Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
-
johnny rebel

Keskiviikko 24.2.2010 klo 13.26
Vuosikymmenen jatkunut kidutus päättyi julmaan surmaan Britanniassa.
Hirviömäinen perhe adoptoi 15-vuotiaan Michael Gilbertin vain hyötyäkseen hänestä rahallisesti. Koko elämänsä ajan kaltoin kohdeltu oppimishäiriöinen mies päätyi tammikuussa 2009 järven pohjaan. Hän oli kuollessaan 26-vuotias.
Syyttäjän mukaan Michaelia kidutettiin raa'asti. Jutussa on yhteensä seitsemän syytettyä, uhrin kolme velipuolta, heidän vanhempansa ja kaksi veljien tyttöystävää.
- Hän oli heidän juoksupoikansa ja orjansa. He pitivät hänet elatusmaksujen takia, syyttäjä Stuart Trimmer sanoi oikeudessa.
Vuosikymmenen kestäneen piinan aikana uhri kiinnitettiin käsiraudoilla yöksi sänkyyn ja häntä hakattiin sekä nöyryytettiin säännöllisesti.
Nuori mies joutui muun muassa juomaan omaa virtsaansa ja liikkumaan talossa pelkissä alusvaatteissaan. Pahoinpitelyssä käytettiin mitä erilaisimpia keinoja: Michaelia hakattiin pesäpallomailalla, ammuttiin ilma-aseella ja hänen päällään hypittiin. Ainakin kerran häntä talutettiin sukuelimiin kiinnitetyistä pihdeistä.
Pahimpana aikana kolme kuukautta ennen surmaa uhri ei saanut elää päivääkään ilman kipua.
Seitsemän syytettyä
Lopulta veljekset James, 27, ja Robert Watt, 20, surmasivat ja paloittelivat velipuolensa. Rikoksen peittelyssä heitä auttoi kolmas veli Richard, 25.
Jamesin ja Robertin lisäksi murhasta syytettynä ovat Jamesin tyttöystävä Natasha Oldfield, 29, ja Richardin tyttöystävä Nichola Roberts, 21.
Veljesten lisäksi syytettyjen penkillä ovat veljesten vanhemmat Jennifer Smith-Dennis, 58, ja Antonio Watt, 60.
Kaikkia seitsemää epäillään niin sanotusta perhesurmasta. Britanniassa vuonna 2004 säädetyn lain perusteella henkilö tuomitaan, jos hän olisi voinut estää surman.
Ainoastaan Richard ja James ovat myöntäneet syytteen perhesurmasta. Robert puolestaan on myöntänyt peittely-yrityksen. Murhaa yksikään neljästä syytetystä ei ole myöntänyt.
- Jokainen syytetyistä olisi voinut suojella Michaelia, syyttäjä väitti.
Yritti paeta
Michael pääsi pakoon ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja eli hetken kadulla ennen kuin Wattit löysivät hänet.
Toinen pakoyritys tapahtui viisi vuotta myöhemmin kesäkuussa. Kuukausi tapauksen jälkeen sekä Michael että vanhin veli James pidätettiin Lutonissa. Michael ei kuitenkaan kertonut kohtelustaan poliiseille.
- Hän kieltäytyi tekemästä rikosilmoitusta ja sanoi, syyttäjä Trimmer sanoi ja väitti Michaelin pelänneen olojensa huonontuvan.
Osa Michaelin ruumista löytyi järven pohjasta viime vuoden maaliskuussa, loput vasta kolme viikkoa sitten.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201002 ... 0_ul.shtml
Löytyykö tästä mitään ketjua täältä? koitin etsiä,huonolla menestyksellä.

Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Kiitokset johnny rebel tästä uudesta aloituksesta ja pohjustuksesta.
Hyi heleveti mikä tapaus.
Hyi heleveti mikä tapaus.
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Tämä Wattsin perhe kuvasi kamerakännykällä Michaelin viimeisen pahoinpitelyn, ns viihde tarkoituksiin.
http://newsimg.bbc.co.uk/media/images/4 ... ceased.jpg
http://newsimg.bbc.co.uk/media/images/4 ... ntonio.jpg
http://newsimg.bbc.co.uk/media/images/4 ... ceased.jpg
http://newsimg.bbc.co.uk/media/images/4 ... ntonio.jpg
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Mites ei yhtään yllättänyt kun kyseessä on Britanniassa tapahtunut ja lastensuojelun alaisuudessa ollut tapaus. Mistä näille ns. lastensuojelu ihmissille maksetaan? Tämä on jo ties kuinka mones tapaus jossa lapsi/lapset on sijoitettu "kauhu" perheeseen Britanniassa ja luulisi, että edes jonkinlaisia tarkastuksia, ainakin alussa tehdään hyvinkin tiuhaan. Luulisi myös Britanniassa olevan jonkin sortin koulutusta ja soveltuvuus kokeita näille helvetin tukiperheille ja sosiaalityöntekijöille. Että pisti taas niin vihaksi, ettei sanat riitä.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
-
johnny rebel
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Kahden koiran ulkoiluttajat löysivät viime toukokuun 10pvä laukun jota sisälti päätön torso, vasen ranne,katkaistut kädet,sääret ja jalat. Myös veteen työnnetetyt kottikärryt jotka oletettavasti liittyvät tapaukseen.
Aiemmin tässä kuussa löytyi pää,polvet ja oikei kyynärvarsi.
Tuomioistuin kuuli, kuinka James, Richard ja Robert Watt käyttivät enintään kaksi tuntia silpomalla kehon. Lopulta ruumiinosat kuskattiin autolla 14 mailin päähän "Blue Lagoon" järvelle. Lähellä Arlesey ja Bedfordshire. Laukut upotettiin käyttäen raskaita kiviä.

