BODOM: Poikien moottoripyörät
Tuon veneen lähdön murhaniemestä on kertonut toinen nimimerkki. Itse asiassa en ole ollut kovin vakuuttunut sen paikkansa pitävyydestä. Ei ole kukaan muu vahvistanut. Olenkin sanonut, että suhtaudun siihen varauksella. Sensijaan on hyvin mahdollista, että murhaajat kyllä tulivat kävellen idästä päin ja myös pakenivat paikalta sinne samaan suuntaan, eli itäänpäin.
Olet siis Sariola sitä mieltä, että murhaajia on ollut kaksi?
Kyllähän kahteenpekkaan lavastukset ja hämäykset suorittaa nopeammin ja saattaa itse tappotyössäkin apurista olla jeesiä, jos joku on pääsemässä hatkaan, ottaa tämä kiinni.
Kuitenkin, miten voi toisen houkutella tappotöihin, sillä sellaiseenhan nämä tekijät varmaankin ovat valmistautuneet, jos kerran heillä oli puukot ja kirveet matkassa.
Mikä sitten olisi myös se motiivi.
Ei kait sitä nyt neljää ihmistä sen takia lähdetä tappamaan, että nämä ovat leiriytyneet joiden omaksi lulleelle reviirille teltallaan.
Mustasukkaisuuskaan ei siinä mielessä ole oikein uskottava, sillä miksi odottaa retkeen, josta ei edes kaikilla ollut tietoa,mm. Irmelin kaverilla, joka oli armeijassa.
Jos murha-ajatus on sitten syntynyt päässä samana iltana, niin millä Bodomille on menty, kun vieraita autoja, tai muita moottoripyöriä ei ole näkynyt, sillä eihän Marjatta Sahakankaankaan pärinäporukkaakaan kukaan ole nähnyt, sen enempää kuin kuullutkaan?
Bodomhan, kuten Oittaakin, olivat silloin täysin ruotsinkielistä aluetta, olisivatko paikkakuntalaiset voineet olla niin nokka pystyssä eläviä, etteivät olisi vieraita autoja, tai kulkijoita nähnyt, tai tunnistanut?
Se, että koko kylä olisi murhan takana, ei vaikuta Suomen kaltaisessa maassa mahdolliselta, olkoonkin, että "rantahurrien" jälkeläiset, ovat aina osanneet pitää huolta yhteisöidensä jäsenistä.

Siitä ei ole ehdotonta kantaa. Kahdenlaisia aseita. 6 mm:n ja 25 mm:n reikiä teltassa. Vastuksen ylivoima ei olisi niin paha hyökkäyksen aikana. Olisi sillä omat hyvät puolensa. Tietysti molemmat ovat syyllisiä, vaikka vain toinen olisi varsinaisesti ollut tekijä. En tiedä, 1 vai 2. Idästäpäin tulo oli mahdollista, ja samoin poistuminen sinne suuntaan. Välttämättä kukaan ei nähnyt. Saattoivat kierrellä metsien kautta, ei välttämättä teitä pitkin. Autohan saattoi olla vaikka 3 km:n päässä. Tulihan idän suunnasta mm. lintupojat. Jos tekijöitä oli kaksi, niin kummallakin oli vapaus kiinni siitä, pystyykö olemaan puhumatta asiasta kenellekään. Tekijä tai tekijät on ollut taitava ja toiminut järkevästi, olipa hän kuka tahansa. Taitava mies (tai nainen).Hessu52 kirjoitti:Olet siis Sariola sitä mieltä, että murhaajia on ollut kaksi?
Kyllähän kahteenpekkaan lavastukset ja hämäykset suorittaa nopeammin.
Mutta, mutta, arvon Sariola, mikä se motivaatio olisi ollut ja kenellä olisi ollut kaikkia neljää kohtaan niin paljon vihaa, että tappo mielessä olisi homman suunnitellut.
Sitäpaitsi oikean leiripaikan löytäminen olisi ollut arpomista, sillä kävihän retkuekin kahdessa eri paikassa, ennen kuin päätyivät murhaniemeen.
Jos se olisi suunniteltu samana iltana, niin kyllä aika vähillä eväillä tekijät ovat olleet liikkeellä, sillä mistä sen olisi voinut tietää, olisivatko nuoret edes nukkumassa.
Liikaa häiriötekijöitä suunnitellussa murhassa, sillä keli, varsinainen leiripaikka, ja retkueen hereilläolo ovat sellaisia tekijöitä, jotka olisivat pilanneet koko kupletin.
Eipä taida tulla kauppaa murhateoriasta, sillä kunnon motiivikin puuttuu.

