Viime viikolla Subilta tulleessa ohjelmassa E miljonäärimurhat (tms) tuli juttua tästä tapauksesta. Susan Cummings, maailman johtavan käsiaseiden valmistajan (Cummings Company) omistajan, multimiljönäärin ja CIA-agentti Samuel Cummingsin tytär ampui kotonaan poikaystäväänsä Roberto Villegasia kuolettavasti 4 kertaa vuonna 1997. Susan Cummings soitti hätäpuhelun 30 minuuttia tapahtuman jälkeen ja hän oli viillellyt itseään käsivarteen saadakseen näyttämään tekonsa itsepuolustukselta. Susan Cummings pidätettiin ensimmäisen asteen murhasta epäiltynä. Veitsen viillot voitiin osoittaa mahdottomaksi syntyäkseen kamppailutilanteessa ja että ne olivat itse aiheutettuja viiltohaavoja. Rikospaikkatutkimuksessa voitiin myös osoittaa melko varmasti että Robeto Villegas oli istumassa pöydän ääressä syömässä aamiaista ampumisen sattuessa. Oikeudessa Susan Cummingsia syytettiin kuitenkin vain taposta ja hänet myös tuomittiin taposta vuonna 1998. "Yllätys" kuitenkin seurasi tuomarin lukiessa tuomion: 60 päivää vankeutta ja 2500 dollarin sakot

Tuolloin taposta annettavat keskiarvotuomiot olivat noin 5 vuotta, joten pakostakin herää ajatus että tuomari oli tavalla tai toisella lahjottu.
Jotta juttu olisi saanut arvoisensa päätöksen ja kaikkien uskon Yhdysvaltalaisen oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen taakseen Sheriffi Joe Higgs päätti tyhjentää vankilan jossa Cummings suoritti tuomionsa muista vankeista, koska vähäisistä rikoksista Cummingsia kovemman tuomion saaneet olisivat voineet provosoitua Cummingsia kohtaan

Susan Cummings vapautettiin hyvän käytöksen vuoksia istuttuttuaan tappotuomiosta 51 päivää!!!!
Kun täällä näyttää olevan jonkinlaisena konsuksena itkeä sitä, että rikollisia hyysätään ja tuomiot ovat liian pienet Suomessa, niin ei täällä tälläinen oikeuden raiskaaminen ja oikeudenmukaisuuden irvikuva olisi mahdollista. Ei edes missään Euroopan maassa poislukien tietysti joku mafian hallitsema kehitysmaa kuten esim. Viro jossa tuomittiin paritusringin pääjehu törkeästä parituksesta sakkoihin samassa paritusjutussa missä Suomessa tekijät tuomittiin törkeästä parituksesta lähes 6 vuoden tuomioihin.