Kovarbasichin taloudellinen tilanne ei ollut kehuttava, joten Terry oli pyytänyt Hurleyta kuljettamaan Danielia kouluun. Siten hän ajeli itse vähemmän, hänen tarvitsi ostaa vähemmän bensaa - ja hänelle jäi enemmän rahaa muuhun kuten ruokaan.

Daniel Kovarbasich
Daniel, tai Danny, ei ollut niitä poikia, jotka menivät mielellään kouluun ja vastasivat jokaiseen opettajan kysymykseen. Häiriökäyttäytyminen oli kestänyt ainakin ensimmäiset high school vuodet ja se oli tuonut sekä hänelle että hänen perheelleen ongelmia riesaksi asti. Hänet oli erotettu koulusta monta kertaa, minkä seurauksena hän kävi vaihtoehtoista koulua ongelmaisille nuorille. Vanhemmat toivoivat kovasti, että se saisi Danielin pulkan kääntämään suuntaansa.
Erityisesti tuona päivä Daniel oli haluton osallistumaan yhtään millekään tunnille, mutta vastineeksi kouluun menosta hänen vanhempansa olivat luvanneet auttaa häntä rahallisesti kynttiläillallisessa, jota hän oli suunnitellut tyttöystävälleen Katielle. Katie ja hän olivat olleet yhdessä vuoden ja hän tarvitsi noin 80 dollaria kynttiläillalliseen ja ruusukimppuun, joka kädessään voisi sanoa "rakastan sinua" kauniiden kinosten keskellä.
Vähän jälkeen puoli kahdeksan Terry jätti poikansa Hurleyn huomaan Ronald Drivella, eikä kellään ollut epäselvyyksiä sen järjestelyn suhteen, että perhetuttu veisi Dannyn kouluun sinä päivänä. Sen sijaan kukaan ei tiennyt sitä, että puolentoistatunnin päästä alkaisi todellinen painajainen murhatutkinnan muodossa, joka ei koskettanut ainoastaan keskiluokkaista perhettä vaan myös tyrmäisi koko yhteisön, joka oli amerikkalainen kuin baseball tai omenapiiras.

Terry Kovarbasich
Suunilleen kahdeksalta Terry sai Dannylta puhelinsoiton, jota voisi kuvailla vain shokkeeravaksi tai hirveäksi. Totaalisen vauhkona Danny sanoi Hurleyn yrittäneen "tappaa minut".

Donna Kovarbasich
Vastaten Dannyn puhelun kiireellisyyteen, hän ajoi hurjaa vauhtia Duane Hurleyn kotikulmille, jossa hänen poikansa sillä oli. Danielin kädet olivat veren värjäämät ja hän sekoili - Terryn piti saada vain selville miksi. Daniel ei olisi halunnut palata Hurleyn talolle, mutta hänen isänsä vaati, että niin tehtäisiin. Hän halusi saada tietää, mitä oli tapahtunut edeltävinä 30 minuuttina. Terry yritti saada jotain vastausta Hurleylta, mutta miestä ei kuulunut eikä näkynyt. Sitten hän näki Hurleyn etuoven alueella, makaavan liikkumatta verilammikossa. Hurley näytti olevan kuollut.
Järkyttyneet Terry ja Danny ajoivat Marc's-liikkeeseen, alennussupermarkettiin, jossa Donna oli töissä. Se sijaitsi alle kahden mailin päässä Hurleyn kotoa. Terry ol soittanut Donnalle 8:21, että jotain kauheaa oli tapahtunut ja että hän ja Danny olivat matkalla sinne. Hän tapasi heidät pysäköintialueella. Pojan käytös sai vanhemmat huolestumaan.
"Danny hyppeli ympäriinsä", Donna myöhemmin kuvaili. "Hän päästi huutoja ja hyppeli ympäriinsä lyöden päänsä lasiin. Oli kuin hän olisi menettämässä järkensä."
Kun he eivät saaneet Dannya rauhoittumaan, Donna kehotti miestään viemään pojan lääkäriin. Terry soitti hätänumeroon ja kertoi, missä tarvittiin apua. Kello oli silloin suunnilleen 15 vaille yhdeksän.
"Luulin poikani olevan vain askeleen päässä pehmustetusta, valkoisesta huoneesta", Terry muisteli haastattelussa, jonka antoi vaimonsa kanssa In Sessionille.

