Jäljet; verijäljet - hajujäljet
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Pohjien puhdistuksen ei ole tarvinnut olla kummoinen, todennäköisesti kävely pihalla poliisia vastaan on riittänyt.
Minä vähän luulen, että poliisilla on ollut muuta tekemistä kuin AA:n kenkien ihmettely.
Jos kyseessä on ollut 'ulkoilukengät' ei nuo miesten kengät ole olleet mitenkään huomiotaherättävät AA:n jalassa. Todennäköisesti hänen ja JL:n kengän koko on samaa luokkaa. ~40-42.
Lisäksi poliisilta jäi tutkimatta millaisista naisten kengistä löytyy tuo pohjakuviointi...
Eikä Auerin kengittä tarvinnut sairaalasta lähteä. Joku sisaruksistahan kävi hakemassa tavaroita AA:lle ja ei-aikuisille. Ja jos kengät oli omat, niissä saattoi kävellä rauhassa ulos sairaalasta. Silloinhan AA oli jo varma siitäkin, että tarina upposi Joutsenlahteen ja AA:n kenkiä ei tuijotella.
Ja kuten sanoin: ei AA ole mielestäni tietoisesti lavastellut: se mitä jälkiä on jäänyt, ne on jäänyt ja niitä AA ei ole ehtinyt edes miettiä.

Nuotio & Äreät Tiput
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
No mutta hyvänen aika: onhan nyt arkulla ja terassilla olevat jalanjäljet selvää lavastusta, ei ne sinne vahingossa ole voineet tulla. Miksi Anneli olisi ikkunasta mennyt, jos ei hämäysmielessä? Ja jos meni hämäysmielessä, niin silloinhan hän tiesi, että jälkiä jää. Kuka hullu nyt tekisi omissa jaloissaan olevilla kengillä murhaajan jalanjälkiäMissHolmes kirjoitti:Ja kuten sanoin: ei AA ole mielestäni tietoisesti lavastellut: se mitä jälkiä on jäänyt, ne on jäänyt ja niitä AA ei ole ehtinyt edes miettiä.
Jos Anneli on murhaaja ja lavastanut jälkiä, hän on terassilla riisunut Jukan kengät jalastaan ja laittanut jotkut muut jalkaan ja vienyt Jukan kengät jonnekin hukkaan.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Minusta olet väärässä.
Jäljet terassilla on tekoaan pakoon juoseen AA:n.
Samoin arkun päällä olevissa housuissa: AA on ikkunaa rikkoessaan tukenut jalallaan siihen.
Olen aika varma, että AA tulee kertomaan tämän kaiken oikeuden jatkaessa keskiviikkona.
En usko, että hän olisi niin sairas, että jättäisi ei-aikuiset elämään epätiedossa.
Edit: siis toivon, että hän ymmärtää...tai on jo ymmärtänyt... itsensä ja muiden parhaan.

Taidatkin olla melkoinen lottoaja, Toivot tietenkin päävoittoa.MissHolmes kirjoitti: Olen aika varma, että AA tulee kertomaan tämän kaiken oikeuden jatkaessa keskiviikkona.
En usko, että hän olisi niin sairas, että jättäisi ei-aikuiset elämään epätiedossa.
Jos niin kävisi, niin kyllä hänen olisi selvitettävä niille ei-aikuisille myös miten hän kaiken on pystynyt tekemään (ne ei-aikuisetkin tulevat joskus aikuisiksi). Ja olisi myös selvitettävä sille ei-aikuiselle, miksi näki ulkopuolisen poistuvan.
Nykyisten tutkijoidenkin olisi pitänyt oivaltaa, ettei pelkkä 'tunnustus' riitä. Tutkijoiden pitää myös pystyä liittämään aihetodisteet ja faktat 'tunnustajaan'. Näin ei käynyt, vaan suurin osa faktoista puhuu syyllisyyttä vastaan. Syyttäjänkin ainoa aihetodiste on se häkenauha, joka on kuuluvuudeltaan kyseenalainen.
Just joo. Jäljet alkavat makkarin puolelta ja jatkuvat ulos terassille. Ovea ei kuitenkaan ole aukaistu, miten selität tämän?Jäljet terassilla on tekoaan pakoon juoseen AA:n.