Motiivi: Tekijä oli tai kuvitteli olevansa IB:n poikaystävä, ja tunsi itsensä petetyksi ja hylätyksi ja päätti kostaa. TAI tekijän mielestä nuoret olivat leiriytyneet luvatta väärään paikkaan (Vertaa: Kytäjä). Tai ei ollut järkevää motiivia (Vertaa: Tulilahti).Hessu52 kirjoitti:..... Jos se olisi suunniteltu samana iltana, niin kyllä aika vähillä eväillä tekijät ovat olleet liikkeellä, sillä mistä sen olisi voinut tietää, olisivatko nuoret edes nukkumassa.
Liikaa häiriötekijöitä suunnitellussa murhassa, sillä keli, varsinainen leiripaikka, ja retkueen hereilläolo ovat sellaisia tekijöitä, jotka olisivat pilanneet koko kupletin.
Eipä taida tulla kauppaa murhateoriasta, sillä kunnon motiivikin puuttuu.
Muistaakseni Rouva Koli on kertonut kuulusteluissa, että kioskimies on ollut edellisenä iltana siellä niemien alueella ja on ollut kovin vihainen noita leiriytyneitä kohtaan puheissaan. Tätä kautta koko kylä lienee tiennyt näistä leiriytyneistä eikä olisi ihme vaikka myös tekijä olisi saanut selville leiriytymispaikan. Siis monet asiat näyttävät täsmäävän. Olosuhteet olivat otolliset.
tämä Irmelin poikaystävähän on tutkittu ja syyttömäksi havaittu, sillä hänellä taisi olla jopa useamman henkilön alibi.
Kenestäkään muusta ei oikein saisi tekemälläkään syyllistä.
Oikeastaan kioskinpitäjä olisi sellainen ehdokas, jota voisi ajatella, mutta kun hänelläkin oli alibi ja hän taisi olla ainoastaan suurisuinen pukari, joita aina mahtuu kylään kuin kylään, vaikka siellä ei asuisikaan kuin keuhkotautinen rakki ja sen jouluoksennukset.

------------------------------------------------groot kirjoitti: .....
Totta turiset.
Tekija tosiaan luuli olevansa poikaystava. Tosin kyseessa ei ollut Pirinen....
En tietysti tiedä varmasti kuka on syyllinen, mutta on hyvin mahdollista, että syyllisellä on väärä alibi. Toisekseen syyllinen ei välttämättä ole ollut aivan tasapainoinen henkilö, ainakaan tuolla hetkellä, vaan hän esimerkiksi on voinut kuvitella olevansa esim. poikaystävä. Silti hän voi olla älykäs. Ovela hän on joka tapauksessa olipa hän kuka tahansa. Siksi rikos ei ole selvinnyt vieläkään. Tästä voitaneen olla yhtä mieltä. Nimenomaan IB:n pahoinpitely vielä kuoleman jälkeen kyllä viittaa siihen, että teko olisi kohdistunut pääasiassa häneen, muut ovat siinä olleet tiellä.
Pienempi mahdollisuus on, että tuokin olisi ollut harhautusta. Luulen sen kuitenkin olleen "aitoa pettymystä ja vihaa".
Sariola kirjoitti:
En tietysti tiedä varmasti kuka on syyllinen. --->
Pienempi mahdollisuus on, että tuokin olisi ollut harhautusta. Luulen sen kuitenkin olleen "aitoa pettymystä ja vihaa".
Hienoin aloitus ja lopetus jonka olen koskaan lukenut
- sattaa olla lähellä totuutta -
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

-
maatyöläinen
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 65
- Liittynyt: Su Kesä 17, 2007 9:07 am
Sariola kirjoitti:------------------------------------------------groot kirjoitti: .....
Totta turiset.
Tekija tosiaan luuli olevansa poikaystava. Tosin kyseessa ei ollut Pirinen....
En tietysti tiedä varmasti kuka on syyllinen, mutta on hyvin mahdollista, että syyllisellä on väärä alibi. Toisekseen syyllinen ei välttämättä ole ollut aivan tasapainoinen henkilö, ainakaan tuolla hetkellä, vaan hän esimerkiksi on voinut kuvitella olevansa esim. poikaystävä. Silti hän voi olla älykäs. Ovela hän on joka tapauksessa olipa hän kuka tahansa. Siksi rikos ei ole selvinnyt vieläkään. Tästä voitaneen olla yhtä mieltä. Nimenomaan IB:n pahoinpitely vielä kuoleman jälkeen kyllä viittaa siihen, että teko olisi kohdistunut pääasiassa häneen, muut ovat siinä olleet tiellä.
Pienempi mahdollisuus on, että tuokin olisi ollut harhautusta. Luulen sen kuitenkin olleen "aitoa pettymystä ja vihaa".
Bodomtutkinnassa on ollut alibeja äidiltä, vaimolta, hyviltä kavereilta ja olipa Hans A:lla myöhempinä aikoina vääräksi osoitettu alibi kolmoismurhaajalta.
Äidiltä saatu alibi saattaa olla ihan oikea, mutta oliko oletettu murha-aika oikea? Itse uskon, että traagiset tapahtumat tapahtuivat paljon aikaisemmin kuin virallisesti luullaan. Kuvio muuttuu ihan erilaiseksi.
Mutta milloin totuus valkenee? Jos?
Joku kuitenkin murhasi Bodomilla kolme nuorta, jotka vain halusivat nauttia elämästä: halusivat elää. Tuo on jopa voinut olla motiivi.
- Moderaattorit
- Moderaattori
- Viestit: 1537
- Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm