Vuosien koulukiusaaminen toi syytteet opettajille

[ABC]

Mielestäni ei ole järkeä syyttää opettajia kiusaamisesta niin kauan, kuin opettajilta on käytännössä viety kaikki keinot puuttua fyysisesti oppilaiden rankkaankin käytökseen. Sanalliset keinot on monessa paikassa käytetty loppuun ajat sitten. Nilviäiset tietävät oikein hyvin, että ope ei saa heitä edes luokasta ulos ilman pahoinpitelysyytettä, jos nilviäinen näin päättää.

Muutenkin: opettajan tehtävä on opettaa, ja ensisijaiset kasvattajat ovat vanhemmat. Jos joku ei saa kersastaan koulukelpoista, niin sitten ei lasta pidä päästää kouluun, kunnes vanhemmat ovat korjanneet kasvatuksen puutteet.

Homman pitää yleensäkin lähteä siitä, että kiusaajan vanhemmat ovat vastuussa lapsensa tekemisistä. Jos lapsi tekee pahojaan, vanhemmat kustantakoot yksityisopetuksen sopeutumattomalle lapselleen. Kiusaajan tulee lähteä koulusta, ei kiusatun. Ja kiusaajan vanhemmat ovat vahingonkorvausvelvollisia, eivät opettajat.

[aniko]

Minunkaan mielestäni kiusaaminen _ei_ kuulu ihmisen käytökseen missään vaiheessa, ei koulussa eikä työpaikalla eikä missään. Vai onko joku sitä mieltä että "no mä vähän sitä yhtä siellä työpaikalla kyllä höykytin, mutta ei sille siitä varmaan mitään jääny..". Kiusaamiseen pitäisi heti aina puuttua, eikä todellakaan sallia mitään "lapset on lapsia" -ajattelua. Se toimintamallihan opitaan nimenomaan siellä lapsuudessa.

Kyllä, lauman sisäisen nokkimisjärjestyksen asettelu kuuluu ihmisen käytökseen. Mutta sosiaalisesti alemmassa asemassa olevien nöyryyttäminen on tai siis sen tulisi olla epähyväksyttävää toimintaa. Armeijan simputtaminen on tästä muuten oiva psykologinen esimerkki, jota voi tutkia.

[Polar]

Ei ole todellakaan tarkoitus vähätellä koulukiusaamisen aiheuttamia kärsimyksiä kenenkään kohdalla, eikä se, että itse en pahempia traumoja koulukiusaamisesta ole saanut tietenkään tarkoita, etteikö joku muu olisi aivan hyvin voinut saada. Kuten sanoin aiemmassa viestissäni, koulukiusaamiseen on todellakin puututtava paljon järeämmin kuin mitä siihen usein puututaan, jos sitten puututaan lainkaan.

ABC:lle tuosta kotikasvatuksen merkityksestä. Ilmaisin itseäni aika pirun huonosti tuossa aiemmassa. Totta kai kotikasvatuksella on paljonkin merkitystä ja vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa jälkikasvustaan. Koulussa kuitenkin se paikalla oleva aikuinen on se opettaja ja opettajalla on lapsista myös vastuu koulupäivän aikana. Opettajan ensisijainen homma on tietenkin opettaa, mutta alaikäisten ollessa kyseessä vastuu ei tietenkään voi rajoittua pelkästään siihen. Opettajan on huomioitava myös mahdollinen kiusaaminen ja puututtava siihen. Jos yksi tai kaksikaan sanomista ei riitä, niin sitten on tietenkin otettava yhteyttä lapsukaisten koteihin. Tiedon siirtäminen sinne kotiin on opettajan vastuulla. Jos kotiin on otettu yhteyttä ja asioista on keskusteltu vanhempien kanssa, mahdollisesti useampaankin otteeseen, eivätkä vanhemmat tästä huolimatta ole saaneet kiusaavaa tai muuten häiriköivää lastaan järjestykseen, niin sitten parempi ratkaisu tosiaan onkin pitää se häirikkö pois sieltä koulusta ja vanhempien hankkia tarvitsemaansa ammattiapua riippuen vähän siitä, mistä lapsen käytös johtuu. Onko kyseessä vain vanhempien kyvyttömyys kasvattajina vai mahdollisesti lapsen psyykkiset tai neurologiset ongelmat. Vanhemmat eivät ole selvänäkijöitä, joten rehellinen tiedotus siitä mitä siellä koulupäivän aikana tapahtuu on tärkeää ja myös se, että tiedotetaan heti, eikä jossain puolen vuoden päässä siintävässä vanhempainillassa. Pidän myöskin aika utopistisena sitä, että oikeasti kaikin puolin hyvätkään vanhemmat onnistuisivat lastensa kasvatuksessa niin hyvin ennakoivasti, ettei se kullanmuru missään vaiheessa tekisi mitään väärää, mitä pitäisi puida sitten jälkikäteen.

