Britannia: Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa

Manchesterin keskustassa sijaitsevan rakennustyömaan työntekijät löysivät maasta mattoon käärityn naisen ruumiin. Ruumiinavaus paljasti naisen kuolleen väkivaltaisesti, mutta kuolinaika on toistaiseksi pystytty rajaamaan epämääräiseen 12 kuukauden ja 50 vuoden haarukkaan. Mattokääre löytyi 1960-luvulla pystytetyn aidan luota ja uhrin päällä oli ollut mm. vihreä sisäkkö-/maalaistyttöessu, jossa isot napit. Poliisi kuvailee vaatetusta todella huomiota herättäväksi. Tämä voi tarkoittaa, että vaatetus olisi nykyaikana erikoinen, mutta kenties aiemmin ei.
Ruumis kuin ruumis, mutta lisämielenkiintoa voisi tulla, jos tämän avulla selviäisi joku vanha tapaus. Tekijä voi olla toki jo kuollut, jos teko ajoittuu tuonne 1960-luvulle, mutta kiinnostaisi nähdä miten tutkinta asiaa selvittäisi vai jäisikö vain arkistoihin. Yli tusinan verran vihjeitä on jo tullut, mutta ihmekös tuo kun on haussa vaatimattomasti 50 vuoden ajalta naisia iältään 16-30v. 1950-60-Luvuilla tuo Angel Meadows-alue oli pahamaineinen slummi.
En lähtenyt tähän kopsaamaan kuvia tms. vielä sen enempää, jos tästä ei kummempaa seuraa, mutta linkit kuviin ja englanninkielisiin juttuihin ohessa:
BBC
Paikallinen
Edellisen youtube-pätkä

Evil...eye...will fall
Re: (U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
Ihan lyhyt kommentti.
Tuo vaatetus voisi viitata Manchesterin ulkopuolisiin alueisiin.
( Vaikkapa tuon ajan TV- sarjat , täälläkin nähtävät. )
Henkilöllisyyden selviäminen saattaa olla hyvin vaikeaa , mutta jos se selviäisi ja löytyisi johtolankoja , voisi löytyä ehdokkaita syylliseksikin.
Aikaa ei kuitenkaan ole enää kovin paljon. Ihmiset kuolevat pois.
Lainaan Katajan alustuksesta erästä seikkaa toisaalle.

Jotenkin tuli sellainen fiilis, että tässä olisi kotiväkivallasta kyse.. Lehtijutuista olen ymmärtänyt, että essu-mallinen mekko löydettiin mattokäärön ulkopuolelta, tai ainakin sellaisesta paikasta ettei se olisi ollut vainajan päällä? Toki olen voinut ymmärtää väärinkin. Ilmeisesti myös vainajan leukaluu, solisluu ja niska on vaurioitunut. Veikkaan, että aviopuoliso on vähän "kouluttanut" nuorta vaimoaan ja mennyt liian pitkälle.. Mahdollistahan on, että nainen on samalla myös raiskattu jos essu on "revitty" pois päältä. Essun malli ja kuosi viittaa mielestäni 50- ja 70-lukujen välille.
Ilmeisesti kymmenkunta kuvaukseen sopivaa naista on ilmoitettu alueella kadonneeksi. Tokihan on mahdollista, että mikäli kyseessä olisi juurikin kotiväkivalta, ei varsinaista "katoamisilmoitusta" oltaisi koskaan edes tehty. Aviomieshän saattaisi esimerkiksi väittää naisen lähteneen toisen miehen matkaan, jota tuskin kukaan lähtisi kovin tarmokkaasti tarkistamaan jos naisella ei esimerkiksi ole lähisukulaisia elossa jne.
Ilmeisesti kymmenkunta kuvaukseen sopivaa naista on ilmoitettu alueella kadonneeksi. Tokihan on mahdollista, että mikäli kyseessä olisi juurikin kotiväkivalta, ei varsinaista "katoamisilmoitusta" oltaisi koskaan edes tehty. Aviomieshän saattaisi esimerkiksi väittää naisen lähteneen toisen miehen matkaan, jota tuskin kukaan lähtisi kovin tarmokkaasti tarkistamaan jos naisella ei esimerkiksi ole lähisukulaisia elossa jne.
Re: (U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
Pikku detaljina vielä maininta siitä, että ilmeisesti poliisit eivät pitäneet löytöä epäilyttävänä ennenkuin luuvauriot paljastuivat tutkimuksissa. Miten ihmeessä mattoon käärittyä ruumis ei ole epäilyttävä vaikka luita ei olisikaan murtunut?
Tää ei tajuu..
-
surfergirl
- Jane Marple
- Viestit: 1007
- Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 10:20 pm
Re: (U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
Kuinkahan tiiviisti mattokäärö oli kääritty? BBC:n sivuilla oli vaan "covered by a blue carpet", toisessa linkissä oli "wrapped". Jos se on ollut sellanen löyhä käärö että olisi mahdollista, että joku koditon tms. on itse kääriytynyt mattoon lämmön vuoksi, mutta heittänytkin sitten henkensä luonnollisista syistä.
http://www.manchestereveningnews.co.uk/ ... lding_site
Noi kuvat ruumiin luota löytyneistä tavaroista näyttää siltä, että aikaa on vierähtänyt jokunen tovi kun tuo ruumis on tuolla ollut.The skull and bones were spotted by workmen at a car park opposite the CIS Tower on Miller Street.
http://www.manchestereveningnews.co.uk/ ... lding_site
Mikähän rakennus tuo on mahtanut olla? Ihmetyttää että ruumis voi jäädä huomaamatta näin lähellä rakennusta kovin pitkäksi aikaa. Ei ilmeisesti ole kovin usein siivottu tai haravoitu siellä rakennuksen takana taikka korjattu/ maalattu aitaa yms.They were covered by a blue carpet and found in a one-metre gap between the wall of a building and a fence erected in 1960.
unearthed/digger kuulostaa siltä, että ruumis oli haudattuna mutta tosiaan luulisi, että jonnekin aidan viereen haudattu mattoon kääritty ruumis olisi automaattisesti hiukan epäilyttävä tapaus kunnes toisin todistetaan.Last month we reported how the remains were unearthed by a digger working at the site of the Co-operative Group's new £100m headquarters – on land between Angel Street, Dantzic Street and Miller Street.
-
surfergirl
- Jane Marple
- Viestit: 1007
- Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 10:20 pm
Re: (U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
http://www.manchestereveningnews.co.uk/ ... urder_hunt
Ruumiin läheltä on löydetty muovinen A4-kokoinen arkki jossa on vanhanaikainen Guinness-logo ja arvellaan sen liittyvän tapaukseen. Sen toivotaan kertovan tarkemmin ajoituksesta.
Ruumiin läheltä on löydetty muovinen A4-kokoinen arkki jossa on vanhanaikainen Guinness-logo ja arvellaan sen liittyvän tapaukseen. Sen toivotaan kertovan tarkemmin ajoituksesta.
-
surfergirl
- Jane Marple
- Viestit: 1007
- Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 10:20 pm
Re: (U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
Ei ole vielä näköjään tunnistettu, tarina on tulossa paikallisessa poliisiteeveessä ja toivotaan uusia vihjeitä:
http://www.manchestereveningnews.co.uk/ ... er_mystery
http://www.manchestereveningnews.co.uk/ ... er_mystery
Re: (U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
Tosiaan, tänään tuli BBCn Crimewatch-ohjelmassa pitkä pätkä tästä tapauksesta, ja selvisi mm. tämä ihmettelemäsi seikka. Eli sana "ruumis" on tässä kyllä liioittelua, kyse oli pelkistä luista. Siinä vaiheessa kun ne löydettiin, luultiin jonkin aikaa että kyse voi olla jopa 100 vuotta vanhoista luista; paikalla oli aiemmin köyhien hautausmaa jonne haudattiin niitä joilla ei ollut rahaa kunnollisiin hautajaisiin.Kinsey kirjoitti:Pikku detaljina vielä maininta siitä, että ilmeisesti poliisit eivät pitäneet löytöä epäilyttävänä ennenkuin luuvauriot paljastuivat tutkimuksissa. Miten ihmeessä mattoon käärittyä ruumis ei ole epäilyttävä vaikka luita ei olisikaan murtunut?Tää ei tajuu..
Sitä, millaisesta löydöstä on kyse, kuvaa mm. se että patologin mukaan nainen on ollut 152-170 cm pitkä, iältään 18 ja 35 vuoden välissä. Siis aikamoisen laajalla skaalalla tässä mennään. Ohjelmassa haastateltiin poliisia joka sanoi että nainen voi olla kuollut koska hyvänsä 1950-luvun ja vuoden 2009 välisenä aikana (tuo jälkimmäinen tuntuu kyllä aikamoiselta ylivarovaisuudelta; todella vaikea uskoa että alle vuodessa menisi ruumis tuohon kuntoon).
Lisää asiasta: http://www.bbc.co.uk/crimewatch/appeals ... rder.shtml (ikävä kyllä linkki ohjelmapätkään toimii UK:n ulkopuolelta vain jos väärentää IP-osoitteensa..)
-
surfergirl
- Jane Marple
- Viestit: 1007
- Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 10:20 pm
Re: (U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
http://www.manchestereveningnews.co.uk/ ... uces_names
Tuon poliisitv-ohjelman ansiosta poliisille onkin tullut joitakin nimiä vihjeenä, ja ihmiset olivat tunnistavinaan että se mekko ja matto olisivat 1970-luvulta.
Linkissä videopätkä, jossa myös kuvaa löytöpaikalta.
Tuon poliisitv-ohjelman ansiosta poliisille onkin tullut joitakin nimiä vihjeenä, ja ihmiset olivat tunnistavinaan että se mekko ja matto olisivat 1970-luvulta.
Linkissä videopätkä, jossa myös kuvaa löytöpaikalta.
-
surfergirl
- Jane Marple
- Viestit: 1007
- Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 10:20 pm
Re: (U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
http://www.manchestereveningnews.co.uk/ ... lding_site
DNA-rekisteristä ei löytynyt tätä uhria, mikä ei ehkä ole yllättävää koska ko. rekisteri luotiin 1990-luvulla ja ruumis voi olla paljon vanhempi.