Daniel Kovarbasich
Sairaalassa Danny pääsi lukuisiin lääketieteellisin testeihin, joista kävi ilmi, että hänellä oli kohonneet sydänentsyymiarvot, troponin, jonka useimmiten aiheuttaa korkea stressitila tai suuri jännittyneisyystila. Lääkärit sanoivat Kovarbasicheille, ettei Dannya voisi päästää pois ennen kuin sydänentsyymiarvot palaisivat normaaleiksi. Sillä aikaa kun häntä tutkailtiin ja tarkkailtiin, hänelle järjestettiin siirtoa pediatriseen sairaalaan, jossa hänen hoitoaan ja tarkkailuaan jatkettaisiin. Ennenkuin siirto tehtäisiin, paikallisen poliisin piti saada haastatella Dannya ja hänen vanhempiaan. Sgt. Vincent Abt Pohjois Ridgevillen poliisijaostosta tarttui toimeen ja hoiti esikuulustelun.
Kun hän yritti kerätä kokoon aamun yksityiskohtia Dannylta, Terrylta ja Donnalta, etsivät ja rikospaikkatutkijat jatkoivat Hurleyn asumuksen koluamista, etsiäkseen todistusaineistoa ja analysoidakseen tilannetta.
Abtille selvisi, että Duane Hurley, joka oli ennen työskennellyt kaupungille, oli yksinasuva poikamies. Hän asui alle mailin päässä Kovarbasicheilta. Daniel ja hänen isoveljensä saivat joskus häneltä rahaa kun tulivat auttamaan häntä kotiaskareissa. Pojat hengasivat muutenkin Hurleylla - hänellä oli tietokone, jossa oli nettiyhteys, kaapelitelevisio sekä urheiluautoja. He tulivat tapaamaan Hurleytä joka oli heille kuin isoisä, erityisesti Danny, joka oli käynyt hänen luonaan jo monta vuotta. Terry ja Donna, jotka olivat kiitollisia Hurleyn jalomielisyydestä, kutsuivat usein lomilla Hurleyn perheen luo. Hurley oli koko perheen mielestä erittäin mukava jätkä.
Kun Abt ensimmäistä kertaa kysyi Dannylta, mitä aamulla oli tapahtunut, tämä vastasi, ettei "oikein muista". Abt alkoi hiillostaa saadakseen vähän raflaavamman vastauksen, jota tapahtumiin saataisiin joku tolkku.
Jonkin aikaa hiljaa mutistuaan Daniel kertoi ilmeinen huoli äänessään, kuinka hänet oli jätetty Hurleyn talolle. Hän oli pistänyt kahvin kiehumaan ja sillä välin kun se oli tippumassa, hän oli mennyt pihalle tupakalle. Hän palasi sisään, meni Hurleyn huoneeseen käyttääkseen tämän tietokonetta - mutta internet ei toiminut. Hän selitti kertoneensa Hurleylle, että panisi maate hetkeksi.
"Okei, minä käyn hakemassa pikkelsiä", Hurley kuulemma vastasi.
Pikkelsiä? (Eräänlaista vihannessalaattia.) Abt yritti kysellä tästä omalaatuisesta kommentista ja siitä, liittyikö pikkelsi mitenkään mihinkään. Mutta Danny ei osannut vastata, mistä se tuli. Hän sanoi, että Hurley joskus hankki kaikenlaista tavaraa perheelleen ja mahdollisesti hän osti vihannessalaattia äidilleen. Abt, ajatellen kuin poliisi, veti johtopäätöksen, että Hurley oli mennyt hakemaan vihannessalaattia kinkyjä seksileikkejä varten.

Duane Hurley ja hänen koiransa
Abt halusi tietää, millainen suhde Dannylla ja Hurleylla oli. Poika kertoi, että he olivat ystävyksiä. Hän kertoi tavanneensa miehen useita vuosia sitten, kun tämä oli ollut ulkoiluttamassa koiriaan. Hurleysta oli pian tullut Dannylle isoisä jopa suuremmassa määrin kuin hänen oikea isoisänsä. Hän kuvaili Hurleyn olevan "vaan vanha mies koiran kanssa".