Tuo "lapset on lapsia" -juttu ei ollut tarkoitettu mitenkään kiusaamista hyväksyväksi argumentiksi, vaan nimenomaan korostamaan sitä, että aikuisten puuttumista todellakin tarvitaan näissä tapauksissa. Sekä opettajien että vanhempien. Lapset ovat lapsia, joten heillä ei ole vielä kykyä ja kypsyyttä keskenään ratkoa tuollaisia tilanteita. Omissa ala-asteaikaisissa kiusaamiskokemuksissani(siis kiusaajana)homma lähti nimenomaan aluksi molemminpuolisesta kinastelusta, joka sitten lapsellisessa koston kierteessä äityi jokseekin yksipuoliseksi kiusaamiseksi. Asiaan puututtiin(siihen en osaa ottaa kantaa, puututtiinko tarpeeksi ajoissa) ja minun osaltani se riitti ja lopetin siihen yhteen puuttumiseen. Aina se ei riitä ja silloin täytyy puuttua lisää. Riippuu tietenkin myös lapsen iästä ja kehitystasosta, miten paljon tulisi jo ihan itsekin ymmärtää, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Otsikon jutussakin on kyse ala-asteiässä tapahtuneesta kusaamisesta, mutta yläasteella ja varsinkin sen jälkeen pitäisi jo ihan itse monissa tilanteissa kyetä tarkkailemaan omaa käytöstään ja miettimään:"Teinköhän nyt ihan oikein?", vaikka kyse olisikin vielä alaikäisistä, aikuisten vastuulla olevista ihmisistä.

Ja loneliness. Omantunnon keventämistä tai ei, en ymmärrä, mitä se hyödyttää kiusattua tai ylipäätään yhtään ketään, jos kiusaajaa joskus myöhemmin piehtaroi hirveissä syyllisyyden tunteissa ja omantunnon tuskissa ja vatvoo vatvomasta päästyään, että:"Mitä tulinkaan aikoinani tehneeksi?!" Eikö kaikkien kannalta rakentavampaa olisi tiedostaa, että on tehnyt väärin, ottaa opikseen ja olla toistamatta samoja virheitä.

[rotkorakkeli]

Siinä vaiheessa kun opettajat tietoisesti valitsevat puusilmäisyyden, on rangaistus paikallaan. Jos ei puutu vaikka pitäisi. Koska ei ne äiskä ja iskä ole sielä koulussa vahtimassa mitä jälkikasvu tekee. Ja etenkään jos ei asiasta ilmoiteta kotiin, on minun mielestäni valittu tie jossa nimenomaan opettajia pitäisi rangaista.

Toisaalta, min mielestä opettajille pitäisi antaa takaisin valta sekä auktoriteetti. En väitä että, väkivalta olisi ratkaisu, mutta kyllä pitää olla keinot poistaa häiritsevä oppilas luokasta. En ihan vertaisi baarin ovimikkoihin opettajia mutta en paljon muutakaan. Ei kukaan kattele baarissakaan jos joku pistää vessan seinää potkimalla sisään.

Minua ei koskaan vedetty viivottimella sormille, mutta jo se uhka sai käyttäytymään hetken aikaa paremmin. Ja opettajilla oli vielä jonkin sortin auktoriteettiä millä mällätä.

