Lintupojat

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Hessu52 kirjoitti:
Sariola kirjoitti:
Hessu52 kirjoitti:Jahas ja taas mennään alibeihin, vai ei toisen toiselle antama Sariolalle riitä, mutta miten on Gustafssonin itselleen antaman alibin kanssa?

Sehän tuntuu Sariolalle kelpaavan, kuin hullulle Kyrönmakkara!
Tuo kaksikko on liikkunut yhdessä, ja mikäli on sekaantunut rikokseen, on sekin koskenut molempia. Siinä tapauksessa toinen toisellensa annettu alibi on yhtä tyhjän kanssa. Ei se tosiaan riitä, ei ole riittänyt poliisillekaan, sillä aluksi myös tämä kaksikko on ollut epäiltyjen ryhmässä.

Tietysti Myöskään Gustafssonilla ei ole alibia. Siinä tapauksessa on asiaa tutkittava muista näkökohdista lähtemällä. Näin on arvellut myös poliisi, olihan NG syytettynäkin, mutta todettiin syyttömäksi.

Näennäinen alibi on myös kioskimiehellä ja ja Assmanilla. Heitäkin on poliisi epäillyt vuosia rikoksen jälkeen. Alibiin ei ole uskottu.
Tuossa Hessu ei ole lisännyt mitään lainaukseen!

Vaikuttaa siltä, että Hessu olettaa, että jos on alibi, ei voi olla se etsitty rikollinen. Eihän se niin ole. Joskus alibi osoittautuu myöhemmin vääräksi. On ollut alibi, mutta se on ollut väärä. Assman ja kioskimies ovat tällaisia.

Jos taas ei ole alibia, kuten lintupojat ja NG, ei sekään tarkoita, että on automaattisesti syyllinen.

Tässäkin tapauksessa on hyvin mahdollista, että Assmanin ja kioskimiehen alibit ovat "vääriä alibeja". Niin on taatusti myös poliisi olettanut, koska molempia on tutkittu vuosikausia rikoksen jälkeen uskomatta esitettyä alibia.

Ei ole alibia Gustafssonilla - mutta hänen on tutkimuksen jälkeen todettu syyttömäksi. Ei ole alibia lintupojilla, mutta heitä on epäilty vain lähinnä muodollisesti, eikä oikein vakavalla mielellä. Ei ole alibia Kivilahdella, mutta häntä ei ole vakavammin epäilty. Sitten on lukematon joukko muita miehiä, joilla ei varmaan ole kunnon alibia tuon rikoksen ajaksi. Ei taidea olla minullakaan näin pitkän ajan jälkeen. En muista niin tarkkaan missä olin silloin tarkalleen, enkä pysty sitä todistamaan.

Alibi ei takaa, että on syytön - alibittomuus ei takaa, että henkilö olisi syyllinen. Syyllisyys pitää osoittaa muulla tavalla.
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Voi Sariola parkaa, siis Assmann ja Gysllström olisivat olleet parivaljakko ja missä näin on kerrottu?

Missä näiden henkilöiden alibit on kumottu, onko sinulla kenties parempaa faktaa kuin minulla?

Laitahan faktoja kehiin, äläkä taas läpsyttele omia olettamuksiasi tosina.

Sinulla on patologinen halu jatkuvasti kiertää totuutta ja jollei muut keinot auta, jopa valehtelet, saadaksesi omat tarkoitusperäsi läpi, ei vaan onnistu.

Tuolaiselle tavallesi on olemassa myös lääketieteellinen termi, joten "itseoppineena lääketieteen erikoisasiantuntijana" pystynet sen itsestäsi tunnistamaan, jottei minun sitä tarvitse tehdä!
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Vastaukseni on sijoitettu tuonne sisään!

Hessu52 kirjoitti:Voi Sariola parkaa, siis Assmann ja Gysllström olisivat olleet parivaljakko ja missä näin on kerrottu? Vaikka mainitsin nämä herrat peräkkäin, en heitä niputtanut mitenkään aisapariksi. Molemmilla oli vain heikko alibi.

Missä näiden henkilöiden alibit on kumottu, onko sinulla kenties parempaa faktaa kuin minulla? On. Poliisi ei ole uskonut näitä alibeja. Kummankin herran tekemisiä on tutkittu vuosia tuon rikoksen jälkeen. Esim. kioskimiehen tontti on myllätty perusteellisesti v.1963, eli 3 vuotta tapauksen jälkeen. Jos ei kumottu, niin myös poliisi on aivan selvästi epäillyt "vääräksi alibiksi". Ei siis kunnon uskottavaa alibia kummallakaan.

Laitahan faktoja kehiin, äläkä taas läpsyttele omia olettamuksiasi tosina.
Yllä faktat.

Sinulla on patologinen halu jatkuvasti kiertää totuutta ja jollei muut keinot auta, jopa valehtelet, saadaksesi omat tarkoitusperäsi läpi, ei vaan onnistu.Tämä sopii muutamiin kirjoittajiin paljon paremmin!