Kun he olivat tunteneet vähän aikaa, he olivat alkaneet katsella televisiota yhdessä. Hurley oli ostanut hänelle vaatteita. Ja Danny ulkoilutti usein hänen kultaista noutajaansa, Tanner-koiraa, ja Hurley antoi pojan joskus käyttää tietokonettaan. Sekä autoaan.
Silloin kun Danny kaipasi itsensä ikäistä seuraa, hän oli veljensä Gregoryn kanssa.
Yksi asia, jonka Abt tahtoi tietää, oli, oliko Hurley koskaan lähestynyt häntä seksuaalisessa tarkoituksessa.
"Ei niin että muistaisin."
Abt kyseli tarkemmin ja Danny kertoi nukkuneensa Hurleyn sängyssä, mutta ei Hurleyn kanssa. Kun hän oli maannut sängyssä, Hurley oli nukkunut lattialla ja päinvastoin.
Pitikö poika mahdollisena, että hänen kaverinsa olisi pedofiili? Danny tunsi monia, jotka uskoivat näin. Hänestä itsestään ei kuitenkaan tuntunut siltä, että niin olisi.
Mikä on viimeinen asia, minkä muistat Hurleyn kotona tapahtuneen?
Danny oli juossut pakoon aulaan Hurleyn makuuhuoneesta, uskoen että mies jahtasi häntä takaa.
Tässä kyselytuokiossa Abt kertoi Dannylle, että olosuhteet, joissa hän oli ollut, "liittyivät usein seksiin tai huumeisiin".
Kuulustelussa empineet vanhemmat ilmoittivat, että halusivat palkata pojalleen asianajajan.
Abtiin kommentiin seksistä ja huumeista, Danny vastasi: "It's one of the two things you said and that's all I'm saying."
(Se kuka osaa suomentaa tuon järjellisesti, nostakoon kätensä ylös.)
Abt tuumi, että Hurleylla ja Danielilla saattaisi olla seksuaalinen suhde. Sen takia hän ei voisi enää jututtaa Dannya aiheesta ennenkuin paikalle saataisiin asianajaja pojan vanhempien toiveen mukaisesti.
Ennenkuin Donna ja Terry olivat pyytäneet lakimiestä, Danielia oli pyydetty riisumaan vaatteensa ja hänet oli tutkittu vammojen varalta. Kyynärvarren syrjässä näkyi muutama tuore naarmu, samoin rintakehässä, ja nenässä näkyi hankauma. Muita vaurioita ei kirjattu.
Kun poliisi oli lähtenyt Duane Hurleyn kotiin sinä aamuna tutkimaan ilmoitusta häiriöstä, millaisena he tulkitsivat 8:46 saaneensa soiton, Dannya tutkittiin ja hoidettiin sairaalassa - ennenkuin Abt saapui kuulustelemaan nuorta.
Hurleyn kotinurkilla olleet poliisit näkivät vilauksen miehestä etuovella, lojumassa mahallaan lyhyen matkan päässä portaikosta. Kun he menivät sisään, heille selvisi, että tuo mies oli kuollut. Poliisit näkivät useita viiltoja hänen päässään ja ylävartalossaan. Hänen päässään oli niin syviä haavoja, että niistä välkkyi kalloa. Ruumiin vieressä lojui veitsi, joka oli verestä märkä. Mies oli luultavasti kaadettu ja häntä oli pistelty monta kertaa veitsellä. Verta oli töhriintynyt koko taloon: sitä oli aulan seinissä ja ovessa, olohuoneen seinissä ja sisäkatossa...

"Okei, minä käyn hakemassa pikkelsiä"
Tämä purkki löytyi rikospaikalta
Keittiössä oli verinen jalanjälki ja veripisaroita oli aulan matossa.
Tutkivat poliisit menivät Hurleyn makuuhuoneeseen ja heidän sieraimiinsa pisti vahva pikkelsin haju. Lattialla, sängyn vieressä, oli iso tölkillinen vihannessalaattia. Sitä oli päätynyt lattialle ja vuodevaatteille, samoin kuin jotain mehunestettä, todennäköisesti pikkelsipurkista peräisin olevaa.
Johtava poliisi teki esiraportin, johon kirjoitti, että hyökkäys oli alkanut makuuhuoneesta ja pikkelsipurkkia oli mahdollisesti käytetty siinä. Muita sellaisia aseita tai "aseita" huoneessa ei ollut, että niillä olisi voitu aiheuttaa Hurleyn päävammat.

