Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Belker
Javier Pena
Viestit: 1709
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Belker »

Lainaus:
Ruotsin poliisi epäilee:
6-vuotiasta käytettiin seksuaalisesti hyväksi koulussa

Torstai 2.9.2010 klo 09.44
Suomalaistyttö joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi kesken koulupäivän.



6-vuotias Emelie koki järkytyksen ensimmäisenä koulupäivänään. Suomalaistyttö oli herännyt aamulla innokkaana - olihan edessä ensimmäisen luokan ensimmäinen koulupäivä.Pian kaikki kuitenkin muuttui painajaiseksi.

Ei ole varmaa tietoa, miten tapahtumat etenivät, mutta 6-vuotiaan Emelien perheen jututtamien silminnäkijöiden mukaan kaikki sai alkunsa, kun noin 10 -12-vuotiaat tytöt ja pojat houkuttelivat pahaa aavistamattoman Emelien koulun taakse.

- Siellä osa lapsista kuulemma piti tyttöä paikoillaan ja osa teki hänelle seksuaalista väkivaltaa, Emelien isoäiti kertoo järkyttävistä tapahtumista.

- Lopuksi Emelien suuhun vielä työnnettiin hiekkaa. Emelie itki koko ajan.

"Ovat ilkeitä"


Epäilty seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui viime viikon maanantaina Enköpingissä Ruotsissa.

Emelien perheelle tapaus alkoi paljastua myöhemmin samana päivänä.

Kun Emelien isä tuli hakemaan tytärtään koulusta kotiin, hän kuuli tämän erityisavustajalta, että Emelietä oli käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Pienokainen itse oli niin järkyttynyt, ettei pystynyt edes puhumaan tapahtuneesta. Kotiin päästyään tyttö sanoi ainoastaan, että "tytöt ja pojat ovat ilkeitä minulle, en halua mennä kouluun enää koskaan".

Perhe on järkytyksestä suunniltaan, sillä Emelie oli kokenut elämässään jo muutenkin vaikeuksia. Pikkutyttö on lievästi kehitysvammainen. Lisäksi hänen sydämessään on reikä, jonka vuoksi hänen on määrä mennä suureen leikkaukseen myöhemmin tänä syksynä.
Itkukohtauksia

Tällä hetkellä Emelie on sairaalahoidossa Uppsalassa.

Tyttö sairastui pian järkyttävän tapauksen jälkeen keuhkokuumeeseen. Syyksi sairastumiseen on arveltu tytön suuhun työnnettyä hiekkaa, joka on voinut valua myös keuhkoihin ja aiheuttaa vakavan tulehduksen.

Öisin Emelie saa rajuja itku- ja ahdistuskohtauksia.

Ruotsin poliisi vahvistaa, että viime viikon maanantaina sattunutta tapausta tutkitaan seksuaalisena hyväksikäyttönä.

MIIA HONKANEN
[email protected]
Aika harvoin uutinen saa suorastaan vihaiseksi, niin kävi tämän jutun kanssa. Pieni Emelie, ihmistaimi ja urhea taistelija, innoissaan jännittävästä kouluasiasta, sai hirveän kohtelun, tahallisen häpäisyn ja joukkoilkeilyn osakseen.

Olkoonkin tekijät alaikäisiä, noin nuoren vammaisen ja herkän pikkulampaan itsetunnon raiskaaminen vähintään vuosiksi on epäinhimillistä. Lapsista osa oli eläimiä, osa eläimellisyyden hyväksyjiä.

Hyvä maininta oli, että pikkuisella on oma avustaja, noin yleensä.

Toimenpidetoivomukseni: a) tekijät erotetaan koulusta pysyvästi, b) lastensuojeluviranomaisilta tutkinta lasten sijoittamiseksi lastenkoteihin, c) elukkalapsien vanhemmilta tuntuvat, vähintään yhteensä yli miljoonan kruunun korvaukset. Hinta on pieni lopun ikää aiheutetusta henkisestä tuskasta ja keuhkokuumeesta (johon lapsi voi vielä kuollakin). Euroina summa on n. 100 000, mikä on ehkä alakanttiin. Mutta armosta riittäköön.

Voi pientä sydäntä :cry:

http://www.youtube.com/watch?v=yO9ejFfLSMk
Avatar
Marokon Kauhu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4759
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Svenssonilassa ei sitten ole tätä tai ainakin tulokset on vähän "heikot":

http://www.kivakoulu.fi/
  • Väestönvaihto
  • Turhanpaikan hakijat
  • Kotoutumisteollisuus
  • VOK - business
  • Partalapset
  • Huonolaatuiset mamut
  • Islamisaatio
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Missä lapsen erityisavustaja oli tuona ensimmäisenä koulupäivänä, kun lasta olisi pitänyt tutustuttaa ja perehdyttää koulun systeemeihin? Toivon vilpittömästi, että jos elukkaoppilaat pääsevät tästä kuin koirat veräjästä, elämä kostaa heille tavalla tai toisella... niin tahtoo usein käydä.