[loneliness]

Ja loneliness. Omantunnon keventämistä tai ei, en ymmärrä, mitä se hyödyttää kiusattua tai ylipäätään yhtään ketään, jos kiusaajaa joskus myöhemmin piehtaroi hirveissä syyllisyyden tunteissa ja omantunnon tuskissa ja vatvoo vatvomasta päästyään, että:"Mitä tulinkaan aikoinani tehneeksi?!" Eikö kaikkien kannalta rakentavampaa olisi tiedostaa, että on tehnyt väärin, ottaa opikseen ja olla toistamatta samoja virheitä.

Ei kiusattua varmaankaan enää hyödytä se jos kiusaaja 10-20 vuoden päästä alkaa katumaan. Normaalin omantunnon omaavien ihmisten joukossa uskoisin syyllisyyden tunnon silti tulevan jossain vaiheessa, mutta jotkut varmasti pystyvät ajattelemaan analyyttisesti kuten vihjailit tyyliin "virheitä sattuu, sellasta laiffi on". Eli ymmärsinkö nyt väärin jos käsitin, että sinua ei kuitenkaan kaduta se kiusaaminen, koska sinuakin kiusattiin ja lopetit kun opettaja puuttui tilanteeseen (mikä ei yleensä tapahdu heti kiusaamisen alettua).

[Polar]

Siinä vaiheessa kun opettajat tietoisesti valitsevat puusilmäisyyden, on rangaistus paikallaan. Jos ei puutu vaikka pitäisi. Koska ei ne äiskä ja iskä ole sielä koulussa vahtimassa mitä jälkikasvu tekee. Ja etenkään jos ei asiasta ilmoiteta kotiin, on minun mielestäni valittu tie jossa nimenomaan opettajia pitäisi rangaista.

Monessa tapauksessa ne opettajat todellakin valitsevat sen puusilmäisyyden. Saattavat tosin puuttua pintapuolisesti vähän puhuttamalla kiusaajaa, mutta jos se ei auta, niin jättävät asian sikseen ja katsovat tehneensä jo jotain. Se yhteyden ottaminen kiusaajan(ja mahdollisesti kiusatunkin kotiin) olisi liian työlästä tai ikävää. Ei tietenkään koske kaikkia opettajia. Joillain opettajilla on myös ihan omasta takaa sitä luontaista auktoriteettia, jolla saavat kiusaamisen pysymään aisoissa paremmin, ihan pelkästään sillä kiusaajan puhuttamisella. Tämä koskee tietty muutakin kurinpitoa.

Ei kiusattua varmaankaan enää hyödytä se jos kiusaaja 10-20 vuoden päästä alkaa katumaan. Normaalin omantunnon omaavien ihmisten joukossa uskoisin syyllisyyden tunnon silti tulevan jossain vaiheessa, mutta jotkut varmasti pystyvät ajattelemaan analyyttisesti kuten vihjailit tyyliin "virheitä sattuu, sellasta laiffi on". Eli ymmärsinkö nyt väärin jos käsitin, että sinua ei kuitenkaan kaduta se kiusaaminen, koska sinuakin kiusattiin ja lopetit kun opettaja puuttui tilanteeseen (mikä ei yleensä tapahdu heti kiusaamisen alettua).

Se katumus ja ne syyllisyyden tunnot taisivat vaivata ennemminkin silloin aikanaan. Nykyään sitä todellakin ajattelee enemmän tuollalailla analyyttisesti juttua. Niin sitä tuppaa käymään muidenkin mokailujen kanssa. Muistot laimenevat ja asioista tulee yksi osa elämää. Ei se elämän mittainen syyllisyys aiheuta muuta kuin lähinnä ongelmia. Ei johda mihinkään, eikä auta mitään. Silti voi olla sitä mieltä, että on tehnyt joskus väärin ja yrittää valita toisin jatkossa. Tuohon katumuksen määrään nyt ei mitenkään vaikuta se, että itseänikin on kiusattu, koska nuo tapaukset eivät mitenkään liittyneet toisiinsa. En siis todellakaan kuvittele, että olisin jotenkin hyvittänyt omat kiusaamiseni kun tulin itse kiusatuksi.