Aiemmin tässä kuussa löytyi pää,polvet ja oikei kyynärvarsi.
Tuomioistuin kuuli, kuinka James, Richard ja Robert Watt käyttivät enintään kaksi tuntia silpomalla kehon. Lopulta ruumiinosat kuskattiin autolla 14 mailin päähän "Blue Lagoon" järvelle. Lähellä Arlesey ja Bedfordshire. Laukut upotettiin käyttäen raskaita kiviä.

Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
siis mitä helvettiä miten voi olla noin sairaita jotkut ei huhhu olikohan se kidutettu jotenkin vähä älyinen kun asui viellä heidän luonaan olis nyt ihmeessä karannut ja tullu takaisin aseen kanssa ja ampunu joka ikisen toivottavasti noi sairaat paskiaiset lusii koko loppu ikänsä vankilassa mikä saa ihmisen tekemään tollasta ei huhhu
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Kauheaa
Mikähän tuo Iso-Britannian lastensuojelupolitiikka on olevinaan kun tästä tuli heti mieleen pikku Peterin tapaus.. Tämäkin olisi ollut estettävissä, mutta ei.
Poikaparka.. Ja montakohan näitä tapauksia on vielä sellaisia, jotka eivät tule koskaan esiin 
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5425
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Siis uhri oli kehitysvammainen/jälkeenjäänyt.
Koko porukalle toivotan noin viisikymmentä vuotta kestävää pakkohoitoa..

-Takuulla, sano Tampereenlikka!
-
johnny rebel
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista

Michael Gilbert
Tuomiot
James Watt, 27, sai 36 vuotta vankilaa Michael Gilbertin, 26 murhasta. Hänen tyttöystävänsä Natasha Oldfield, 29, - myös murhasta - 18 vuotta.
Richard Watt, 25, - 8 vuotta. Hänen tyttöystävä Nichola Roberts, 22, - 15 vuotta. Robert Watt, 20, - 6 vuotta. Äiti Jennifer Smith-Dennis, 58, - 10 vuotta. Isää Antonio Watt, 70, Ei tuomittu lainkaan.

Richard Watt ja Jennifer Smith-Dennis.

James Watt ja hänen tyttöstävänsä Natasha Oldfield.

Robert Watt ja Nichola Roberts.

Michael Gilbertin löytökuvia.

Kidutushuone.
- Geissimummo
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1419
- Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm
Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Aivan kamala tapaus!
Nuo kuvat aiheuttivat pahoinvointia, vaikkei niissä ollutkaan mitään "raakaa". Uskallan vain kuvitella pojan kärsimyksen, kun muut nauttivat kiduttamisesta. Sadistinen perhe, kuinka ollakaan että kaikki olivat samanlaisia, eikä kukaan auttanut poikaa.
Hänhän oli koittanut karata, mutta saatu aina kiinni. Eikä jälkeenjäänyt ymmärrä ajatella asioita samalla tavalla, kuin "normaali", tervejärkinen ihminen
Onneksi hän pääsi pois tästä kamalasta maailmasta, ei kuitenkaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Enää ei kuitenkaan tarvitse kärsiä/kitua.
Hänhän oli koittanut karata, mutta saatu aina kiinni. Eikä jälkeenjäänyt ymmärrä ajatella asioita samalla tavalla, kuin "normaali", tervejärkinen ihminen
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.
A friend is nothing, but an known enemy.
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Eli jotain on tuolloin jo kertonut syyttäjälle ja syyttäjä(kin) sinisilmäisyydessään uskonut asioiden paranevan. Ilman minkäänlaisia jatkokäyntejä tai mitään muuta.. huhjohnny rebel kirjoitti:- Hän kieltäytyi tekemästä rikosilmoitusta ja sanoi, syyttäjä Trimmer sanoi ja väitti Michaelin pelänneen olojensa huonontuvan.
Miten mua ärsyttikään noiden syytettyjen kuvat. Kaikki jotenkin niin virne naamalla. Erityisesti tuon Robert, joka näyttää jo melkeinpä leuhkalta kuvassaan leuka pystyssä..
Nanika ga tooku matteiru to
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Surullista,erittäin surullista. Jostain syystä koskettaa nämä erityislapsiin/aikuisiin kohdistuvat julmuudet normaalia enemmän
Ihmettelen suuresti ettei asiaan puututtu vaikka Michael ei halunnut tehdä rikosilmoitusta, viranomaisten hälytyskellot olisi pitänyt ruveta soimaan.

Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Tässä jutussa on näköjään todistajia, jotka ovat tienneet uhrin kohtelusta. Kukaan ei ilmeisesti ole kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Liekkö syynä ollut se, että uhri on ollut täysi-ikäinen? Hän oli siis aloituksen mukaan kuollut 26- vuotiaana tammikuussa 2009.
Trimmer said Philip Budd, who visited the family home in Luton in 2002, described how he saw Mr Gilbert, who had to sleep on a tatty blanket beside James's bed, being kicked and punched by the brothers and stabbed in the arm by one of them.
He claimed their victim was also struck with a baseball bat and had locking pliers attached to his genitals before he was led around the house 'like a dog on a lead'.
He also did 'all the household chores'.
The abuse allegedly continued in several homes the family moved to in Luton. Mr Budd said in 2008 Mr Gilbert was only being allowed to wear boxer shorts in the house.
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... tated.html
Oheisten lisäksi on todistettu muistakin havainnoista raa`asta väkivallasta uhria kohtaan, esim. Oldfieldin on nähty toistuvasti iskevän uhria vasaralla vatsaan yms.
Onko uhri ollut kehitysvammainen niin kuin tässäkin ketjussa on esitetty? Hänestä käytetään määritelmää "vulnerable", mitähän tuo pitää sisällänsä?

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
-
johnny rebel
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Jälkeenjäänyt, mut kai kuka tahansa jälkeenjää tollaisis pahoinpitelyis. Mitä nyt lukee noista useista lehdist, nii viimeiset 3kk oo selvinny ilman et ois jotai tehty.Onko uhri ollut kehitysvammainen niin kuin tässäkin ketjussa on esitetty? Hänestä käytetään määritelmää "vulnerable", mitähän tuo pitää sisällänsä?
Vika kuva oli siis mis Michael paloiteltiin, osia on vieläki hukassa. Osista.
Jos muaki hakattas edes 2 pvää putkeen,ammuttais,pesäpallomailaa,käsirautoja ja pihdit munissa yms muuta pahaa. Mä en osais kestää. Mut 10 vuotta!!
Vaik osalla on kovat tuomiot alla, se ei laske sitä mitä ovat tehneet! Osalla tuli kovennetut rangaistukset, koska olivat valvonnas muista rikoksista. Tai siis kaikille paitsi mutsilla jolla oli puhtaat. Isä Antonio Watt, jäi syytteitä. Yrittäny etsiä, miks? Tuskin asui siin luukus sit...outo juttu silti. Mut jos A.W syytettii jo aluks..mikä perui asian. Ei löydy mitään. Mikähä mies se on, todistaja?
Re: Perhe kidutti adoptiopoikaa 10 vuotta ennen surmaamista
Isäpappa Wattsia ei tosiaan tuomittu mistään. En ole löytänyt syytä, joissain linkeissä kerrottiin, ettei ollut todisteita, että hän olisi ollut ainakaan murhan aikana paikalla. Olisikohan hän ollut pääsääntöisesti jossain muualla tai sitten niin höppänä, ettei tajunnut, mitä perheessään tapahtuu?
Linkin takana viideoo ja mm. seuraavanlaisia tietoja:
Uhrin äidillä ja sisaruksilla ei ollut tietoa uhrin raa´asta kohtelusta, vaikka tämä kävikin joskus heitä tapaamassa. Perhe uskoo, että uhri pysyi hiljaa pahoinpitelyistään suojellakseen heitä.
Poliisit ovat ymmällään siitä, miksi uhria kohdeltiin kuten kohdeltiin. Eräs selitys on se, että perhe on saanut uhrin kohtelusta voiman ja kontrollin tunnetta, joka heiltä muussa elämässä puuttui. DCI Humphriesin mielestä myös uhrin kanssa tekemisissä olleet viralliset (agency?) tahot tekivät asiassa voitavansa.
http://news.sky.com/skynews/Home/UK-New ... eader_1.If