Ihmeparantaja Ahmad Suradji

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Mahler
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: La Syys 11, 2010 8:35 pm

Ihmeparantaja Ahmad Suradji

Viesti Kirjoittaja Mahler »

Ahmad Suradji oli Sumatran saarella Indonesiassa toiminut "velho", joka surmasi 42 naista (ikähaarukka 11-30 v.) 11 vuoden ajanjaksolla. Uhrit haudattiin vyötäröihin asti maahan osana rituaalia ja kuristettiin kaapelilla. Suradji hautasi ruumiit läheiselle sokeriruokoviljelmälle Medanin kaupungin laitamille niin, että näiden kasvot osoittivat kohti hänen asuntoaan.

Vuonna 1949 syntynyt Suradji pidätettiin ruumislöydön jälkeen vuonna 1997. Sanojensa mukaan hän oli nähnyt aikoinaan unen, jossa hänen edesmennyt isänsä oli kehottanut häntä tappamaan 70 naista ja juomaan näiden sylkeä. Suradji kertoi tappaneensa kehittyäkseen ihmeparantajana.

Naiset tulivat Suradjin luo etsiessään mm. terveyttä ja onnea. Suradjilla oli kolme vaimoa (vaimot olivat toisilleen siskoja), jotka pidätettiin epäiltyinä avunannosta ja osallistumisesta ruumiiden kätkemiseen. Oikeudenkäynti alkoi 11.12.1997. Suradji todettiin syylliseksi 27.4.1998 ja teloitettiin vuosikymmen myöhemmin (10.7.2008). Myös yksi vaimoista, Tumini, oli syytteessä. Mitenhän hänen mahtoi käydä?

Tapaus ei ilmeisesti vaikuttanut näiden "velhojen" palveluiden kysyntään seudulla.

http://en.wikipedia.org/wiki/Ahmad_Suradji
http://news.bbc.co.uk/2/hi/asia-pacific/84093.stm

Melko sairas tapaus, vaikkei motiiviensa puolesta olekaan ihan perinteinen sarjamurhaaja.
Nemesia
Neuvoja-Jack
Viestit: 574
Liittynyt: Su Loka 12, 2008 5:54 pm

Re: Ihmeparantaja Ahmad Suradji

Viesti Kirjoittaja Nemesia »

Paransiko tämä ukko oikeasti ketään vai tituleerasiko vain itseään parantajaksi? :roll:
Mahler
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: La Syys 11, 2010 8:35 pm

Re: Ihmeparantaja Ahmad Suradji

Viesti Kirjoittaja Mahler »

Nemesia kirjoitti:Paransiko tämä ukko oikeasti ketään vai tituleerasiko vain itseään parantajaksi? :roll:
En usko, että sellaisesta on näyttöä :). No juu, olisi tuon voinut laittaa lainausmerkkeihin.
Vastaa Viestiin