Tuolaiselle tavallesi on olemassa myös lääketieteellinen termi, joten "itseoppineena lääketieteen erikoisasiantuntijana" pystynet sen itsestäsi tunnistamaan, jottei minun sitä tarvitse tehdä!
Tuollainen termi voi ollakin Hessulle hyvin läheinen ja tuttu! Totta. :D
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Eivät kuule Sariola nyt asiat taaskaan ole niin kuin sinä kuvittelet.

Poliisi tutki juuri epäluulojen hälventämiseksi ja huhujen lopettamiseksi Gyllströmin tontilla olleen kaivon ja se siitä.

Mitään ei löytynyt ja samaten Assmannin kohdalla ei mitään löytynyt, kun oikein tarkalla kammalla harjattiin!

Luehan noiden pöytäkirjojen juttuja, niin saatat, mikäli ymmäryksesi riittää, päästä jyvälle, mikä on alibin merkitys.

Ei niitä keksitä ihan tuosta vaan ja luuletko todellakin, ettei poliisi tasan tarkkaan tarkista alibien pitävyyttä?

Nyt kun yksinkertaisesti on vaan niin, että tuo Gyllström ja Assmann ovat hyvinkin pitävät alibit saaneet, niin Sariola yrittää silti edelleen kaikin keinoin tehdä heistä syyllisiä ja se on väärin.

Yhtä lailla voidaan sanoa Gustafssonista, ettei hänen alibinsa ole pitävä, vaan jopa heikko, sillä poliisi epäili häntä ja tutki tekemiset, joista ei kuitenkaan oikeudessakaan päästy täyteen selvyyteen, sillä "vaikutti vahvasti siltä, että niemellä on ollut ulkopuolinen tekijä", ei sitä, että "olisi tullut toteen näytettyä, että niemellä......", siis ainoastaan on ollut vaikutelma sellainen, että niemellä olisi saattanut olla, ulkopuoloinen, no eikö surmaaja aina ole ulkopuolinen, vaikka olisi kaverikin?

Siis ei vakuuttava alibi millään tavalla!

Jos joku uskoo noihin muka kuolinvuoteella tunnontuskiin tulleen tunnustuksia, niin sitten olisi paras mennä jonnekin saattohoito osastolle katsomaan ja kuuntelemaan kuolevaa ihmistä, mistä heillä oiken on noita tunnontuskia.

Olen ollut paikalla muutamana kerran, kun ihminen on tehnyt kuolemaa, joten luulisi minun tietävän, ettei siellä mitään ihmeempiä tunnustuksia tunnontuskissa tehdä, kunhan vaan odotellaan pelkästään tuskissaan sitä noutajaa!

Aika raskaasti sanottu, mutta kun molemmat vanhempani ovat jo poistuneet aikaa sitten tuonen puolelle, niin kyllä uskoisin tietäväni asiasta hieman enemmän, kuin esim. Sariola!
Merivuokko
Jane Marple
Viestit: 1004
Liittynyt: La Heinä 07, 2007 7:26 pm

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Merivuokko »

Usealla palstalle kirjoittajalla ei ole hajuakaan tositapahtumista Bodomilla,
ei alibeista eikä muistakaan asioista. Kirjoittavat mitä kirjoittavat ja luulevat
asioiden ratkeavan sillä. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen, näyttö vain puuttui.
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2670
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Niin, järvellä tuona aamuna paikallaolleista kuultiin 44 vuotta tapahtumien jälkeen Kolin pariskuntaa ilmoitettuani B3M-keskustelussa isoisäni kertomat tahot järvellä tuona aamuna.
Ripeää poliisitoimintaa!
Ratkaisu saattaa olla yksinkertainenkin, on jo näyttöä sitä, että 'lintupojat' olivat muilla asioilla ja näyttöä siitäkin, että ovat puhuneet kakkaa...
Lisäksi Arska on osuutensa surmiin myöntänyt ja mukanaollut Risto kertonut Arskan asiaan osallistuneen.
Mitä asiassa vielä tarvittaisiin ?
Hyvää poliisitutkintaa, kenties.

8)
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Aivan oikein Wagner.

Tutkimuksissa pitäisi kääntyä 90 ympyräastetta oikeaan, jolloin se oikea tutkintalinja löytyisi, tämä ei tarkoita, että seurattaisiin Sariolan oravalla ja madolla viitoittamaa polkua niemellä, vaan otettaisiin ihan härkää (ei nimimerkki härkää) sarvista ja tutkittaisiin viimeinkin se "Arskalinja" ja tämä ihan ilman sarvia ja hampaita Wagner!

Entä jos sekin linja olisi tyhjä arpa, mikä silloin olisi ratkaisu, pitäisikö heittää homma siihen?

Näitä samoja asioita on jo hierottu sen tuhat kertaa ees taas ja taas eestaas, eikä se siitä ole sen kummemaksi muuttunut, paitsi tietenkin kummemaksi ja kummemaksi, tämän Sariolan teorioiden ja valehtelujen myötä.?!