[Severin A]

Maanantai 16.11.2009 klo 03.08
Turun käräjäoikeus antaa tänään maanantaina tuomionsa koulukiusaamiseen liittyviin virkarikossyytteisiin.

Juttua pidetään tärkeänä ennakkotapauksena.

Syyttäjä vaatii rangaistusta Turun ruotsinkielisen Cygnaeuksen alakoulun rehtorille, kahdelle opettajalle ja kahdelle muulle opetustoimen virkamiehelle. Syytteiden mukaan he eivät riittävästi puuttuneet alakoulua käyvän pojan vuosikausia jatkuneeseen koulukiusaamiseen.


STT

Lähde Iltalehden nettiversio

[Aizerbaidzan]

Jutun materiaalin laajuus ja oikeuden puheenjohtajan muut työtehtävät lykkäsivät tuomionannon joulukuun 11. päivään.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/88636.html

[Aizerbaidzan]

Tämän jutun syytteet hylättiin täysin, mutta hoviin ollaan menossa.

[Lupu]

Molemmissa tapauksissa vanhemmat täysiä tolloja, ei voinut olla huomaamatta vapaan kasvatuksen tuloksia joissa ei pidetä mitään rajoja saati kotiintuloaikoja.

En voi olla puuttumatta tähän yleiseen ilmiöön, jossa kuvitellaan tietävän millaisia toisten perheet ovat. Asia ei ole niin mustavalkoinen, että vanhempien reaktiosta olisi noin vain luettavissa heidän kotielämänsä ja kasvatuksensa laatu.

Minua kiinnostaa jälkikasvuni tekemiset hyvinkin suuresti, mutta jonkun ottaessa yhteyttä heidän tekemistensä vuoksi reagoisin samoin kuin esimerkin isä eli sanoisin, etten voi ottaa asiaan enempää kantaa ennenkuin olen puhunut lapseni kanssa. Vaikka lapsi olisi paikallakin, vaatisin tilaisuutta puhua hänen kanssaan kahden ennen minkäänlaista 'tuomiota', koska vain siten voin kuulla hänen rehellisen versionsa tapahtuneesta (vieraiden läsnäollessa kuulisin vain puolustelevan, mukailllun version). Minun ja hänen välinen asian selvittely mahdollisine seuraamuksineen ei myöskään kuulu kenellekään ulkopuoliselle, ja siksi ulkopuolisen silmissä voisi näyttää siltä, etten välitä, kun en hänen silmiensä edessä puhuttele ja rankaise lasta.

Vakavin tapaus taisi olla, kun alakerran naapuri tuli soittamaan ovikelloa ja kertoi poikani (tuolloin 8v.) heittävän märkää multaa heidän parvekkeelleen (ei siis toistaiseksi mitään hirveän vakavaa ). Tietenkin heti mielessä kävi ryhtyä 'keskustelemaan' pojan kanssa asiasta, mutta siinä naapurin seistessä ovella siirsin 'keskustelun' tuonnemmaksi ja halusin selvittää ensin sen osan, joka liittyy naapuriin eli lupauduin tulla pojan kanssa siivoamaan parvekkeen. Tarkoitus oli laittaa luutu pojan käteen ja itse kanniskella vauvaa, mutta märkä multa matolla, pöytäliinalla ja muualla oli yllättävän vaikea siivota, joten lopulta itse siivosin pojan kanniskellessa vauvaa. Koko ajan naapuri papatti vieressä, että minun pitäisi opettaa pojalle, ettei sellaista saa tehdä ja ettei väärintekoa korjata vain sillä, että äiti käy siivoamassa jäljet, jne. En sanonut mitään, sillä kaikki tämä odotti vain aikaansa ja nyt oltiin selvittämässä vain sitä osuutta, joka koski vahingonkorvausta naapurille. Mattoa ei saatu puhtaaksi ja poistuttaessa vielä lupasin, että maksamme laskun jos haluavat käyttää maton pesulassa. Vielä naapuri päätään puistellen jatkoi, ettei tässä ole rahasta kyse, vaan pojan pitäisi oppia blaa blaa blaa. Miespoloa lohduttaakseni sanoin, että poika kyllä maksaisi omista taskurahoistaan.

