Oulunmies kirjoitti: ....... En siis epäile NG:a hoitaneita lääkärietä heidän pätevyydestään mutta tuon ajan tutkimus ja hoitomenetelmät olivat kuin kiviajalta nykyaikaan verrattuna. Lähinnä pelkistetysti katottiin miten potilaan käy. ....
Huomaan, että Oulunmies ei ole looginen ja lisäksi hän liioittelee rankasti. Vai
kiviajalta. Ei ole Oulunmies lääkäri eikä edes rehellinen alansa edustaja.
Oulun mies kertoi olleensa sairaalassa aivotärähdyksen vuoksi ja tunteneensa olonsa sairaalassa heti seuraavana aamuna terveenoloiseksi. Joutui olemaan muutaman päivän sairaalassa ennenkuin pääsi pois. Entäpä jos tilanne olisi ollut se, että yli kaksi vuorokautta vamman syntymisen jälkeen, Oulunmiehen äiti pääsi katsomaan poikaansa sairaalaan lääkärin ollessa varalta paikalla. Oulunmies ei tuntenut äitiään, vaan luuli tätä joulupukiksi. Lääkäri vakuutti, että kyllä se on Oulunmiehen oma äiti. No, poika yritti puhua äidilleen, mutta menetti rasituksesta tajuntansa. Lääkärin täytyi pyytää äitiä poistumaan paikalta. Olihan potilaan terveystilanne täysin eri luokkaa näissä tapauksissa. Ei noita voi verrata keskenään.
Tuo sairaala oli pätevä paikka tällaisten vammojen hoitoon jo tuohon aikaan. Minä arvelen, että tuo hoitoaika oli tilanteeseen nähden aivan sopiva. Nykyaikana se voisi olla vähän lyhempi, mutta ei se muuta tilannetta radikaalisti. Jos yli 2 vuorokautta vamman saamisesta ei vielä tunne äitiään, ja menettää tajuntansa kun yrittää keskustella, niin terveystilanne ei ole hyvä, niinkuin oli Oulunmiehellä omassa aivotärähdyksessään. Virallinen diagnoosi oli aivoruhje, ja Tenovuo arveli diagnoosiksi "keskivaikea aivovamma" . Diagnoosia ei ole kumottu tähän päivään mennessä. Erityisesti Öhmanin luettelo vammoista on tarkka ja vakuuttava. Kannattaa käydä lukemassa se. Hoitoaika ja Öhmanin luettelo vammoista vakuuttaa minut siitä, että potilas ei ollut vain vahingossa 18 vuorokautta sairaalahoidossa, vaan aika tuntuu varsin sopivalta, ja vammat olivat melko vakavat. Lääkärit olivat päteviä. Minä olin 60-luvulla kuoliossa olleen umpisuolen takia hoidossa muistaakseni noin 5 vuorokautta (leikattiin), ja senjälkeen haava vuoti mätää ja verta vielä viikon verran. Tulehdus oli levinnyt jo siihen ympäristöön. Vähän yli viikon kuluttua olin jo jälleen opiskelemassa side haavan päällä. Liikuntaa ei voinut osallistua. Mutta olipa morfiinin aiheuttamana "taivaallinen olo" yhteen aikaan. Olo oli tosiaan miellyttävä ja kevyt ja kaiken lisäksi positiivinen tunnetila vallitsi. Kyllä minut potkaistiin ulos sairaalasta jo 60-luvulla melko pian. Haavaa piti itse hoitaa, pestä puhtaalla vedellä ja vaihtaa sidettä. Parin viikon kuluttua olin niinkuin ennenkin, eli täysin terveenoloinen. Varovainen opiti olla vielä jonkin aikaa.
Henry Troup esitteli lähinnä omia mielipiteitään, jotka mukailivat syyttäjän toiveita. Syyttäjän todistaja. Tämä todistaja ei vakuuttanut käräjäoikeutta, vaan ennemmin uskottiin hoitaneen lääkärin diagnoosiin ja käräjäoikeuden arvioon, joka perustui paljon laajempaan materiaaliin.
