Bryan Chang - Vasaroi äitinsä hengiltä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Bryan Chang - Vasaroi äitinsä hengiltä

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Bryan Chenhua Chang kasvoi aasialaiseen tapaan talossa, jossa koulutus oli korkealle arvostettua. Tästä syystä 28-vuotiaan pojan äiti, 60-vuotias Sherry Chu Chang halusi maksaa poikansa koulutuksen Carnegie Mellonin yliopistossa Pittsburghissa. Bryan kävikin teknologiaa opiskelemassa, ja lopulta valmistui hyvin arvosanoin.

18 kuukautta myöhemmin hän oli yhä työtön ja eli äitinsä siivellä, tosin omassa asunnossaan Los Angelesissa. Sherry, joka tähän asti oli kuuliaisesti maksanut Bryanin elämisen, alkoi olemaan jo turhautunut ja vastahakoinen lisämaksujen suorittamiseen. Hän puhui asiasta Bryanin kanssa, kehoitti häntä hakemaan töitä ja hankkimaan oman elantonsa, tekemään jotain elämällään. Bryan turhautui näistä keskusteluista ja viimein, 19. tammikuuta 2010, alkoi kaikki muuttumaan. Hän soitti poliisille ja ilmoitti äitinsä maksaman auton varastetuksi. Neljä päivää myöhemmin, 23. pvä, Sherry ajoi poikansa asunnolle puhumaan autovarkaudesta. Ollessaan Bryanin luona hän puhui kännykän välityksellä miehelleen, joka myös asui Los Angelesissa. Puhelun aikana kävi yhä selvemmäksi, että he molemmat olivat kyllästyneet elättämään Bryania.

Myöhemmin iltapäivällä Bryan ja Sherry nähtiin Sherryn asunnon ulkopuolella autotallin luona. Heidät nähnyt naapuri ei kuullut mistä he keskustelivat, eikä kiinnittänyt tapaukseen sen kummempaa huomiota.

Jossain vaiheessa lauantai-iltapäivän ja sunnuntaiyön välillä Bryan oli tehnyt päätöksensä. Hän etsi käsiinsä vasaran ja kirjaimellisesti hakkasi äitinsä hengiltä sillä.

Maanantai-yönä kello kahden aikaan Bryan tilasi taksin äitinsä asunnolle Solana Beachille ja ajoi sillä kotiinsa Los Angelesiin. Hän yritti käyttää maksuvälineenä äitinsä luottokorttia.

Kun Sherry ei ilmestynyt töihin tuona aamuna, hämmentyneet työkaverit epäilivät jonkin olevan pielessä ja soittivat viranomaisille. Poliisit ilmaantuivat Sherryn kodille rutiinitarkastusta tekemään, mutta koska koputuksiin ei vastattu, he lopulta menivät sisälle. Sisältä he löysivät harvinaisen väkivaltaisen murhan jälkinäyttämön; Sherryn käsi ja hänen kallonsa palasia löytyi jääkaapista. Loput ruumiista makasi alakerran kylpyhuoneen lattialla. Oli selvää, että hän oli kuollut tylpän esineen iskusta, joka oli suuntautunut hänen päähänsä. Ruumiinavauksessa Sherryltä löytyi myös murtuneita kylkiluita, useita kasvomurtumia sekä erilaisia jälkiä ympäri hänen ruumistaan. Käsivarsi todettiin irrotetuksi kahdella veitsellä, jotka löytyivät keittiöstä. Toinen oli tavallinen veitsi ja löytyi tiskialtaasta, toinen taas ns. teurastajan veitsi, joka löytyi astianpesukoneesta. Käsivarsi oli irroitettu kuoleman jälkeen. Autotallista löytyi roskaämpäri, jossa oli merkittävä määrä verta sekä Sherryn verisiä vaatteita. Joku oli aloittanut rikospaikan siistimisen, mutta jättänyt sen sitten puolitiehen.

Yläkerrasta tutkijat löysivät verijälkiä, sekä Sherryn pöydältä luottokorttilaskun josta he näkivät siirtoja ja maksuja tehdyn San Diegossa ja Los Angelesissa. Erityisesti Los Angelesin laskut kiinnostivat heitä, sillä he ymmärsivät pian Bryanin tehneen ne. Sherry oli ollut tietoinen tästä ja syyttänytkin poikaansa laskujen tekemisestä. Yläkerran verijälkien seasta löytyi lisäksi verisiä sormenjälkiä, jotka kuuluivat Bryanille.

Bryan pidätettiin Los Angelsin asunnoltaan 27. tammikuuta. Kun häntä pidätettiin, poliisit huomasivat hänellä olevan verta sekä sormenkynsiensä, että varpaankynsiensä alla.