Re: Britannia: Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
Kyseessä on mysteeri, joka on saanut nimekseen Angel of the Meadows. Naisen henkilöllisyys ei ole selvinnyt vielä tähän päivään mennessä.
Löysin eiliseltä päivältä uutisen, että tuntemattomaksi jäänyt nainen on haudattu. Saattajinaan hänellä oli vain kaksi tutkijaa, jotka ovat työskennelleet neljä vuotta tunnistaakseen hänet.
Poliisi on tehnyt rekonstruktion hänen kasvoistaan.

Poliisi on laskenut, että nainen on murhattu vuosien 1975 ja 1988 välillä. Hänet oli myös riisuttu vyötäröstä alaspäin eli todennäköisesti raiskattu. Nainen oli kärsinyt ennen kuolemaansa murtuneesta leuasta, niskasta, solisluusta ja nenästä.
Naisen löytöpaikalta löydettiin sininen liivihame, siniset rintaliivit, neulepusero, sukkahousut, takki, yksittäinen korkokenkä ja tyhjä käsilaukku. Poliisi on arvellut, että murhaaja on vienyt toisen korkokengän muistoksi.

Naisen on laskettu syntyneen 50-luvun alkupuolella eli hän olisi ollut kuollessaan noin 30-vuotias.
Pari vuotta sitten poliisi tiedotti, että tuntematon nainen voisi olla Itä-Afrikasta, josta heihin oli ottanut yhteyttä naisen mahdollisesti tunnistanut perhe. Poliisi on kuulustellut perheitä myös Teksasissa, Hollannissa ja Irlannissa. DNA-näytteiden yhdistelemisessä on ollut ongelmia. Niistä on kuitenkin päätelty, että tuntematon nainen olisi ollut valkoihoinen. DNA-näytteitä on vertailtu myös tunnettuihin murhaajiin.
Naiselta on puuttunut yksi hammas, jonka on huomannut hänen hymyillessä leveästi.
Nainen oli kääritty lattiamattoon, jonka on todettu sopivan Ford Cortinaan.