Samoin arkun päällä olevissa housuissa: AA on ikkunaa rikkoessaan tukenut jalallaan siihen.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
AA juoksi ulos ennen kuin rikkoi ikkunan. Välittömästi puukotettuaan Jukkaa ja tajuttuaan mitä tuli tehdyksi. Se oli primitiivinen pakoreaktio. Hän kuitenkin ymmärsi ettei voi paeta, vaan syylliseksi on keksittävä joku muu. Huppumies.
Vasta tuon jälkeen alkoi ikkunan rikkominen.
Ikkuna oli syystä tai toisesta jo särki riitelyn seurauksena, joten sen lisärikkominen peittäisi riidan ja soisi ''miehen mentävän aukon'' ulkopuoliselle surmaajalle.
Anneli on todennäköisesti aloittanut ikkunan särkemisen ulkoa, mutta tullut sitten syystä tai toisesta melko nopeasti sisäpuolelle. Meteli?
Vasta tuon jälkeen alkoi ikkunan rikkominen.
Ikkuna oli syystä tai toisesta jo särki riitelyn seurauksena, joten sen lisärikkominen peittäisi riidan ja soisi ''miehen mentävän aukon'' ulkopuoliselle surmaajalle.
Anneli on todennäköisesti aloittanut ikkunan särkemisen ulkoa, mutta tullut sitten syystä tai toisesta melko nopeasti sisäpuolelle. Meteli?
Nuotio & Äreät Tiput
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Sulle ei ilmeisesti todistajan sana merkitse mitään; 'Lasi oli rikki, isä seisoi sängyn vieressä ja oli kunnossa', tätä eivät ole nykytutkijatkaan kiistäneet.MissHolmes kirjoitti:AA juoksi ulos ennen kuin rikkoi ikkunan. Välittömästi puukotettuaan Jukkaa ja tajuttuaan mitä tuli tehdyksi. Se oli primitiivinen pakoreaktio. Hän kuitenkin ymmärsi ettei voi paeta, vaan syylliseksi on keksittävä joku muu. Huppumies.
Vasta tuon jälkeen alkoi ikkunan rikkominen.
Terassin verikengänjäljet olivat lasinpalasten päällä.
Kyllä tässä nyt Miss keksii koko ajan, ilman minkäänlaista faktapohjaa.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Ehkä Anneli oli lukenut aku ankkaa ja tiesi, että jos lasin rikkoo "väärin päin" niin sen pystyy päättelemään siruista. Oletetaan siis, että Anneli rikkoi lasin ulkopuolelta ja sitten kiersi talon ja tuli "pääovesta" sisään. Kunnon sudenpentu olisi tajunnut, että pitää sitten lavastaa ulosmeno: ongelma iski siinä vaiheessa, kun Anneli tajusi ettei ollut rikkonut ikkunaa tarpeeksi ulkopuolelta - hän ei mahtunut siitä ulos. Joten hän joutui rikkomaan ikkunaa lisää sisäpuolelta.
Itse asiassa minun ymmärtääkseni tyttö ei kertonut lasin olleen rikki siinä vaiheessa kun viimeisen kerran puhui isänsä kanssa, hän sanoi, että ikkuna oli jotenkin kummallisesti .Täällä on oletettu että tuo "jotenkin kummallisesti" tarkoittaa rikki, mutta ehkä se ei ollutkaan rikki - tätä olettamusta tukee se, että hän ei puhunut mitään lasisiruista tässä vaiheessa, vaikka niitä olisi jo pitänyt olla olohuoneen puolella. Ehkä verho oli poissa paikoiltaan tai jotain, minkä takia ovi oli jotenkin kummallisesti, mutta ikkuna ei vielä rikki.
Itse asiassa minun ymmärtääkseni tyttö ei kertonut lasin olleen rikki siinä vaiheessa kun viimeisen kerran puhui isänsä kanssa, hän sanoi, että ikkuna oli jotenkin kummallisesti .Täällä on oletettu että tuo "jotenkin kummallisesti" tarkoittaa rikki, mutta ehkä se ei ollutkaan rikki - tätä olettamusta tukee se, että hän ei puhunut mitään lasisiruista tässä vaiheessa, vaikka niitä olisi jo pitänyt olla olohuoneen puolella. Ehkä verho oli poissa paikoiltaan tai jotain, minkä takia ovi oli jotenkin kummallisesti, mutta ikkuna ei vielä rikki.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Enkä minä ole 'aikamoinen lottoaja'.
Minusta tässä tarinassa paistaa totuus läpi. ja kuten jo aiemminkin, ihmettelen suuresti teitä, jotka edelleen jaksatte uskoa ulkopuoliseen huppumieheen ja AA:n syyttömyyteen.
