39-vuotias kahden lapsen äiti saattaa olla yksi historian pahimmista naispuolisista sarjamurhaajista.
Uutistoimisto AFP:n mukaan maanantaina pidätettyä naista epäillään kahdenkymmenen eläkeläisen murhasta. Eläkeläisnaisten surmat tapahtuivat seitsemän viime vuoden aikana Länsi-Siperiassa Sverdlovskin alueella.
Sverdlovskin poliisin mukaan nainen tarjoutui auttamaan uhrejaan kotitöissä saavuttaakseen heidän luottamuksensa. Päästyään heidän koteihinsa hän surmasi uhrinsa hakkaamalla heitä päähän. Sen jälkeen surmaaja varasti heidän rahansa ja arvoesineensä.
Murhista epäillyllä naisella on kaksi tytärtä. Toinen lapsista asui hänen kanssaan, toinen taas valtion ylläpitämässä lastenkodissa.
Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan nainen jäi kiinni, kun hän alkoi surmata omilla kotinurkillaan. Hänen viimeinen uhrinsa oli naapurustossa asunut 81-vuotias nainen.
Mikäli nainen todetaan syylliseksi kahteenkymmeneen murhaan, on hän tiettävästi pahin toisen maailmansodan jälkeen toiminut naispuolinen sarjamurhaaja. Naispuoliset sarjamurhaajat ovat miehiä harvinaisempia, ja heidän motiivinsa on yleensä raha.
Nainen on jo kolmas henkilö, jonka poliisi on pidättänyt eläkeläisten surmista epäiltynä.
iltalehti.fi
Venäläisnaista epäillään kahdestakymmenestä murhasta
Venäläisnaista epäillään kahdestakymmenestä murhasta
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
-
Jack the Ripper
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3231
- Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Venäläisnaista epäillään kahdestakymmenestä murhasta
Lienee venäläisellä rikostutkimuksen tasolla yhteys noinkin korkeaan uhrilukuun. Jos kahdellakymmenellä tapetulla vanhuksella on sama kotiapulainen, kannattanee tätä jututtaa. Hmm, no shit, Sherlock...
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
-
Mopoterroristi
- Agentti Scully
- Viestit: 651
- Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am
Re: Venäläisnaista epäillään kahdestakymmenestä murhasta
Kertoo koko maasta ja kansasta aika paljonJack the Ripper kirjoitti:Lienee venäläisellä rikostutkimuksen tasolla yhteys noinkin korkeaan uhrilukuun. Jos kahdellakymmenellä tapetulla vanhuksella on sama kotiapulainen, kannattanee tätä jututtaa. Hmm, no shit, Sherlock...
Syntyneet räyhäämään