Pitäisikö homma jo heittää unhoon ja lepoon, no ei tietenkään, katsotaan mihin homma johtaa, joku selvyys on saatava, sen olemme uhreille velkaa.
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Merivuokko kirjoitti:Usealla palstalle kirjoittajalla ei ole hajuakaan tositapahtumista Bodomilla,
ei alibeista eikä muistakaan asioista. Kirjoittavat mitä kirjoittavat ja luulevat
asioiden ratkeavan sillä. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen, näyttö vain puuttui.
Merivuokko on oman kantansa valinnut. Se siitä, mutta noin yleensä ei voida olla varmoja oikeasta syyllisestä.

Mielenkiintoinen on kysymys, että kuka mahdollisesti tietää tästä tapauksesta enemmän kuin on julkisesti kertonut?

En väitä, että näin olisi todella tapahtunut, mutta minulla tulee mieleen ensimmäisenä lintupojat. Olen arvioinut, että HS saattaa tietää vieläkin sellaisia asioita, joita hän ei ole tähän mennessä kertonut. Tulee tunne, että pojat olivat huolellisesti sopineet siitä, mitä kertovat poliisille. He olivat valmistautuneet kuulusteluihin huolellisesti. Myös Kivilahden kertomus voi olla huolellisesti etukäteen valmisteltu. Tällöin molemmat avaintodistajat joutuisivat tulilinjalle. Vielä tulee mieleen, että miksi NG ei koskaan ole ilmoittanut epäilleensä lintupoikia. He ovat kuitenkin ne kaksi henkilöä, jotka ovat olleet rikospaikalla sopivaan aikaan. Alibia ei ole, sillä kaverusten toinen toisellensa antama alibi ei ole tässä pätevä. Sitten on vielä Gustafsson itse. On mahdollista, että G:lle on palautunut mieleen ajan kanssa, joitakin uusia yksityiskohtia, joita ei muistanut silloin v. 1960, eikä ole halunnut kertoa niitä myöhemminkään. Tämä on mahdollista, vaikka hän olisi täysin syytön. Lisätiedot herättäisivät epäilyjä. Lisäksi poliisin ylimmässä johdossa saattaa olla tietoja, joita ei ole kerrottu kaikelle kansalle.
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Ja taas Sariola olettelee omia kuvitelmiaan tosina, joo.

Ihmettelen tuota sinun tyyliäsi, eli jos olet jostain epävarma, niin ihmettelet täällä sivustolla.

Minä ole ottanut ihmisiin yhteyttä ja tiedustellut heiltä asioita sen mukaan mitä he tietävt ja muistavat noista tapahtumista.

Kyllä sinullakin on vapaa kenttä, eli 0100100 puhelimesta ja kyselemään numeroita, niin meistä useat ovat tehneet.

Lanssimiehet, Lönnberg, Paavola, Gusse, Olavi Kivilahti, ym, onhan noita, joille on tullut soiteltua!

Heikki S. on edelleen hengissä ja kun tiedät sukunimen, niin ei kun soittamaan, mutta älä esittele itseäsi Sariolana, tai et tule kuulemaan muuta, kuin tuut, tuut, eikä se ole luulostasi huolimatta junan äänimerkki.
Ressu>>
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: To Elo 12, 2010 4:01 am
Paikkakunta: Alaska

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Ressu>> »

Olet sinä Hessu, omituinen höpöttäjä!
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

On noita täällä muitakin, vaan en pitäisi itseäni höpöttäjänä, vaan vakavamielisenä ajattelijana ja realiteettien etsijänä, toisin kuin muutama muu.
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Sariola »

Ressu>> kirjoitti:Olet sinä Hessu, omituinen höpöttäjä!
Samaa mieltä! "Omituinen höpöttäjä" osuu hyvin paikalleen.

Vaikuttaa siltä, että myös ylläpito hyväksyy Hessun kirjoituksessa mitä tahansa, ikäänkuin pitäisi Hessua erikoisasemassa, että "eihän siltä ressulta voi samaa vaatia kuin muilta kirjoittajilta, kun on tuollainen sössö luonnostaan jo olemassa". Mielestäni tällaista erikoislupaa törkeään kirjoitteluun ei pitäisi antaa kenellekään!
Sama pitäisi olla laki kaikille!
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja awa »

Olkaa niin ystävällisiä, nikki Ressu>> ja Sariola, että herjatkaa muita kirjoittajia jossakin muussa osiossa, kuin täällä keskustelun puolella. Kiitos.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Sariola
Horatio Caine
Viestit: 6051
Liittynyt: To Elo 30, 2007 11:55 am

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Sariola »

awa kirjoitti:Olkaa niin ystävällisiä, nikki Ressu>> ja Sariola, että herjatkaa muita kirjoittajia jossakin muussa osiossa, kuin täällä keskustelun puolella. Kiitos.
Niin, ja sama koskee muitakin, esim. awaa ja Hessua. lakihan on sama kaikille!
Merivuokko
Jane Marple
Viestit: 1004
Liittynyt: La Heinä 07, 2007 7:26 pm

Re: Lintupojat

Viesti Kirjoittaja Merivuokko »

:mrgreen:
Heikki S. jos tarkoitatte lintupoikaa,ei lue edes tätä palstaa, tietää että itse kirjoitan.
Häntä ei kiinnosta aihe liikoja.
Vastaa Viestiin