Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?

Ehdottaisin radikaalia uudistusta Minfolle. Ne, joille Jatkoaika on tuttu, tietävätkin heti mitä haen takaa. He tietävät myös sen, että siellä keskustelu pysyy aisoissa ja jopa laadukkaana.
Muutama muutos siis tulisi Minfoon (osa on jo osittain käytössä):
-Uusien rekisteröityneiden valvonta. Jos ei ole annettavaa foorumille, banni. Käyttäjiä ei myöskään hyväksytä automaattisesti.
-Vanhojen käyttäjien tiukempi valvonta. Nopeat täsmäjäähyt ja pahimmassa tapauksessa bannit.
-Tolkku lainausten käyttöön ja onlinereihin.
-Trollaamisen kieltäminen ja sen vartiointi.
-Asiallinen kielenkäyttö ja käyttäytyminen.
-Huhut ja arvelut pitää esittää selkeästi huhuina ja arveluina, ei faktoina.
jne...
Tämä vaatisi varmasti muutaman lisämoden, mutta niistä palstan aktiivisista käyttäjistä, joiden tiedetään jo olevan asiallisia voisi niitä saada. Olisi myös hyvä, että modet olisivat selkeästi eri nimen alla kuin oman nimimerkkinsä, mikä vähentää natinaa ja keljuilua kyseiselle modelle muissa keskusteluissa. Pointti on siis, että sääntöjä paitsi hiukan tiukennetaan, myös pidetään oikeasti ja johdonmukaisesti rangaistuksista.
Nyt kun foorumille on tullut ja tulee koko ajan vielä uusia käyttäjiä, keskustelun taso laskee kuin lehmän häntä. Minusta ylläpidon kannattaa miettiä, haluaako Minfo olla edelleen se vakavimmin otettava ja asiallinen foorumi alallaan, vai päätyä pikkuhiljaa suomi24 tasolle?
Varmaan osa nyt pelkää, että tästä tulee kyttäys-foorumi tai että Minfon suosio laskee. Päin vastoin. Hyvin moderoidulla foorumilla voi jokainen esittää mielipiteensä rauhassa, kunhan se on asiallinen. Asiattomuuksilla taas ei pitäisi olla sijaa foorumilla muutenkaan! Suosio ei ole laskenut esimerkiksi Jatkoajassakaan, vaan sinne jonotetaan, että päästäisiin. Keskustelu on siellä edelleen vilkasta, mutta monista foorumeista poiketen pysyy jokseenkin asiallisena sekä mielekkäänä lukea.

Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Josif Stalin
- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Ainakin vielä jokunen aika sitten aktiivisia käyttäjiä (tai muitakaan) ei hyväksytty moderaattoreiksi syystä, että ylläpidon mielestä moderaattori ei voi olla samaan aikaan myös käyttäjä. (Voisi ajaa omaa etuaan jne.) En tiedä onko tilanne muuttunut.Bias kirjoitti:...Tämä vaatisi varmasti muutaman lisämoden, mutta niistä palstan aktiivisista käyttäjistä, joiden tiedetään jo olevan asiallisia voisi niitä saada.
Uskon tämän olevan jo käytössä, siis mikäli aktiivisia käyttäjiä on hyväksytty (kuten hieman vaikuttaisi, ainakin erään moderaattorin jutuista paistaa läpi toisinaan aiemmin foorumilla aktiivinen käyttäjä... Liekkö harhaa sitten moinen.)Bias kirjoitti:Olisi myös hyvä, että modet olisivat selkeästi eri nimen alla kuin oman nimimerkkinsä, mikä vähentää natinaa ja keljuilua kyseiselle modelle muissa keskusteluissa.
Lasku johtunee siitä, että muutaman ylilyönnin vuoksi ja aiemman Minfon kompuroinnin seurauksena aktiiviset ja oikeasti hyvät kirjoittajat ovat häipyneet maisemista, jolloin jäljellä on enää pikemminkin pelkkä sakka. Joiden tuloksen näkee tässä. (Tosin muutama poikkeuskin löytyy, heille nostan hattua.)Bias kirjoitti:Nyt kun foorumille on tullut ja tulee koko ajan vielä uusia käyttäjiä, keskustelun taso laskee kuin lehmän häntä. Minusta ylläpidon kannattaa miettiä, haluaako Minfo olla edelleen se vakavimmin otettava ja asiallinen foorumi alallaan, vai päätyä pikkuhiljaa suomi24 tasolle?
Tähän lienee ainoa todettava asia on se, että Minfon ylläpito tuntuu kyllästyneen koko touhuun, moderaattoreita vilahtaa paikalla aina silloin ja tällöin ja ainoastaan käyttäjien rankaisu tuntuu olevan joten kuten ajan tasolla. Ehkä Minfo yksinkertaisesti on ns. räjähtänyt käsiin, ylläpidolla on loppunut aika ja uusia moderaattoreita ei ole (eikä tule?).Bias kirjoitti:Hyvin moderoidulla foorumilla voi jokainen esittää mielipiteensä rauhassa, kunhan se on asiallinen. Asiattomuuksilla taas ei pitäisi olla sijaa foorumilla muutenkaan! Suosio ei ole laskenut esimerkiksi Jatkoajassakaan, vaan sinne jonotetaan, että päästäisiin. Keskustelu on siellä edelleen vilkasta, mutta monista foorumeista poiketen pysyy jokseenkin asiallisena sekä mielekkäänä lukea.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
- devil_doll
- Axel Foley
- Viestit: 2032
- Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
- Paikkakunta: From Hell
Re: Minfolle \"jatkoaikaa\" laadukkaana foorumina?
Tätäkään ei tarvitse kohta miettiä, jos ei suurimman palveluntarjoajan yhteys saitille toimi.
Sika naiseksi
There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Eikö noista ehdotetuista asioista suurinpiirtein kaikki jo löydykin Minfon säännöistä? Eri asia on miten sääntöjä valvotaan...
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Tuntuupa, että tuollainen menee vähän liian mutupuolelle. Esimerkiksi joku ylläpitäjä voisi pistää Marsalkka-nimimerkille suoriltakäsiltä bannit mauttomasta inttämisestä ja trollailusta, kun taas joku toinen pitää sitä laadukkaana keskusteluna, jossa on vain provokaatiota.
Tässä ketjussa esim. http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=361 viidenneltä sivulta alkaa ikävä megatuplapostaus-keskustelu, jossa eräskin nimimerkki laittaa viisi viestiä peräkkäin. Tähän voisi tulla enemmän valvontaa.
Ainoana ongelmana näen tietyissä tapauksissa rikosten ihannoinnin (jokainen tietää mistä ketjuista on kyse), sekä sairaalloiset intohimot esimerkiksi Ulvilan-tapauksessa. Jos joillain nimimerkeillä tulee yhteen aiheeseen monta tuhatta viestiä, joissa mennään henkilökohtaisuuksiin ja käsittämättömään jauhamiseen, niin kyllä se vaan on epämiellyttävää. Ulvivan ketjuissakin tuntui, että jollain olisi elämän tärkeimpänä tehtävänä vaahdota minfossa neuroottiseen sävyyn vastapuolelle onko epäilty syytön vai ei. Tällainen ei varmasti "tavallisten" kirjoittajien mielestä ole kovin mukavaa.

Itse esittäisin kuitenkin toiveen, että myös me, joilla ei hyvin ole ollut annettavaa foorumille viestien muodossa, saataisiin kuitenkin jatkossakin "nauttia" muiden kommenteista ja viesteistä. Itse koen olevani aktiivinen lukija, enkä juurikaan kommentoi juurikaan siksi, että kommenttini olisivat useimmiten aiemman toistoa.
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Minäkään en juuri kirjoittele, mutta luen aktiivisesti minfoa monta kertaa päivässä. Joten pelkkä viestien määrä ei valitettavasti kerro sitä, onko käyttäjällä asiaa foorumille vai ei.
Olisko mitään, jos huhuille olisi oma "lainaus"? Silloin olisi selkeästi huomattavissa, mikä on kyliltä kuultua juttua, mikä taas lainattu poliisin tiedotteesta tai lehdistä. [huhu] tyylinen. Jotkut lukevat tekstiä sieltä täältä, eivätkä reagoi "kuulin tällaisen jutun.. tämä on sitten huhu.." sanomiin ollenkaan ja sitten vetävät sen tekstin esiin myöhemmin totena.
Uusia modeja minfoon! Tuntuu, että täällä nytkin on vain yksi mode valvomassa koko palstaa. Itseä lähinnä jo hävettää, kun esim. poliisi tv:n sivuilla on linkki minfoon ja sitten taso on samaa, kuin suomi24 sivulla.

