Kartalla.
Dennis Freeman, 54, oli paikallisen high schoolin talonmies ja hänen vaimonsa Brenda, 48, oli kotiäiti. He olivat vannoutuneita Jehovan todistajia, kasvattaen kolme poikaansa uskonnon vaatimalla tavalla: ei syntymäpäivien tai kansallisten juhlapäivien viettoa, ei äänestämistä eikä osallistumista armeijaan. Kun pojat alkoivat olla nuoria aikuisia, ja varsinkin kun Bryan kiinnostui armeijaurasta, he alkoivat huomata ongelmien nousevan. He lähettivät poikansa erilaisiin vihanhallinta-aktiviteetteihin, mutta mikään ei auttanut.
Dennis ja Brenda Freeman, uhrit.
Erik Freeman, uhri.
Maanantaina 27. helmikuuta 1995 Brendan sisko Valerie Freeman saapui perheen talolle myöhään iltapäivällä. Etuovi oli lukossa, mikä oli hänestä outoa. Sitten hän huomasi Dennisin auton pihatiellä, mikä tarkoitti ettei tämä joko ollut mennyt töihin tai oli tullut kotiin aikaisin, eikä kumpikaan sopinut miehen luonteeseen. Valerie meni uteliaana autotallille, mutta huomasi että sekin oli lukossa. Sitten hän koitti talon sivussa olevia lasiovia ja pääsikin sisään taloon, jossa Erikin koira tervehti häntä.
Talossa oli hiljaista ja kylmää. Valerie tunsi jonkin olevan vialla. Hän liikkui hitaasti ja oli varuillaan mahdollisen hyökkääjän varalta. Ensin hän pysähtyi nuorimman pojan Erikin huoneen kohdalla. Hän avasi oven ja katsoi sisään huoneeseen. 11-vuotias poika makasi verisenä sängyllä, kuoliaaksi hakattuna. Talon päämakuuhuoneessa hän näki toisenkin verisen ruumiin sängyllä. Valerie ei uskaltanut edemmäksi.
Hän juoksi naapuritaloon soittamaan poliisille. Michael Pochran oli ensimmäinen poliisi paikalla ja Valerie antoi hänelle avaimen (miksei hän ollut itse käyttänyt tätä avainta alunperin? toim. huom.) Pochran soitti apuvoimia ja lähti saapuneen poliisin kanssa tutkimaan taloa. Ruokailuhuoneesta he löysivät verisen alumiinimailan. Makuuhuoneessa oli Dennis Freeman, kasvot ja pää hakattuna niin pahasti että aivot olivat näkyvissä. Herald Sun -lehti kertoi että hänen kurkkunsa oli myös viilletty. Poliisit jatkoivat Erikin huoneeseen josta tiesivät löytävänsä toisen uhrin. He etsivät Brenda Freemania, joka löytyi vihdoin talon kellarista hakattuna ja puukotettuna. Viereiseen seinään oli piirretty kaksi hakaristiä.
Murhaetsivä kutsuttiin paikalle ja naapureita alettiin kuulustella. Pian selvisi että perheen pojat David, 15, ja Bryan, 17, olivat kateissa. Poikien aggressiivisten taipumusten ja natsisympatioiden takia alkoi tapaus näyttää ikävän selvältä. Mutta kohta ilmaantui kolmaskin epäilty: poikien 18-vuotias serkku Nelson "Benny" Birdwell III.
David Freeman.
Bryan Freeman.
Nelson "Benny" Birdwell III.
Paikallislehdet ja sitten isommatkin, kuten Newsweek, tarttuivat tapaukseen ja etsivät ihmisiä jotka tunsivat pojat. Pojilla oli ollut riitoja vanhempiensa kanssa ja uskonnolla oli ollut tässä suuri rooli. Nuoresta iästään huolimatta pojat olivat suurikokoisia ja täynnä raivoa. Nuorempi David oli lähes 190-senttinen ja 111-kiloinen, ja Bryankin 180-senttinen ja painoi 97 kiloa. Davidin otsaan oli tatuoitu "Sieg Heil" ja Bryanin "Berzerker". Opettajat ja luokkatoverit muistivat heidät poikkeuksetta pelottavina, mutta monet oppilaat myös kunnioittivat heitä.
