Tuossa yllä on lause "Vuonna 2001 mies opiskeli Englannissa ja valmistui kandidaatiksi fysioterapiasta."jenni82 kirjoitti: Vuonna 2001 mies opiskeli Englannissa ja valmistui kandidaatiksi fysioterapiasta.
Mies kertoi olevansa hyvin uskonnollinen, harjoittavansa islaminuskoa ja haluavansa miellyttää Allahia. Hän kertoi myös rakastavansa lapsia ja tulevansa taloudellisesti kohtuullisen hyvin toimeen.
- Kun minulla on ylimääräistä rahaa, annan sitä tarvitseville.
Tulevaisuudessa mies suunnitteli muuttoa arabimaahan, jonne hän voisi asettua asumaan. Hän toivoi löytävänsä itselleen vaimon, joka haluaisi samoja asioita.
TIIA RANTALAINEN
[email protected]
Eihän tää ollu syntyperänen ruotsalainen. Ja huomattavan paljon oli viitteitä juuri tätä pilapiirtäjää kohtaa ja mun silmissä todella paljon vihaa ja katkeruutta. Onneksi ei isku onnistunut ja kaikki pommit ei räjähtänyt. Se olisi ollut rumaa jälkeä!
Kysyn vaan, että onko tuollainen lause ollut sanomalehdessä?
Olisiko toimittaja voinut vaivautua lukemaan koko jutun läpi, niin olisi huomannut, että ko mies jäi perheineen asumaan Englantiin tuolloin. Hänen lapsensa ja vaimonsa asuvat siis Englannissa. Pommimies tuli Ruotsiin muutama kuukausi sitten ja hänen vanhempansa asuvat Tranåsissa, missä pommimieskin oli koulunsa käynyt Ruotsissa asumisaikanaan.
Mielestäni tämä tieto olisi ollut aika oleellista mainita.
En missään nimessä puolusta tuota miestä (olen itse asiassa hyvin peloissani kun satun asumaan suht lähellä erästä moskeijaa ja pelkään vastaiskuja), mutta olen sitä mieltä, jos joku kirjoittaa juttuja lehteen, niin olisi suotavaa, että jutut eivät olisi ontuvia ja ehkä väärääkin tietoa antavia.
korjattu typoja