Klaas joutui kidnapatuksi äitinsä kotoa Petalumasta, Kaliforniasta 1. lokakuuta 1993.Hän oli kutsunut pari ystäväänsä pyjamabileisiin ja oli juuri avaamassa makuuhuoneensa ovea hakeakseen makuupusseja, kun näki miehen veitsi kädessä. Mies sitoi tytöt kiinni ja käski Pollyn ystävien laskea tuhanteen. Sitten hän sieppasi Pollyn. Seuraavien kahden kuukauden ajan reilut neljätuhatta henkilöä osallistui siepatun etsimiseen. Myös näyttelijätär Winona Ryder kantoi kortensa kekoon ja lupasi Pollyn löytäjälle 200 000 dollarin palkkion. Hän omisti myös elokuvansa "pikku naisia" Pollyn muistolle.
30. marraskuuta poliisi pidätti Richard Allen Davisin. Tämän kädenjäljen löydyttyä Pollyn makuuhuoneesta hän johdatti poliisit ruumiin luokse. Klaasin tarkkaa kuolinsyytä ei kyetty määrittämään, sillä hän oli ollut kuolleena varsin kauan. Davis oli ilmeisesti raiskannut tytön ja kuristanut tämän hengiltä.
Davis tunnusti kuristaneensa tytön takaapäin vaatekappaleella.
Oikeudessa elokuun viides 1996 Davis tuomittiin kuolemaan ensimmäisen asteen murhasta, ryöstöstä, murrosta ja lapseen kohdistuneesta siveettömästä käytöksestä. Hän on paraikaa "kuoleman jonossa" Kalifornialaisessa vankilassa.
Pollyn ruumis on poltettu ja tuhkat levitelty Tyyneen valtamereen.
Polly
surmaaja DavisTämä on aikalailla tälläinen kevyt kooste, jos joku haluaa voi itsekseen suomenella lisää
http://www.trutv.com/library/crime/seri ... aas/1.html
Suomensin alkujaan hieman pidemmän jutun tähän, kunnes kaiken oltua vain "Lähetä"-napin painallusta vailla Minfo potkaisi mut jostain kumman syystä (!!!!!
Toivuttuani henkisestä suuren luokan vitutuksesta tein koko homman uudestaan, mutta lyhyempänä. Jätin pois kohtia, joista en suht rapakunnossa olevan englanninkielentaitoni perusteella ollut varma.
En ainakaan löytänyt tätä tapausta täältä vaikka etsin, mutta pahoittelen jos se täällä oli jo.