Kinsey Malone kirjoitti:Sanotaan nyt toisin, tuossa tilassa oleva ihminen voi puhua ihan omiaan, yhtälailla olisi voinut sanoa huomenna mennään mummolaan.No vähä voit auttaaki kuulostaa yhtä hullulta sanottuna AA:lle joka olisi juuri puukottanut.Miksi kysellä apua ihmiseltä joka juuri hakannut henkihieveriin, ei siinäkään järkeä ole.
Toisaalta jos tappaja on ulkopuolinen ja Jukka pyytää apua AA:lta, siinä on jo jotain järkeä.
Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että uhri pyytää viime hetkilläänkin armoa pyöveliltään, jos mahdollista osoittaa armon pyyntönsä myös eleillään - kyyristyy, anelee, vaikertaa, painaa lopulta päänsä , 'tunnustaa toisen vallan' ja vielä pyytää apua, armoa. Jukka tosin oli jo liikuntakyvyttömässä tilassa, makasi selällään, päätä oli jo lyöty, leukaluu murtunut.. mitä vammoja ny olikaan siinä vaiheessa, vähän ennen Auerin -uole-sanaa, käskevällä äänellä lausuttua.
Onko tuttu tuo Tukholman syndrooma? Uhrit voivat muuttaa jopa maailmankuvansa niin, että samastuvat siihen henkilöön joka uhkaa heidän henkeään, asettuu tukemaan hänen ideologiaansa, ja yrittävät sillä tavalla pelastaa henkensä. Voi helposti sanoa, että tällä asialla ei ole mitään tekemistä Jukan ja Auerin kamppailun kanssa, mutta sittenkin voi kysyä, eikö ihminen kuitenkin hädän ja kauhun ja tuskan keskellä ole aivan yksin, ja sen yhden uhkaajan armoilla?
Missä vaiheessa uhri lakkaisi toivomasta, että mitään keinoa säilyä hengissä ei ole: ...minun on siis kuoltava ja paras kun vaan alistun tähän'?
Jukan tilanne on tietenkin hänen kannaltaan absurdi - mutta voi sitä silti miettiä oliko Auer ilmoittanut Jukalle ja missä vaiheessa: 'tapan sinut'? Oliko Jukka uskonut että niin voisi todella käydä?
