Benderit rakensivat kodin Thayerin ja Galesburgin kaupungien väliin Neoshon piirikunnassa. Heidän talonsa ei ollut hieno, mutta toimi sekatavarakauppana ja pienenä majatalona josta matkalaiset saivat ruokaa ja yösijan. Talossa oli vain yksi suuri huone jossa oli keskellä kangasverho joka erotti kauppahuoneen perheen elintilasta ja majatalosta. Perheen pää, vaimo ja hidasälyinen poika eivät paljoa puhuneet matkaajille, tervehtivät vain paikallisilla maanteillä tai tarjosivat purkkiruokaa ja kahvia. Pariskunnan, 50-60 -vuotiaita, arveltiin tulleen Saksasta, mutta heidän murteestaan ei kukaan oikein ottanut selvää.
Kuitenkin heidän tyttärensä Kate oli ulospäinsuuntaunut. Miehet ihastuivat hänen pitkään ja vaaleatukkaiseen olemukseensa ja Kate veti väkeä perheen yritykselle. Hänet tunnettiin alueella hyvin myös meediona joka sai yhteyden kuolleisiin ja pystyi jopa parantamaan sairauksia huomattavaa korvausta vastaan. Kate veti spiritualistishowtaan useissa pienissä Kansasin kaupungeissa. Nimellä "Professori neiti Kate Bender" hän piti julkisia seansseja ja viihdytti yleisöään. Hän oli hyvin suosittu mieskatsojien joukossa, joista monet matkustivat myöhemmin Benderien majataloon tavatakseen hänet uudelleen.

Kate istunnossaan.
Vaarallista oli syödä majatalossa niin että selkä oli kangasseinää vasten. Jotkut matkalaiset valittivat oudoista äänistä verhon takaa. Katella oli tapana sijoittaa spiritualistivieraansa nimenomaan selkä verhoon päin. Pimeässä verhon takana hän järjesti outoja ilmestyksiä viereiseen huoneeseen, usein perheenjäsentensä avustuksella. Vieraat kuitenkin hermostuivat tästä ja eräs mies pelkäsi niin että vaati toista istumapaikkaa. Kate kuitenkin suuttui miehelle niin että tämä päätti jäädä paikalleen. Kuultuaan verhon takaa ääniä tuonpuoleisesta, mies hyppäsi ylös tuolistaan ja juoksi ulos talosta.
Useimmat vieraat eivät kuitenkaan näin pienestä hätkähtäneet. Jos illalliselle tuleva vieras vaikutti erityisen varakkaalta, hänelle varattiin kunniapaikka verhon vierestä. Kun Kate piti vieraan huomion itsessään, perheen isä tai joskus poika hiipi verhon taakse leka kädessään. Sitten vieras surmattiin voimakkaalla iskulla takaraivoon ja ruumis rahattiin verhon taakse ja ryöstettiin. Huoneen lattiassa oli salaovi joka johti maakellariin, jonne ruumis piilotettiin preeriahautausta odottamaan.
Tämä systeemi toimi hyvin yli puolitoista vuotta. Kate houkutteli uhreja näytöksistään ja velipoika tien varrella. Hän lyöttäytyi uhrin seuraan, alkoi jutella ja uskotteli että yö majatalossa oli paras vaihtoehto.
Eräs vieras joka kutsuttiin majataloon oli tri William York. Hän oli itseasiassa käynyt talossa ennenkin ja palasi luultavasti tavatakseen Katen vuoden 1883 keväällä. Hän kertoi everstiveljelleen aikovansa pistäytyä jälleen samassa majatalossa. Yllättäen, York ei koskaan palannut kotiinsa.
Vähän ajan kuluttua, toukokuussa 1983, eversti York saapui Benderien luo. Hän kertoi että hänen veljensä oli kadonnut ja kyseli perheeltä veljestään. Oliko tämä kenties yöpynyt talossa? Benderit vastasivat etteivät olleet nähneet miestä ja että ehkä tämä oli joutunut kauhnauksiin paikallisten intiaanien kanssa. York myönsi että tämä saattoi olla totta ja jäi taloon päivälliselle. Myöhemmin hän huomasi erään sängyn alta kimaltavan jotain. Hän tutki asiaa ja löysi medaljongin, jonka sisällä oli hänen veljensä vaimon ja tyttären kuvat.
York oli tuolloin talon etuosassa yksin ja livahti hiljaa ulos. Hän päätti ratsastaa lähimpään kaupunkiin ja kertoa viranomaisille. Hän käveli pihan poikki talleille ja huomasi silmäkulmastaan hedelmätarhasta tulevan valoa. Hän hiipi lähemmäksi ja näki perheen isän ja pojan kaivavan kuoppaa. Heidän vieressään oli kankaaseen kääritty suuri objekti joka näytti epäilyttävästi ruumiilta.
York palasi tontille varhain seuraavana aamuna, mutta ei yksin. Hän oli suostutellut mukaansa apulaissheriffejä ja paikallisia miehiä tutkimaan taloa ja ympäröiviä maita, etenkin hedelmätarhaa. Mutta kun he saapuivat paikalle, he huomasivat että talo oli tyhjä. Benderit olivat ilmeisesti huomanneet Yorkin oudon katoamistempun ja pakanneet kimpsunsa. Miehet tutkivat talon mutta lähes kaikki oli poissa. York itse tutki kellarin jossa huomasi kuivunutta verta lattiassa. Myös paikan haju oli uskomaton.

Paikalliset miehet osallistuvat kaivuuseen.
Miehet ryhtyivät kaivamaan maata ja hedelmätarhaa. Puiden välistä löytyi 11 paikkaa joissa maa vaikutti oudolta, ja niistä useat näyttivät tuoreilta. Ensimmäisestä haudasta löytyi eversti Yorkin veli. Miehet kaivoivat jokaisen epäilyttävän paikan ja löysivät lopulta yli kaksi tusinaa ruumista.
Uutiset levisivät pian ja uteliaita virtasi talolle. Kostonhimoisia partioita järjestyi ja he alkoivat etsiä perhettä Kansasista. Benderit olivat tyystin kadonneet, mutta viranomaiset etsivät heitä oli 50 vuotta, tuloksetta.
Vuonna 1886 Benderien talo oli enää raunio jossa näkyi vain entinen kellari. Ryöstäjät olivat vieneet kaiken, jopa perustuksen kivet.
Lähde: Prairie Ghosts