Poliisipäällikkö Richard D. Thomas
Dannyn isän soittamasta häkepuhelusta huolimatta, Pohjois-Ridgevillen poliisipäällikkö Richard D. Thomas sanoi, ettei heillä ollut vielä ketään nimettynä epäillyksi ja julkisti muutamia yksityiskohtia, jotka viittasivat selvästi henkirikokseen. Thomas sanoi Hurleyn kuoleman olevan vasta neljäs tai viides henkirikos, joka oli sattunut tässä hiljaisessa yhteisössä sen jälkeen kun hän liittyi Pohjois-Ridgevillen poliisivoimiin -79. Kun tutkijat ja rikospaikkatutkijat olivat alkaneet työnsä kotona, Thomas sanoi heidän haalivan "kookasta erää todisteita", mutta kieltäytyi antamasta tarkempia tietoja sillä kertaa.
"On valtavasti syitä, joiden vuoksi emme paljasta asioita... vielä", poliisipäällikkö sanoi. Hän lisäsi, että Hurley ja Danny olivat "tutustuneet toisiinsa, mutta eivät toistensa naapurustosta".
Myöhemmin paljastettiin, että uhrin ja epäillyn ikäerosta johtuen tutkijat pitivät seksuaalista hyväksikäyttöä potentiaalisena, jopa todennäköisenä motiivina hyökätä Hurleyn kimppuun. Hurleyn talosta ei löytynyt pornolehtiä, liukasteita, eikä seksileluja, mutta he löysivät hänen koneeltaan noin 1500 pornokuvaa, jotka oli ladattu netistä. Joissain kuvissa esiintyi alaikäisiä poikia. Yksi tutkijoista todisti myöhemmin, että suurin osa pornosta oli kuitenkin laillista. Hurleyn koneella oli käyty homopornosivuilla, joista löytyi myös alaikäisiä poikia.
Uutiset Duane Hurleyn kuolemasta henkirikoksen uhrina luonnollisesti herättivät kauhua naapurustossa. Hurleyn ruumiin pois siirtäminen ei auttanut asiaa. Naapurit muisitvat Hurleyn mukavana miehenä ja olivat shokissa ajatuksesta, että joku tahtoi hänelle pahaa.
"Sain puhelun naapuriltani ja hän sanoi 'katso edessä olevaan ikkunaasi' ja siellä poliisi oli eristämässä hänen kotinsa aluetta ja kaikki ne poliisiautot", sanoi yksi naapuri, joka kertoi nimekseen vain Denise. "Hän oli mahtava ihminen, hän oli rakas ystäväni ja naapurini, ja ajattelin paljon häntä. En vain voi uskoa, että näin kävi... Pelkään kuollaakseni... onko täällä naapurustossa juoksemassa vapaasti joku joka haluaa aiheuttaa harmia ihmisille? Sitä minä ihmettelen."
Kukaan ei tietenkään siinä vaiheessa tiennyt, että poliisi oli jo kohdistanut epäilystä erääseen henkilöön: Daniel Kovarbasichiin.
"Minulla ei ole mitään ajatusta, kuka tämän olisi voinut tehdä ja miksi", sanoi Ray Kleinsmith, toinen naapuri.
"Hän on todella suloinen kaveri", sanoi toinen naapuri, Steve Bobulsky. "Lainasin häneltä työkaluja ja muuta, ja me puhuimme aina meidän nurmikoistamme yhdessä, mutta en tiedä mitä siellä talossa on tapahtunut... tämä on hiljainen naapurusto, salli minun sanoa."
"Hän ottaisi paitansa pois jos ajattelisi sinun tarvitsevan sinua", Denise lisäsi. "Hän oli todella kiva ihminen... Se satuttaa minua... Minun täytyy katsoa ikkunastani ulos ja nähdä hänen talonsa. Hän ei ole enää siellä ja se todella satuttaa."
Naapurit kertoivat tutkijoille ja reporttereille, että Hurley asui yksin ja oli hyvin ylpeä laajasta autokokoelmastaan, joka hänellä oli autotallissaan.