AA yritti kiemurrella koukusta, mutta uskoisin, että 24/7 tarkkailu on tehny tehtävänsä. Uskoisin myös, että paikalla on ollut sen verran niitä ''pään sisällön ammattilaisia'', jotta AA:kin on saatu ymmärtämään oman toimintansa vahinko ympäristölleen.
Siinä vaiheessa yleensä edes jonkinlaista empatiaa tunteva ihminen tajuaa lopettaa paskanjauhannan.

Lasi oli rikki ja isä seisoi sängyn vieressä ja oli kunnossa.Teleksi kirjoitti: Itse asiassa minun ymmärtääkseni tyttö ei kertonut lasin olleen rikki siinä vaiheessa kun viimeisen kerran puhui isänsä kanssa, hän sanoi, että ikkuna oli jotenkin kummallisesti .
Lisäksi äiti oli sängyssä puolittain istuvassa/makaavassa asennossa.
Tämä on sanottu monessa puhuttelussa/kuulustelussa, ei tämän nyt enää pitäisi olla sullekaan epäselvää.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Voivoi. Missillä on varmaan käsityksenä että itse JJ on seisonut seuraavasta päivästä lähtien patukka kädessä ja osoitellut rivipoliiseille että; 'tutki tuo, tutki tuo, tota ei tartte, eikä tota ainakaan, no toin voit kattoo'.MissHolmes kirjoitti: Asialliset analyysit myös takkahuoneen verijäljistä olisi ollut paikallaan. Pelastushenkilökunta toteaa kuulemisissaan, että veri lattialla ja haavoissa oli osittain hyytynyttä ja kuivaa, mutta pään vammoissa ''uoretta''. Järkevää olis varmaan ollut tuolloin heti tehdä niistäkin tarkat havainnot.
Pikkasen voisi ajatella todellisuutta ja sitä miten rikospaikkatutkinta lähtee käyntiin:
Tapahtumapaikalle kutsuttiin Porin rikostutkimuskeskuksen tutkijat, jotka suorittivat paikalla rikospaikkatutkinnan.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Aivan turhaa panetella muita - edes turunmurteella. Vielä kun itse ei saata katsoa asioita kuin vain yhdeltä kantilta. Tottakai heti tehdyt muistiinpanot ja kuvat verijälkien tuoreudesta olisi ollut paikallaan. Ja se mikä taho ja ryhmä hoiti rikopaikkatutkimuksen hutiloiden ei muuta sitä, että dokumentaatio on umpisurkeaa. Jj varmasti ohjeisti mikä oli hänen skenarioonsa ja mitä huoneistosta kaivattiin. Siltikin jonkun olisi tutkintavastuussa pitänyt huolehtia, että esim kaikki verijäljet luotteloidaan, otetaan näytteet ja kuvataan sekä asemoidaan huoneiston mittoihin. Nimittäin niin ne tutkimukset tehdään - porinkin murteella. Ja sama hutilointi tapahtui monen muunkin seikan osalta. Kait jj oli jo kovin etsimässä huppumiestä ettei muu tullut edes mieleen.
Tuon sotkun selvittelyyn olisi mennyt päiväkausia, mutta nyt ei oltaisi asiassa hajaäänin. Eikä poliisilaitos jj:tä putkavahdiksi laittanut palkitakseen. Vaan siksi, että rikopaikkatutkimusta saati tekovälineen etsintää ei juuri lainkaan tehty - surmaaja kun oli paennut paikalta ja sille oli silminnäkijä.
Tuon sotkun selvittelyyn olisi mennyt päiväkausia, mutta nyt ei oltaisi asiassa hajaäänin. Eikä poliisilaitos jj:tä putkavahdiksi laittanut palkitakseen. Vaan siksi, että rikopaikkatutkimusta saati tekovälineen etsintää ei juuri lainkaan tehty - surmaaja kun oli paennut paikalta ja sille oli silminnäkijä.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Ja sullako on tiedossa mitä JJ on tehnyt tai jättänyt tekemättä.Valhalla kirjoitti: Eikä poliisilaitos jj:tä putkavahdiksi laittanut palkitakseen. Vaan siksi, että rikopaikkatutkimusta saati tekovälineen etsintää ei juuri lainkaan tehty
Pärisyttelet partaasi kuulopuheiden perusteella.