Poliisit puhuivat useiden koulutovereiden kanssa ja selvittivät lisää poikien natsi-innostuksesta viimeisten kolmen vuoden ajalta. Joku kertoi miten pojat olivat kerskuneet katkaisseensa pään kissalta. Bryanin huoneesta löytyi valokuva koulutoveri Harry Listesta, jonka taakse oli piirretty hakaristi, joten Liste haettiin kuulusteluihin. Liste kertoi kuulleensa Bryanin sanovan että tämä halusi tappaa vanhempansa. Bryan oli myös maininnut keräävänsä rahaa jotta voisi muuttaa Floridaan. Hän myös vihasi nuorempaa veljeään koska tämä antautui vanhempiensa uskonnollisille taipumuksille.
David oli alkanut juoda olutta 6-vuotiaana, luultavasti protestina perheen uskonnolle. Häntä myöskin ärsytti se ettei saanut osallistua koulun ulkopuolisiin aktiviteetteihin ystäviensä kanssa. Molemmat pojat lopettivat kirkossa käynnin vuonna 1991, mikä vain vahvisti heidän isänsä pyrkimyksiä saattaa pojat takaisin lauman pariin. Protestointi jatkui. David liittyi koulun jalkapallojoukkueeseen mutta hänet erotettiin koska oli uhkaillut valmentajaa.
Vuonna 1992 David laitettiin katkolle päihteiden käytön takia. Sieltä päästyään hän oli jopa entistä sotaisampi, joten hänet kirjattiin kuukaudeksi sairaalaan. Sieltä hänet siirrettiin Reed Shelter Careen. Psykiatrinen arvio Davidista kertoi hänen olevan keskivertoa älykkäämpi, mutta vaarassa saada diagnoosin epäsosiaalisesta persoonallisuudesta.
Bryan oli kuuleman mukaan älykkäämpi ja kohteliaampi kuin nuorempi veljensä. Hän oli myös erinomainen oppilas, mutta kokeili kuitenkin huumeita ja lähetettiin sen takia hoitoon. Siellä hän tapasi toisen pojan joka suostutteli hänet liittymään skineihin. Sairaalassa Bryan koristeli huoneensa hakaristeillä, Hitlerin kuvilla ja julisteilla vihaa julistavista bändeistä.
Kotiin palattuaan Bryan sai Davidin mukaan skinhead-toimintaan ja he päättivät perustaa oman ryhmänsä Benny Birdwellin kanssa. He ajelivat päänsä, ottivat tatuointeja ja vannoivat uskollisuuttaan valkoiselle liikkeelle. Se tarkoitti sitä että he tunnistivat itsensä ylivertaisen rodun jäseniksi eivätkä saaneet kommunikoida lainkaan muiden rotujen kanssa, koska nämä olivat "vihollisia".
Bryan tatuoi kehonsa skinhead-aiheilla. Hän oli vihainen vanhemmilleen jotka olivat lähettäneet hänet "mielisairaalaan" ja aikoi nyt näyttää heille ketä on pomo. David matki veljeään ja yhdessä he alkoivat terrorisoida pikkuveli Erikiä, jota he kutsuivat "mammanpojaksi". Benny-serkku liittyi tähän aina ollessaan heillä kylässä. Bennystäkin tuli skinhead ja nopeasti he löysivät paikallisen skinhead-jengin.
Veljesten viha vanhempiaan kohtaan yltyi ja he alkoivat uhkailla näitä hengenlähdöllä. Brenda otti yhteyttä liikkeisiin jotka erikoistuivat kultti- ja viharyhmätoimintaan, mutta ei saanut tarvitsemaansa apua. Hän koitti myös Toughlove-ryhmää, joka on perustettu vanhemmille joilla on vaikeita lapsia. Koska ei ollut mitään lainopillista syytä jolla veljekset olisi voitu poistaa kotoa, vanhempien täytyi vain odottaa että natsikausi menisi ohi ja he rauhoittuisivat.
4. helmikuuta 1995 Brenda myi poikiensa autot, ja seuraavana päivänä pojat tatuoivat otsansa. Brenda ja Dennis kolusivat heidän huoneensa ja veivät pois kaikki vaatteet ja muut esineet jotka kuvastivat vihaa. He repivät alas julisteet ja heittivät roskiin kirjat ja esitteet. Tästä pojat tietysti raivostuivat. He alkoivat puhua kavereilleen aikovansa varastaa aseen, tappaa poliisin ja matkustaa etelään. 20. helmikuuta David mainitsi että aikoi tappaa äitinsä. Kolmen päivän päästä Bryan erotettiin koulusta viideksi päiväksi riideltyään rehtorin kanssa ja uhkailtuaan tätä väkivallalla.