Tämä naapuri sai aihetta levitellä vielä muille naapureille kuinka meillä vain taputellaan päähän, kun poika tekee pahoja. Mitään muuta pahaa ei kuitenkaan ollut ennen tuota eikä sen jälkeen (tapauksesta on 4v aikaa) taloyhtiössä tehnyt, eikä naapuri voi mitenkään tietää kuinka asia minun ja pojan välillä lopulta hoidettiin. Pidän ensireaktioni aina mahdollisimman hillittynä, koska minulle on hyvin hyvin tärkeää, että kuulen koko jutun juuriaan myöten. Useimmiten koko tarina on lopulta hyvin erilainen kuin se lyhennetty versio, jonka joku ulkopuolinen siitä näkee/kuulee. Tiedän perheitä, joissa isät kurittavat poikiaan kotioloissa rajusti, mutta kodin ulkopuolella puolustelevat heidän käytöstään (syitä voin kuvitella useampiakin).

Monissa perheissä, joissa lasten käytöstä valvotaan tarkasti ja heidän odotetaan (ja oletetaan) aina käyttäytyvän korrektisti, ei puheyhteys kuitenkaan toimi aidosti. Pinnallisesti toki toimii, ja vanhemmat kuvittelevat lastensa kertovan heille kaiken ja puhuvan totta, mutta tapahtumista enemmän tietävänä ei voi kuin päätään puistella, että miten joku edes kuvittelee yhdenkään järkevän ihmisen kertovan totuuden omista mokistaan sellaisessa diktatuurissa. Joskus jättää ihan lasta säästääkseen totuuden vanhemmille kertomatta.

[Marsalkka]

koska vain siten voin kuulla hänen rehellisen versionsa tapahtuneesta (vieraiden läsnäollessa kuulisin vain puolustelevan, mukailllun version).

Lapset saattavat joskus hieman juksata vanhempiaan...

[Pharaoh]

koska vain siten voin kuulla hänen rehellisen versionsa tapahtuneesta (vieraiden läsnäollessa kuulisin vain puolustelevan, mukailllun version).

Lapset saattavat joskus hieman juksata vanhempiaan...

Siinähän vain sitten toistetaan perheen Joulupukki, hammaskeiju yms. traditioita.

[Lupu]

koska vain siten voin kuulla hänen rehellisen versionsa tapahtuneesta (vieraiden läsnäollessa kuulisin vain puolustelevan, mukailllun version).

Lapset saattavat joskus hieman juksata vanhempiaan...

Lisäsin suluissa olevan lauseen tarkoituksella vihjeeksi, sillä arvasin millaisia reaktioita maininta rehellisestä versiosta herättää. Ihan totta, on lapsia, jotka myös vartuttuaan kertovat totuuden ainakin tietyissä tilanteissa ja tietyille ihmisille. Aikuisten ongelmana on se, ettei "lapsellinen totuus" heille useinkaan kelpaa, mutta kun lapsilla ei ole sen lisäksi muuta tarjottavaa kuin valehtelu, niin he oppivat varsin pian, että valehtelemalla pääsee pidemmälle kuin kertomalla ("lapsellisen") totuuden. Fiksuja kun ovat.

[Sassy]

