Onko Jari Henrik Pussila niminen mies palstalaisille tuttu?
Vuonna 1966 syntynyt Pussila on tähän mennessä syyllistynyt kahteen tappoon. Ensimmäinen teoista tapahtui vuonna 1995 Rantsilassa. Tuolloin Pussila syystä tai toisesta kuristi miehen hengiltä. Rovaniemen hovioikeus annosteli siitä 9 vuoden vankeusrangaistuksen.
Vuosina 2003 ja 2004 Pussila ennätti syyllistymään kahteen törkeään pahoinpitelyyn.
Toiseen tappoonsa Pussila syyllistyi Turun Härkämäessä Ieskatu 7:ssä torstai-iltana 19.4.2007. Hän iski riidan päätteeksi veitsellä kihlattuansa kaksi kertaa rintaan. Pussila piilotti veitsen takkinsa vuoren sisälle, pakeni paikalta ja soitti seuraavana aamuna teosta hätäkeskukseen. Pussila suhtautui poliisin mukaan myönteisesti tapauksen selvittämiseen.
Turun käräjäoikeus tuomitsi Pussilan tammikuussa 2008 taposta 9 vuodeksi vankeuteen. Mm. oikeuspsykiatriseen vaarallisuusarvioon nojautuen oikeus määräsi Pussilan istumaan tuomionsa päivästä päivään.
Lähteet:
Turun Sanomat 21.4.2007 Turkulaisnainen tapettiin
Turun Sanomat 25.4.2007 Taposta epäilty vangittiin
Turun Sanomat 26.1.2008 Kihlattunsa puukottanut vankilaan
Onko jollakulla lisätietoa Jari Pussilan tekemistä tapoista?
EDIT: Linkit korjattu sekä lisätty uutiset linkkien takaa.
-NILS-
Turkulaisnainen tapettiin yksityisasunnossa Härkämäessä
KOTIMAA Turun Sanomat 21.4.2007 2:32 0
Turkulaisnainen tapettiin Ieskatu 7:ssä Härkämäen kaupunginosassa myöhään torstai-iltana. Noin 40-vuotias nainen kuoli teräaseesta saamiinsa vammoihin. Poliisi ei halua tarkemmin kertoa surma-aseesta. Nainen oli menehtynyt saamiinsa vammoihin ilmeisesti välittömästi.
Poliisi sai tiedon yksityisasunnossa kuolleena olevasta naisesta hätäkeskuksen kautta varhain perjantaiaamuna. Poliisi otti kiinni useita henkilöitä surmapaikan lähistöltä. Alkututkinnan jälkeen pidätettiin 40-vuotias mies, joka on alustavasti tunnustanut tappaneensa seurustelukumppaninsa.
Poliisi ei kerro, kuka oli ilmoittanut hätäkeskukseen henkirikoksesta. Teon tunnustanut mies on kuitenkin poliisin mukaan suhtautunut myönteisesti tapauksen selvittämiseen. Hänellä on rikollista taustaa. Muut kiinni otetut vapautettiin kuulustelujen jälkeen.
Poliisi ei vielä halua ottaa kantaa veriteon syyhyn. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin. Poliisi toivoo tapauksesta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon 02-2815 150 tai sähköpostiosoitteeseen [email protected]
Härkämäen taposta epäilty vangittiin
Turun Sanomat 25.4.2007 2:31
Turussa Härkämäen kaupungiosassa torstaina tapahtuneesta henkirikoksesta epäilty mies on vangittu. Noin 40-vuotias mies on kuulusteluissa tunnustanut tappaneensa samanikäisen naisen Ieskadulla sijaitsevassa yksityisasunnossa. Mies on syyllistynyt henkirikokseen aiemminkin. Teräaseella tehtyä henkirikosta tutkitaan tappona.
Kihlattunsa puukottanut yhdeksäksi vuodeksi vankilaan
Turun Sanomat 26.1.2008 1:32
Turun käräjäoikeus on tuominnut taposta yhdeksän vuoden ehdottomaan vankeuteen Jari Henrik Pussilan. Vuonna 1966 syntynyt Pussila puukotti riidan päätteeksi kihlattunsa kuoliaaksi 20 sentin terällä varustetulla veitsellä.
Henkirikos sattui viime huhtikuussa Ieskadulla Härkämäen kaupunginosassa sijaitsevassa asunnossa.
Pussila iski uhriaan veitsellä kaksi kertaa rintaan. Hän poistui paikalta ja piilotti veitsen takkinsa vuoren sisälle. Tuomittu ilmoitti teostaan itse hätäkeskukseen seuraavana aamuna.
Pussila on syyllistynyt henkirikokseen aiemminkin. Hän kuristi miehen kuoliaaksi Rantsilassa 1995. Rovaniemen hovioikeus tuomitsi tekijän tuolloin taposta yhdeksän vuoden vankeuteen.
Oikeus määräsi Pussilasta tehtyyn oikeuspsykiatriseen vaarallisuusarvioon nojautuen tämän istumaan uusimman tuomionsa päivästä päivään.
Ratkaisuun vaikutti myös se, että Pussila syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn 2003 ja 2004 sekä se, että uusimman tuomion pituus on yli kolme vuotta.
Jari Pussila - kahden tapon mies
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6833
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: Jari Pussila - kahden tapon mies
Saako kysyä, miksi juuri kyseinen heppu sua niin kiinnostaa...?

Kiitos ja Anteeks, risa aita!
- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -
Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!
- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -
Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!
- Geissimummo
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1419
- Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm
Jari Pussila - kahden tapon mies
Mua kiinnostaa myös samaKärsinyt_ kirjoitti:Saako kysyä, miksi juuri kyseinen heppu sua niin kiinnostaa...?![]()
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.
A friend is nothing, but an known enemy.
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6833
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: Jari Pussila - kahden tapon mies
Eikös tämä ole rikoskeskustelufoorumi? Eipä oikeastaan ole mitään erityistä syytä miksi tästä tapauksesta kyselen. Onhan täällä kyselyjä/keskusteluja monista vähemmän merkityksettömimmistäkin asioista.
Re: Jari Pussila - kahden tapon mies
Kyllä se kiinnostus varmaan jostain juontaa, tapaus kun ei muutoin kuulosta niin suuren luokan/julkiselta teolta/teoilta...
Mutta eihän toki sitä ole pakko kertoa jos ei halua, anteeksi.
Itse en henk.koht. tästä tapauksesta tiedä, mutta kiinnostus kyllä heräsi siinä määrin jos foorumilla joitain on jotka tällaisesta tapauksesta tietoja onkivat...
Itse en henk.koht. tästä tapauksesta tiedä, mutta kiinnostus kyllä heräsi siinä määrin jos foorumilla joitain on jotka tällaisesta tapauksesta tietoja onkivat...
Kiitos ja Anteeks, risa aita!
- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -
Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!
- Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan! -
Sääliä saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita!
-
kakkosurpo
- Frank Columbo
- Viestit: 9023
- Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
- Paikkakunta: Jupiter
Re: Jari Pussila - kahden tapon mies
Nythän Pussila(liekö nimi edelleen sama) on ollut jo jonkun aikaa siviilissä.
Kuinkakohan on siviili maistunut, vai joko on taas tiilenpäitä laskemassa?
Kuinkakohan on siviili maistunut, vai joko on taas tiilenpäitä laskemassa?
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Re: Jari Pussila - kahden tapon mies
Siinä uskossa minäkin olen että tämä on rikosaiheinen portaali missä keskustellaan rikoksista ja niiden tekijöistä, korjatkaa jos olen väärässä.
"If you aim for a king, you better not miss"