Ja yritä jo vihdoin keksiä jotain omaa, eikä toisilta lainattua.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
turumurre kirjoitti: Ja sullako on tiedossa mitä JJ on tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Pärisyttelet partaasi kuulopuheiden perusteella.
Ja yritä jo vihdoin keksiä jotain omaa, eikä toisilta lainattua.
No tuo on lehdistä luettu JJ nykyinen toimenkuva. Mistäs sinä saat tietosi JJ:tä koskien? Vai puhuuko JJ:kin turunmurteella.
Ja mitä hemmetin lainattua? Huomaan kyllä, että olet täällä paras keksimaan ihan omasta takaa enkä minä siihen pyrikään. Ja sitten kun keksintöjesi pitävyyttä kysellään vastaat solvaamalla.
Taitaa ollakin parempi kun ei keskenämme enää kommentoida. Käy kuten oikeassa elämässä kun oikein puhuu turunmurteella - se rupeaa tamperelaista naurattamaan. Palataan asiaan kun olet tuon kasvuvaiheesi ylittänyt.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
No, pyydän anteeksi.Valhalla kirjoitti:turumurre kirjoitti: Ja sullako on tiedossa mitä JJ on tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Pärisyttelet partaasi kuulopuheiden perusteella.
Ja yritä jo vihdoin keksiä jotain omaa, eikä toisilta lainattua.
No tuo on lehdistä luettu JJ nykyinen toimenkuva. Mistäs sinä saat tietosi JJ:tä koskien? Vai puhuuko JJ:kin turunmurteella.
Ja mitä hemmetin lainattua? Huomaan kyllä, että olet täällä paras keksimaan ihan omasta takaa enkä minä siihen pyrikään. Ja sitten kun keksintöjesi pitävyyttä kysellään vastaat solvaamalla.
Taitaa ollakin parempi kun ei keskenämme enää kommentoida. Käy kuten oikeassa elämässä kun oikein puhuu turunmurteella - se rupeaa tamperelaista naurattamaan. Palataan asiaan kun olet tuon kasvuvaiheesi ylittänyt.
Jotkut turkulaiset vaan on tämmössii, solvauksetkin esitetään suoraan päin naamaa.
Eikä viitsi kuluttaa aikaa siihen että sorvaisi vastasanat kierosti piilsolvauksen muotoon.
Meit on joka junaan.
***
Olen pyrkinyt esittämään tapahtumaan liittyviä asioita niin selvästi, etteivät ne enää kaipaa perusteluiden perusteluita.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet
Minusta on täysin älytön ajatus, että surmaaja olis terassilla vaihtanut kengät ja vaatteet.
En osaa kuvitella, että psykopaatiksi profiloitu surmaaja, joka tunkeutuu äärimmäisen riskin ottaen perheen kotiin, ylitappaa uhrin tavalla, jota kuvaillaa erittäin henkilökohtaiseksi kostoksi, jäisi terassille vaihtamaan vaatteita ja kenkiä, kun poliisin pillit jo lähes kuuluvat.
Ja mihin olisi sitten joutunut nuo vaatteet? Veikö surmaaja ne siististi kotiin pestäväksi?
Ja kertokaa minulle mihin surmaaja sitten suuntasi? Juoksiko hän halki kuraisten peltojen muassaan muovipussillinen vaatteita, kengät ja sorkkarauta?
Tuo Turren aiemmin piirroksessaan esittämä pakoreitti on minusta käytännössä mahdoton. Keli tuolloin marras-joulukuisena yönä oli erittäin pimeä. Surmaajan olisi ollut varsinkin pimeässä mahdoton lävistää lähialueen pensasaitoja niin, ettei mitään jälkiä olisi jäänyt. Varsinkin, jos mukana pitäisi vielä olla kassillinen tavaraa.
(Alla olevassa kuvassa näkyy himmeästi naapuriin päin olevan lehdettömän aidan profiilia: vähintään 1,5m korkea ja tiheä. Ei sellainen, josta hypätään yli tai juostaan läpi. Ja tämä kuva on otettu surmaa seuranneena päivänä.)

Vaikka aita olisi millainen, ei kookas mies pääse pensasaidaksi istutetun kasvirivistön läpi vahingoittamatta sitä. Ihan jo pelkkä fakta, että aitataimet istutetaan todella tiheään 30-60 cm päähän toisistaan. Minkä hyvin näkee talon kadun puoleisesta aidasta. Tuollaisesta ei mennä läpi ''puikahtamalla''. Ja vastaavaa aitaa kiertää joka puolella naapurustossa.