoholinhuuruisen itsesääli-illan jälkeen voi taas kasata itsensä, ja tsempata eteenpäin. Teininä en meinannut jaksaa eteenpäin edes normaalissa arjessa, joten onneksi, onneksi kukaan ei silloin juottanut minua känniin.

Kuten sanoin, omaa tilannettani ei huomannut kukaan lähesisistä. Ainut, joka sen huomasi, oli täysin ulkopuolinen. Eräs opettaja, jonka en edes tiennyt tuntevan minua nimeltä. Minulla oli muutama hänen tunti ollut koko lukion aikana. Hän tuli puhumaan minulle. Kertomaan, että on huomannut, että olen muuttunut. Kysymään, onko kaikki hyvin. Vaikka suurinpiirtein karkasin kesken keskustelun, tuo pieni huomioiminen muutti paljon. Toki, samoihin aikoihin elämässä tapahtui muitakin positiivisia asioita, jotka auttoivat, mutta pidän tuota käännekohtana.

Ohi aiheen menee jo, mutta sanon tämän: Jos huomaatte, että lähimmäisenne saattaa olla masentunut, niin koettakaa jutella asiasta. Vaikka se olisi teille kiusallista, ja vaikka toinen ei mitään myöntäisi, tai olisi myös kiusaantunut. Se asian huomioiminen, ja puheeksi ottaminen voi muuttaa paljon. Ja kertoo, että välität.

[aniko]

Ja delilan viestiin vielä, aivan, masennus on sairaus ja se voi iskeä kenelle tahansa, vaikka elämässä olisi kaikki ihan ok. Se on kavala ja yleensä sitä piilotellaan, etenkin itsetuhoisia ajatuksia. Terveen ihmisen on myös vaikea ymmärtää masentuneen ajatuksenkulkua ja keskustella hänen kanssaan; tavalliset "järkiperustelut" ("se on vain tuo ikä ja menee pian ohi, hanki vaikka joku uusi harrastus niin on kivaa") eivät masentuneelle merkitsekään mitään.

Pelkkä masennuksen huomaaminenkin voi olla kiusallista sairastuneelle, sillä hän yleensä kokee syyllisyyttä sairaudestaan ja siitä että hän on (omasta mielestään) taakka läheisilleen, eikä halua että muut huolehtivat hänestä (ei koe ansaitsevansa sitä). Auttaminen on tästä syystä joskus vaikeaa. Ammattipua tulisi hakea niin pian kuin mahdollista, eli kun masentunut saadaan uskomaan, että hän on "oikeasti tarpeeksi sairas" että "ansaitsee päästä" lääkäriin.

[Mielikuva]

Kovin valikoivalla näöllä porukka näköjään tekstit lukee. Minua tämä juttu koskettaa paljon juuri siksi, kun samaistuin tyttöön niin paljon. Olen itse entinen "laitosnuori", ollut masentunut jne. , edellinen viestini vanhemmista ja niiden merkityksestä oli lähtösin omasta kokemuksesta miten silloinkin ajattelin ja kun näin jälkeen päin mietin mistä olisi ollut suuri apu.

Joo, ei varmasti olisi Tiina tai moni muukaan kertonut vanhemmille tollaisesta ihastuksesta (eikä se yksin varmasti ollut tämän tapahtuman syykään). Enkä tarkottanut sitä, aivan kun ed tekstissä mainitsin. Ihan yleensä siis jos pystyy niistä pahoista oloista puhumaan vanhemmille niin siitä on varmasti apua, etenkin jos ei ole edes ystäviä. Asiat ei ole niin mustavalkoisia. Minä toivoin,että minulla olisi ollut sellainen äiti. Olisi säästytty monilta pahoilta asioilta.

Kuten myös mainitsin sen, etten tunne hänen vanhempiaan, koko tyttöä saati heidän välejään eikä kenenkään syyttely tosiaan auta asiaa, eikä ketään syyllistä edes ole. Rauha Tiinalle.