Tytärtäni kiusattiin ekalla luokalla. Eikä kyse ollut mistään haukkumisesta, vaan ihan lyömisestä. Alkuun jaksoin asiasta keskustella opettajan kanssa, mutta opettaja oli sitkeästi sitä mieltä että pojat on poikia, olenko miettinyt mitä vikaa tyttäressäni on koska tälläistä ei muihin kohdistunut. Viiminen niitti oli kun tytär tuli juosten koulusta kotiin, kaksi poikaa oli pitänyt kiinni kolmannen lyödessä ja potkiessa. Soitin suoraan kuraattorille, jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt käydä polisiisinkin puheilla. Kuraattori otti asiakaseen selvittää tapahtuneen, jokainen poika kävi vuorotellen kertomassa rehtorille tapahtuneesta, ja kaikille lähti tiedoite kotiin. Yksi pojista oli kiistänyt kaiken, toinen kertoi kahden muun vain lyönneen ja kolmas myönsi kaiken. Opettaja edelleen jaksoi silti vain etsiä vikaa tyttärestäni, sillä pojat on poikia. Eikä tyttäreni opettajalle mitään uskaltanutkaan kertoa, joskin opettajan tapa kysellä oli jokseenkin erikoinen. Opettaja kun jututti kaikkia aina yhtäaikaa, tyttäreni juuri turpiinsa saaneeni ei sitten ikinä uskaltanut opettajalle sanoa kun pojat vieressä sanoi ettei mitään ollut tapahtunut.Selvisi ettei opettaja ollut mistään aikaisemmasta tapauksesta edes kertonut poikien vanhemmille, tieto rehtorilta tuli heille ihan puskista.

Vanhemmat ottivat tapauksen tosissaan, ja hetjken näyttikin siltä että asioihin olisi tullut jotain muutosta. Kunnes tyttäreni tuli kotiin iso reikä päässään, kertoen yhden pojista heittäneen häntä isolla kivellä päähän. Kysyin miksei ollut kertonut opettajalle asiasta. Vastaus oli tyrmistyttävä, tyttäreni oli kertonut kolmelle aikuiselle tapahtuneesta. Ensimmäinen oli harjoittelija, joka ei ollut tapahtumaa noteerannut mitenkään. Toinen oli ollut välituntivalvoja joka oli käskenyt kertoa omalle opettajalle. Oma opettaja taas oli vastannut ettei koulun pihassa ole niin isoja kiviä. Me sitten istuttiin rehtorin huoneessa porukalla ihmettelemässä tyttären päässä olevaa reikää, muttei asiaan mitään vastausta lopulta tullut. Opettaja syytti tapahtuneesta taas tytärtäni, ja vastuun vieritti harjottelijan niskaan. Lopputuloksena oli että rehtori laati ohjeituksen harjoittelijoille. Minä menetin hermoni, ja tyttäreni vaihtoi koulua.

Uudessa koulussa sitten soikin ihan eri ääni kellossa. Opettajien mielestä tyttäressäni ei ole mitään vikaa, eikä muiden oppilaidenkaan mielestä. Jotenkin mun on helppo yhtyä tähän mieleipiteeseen. Kun tyttäreni valittiin oppilaiden ja henkilökunnan toimesta koulun parhaaksi kaveriksi (jokin projekti kiusaamista vastaan), teki mieli soittaa entiselle opettajalle ja kysyä että vieläköhän hän on sitä mieltä että tyttäressäni on jotain vikaa. Tai sitten se vika onkin siinä että tyttäreni on aina ollut ottamassa kaikkia mukaan jasaanut suunssa auki ettei ketään jätetä ulkopuolelle...

Äitinä minä en anna anteeksi enkä unohda, ja syytän tapahtuneesta opettajaa. Toivon ettei hän kävele ikinä vastaan pimeällä kujalla, en voi luvata että osaisin käyttäytyä

[Marsalkka]

koska vain siten voin kuulla hänen rehellisen versionsa tapahtuneesta (vieraiden läsnäollessa kuulisin vain puolustelevan, mukailllun version).

Lapset saattavat joskus hieman juksata vanhempiaan...

Ihan totta, on lapsia, jotka myös vartuttuaan kertovat totuuden ainakin tietyissä tilanteissa ja tietyille ihmisille.

Kyllä. Myös tällaisia lapsia on. Sitten on myös sellaisia vanhempia, jotka uskovat, että heidän lapsensa eivät valehtele koskaan heille. Tällaisesta saattaa syntyä hauskoja tilanteita silloin, kun tietystä tilanteesta on olemassa vaikkapa videokuvaa... Tai kun joukko aikuisia on nähnyt lapsen tekevän jotain luvatonta.