on aivan eri asia kuin tämä:Tara kirjoitti:Mutta kun täällä on Lauerman artikkeliin (Kuinka moni vangeista on psyykkisesti terve?) perustuvaa tietoa myös skitsojen päätymisestä vankilaan, koska heidän sairautensa huomataan vasta vuosia myöhemmin kuin muun väestön keskuudessa.
Havainnollistan asiaa esimerkillä: Jos skitsofreniaa sairastava varastaa nakkipaketin nälkäänsä, hän ei tee sitä skitsofrenian vaan nälän vuoksi. Skitsofreenikko kyllä tietää, ettei kaupasta saa varastaa. Jos hän syyllistyy varkauksiin, rattijuoppouteen tms. toistuvasti, hän saa vankeus- tai sakonmuuntorangaistuksen. Ei pikkurikkeistä pistetä pakkohoitoon, ainoastaan harhojen vallassa tehdyistä henkirikoksista (ja vastaavista, esim. tuhopoltto). Eikä tehdä mielentilatutkimuksia.Lauerma kirjoitti:Vakaviin rikoksiin syyllistyneet psykoottisesti sairaat päätyvät tutkintavankeuden jälkeen mielentilatutkimusten kautta edelleen pääasiassa valtionsairaaloihin hoitoon. Näyttöä ei ole kertynyt myöskään skitsofreniaa sairastavien aiempaa yleisemmästä päätymisestä vankilaan lyhyitä vankeus- tai sakonmuuntorangaistuksia suorittamaan. Psykiatrisesti häiriintynyt vanki on monin verroin todennäköisemmin ADHD-taustainen ja päihteistä riippuvainen kuin skitsofreniaa sairastava. Skitsofreniaa sairastavien vankien pienessä joukossa diagnoosi tehdään kuitenkin kolmessa tapauksessa neljästä vasta vankeudessa ja keskimäärin yli kuusi vuotta myöhemmin kuin väestössä yleensä. Tämä viittaa nykyisen palvelujärjestelmän vaikeuksiin tunnistaa epäsosiaalisen ja päihdehäiriöisen nuoren miehen kroonistuvaa psykoosia.
Sen sijaan henkirikoksissa mt-tutkimus tehdään hyvin usein ja varsinkin, jos tarve on ilmeinen. Skitsofreenikko on lähtökohtaisesti ihan samalla tavalla vastuussa teoistaan kuin esim. diabeetikko, mutta jos tutkimuksessa todetaan, että teolla ja psyykkisellä sairaudella on syy-yhteys, silloin päädytään syyntakeettomuuteen. Skitsofreniadiagnoosi ei tarkoita automaattisesti syyntakeettomuutta.
Et ole kuitenkaan kertaakaan suostunut kertomaan, mikä tekee Auerista skitsofreenikon.Tara kirjoitti:Menet ihan liian pitkälle nyt noissa opetuksissasi ja skitsofrenian oireitten luetteloinnissa - Niistä ei ole ollut edes kysymys. Saat rauhassa pitää käsityksesi ettei kukaan muu kuin sinä tiedä skitsofreniasta oikeastaan mitään. Kuitenkin satun tietämään siitä jotakin.
Heh. Tämä tästä aiheesta.Tara kirjoitti:Olen tullut vahingossa kertoneeksi aivan määrätynlaisista testeistä, joitten avulla diagnooseja voi ruotia ja erilaisia mentaalisia oireita erotella toisistaan, ja toivottavasti ratkaista mahdollismman oikean diagnoosin. Ja laatia asianmukaisen tuen sen jälkeen..