Vieläköhän pikkutyttö laitetaan samaan/johonkin muuhun yhtä pahaan paikkaan oppia saamaan?
Nothing is quite what it seems
Irma Lam
Sabrina Duncan
Viestit: 363
Liittynyt: To Touko 07, 2009 9:06 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Irma Lam »

Tuo kiusaajien vertaaminen eläimiin suututtaa minua tässä nyt eniten :evil:
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5424
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Onko koulu ja sen oppilaat ihan tavisporukkaa? Onko koulu jollakin tapaa erityiskoulu?
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Dexter Morgan
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Su Marras 01, 2009 4:09 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Dexter Morgan »

Irma Lam kirjoitti:Tuo kiusaajien vertaaminen eläimiin suututtaa minua tässä nyt eniten :evil:
Niin no, loukkaahan se eläimiä. Onko hirviö parempi vertaus?
Belker
Javier Pena
Viestit: 1709
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Belker »

Irma Lam kirjoitti:Tuo kiusaajien vertaaminen eläimiin suututtaa minua tässä nyt eniten :evil:

Voi taas tätä... Kyllä kai sinä tiedät, että yksi iso ero ihmisen ja eläimen kesken on säälin tunteen löytyminen/puuttuminen? On niitä eläimiä itselläkin ollut ja paljon olen pitänyt - mutta nekin on pitänyt kouluttaa sosiaalisesti ihmisten kanssa pärjääviksi. Inhimillisen vastakohta on mm. eläimellinen.

Vanhastaan on sanottu jotakuta elukaksi, jos tällä ei ole inhimillisyyttä tunteissaan ja toimissaan. Tuo toiminta enköpingiläisessä koulussa oli elukkamaista.
Norsula
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: To Loka 16, 2008 5:52 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Norsula »

Belker kirjoitti:
Irma Lam kirjoitti:Tuo kiusaajien vertaaminen eläimiin suututtaa minua tässä nyt eniten :evil:
On niitä eläimiä itselläkin ollut ja paljon olen pitänyt - mutta nekin on pitänyt kouluttaa sosiaalisesti ihmisten kanssa pärjääviksi. Inhimillisen vastakohta on mm. eläimellinen.
Pitää ihmisetkin kouluttaa, jotta he oppisivat toimimaan sosiaalisesti. Aina se ei vain onnistu, kuten näkyy. :roll:
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 7:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Tuli minullekin ihan paha olo kun tämän uutisen aikaisemmin luin.

Mutta... ymmärrän sekä Irman että Belkerin pointin. Eläin ei tee mitään ilkeyttään, niitä ohjaa vaistot. Itsekin pidän yleensä eläimistä huomattavasti enemmän kuin ihmisistä. Mielestäni tällaista toimintaa ei voi kutsua muuta kuin nimenomaan inhimilliseksi, koska millään muulla eläinlajilla ei tulisi mitään näin sairasta mieleenkään.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Clyde
Axel Foley
Viestit: 2478
Liittynyt: Su Syys 14, 2008 9:12 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Clyde »

Maybrick kirjoitti:Missä lapsen erityisavustaja oli tuona ensimmäisenä koulupäivänä, kun lasta olisi pitänyt tutustuttaa ja perehdyttää koulun systeemeihin?
Minä taas ihmettelin, miksei vanhemmille oltu soitettu heti tapahtuman jälkeen. Uutisessa luki, että kun isä tuli hakemaan tyttöä koulusta, vasta silloin henk.koht.avustaja kertoi tapauksesta isälle. Järkkyä. Tyttö joutunut käsitellä tapausta paikanpäällä, ilman vanhempia :(
Nanika ga tooku matteiru to
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Onko koulu ja sen oppilaat ihan tavisporukkaa? Onko koulu jollakin tapaa erityiskoulu?

Varmaankin tavallinen koulu, koska lapsella ollut oma erityisavustaja.
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

No niin tässä nyt on otettu liian kirjaimellisesti sana "elukkaoppilaat" ja se pitäisi jokaisen normaaliaikuisen ymmärtää, mitä sanalla tässä yhteydessä tarkoitetaan. Jos joukossa on esim. Aspergerin syndroomaa kantavia, he ottavat usein liian kirjaimellisesti tällaiset kuvaannolliset ilmaukset.

Kenenkään koiria tai kissoja tai niiden "tunteita" ei tässä haluta loukata :mrgreen:
Nothing is quite what it seems
Avatar
vivy
Jack Bauer
Viestit: 914
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2008 12:11 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja vivy »

Maybrick kirjoitti:No niin tässä nyt on otettu liian kirjaimellisesti sana "elukkaoppilaat" ja se pitäisi jokaisen normaaliaikuisen ymmärtää, mitä sanalla tässä yhteydessä tarkoitetaan. Jos joukossa on esim. Aspergerin syndroomaa kantavia, he ottavat usein liian kirjaimellisesti tällaiset kuvaannolliset ilmaukset.

Kenenkään koiria tai kissoja tai niiden "tunteita" ei tässä haluta loukata :mrgreen:
Joo, niin kai pitäisi. Otsikko toi omaan mieleeni ensimmäiseksi eläinlääketieteen opiskelijat ja kauhistuin. (elukka = eläinlääketieteellinen puhekielessä)
Norsula
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: To Loka 16, 2008 5:52 pm

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Norsula »

Clyde kirjoitti: Minä taas ihmettelin, miksei vanhemmille oltu soitettu heti tapahtuman jälkeen. Uutisessa luki, että kun isä tuli hakemaan tyttöä koulusta, vasta silloin henk.koht.avustaja kertoi tapauksesta isälle. Järkkyä. Tyttö joutunut käsitellä tapausta paikanpäällä, ilman vanhempia :(
Ehkä vanhemmille soitettiin, että jotain on sattunut ja tulkaa hakemaan lapsenne ja vasta sitten kerrottiin mistä tarkalleen ottaen on kysymys? Se olisi ainakin minusta asiallinen tapa toimia.
Chopper
Perry Mason
Viestit: 3540
Liittynyt: Ke Loka 31, 2007 9:05 am

Re: Elukkaoppilaat 6-vuotiaan kehitysvammaisen kimpussa

Viesti Kirjoittaja Chopper »

Ja se kasvatushan lähtee sieltä kotonta vaikka joukossa tyhmyys tiivistyykin. Järkyttävää :(
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Vastaa Viestiin