Kuva
Bryan Chang.

Bryan Changia syytetään murhasta. Ensimmäisen istunnon aikana hän pysytteli ilmeettömänä ja tunteettomana kun syyttäjä Rachel Solov kertoi Bryanin viimeisestä kohtaamisesta äitinsä kanssa. Tuomari Joan Weber asetti 5 miljoonan dollarin takuut Bryanille.

Mikäli Bryan tuomitaan äitinsä murhasta, hän kohtaa tuomionaan mitä tahansa aina 26 vuodesta elinkautiseen.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Bryan Chang - Vasaroi äitinsä hengiltä

Viesti Kirjoittaja wretch »

Käyttiköhän Bryan huumeita? Ja miksi moinen silpominen kuoleman jälkeen?
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Bryan Chang - Vasaroi äitinsä hengiltä

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

wretch kirjoitti:Käyttiköhän Bryan huumeita? Ja miksi moinen silpominen kuoleman jälkeen?
Tietääkseni ei käyttänyt, koska uskoisin tästä mainitun niissä lehtijutuissa, jotka asiasta luin. Hieman epäilen, että tuo silpominen oli tarkoitus alun perin viedä loppuun asti, eli hävittää ruumis. Bryanilla ei kuitenkaan varmaan ollut lopulta tarpeeksi rohkeutta käden irroittelun jälkeen enää (tai voimia, ei kovin lihaksikkaalta näytä) ja homma jäi puolitiehen, samoin kuin rikospaikan siivous. Tai ehkä oli suunnitellut, että jatkaa homman loppuun jossain toisessa vaiheessa, kunhan käy kotosalla lepäilemässä ensin hetken. Kuitenkin kotonaan tuli pidätetyksi, joten ehkä arveli tosiaan menevän kauemmin, ennen kuin Sherryn katoamista aletaan ihmettelemään ja näin ollen aikaa ruumiin hävittämiseen olisi ollut enemmän.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Bryan Chang - Vasaroi äitinsä hengiltä

Viesti Kirjoittaja wretch »

Hmm...Vielä yksi tyhmä kysymys.Oliko Bryan "linnoittautunut" asuntoonsa?Eli oliko hänelle vastenmielistä poistua siletä?Näen varmasti epänormaalia psykopatologiaa sielläkin missä sitä ei ole :oops:
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Bryan Chang - Vasaroi äitinsä hengiltä

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

wretch kirjoitti:Hmm...Vielä yksi tyhmä kysymys.Oliko Bryan "linnoittautunut" asuntoonsa?Eli oliko hänelle vastenmielistä poistua siletä?Näen varmasti epänormaalia psykopatologiaa sielläkin missä sitä ei ole :oops:
Mielenkiintoinen ajatus. En löytänyt kuitenkaan mainintaa tästä, joten en osaa vastata tuohon kysymykseen. Voisin kuitenkin kuvitella, että kyseessä on vain ihan vanhan kansan lorvehtija, jolla on tullut helpommaksi elää äidin siivellä kuin käydä töissä. Sinällänsä hieman tuo auton omistaminen olisi vastaan sitä, että olisi ns. sisäihminen, ellei äitinsä ole pakottamalla pakottanut poikaa ottamaan auton (joka ei ole kovin järkeenkäyvää, jos jo valmiiksi oli riitaa siitä, että äiti joutui maksamaan kaiken).

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Bryan Chang - Vasaroi äitinsä hengiltä

Viesti Kirjoittaja wretch »

^Kiitos :)
Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4939
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Re: Bryan Chang - Vasaroi äitinsä hengiltä

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

Oikeutta on näkäjään käyty helmikuussa ja Chang on määrätty mielentilatutkimukseen. Seuraava oikeudenkäynti luvassa huhtikuun 5. päivä.

North County Times - paikalliset uutiset
SOLANA BEACH: Judge orders mental evaluation for murder suspect

A judge on Friday ordered a mental competency evaluation for a man accused of killing his mother with a hammer and mutilating her body in her Solana Beach home.

Bryan Chenhua Chang, 28, is charged with murder in the death of 60-year-old Sherry Chu Chang, whose body was found Jan. 25 at her home on Santa Florencia near San Elijo Lagoon. A co-worker went to the victim's residence after she failed to show up for work, then had deputies check the house.
---
A doctor will examine Chang to see if he understands the charges against him and can assist defense attorney Kathleen Cannon at trial. A hearing was scheduled April 5 at the downtown courthouse.
http://www.nctimes.com/news/local/solan ... d49ca.html
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Vastaa Viestiin