Nanika ga tooku matteiru to
- maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4939
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
^ Ideasi [huhu] -lainauksesta on hyvä, vaikkakin luulen, että suurin osa kirjoittajista ei sitä hoksaisi kuitenkaan käyttää. Ja mitä tulee oletukseesi modejen määrästä, niin nykytasolla (kun postausten määrä/vrk on pudonnut merkittävästi "kulta-ajoista") yksikin mode varmaan riittää, mutta tokihan heitä voisi olla enempikin.
Itse kyllä uskon, että moderaattoriksi halukkaita ei vain löydy, koska kyseiseen toimeen sitoutuminen olisi liian vaativaa ahkerastikin palstalla vierailevalle normikäyttäjälle. Pelkkä uusien postausten lukeminen kun on kuitenkin tosi paljon helpompaa, kuin ketjuihin syvällisesti perehtyminen (mitä asiallinen moderointi edellyttäisi).
Omavalvonta ja itsekuri lienee ainoa kunnon konsti palstan tason kohottamiseen. Valitettavasti vain suurella osalla kirjoittajista ei ole siihen minkäänlaista motivaatiota. Taitaa tuo itsekuri olla välillä hukassa meikäläiseltäkin
P.S. VoDKa, ajoittain olin minäkin mainitsemasi harhan vallassa, mutta sitten viittasin kintaalla koko asialle. Ei tämä nyt niin vakavaa saa olla...

-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Sitten on tietysti tuo joillain forumeilla käytössä oleva reputation (=maine) -toiminto, jossa käyttäjä voi toiselle antaa viesteistä joko hyvää tai huonoa mainetta. Tiedä sitten onko se täällä käytössä olevalla softalla lainkaan mahdollista.Clyde kirjoitti:Minäkään en juuri kirjoittele, mutta luen aktiivisesti minfoa monta kertaa päivässä. Joten pelkkä viestien määrä ei valitettavasti kerro sitä, onko käyttäjällä asiaa foorumille vai ei.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Lähinnä tarkoitan nimenomaan niitä tapauksia, joissa viestien sisältö on joko "joo, näin määkin olen aatellut" tai sitten puhtaasti soopaa, trollaamista jne.mareritt kirjoitti:Itse esittäisin kuitenkin toiveen, että myös me, joilla ei hyvin ole ollut annettavaa foorumille viestien muodossa, saataisiin kuitenkin jatkossakin "nauttia" muiden kommenteista ja viesteistä. Itse koen olevani aktiivinen lukija, enkä juurikaan kommentoi juurikaan siksi, että kommenttini olisivat useimmiten aiemman toistoa.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Josif Stalin
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina ?
Heh heh.
Sen laadun tekevät kirjoittajat, jotka ovat samaa mieltä palstan moderoiden kanssa, jotka palstan laadun ovat saaneet pohjalukemiin mielivaltaisin bannein mm. Bodom-forumilla.
Vanhat veteraanit ovat tuolta palstalta mielipidemoderoinnin vuoksi jo erkaantuneet.
Forumin laatu on pilattu lähinnä huonolla moderoinnilla, ei vain jonninjoutavilla kommenteilla.
Wer lebt, er hebt.

Heh heh.
Sen laadun tekevät kirjoittajat, jotka ovat samaa mieltä palstan moderoiden kanssa, jotka palstan laadun ovat saaneet pohjalukemiin mielivaltaisin bannein mm. Bodom-forumilla.
Vanhat veteraanit ovat tuolta palstalta mielipidemoderoinnin vuoksi jo erkaantuneet.
Forumin laatu on pilattu lähinnä huonolla moderoinnilla, ei vain jonninjoutavilla kommenteilla.
Wer lebt, er hebt.
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Bodomista en tiedä mutta muuten samaa mieltä.
Omalta osalta olenkin jo luovuttanut ja keskittinyt palstan nykytilaan,eli jonninjoutaviin kommentteihin,siis ne harvat kommentit mitä ylipäätään enää edes jaksan palstalle suoltaa. Lukemassa käyn sillon tällön niitä näitä.

Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Re: Minfolle "jatkoaikaa" laadukkaana foorumina?
Mun mielestä tää minfo on ihan ok, moderointi on ihan ok (aluksi en ymmärtänyt miksei markjaa poisteta koko minfosta mutta nyt siihenkin on jo tottunut. Tosin toisten haukkuminen jatkuvasti ties millä nimillä olisi aihe banniin), keskustelu enimmäkseen ihan ok. Kaikilla palstoilla missä käyn valitetaan samaa (että onpas tämä laatu laskenut ja juttujen taso huonontunut) joten mihinkään ei olla tyytyväisiä kuitenkaan. Ehkä mulla on sit muutakin elämää kun miettiä tämän tai minkään muunkaan palstan järkevöittämistä tai parantelemista sen enempää. Mielestäni täällä on montakin hienosti kirjoittavaa palstailijaa ja mielipiteenvaihto on asiallista tai lähes asiallista.