[Mielikuva]

Hyvin kirjoitettu delila.

[WesQ]

Alla mielestäni hyvä teksti, jonka bongasin aikoinaan jostain netin syövereistä:

"Yhden suurimmista syistä nykyihmisen pahoinvointiin voisi ehkä tiivistää ja yksinkertaistaa siten, että ihmisillä on liikaa mahdollisuuksia. Ennen maailma oli tavallaan pienempi, jolloin oli helpompi tyytyä vähempään. Tai paremminkin niin, että yksinkertaisemman elämän eläminen ei ollut merkki vähempään tyytymisestä.

Nykyään tuntuu, että koko maailma on avoinna, ja alati kasvavat ja laajenevat mahdollisuudet korostavat ristiriitaa sen todellisuuden kanssa, jossa kukin meistä elää. Olitpa saavuttanut elämässäsi mitä tahansa, niin se on aina vähäpätöistä siihen nähden, mitä olisi *mahdollista* saavuttaa. Ja suurimpana syntinähän nykyään tunnutaan pitävän sitä, ettei ole jatkuvasti toetuttamassa kunnianhimoaan, realisoimassa piilevää potentiaaliaan ja elämässä jokaista päivää täysillä kuin se olisi viimeisesi.

Asiaa ei helpota se, että nykyään tuo ns. täyden elämän eläminen tarkoittaa melkoista ristiriitaisten päämäärien välillä tasapainoilemista. Toisaalta olisi harrastettava liikuntaa, syötävä hyvin ja terveellisesti, toisaalta olisi osattava nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta. Toisaalta olisi oltava ahkera ja työteliäs, toisaalta pitäisi osata myös rentoutua. Onnellinen ihminen myös matkustelee paljon ja on nähnyt maailmaa, toisaalta hän on myös ympäristötietoinen ja maksaa sitten aneensa heittämällä oluttuopin verran rahaa Greenpeacelle tms...Olisi näiden lisäksi olatava hyvä isä, mies, vaimo, äiti... Kun soppaan lisätään se, että mainoksissa ja mediassa yleisemminkin luodaan mielikuvia, että näitä asioita voi ostaa kätevässä kertapakkauksessa kauppojen hyllyltä on sekaannus päänupissa valmis.

Yksi suurimmista vääryyksistä on (ehkä paradoksaalisestikin) se, että ihmisille hoetaan pienestä pitäen, että sinusta voi tulla mitä tahansa. Fakta on kuitenkin se, että useimmat meistä elävät hyvin tavallisen pienen ihmisen elämän. Kaikille hoetaan, että sinusta voi tulla voittaja... Samalla unohtuu, että systeemi joka tuottaa voittajia, tuottaa väistämättä myös häviäjiä. Ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä johtaa siihen, ettei omasta epäonnistumisestaan voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Ja nykymaailmahan tarjoaa enemmän epäonnistumisen mahdollisuuksia kuin koskaan ennen."

"Paljolta murheelta vältyttäisiin, jos nuorille ihmisille lakattaisiin vakuuttelemasta, että elämällä on heille paljon annettavaa."
-Arthur Schopenhauer

[v-a-45]

Kun nyt on puhuttu aiheesta, nuorten mielenterveys, löysin tälläisen vanhan jutun
http://www.perusopetus.fi/?p=1168
Muusikko Kari Närhen tytöstä ja siinä tulee myös esiin, kuinka hänkin oli sitä mieltä, että väärässäpäässä säästetään, kun kyse on mielenterveysasioista. Tosin jutussa tulee hyvin esiin myös se, että joskus ei vaan voi mitään ja kaikki on tehty. Tytärhän tappoi itsensä sairaalassa.

[HarrietM]

Ai tämäkin tapaus on ratkennut näin ikävästi.
Voimia omaisille, toivottavasti löytävät jonain päivän' rauhan.