Nuori Erik taisi aavistaa mitä tuleman piti. Kun hänen tätinsä kysyi miten hän tuli toimeen pelottavien veljiensä kanssa, Erik sanoi "Ei sitä koskaan tiedä koska kuolee."
Vaikka monet uskoivat karkulaisten olleen matkalla Floridaan, he olivatkin lähteneet suoraan länteen. Eräs rekkakuski oli kuullut etsintäkuulutuksen radiosta ja soitti vihjeensä poliisille. Pennsylvanian ja Ohion rajalla olevassa motellissa hän oli nähnyt kolme kuvaukseen sopivaa nuorta. Pojat olivat tallentuneet myös läheisen ruokakaupan valvontakameraan. Nauha lähetettiin kotikaupunkiin, jossa kauhistuneet sukulaiset tunnistivat pojat.
Tien päältä soitettu puhelu yksityiskotiin Michiganissa antoi poliisille hyvän kuvan poikien olinpaikasta. He olivat matkustaneet skinheadtoveri Frank Hessen luo, jonka Bryan oli tavannut kerran aikaisemmin. Frank toivotti heidät tervetulleeksi ja he lähtivät pilkille. Kun he palasivat kuudelta illalla, SWAT-ryhmä oli saartanut talon. Kaikki neljä pidätettiin, mutta Frank päästettiin nopeasti vapaaksi.
Freemanin veljekset uskoivat että heidät tuomittaisiin nuorina eikä aikuisina, joten he olivat etukäteen sopineet ottavansa syyt murhista jottei Benny, virallisesti aikuinen, saisi kuolemantuomiota. David kieltäytyi asianajajasta ja alkoi kertoa.
Davidin mukaan hän ja Bryan olivat kotona 26. helmikuuta noin kolmelta iltapäivällä. He puhuivat käyvänsä ravintolassa ja sitten elokuvissa. He soittivat Benille, joka tuli hakemaan heidät. He olivat Wendy's-ravintolassa kahdeksaan asti ja menivät sitten elokuvateatteriin, jossa Bryan ja Benny menivät katsomaan leffan nimeltä Boys on the Side ja David puolestaan Murder in the First. He palasivat kotiin noin kello 22.30. Dennis ja Erik olivat nukkumassa mutta Brenda oli odottanut heitä. Pojat eivät halunneet kohtausta, joten he hiipivät sisään kellarinikkunasta. Suunnitelmana oli soittaa kavereille ja lähteä ryyppäämään.
Brenda kuitenkin kuuli äänet alakerrasta ja tuli käskemään pojat nukkumaan. He kuitenkin jatkoivat jutusteluansa, jolloin Brenda tuli uudestaan alakertaan ja näki nyt myös Bennyn. Brenda pyysi tätä lähtemään ja poika tottelikin, mutta kapusi pian ikkunasta takaisin sisälle. Brenda kuuli jälleen poikien juttelun ja naurun, joten tuli kolmannen kerran alakertaan ja pyysi uudestaan Bennyä menemään kotiinsa. Kaikki kolme poikaa olivat Davidin huoneessa kun Brenda tuli viimeisen kerran alakertaan.
Brenda ja Bryan alkoivat huutaa toisilleen, mutta David sanoi pysytelleensä huoneessaan eikä siksi ollut todistanut tapahtumia. Hänen tarinansa alkoi olla epäselvä, mutta hän syytti selvästi veljeään äidin murhasta. Bryan oli sitten varoittanut toisia että heidän oli paras olla jänistämättä tai heitäkin puukotettaisiin. Sitten hän käski heitä menemään yläkertaan hakemaan/hoitelemaan Dennis ja Erik. David kertoi tappaneensa molemmat ja että Benny oli kävellyt huoneesta toiseen ottamatta osaa murhiin, varastaen vain rahaa Dennisiltä. He jättivät veitset keittiön lavuaariin ja mailan ruokailuhuoneeseen, sitten he vaihtoivat vaatteita ennen lähtöään. Poliisit kuuntelivat Davidin tarinaa, uskoen tämän olevan täysin rehellinen. He eivät vielä tienneet kuinka täynnä aukkoja tarina oli.
