Näyttelijä Ramon Novarron murha

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 7:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Näyttelijä Ramon Novarron murha

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Kuva

Ramon Novarro (oik. José Ramón Gil Samaniego) syntyi 6. helmikuuta 1899 Durangossa, Meksikossa. Vuonna 1913 perhe muutti sisällissodan alta Los Angelesiin, Kaliforniaan.
Nuori Ramon pääsi vuodesta 1917 eteenpäin esiintymään elokuvien pikkurooleissa ja tienasi myös laulavana tarjoilijana. Hänen ystävänsä, näyttelijä ja ohjaaja Rex Ingram ja tämän vaimo, näyttelijätär Alice Terry, alkoivat mainostaa Ramonia kilpailijana Rudolph Valentinolle. Vuodesta 1923 eteenpäin Ramon alkoikin saada suurempia rooleja, ja Scaramouchen (1923) jälkeen alkoi olla jo melko suosittu.

Kaksi vuotta myöhemmin hän saavutti uransa kohokohdan elokuvassa Ben Hur ja hänestä tuli Hollywoodin eliittiä. Valentinon kuoltua vuonna 1926 Ramonista tuli valkokankaiden johtava latinotähti. Hän esitti usein miekkamiestä actionleffoissa ja häntä pidettiin myös yhtenä aikansa suurimmista romanttisten elokuvien tähtenä.

Ensimmäisen puheroolinsa Ramon suoritti laulavana ranskalaissotilaana elokuvassa Devil-May-Care (1929). 1960-luvulla haastateltuna Navarrolla ei kuitenkaan ollut paljoakaan hyvää sanottavaa äänirooleistaan.
Ramon tunnettiin vaatimattomuudestaan ja siitä kuinka uskollinen hän oli ystävilleen. Hän ei koskaan puhunut pahaa niistä joiden kanssa työskenteli, ja muisti aina kelle sai olla kiitollinen menestyksestään.

Kuva
Hyväkuntoinen nuorimies.

Momen musikaalin ja muutaman huonon roolin jälkeen Ramon päätti että nyt sai riittää. Alettuaan tienata kunnolla ($100,000 per leffa) hän oli alkanut sijoittaa kiinteistöalaan. Seuraavien vuosien aikana hän esiintyi teatterissa, lauloi ja ohjasi muutaman elokuvan itsekin. Ja tietysti hoiteli kiinteistöbisneksiään. Hän yritti vielä herätellä elokuvauraansa huonolla menestyksellä ja käväisi televisionkin puolella.

Vaikka 1920-luvulla Hollywoodissa moni tiesi Ramonin olevan homoseksuaali, siitä ei juuri puhuttu ja mies piti yksityiselämänsä yksityisenä. Seksuaalisuus aiheutti kuitenkin huolta ja murhetta Ramonille koko hänen elämänsä ajan, olihan hän roomalaiskatolinen. Hänen pitkäaikaisen alkoholisminsa myös usein uskottiin olevan seurausta tästä sisäisestä taistelusta. Louis B. Mayer yritti kerran pakottaa Ramonin kulissiavioliittoon, mista tähti kieltäytyi. Eräs Ramonin hyvä ystävä oli tunnettu seikkailija ja kirjailija Richard Haliburton, kaapissa hänkin. Ramonilla oli myös säpinää tiedottajansa Herbert Howen kanssa.

Lokakuun 30. 1968, Ramon toi kotiinsa kaksi hulttioveljestä, Paul ja Tom Fergusonin. Ilmeisesti hän oli tapaillut 22-vuotiasta (!) Paulia jo muutaman viikon ja 17-vuotias Tom oli juuri sattunut sopivasti tulemaan kaupunkiin. Seuraavien tuntien aikana Ramonia hakattiin säälittä, kun veljekset yrittivät tivata missä ne tuhannet ja tuhannet dollarit olivat piilossa. Mitään piilotettua omaisuutta ei kuitenkaan ollut, vaikka Paul oli näin luullut.
Välillä Tom kävi toisessa huoneessa soittamassa tyttöystävälleen Chicagoon. Hän kertoi että he olivat Ramonin kotona ja yrittivät löytää rahoja. Puhelu kesti eli 40 minuuttia. Yhdessä vaiheessa Tom laittoi luurin pöydälle, sanottuaan että käy tarkistamassa ettei Paul satuta Ramonia. Tyttö kuuli huutoja taustalta.

Kun Navarron ruumis löydettiin seuraavana aamuna, taulut ja kuvat oli revitty seiniltä veljesten epätoivoisesti etsiessä olematonta rahaa. He olivat lopulta saaneet saalikseen vain 20 dollaria Ramonin taskusta. Latinotähti ilmeisesti kuoli tukehtumalla omaan vereensä.
Sattumalta poliisit sattuivat tarkistamaan Ramonin puhelintiedot ja näin selvisi edellisillan soitto Chicagoon. He soittivat numeroon uudestaan ja puhuivat nuorelle tytölle joka kertoi heille kaiken.

Pidätyksensä jälkeen Paul Ferguson suostutteli veljensä ottamaan syyn murhasta. Koska Tom oli alaikäinen, hän olisi vankilassa vain muutaman vuoden, kun taas Paul luultavasti joutuisi kaasukammioon. Joten Tom Ferguson myönsi syyllisyytensä murhaan. Oikeus halusi kuitenkin tuomita hänet aikuisena, ja Tom veti sanansa heti takaisin.
Oikeudenkäynnin aikana molemmat veljeksistä syyttivät toisiaan varsinaisesta kidutuksesta ja murhasta. Molemmille napsahti elinkautinen, mutta kumpikaan ei istunut kauaa.

Tomin vaiheista vapautumisensa jälkeen ei juuri tiedetä.
Viimeisten tietojen mukaan Paul istuu tällä hetkellä raiskaustuomiota.

Ramon Novarro on haudattu Calvaryn hautausmaalle Los Angelesissa ja hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.

Kuva

Lähteet: Wikipedia ja www.francesfarmersrevenge.com
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Nannitanni
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 2:24 pm

Re: Näyttelijä Ramon Novarron murha

Viesti Kirjoittaja Nannitanni »

Jäi vähän kaivelemaan, että miten "sattumalta" niitä teletietoja oli tutkittu juuri silloin? Vai enkö vaan ymmärtänyt oikein.. :D

Komealta herralta kyllä näyttää, ikävää että elämä päättyi tuolla tavalla.
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 7:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Näyttelijä Ramon Novarron murha

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Nannitanni kirjoitti:Jäi vähän kaivelemaan, että miten "sattumalta" niitä teletietoja oli tutkittu juuri silloin? Vai enkö vaan ymmärtänyt oikein.. :D
Toisessa lähteessä luki "on a hunch", eli aavistuksen perusteella. Luulisi sen kyllä kuuluvan käytäntöönkin noinkin selvässä murhatapauksessa.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Nannitanni
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 2:24 pm

Re: Näyttelijä Ramon Novarron murha

Viesti Kirjoittaja Nannitanni »

^ Niin joo, aivan. Oma väärinkäsitykseni. :)
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-
Vastaa Viestiin