Jos muutama kommenti kuitenkin suodaan:
Jos Tiinalla on ollut pitkäaikainen masennus ja kun hän on alaikäinen niin minä ainakin koen että se on myös vanhempien vastuulla hakea lapselle se tarvittava apu.

ja eikä tämä nyt lopu siihen:

Onko tämä nyt tämä pullamössö sukupolvi, jota on pidetty vaipoissa 3 vuotiaaksi asti, ja joka jo pienenenkin vastoinkäymisen johdosta - joku sanoo koulussa pahasti, poikaystävä jättää - kokee maailmanlopun kolkuttavan ovelle.

Jos lähetettäisiin kyseisellä asenteella varustetut nuoret vaikka Haitin pelastusoperaation kurjuuden ja epätoivon keskelle, palaako elämänhalu.

Elämään kuuluu normaalisti myös kärsimystä,
sellaista yhteiskuntaa jossa kaikki voisivat hyvin koko ajan ei ole olemassakaan - tämä on utopiaa!
Elämä on myös vastuun ottamista ja vastuun kantamista - ja myös omaan tilanteeseen, mikäli se koetaan ei-tyydyttäväksi, voi ITSE vaikuttaa.
Koskaan ei kannata antaa periksi!

[kassiopeia]

Itse tunsin tuon Tian, joka teki itsemurhan ollessaan 18-vuotias. Häntä yritettiin kyllä auttaa, mutta kaikkia ei vaan voi pelastaa. En syytä Tiaa, vaan toivon, että hänellä on nyt rauha. Kuten isän tekemässä muistokappaleessa "Avoin kirje 2 - Maailman vahvin tyttö ei asu enää täällä" sanotaan: Kaikkien ei tarttis aikuiseksi kasvaa...

[teemu]

Kaunis paikka tuo Runoilijan lähde. Olisiko hän käynyt siellä keräämässä voimia itselleen jo aikaisemmin?

Nyt hän ei enää olisi päässyt tilanteestaan yli. Vai ajatteliko vain, ettei siellä jää kadoksiin. Sitä ei voi tietää.

Kaikki poikaset eivät lennä pesästä. Luonto tuhlaa. 1800-luvulla vain puolet Suomen suuriruhtinaskunnan syntyneistä saavutti 15 vuoden iän.

Läheisille ja inhimillisesti nuoren kuolema on tragedia. Elämä jatkuu.

[Ämpäri]

Ai tämäkin tapaus on ratkennut näin ikävästi.
Voimia omaisille, toivottavasti löytävät jonain päivän' rauhan.

Jos muutama kommenti kuitenkin suodaan:
Jos Tiinalla on ollut pitkäaikainen masennus ja kun hän on alaikäinen niin minä ainakin koen että se on myös vanhempien vastuulla hakea lapselle se tarvittava apu.

ja eikä tämä nyt lopu siihen:

Onko tämä nyt tämä pullamössö sukupolvi, jota on pidetty vaipoissa 3 vuotiaaksi asti, ja joka jo pienenenkin vastoinkäymisen johdosta - joku sanoo koulussa pahasti, poikaystävä jättää - kokee maailmanlopun kolkuttavan ovelle.

Jos lähetettäisiin kyseisellä asenteella varustetut nuoret vaikka Haitin pelastusoperaation kurjuuden ja epätoivon keskelle, palaako elämänhalu.

Elämään kuuluu normaalisti myös kärsimystä,
sellaista yhteiskuntaa jossa kaikki voisivat hyvin koko ajan ei ole olemassakaan - tämä on utopiaa!
Elämä on myös vastuun ottamista ja vastuun kantamista - ja myös omaan tilanteeseen, mikäli se koetaan ei-tyydyttäväksi, voi ITSE vaikuttaa.
Koskaan ei kannata antaa periksi!

Ymmärrän kyllä hyvin, että tällaiset tapaukset herättävät vihaa. Kyllä itsekin manailin, että kun tyttö olisit päässyt viiden vuoden päähän tilanteestasi ja nähnyt miten paljon asiat ja ajatukset muuttuu ajan myötä. Harrietin ajatuksia lukiessa iloitsen kyllä hänen puolestaan siitä, ettei hänellä ole ollut masennusta. Silti ei ehkä kannattaisi tuomita tai tehdä jyrkkiä johtopäätöksiä, jos ei masennuksesta ole itsellä kokemusta.

Kuten tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, Tiinalle oli haettu apua, oli ollut osastohoidossa itsetuhoisen käyttäytymisen takia. Vanhemmat siis olivat varmasti tehneet kaiken minkä pystyvät. Mitään sellaista ei ole tullut ilmi, mistä voisi päätellä heidän olleen huonoja vanhempia. Tiedän itsekin monia tapauksia, missä ns. hyvien vanhempien lapset ovat tehneet itsemurhan tai yrittäneet sitä.

En myöskään usko tuohon pullamössösukupolveen. Kyse on niin paljon muusta kuin pikku vastoinkäymisistä, jättämisistä, ikävistä sanoista. Kyse on enemmänkin ehkä elämän kovuudesta ja merkityksettömyydestä. Siitä, että tuon ikäisten pikkutyttöjen odotetaan olevan jo aikuisia, heiltä odotetaan kovuutta ja tehokkuutta. Nykyisin ihmisten oletetaan pitävän huolen vaan itsestään, eikä siinä paljon auta vaikka kotona olisi miten hienot vanhemmat tukemassa, jos muu maailma on mitä on.

Masennus on myös sairaus, jolloin ihminen on kykenemätön ajattelemaan järkevästi. Koko maailma värittyy harmaaksi, siinä ei kauniit tai ilkeät sanat edes paljoa paina. Mikään ei liikuta, mikään ei tunnu miltään. Ehkä Harrietin ehdotus Haitiin lähtemisestä on ihan hyvä idea. Kriisitilanteissa ihmiset heräävät unestaan, näkevät mikä on oikesti tärkeää ja miten merkityksetöntä tämä nykymeno on. Meidän tehokkaassa yhteiskunnassa moiset ajatukset kuiten tyrmättäisiin nopeasti kukkahattuviherpunalässytyksenä.

Siitäkin olen samaa mieltä, että moni tuonikäinen ei ymmärrä ,että asioihin voi todellakin vaikuttaa itse. Toisaalta masennus sairautena vie kaiken toimitakyvyn ja taidon ajatella realistisesti. Normaalit syy- ja seuraussuhteetkaan ei toimi silloin kun omaan pahaan oloon ei löydy apua, kun lääkkeet ei auta, eikä kunnon terapiaa saa.

Omassa lähipiirissäni masentuneet ihmiset ovat kaikkea muuta kuin pullamössökansaa. Voi vaan ihmetellä miten ihmiset masennuksestaan huolimatta jaksavat vuodesta toiseen, useat vielä aktiivisesti yrittäen saada itseään kuntoon. Useasti näkeekin, miten loppujen lopuksi elämä järjestyy. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti ja ihmiset kuntoutuvat sellaisistakin tilanteista, missä lähipiiri on jo aikaa sitten menettänyt toivonsa.

Lukisitko Harriet vielä tuon Delilan viestin. Se selittää ja kuvaa hyvin sitä, mitä masentuneiden ihmisten päässä liikkuu.

[viikate]

Kynttilät syttyivät Tiina Kososen muistolle

23.01. - 16:55 (Luotu: 16:47)


Surevat ihmiset ovat tuoneet kymmeniä kynttilöitä Runebergin lähteelle Ruovedellä perjantaina kuolleena löytyneen Tiina Kososen muistolle. 16-vuotias Kosonen löydettiin lähteen lähistöltä.

Kosonen katosi viime viikon torstaina kesken koulupäivän Ruoveden lukiolta.

Kososen kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Aamulehti