Muut naapurit, sanoivat ihmetelleensä joskus, mitä oli tapahtunut Hurleyn kotona - erityisesti sen jälkeen kun uutisissa sanottiin, että Danny Kovarbasich oli yhdistetty kuolemaan. Puheet siitä, että Hurleyn mahdollisetsti oli pedofiili, alkoivat levitä, ja monet heittivät ilmaan kysymyksen, mikä oli tuonut hänen ja Dannyn elämät yhteen ja mikä oli aiheuttanut tällaisen väkivallan teon.
"Miksi 16-vuotias poika puukottasi aikuista miestä?" kysyi naapuri John Buckner. "Sitä voimme vain miettiä."
"Se on huuhaata", kommentoi Denise pedofiilihuhuja. "Silkkaa roskaa. Ei hän ollut sellainen mies."
Vai oliko?

Duane Hurley asui yksin kaksikerroksisessa talossa Ronald Drivella, jossa oli myös kasvanut nuorimpana seitsemästä sisaruksesta. Hän oli asunut äitinsä kanssa ja pitänyt tästä huolta, kunnes äiti muutti vanhainkotiin vuonna 2008.
Hurleyn molemmat polvet oli leikattu, mikä selvästi rajoitti hänen liikkumistaan. Hän usein maksoi lähialueen nuorille, kun nämä tulivat auttamaan häntä kotitöissä.
Hurleyn tuttavien mukaan hän suhtautui intohimoisesti trooppisiin kaloihin ja pikkuautoihin. Vaikka hänen rahansa olivat tiukilla, hän oli antelias. Hänen ensisijaisiin etuihinsa kuului talo ja kaksi autoa: Corvette ja Prowler, jotka hän oli ostanut käteisellä parempina aikoina.
Kävi kuitenkin ilmi, että Hurley oli ollut vankilassa korruptiosta työskennellessään Avon Laken kaupungille, mikä sijaitsee 11 mailin päässä Pohjois-Ridgevillestä. Hänen roolinsa Avon Lakelle työskentelijänä oli auttaa rakennusten kunnossapitoa ja huoltoa työnjohtajana. Hurley oli myös vastuussa yhdyskuntapalveluun määrättyjen vankien työn valvonnasta ja hän auttoi kaupungin maiden kunnossapidossa. Monet pikkukriminaaleista ajoivat nurmikoita ja korjasivat roskia osana yhdyskuntapalveluaan. Osa Hurleyn työstä oli aikatauluttaa heidän työnsä tunnit ja päivät, huolehtia siitä että he ilmestyivät suorittamaan rangaistuksensa, arvioida heidän työnjälkensä ja raportoida sitä ylemmille tahoille - oikeuteen ja ehdonalaisvalvojille.
Hurley oli väitetysti ottanut lahjuksia rikollisilta, jotta nämä pääsisivät helpommalla, "saamalla näyttämään siltä, että he suorittaisivat yhdyskuntapalvelunsa asianmukaisesti", niinkuin Lorain piirikunnan syyttäjä Gregory White asian ilmaisee. On myös väitetty, että hän olisi vastaanottanut käteistä noilta tuomituilta, jotta näiden ei tarvitsisi suorittaa työtään. Hurley tuomittiin syylliseksi lahjusen ottamisesta lokakuussa 2003, varkaudesta ja dokumenttien falsifioimisesta.
Hänet tuomittiin tammikuussa -04 Lorainin piirikunnassa 90 päiväksi vankilaan, 3 vuodeksi ehdolliseen, 200 tunniksi yhdyskuntapalveluun ja 100 dollarin sakkoihin.
Avon Lakessa työskennellessään Hurley oli myös valmentanut nuorten baseball-joukkuetta. Kukaan ei koskaan raportoinut, että hän olisi käyttäytynyt sopimattomasti valmentaessaan noita poikia.
Ennen kuolemaansa Hurley oli vetäytynyt eläkkeelle ja elänyt työkyvyttömyyseläkkeen varassa.
Lääketieteen tutkija tohtori Paul Matus suoritti ruumiinavauksen Hurleylle. Se viimeistäänkin vahvisti, että kyseessä oli henkirikos. Ja "väkivaltaisilla aikomuksilla" suoritettu. Hurleyn lukuisia vammoja listatessaan Matus sanoi raportissaan - josta hän myöhemmin oikeudessa todisti - että Hurleyta oli isketty päähän ja kasvoihin kolmesti tylpällä esineellä ja että yksi pään haavoista olisi voinut olla kuolettava. Tohtori Matus, joka tutki Hurleyn ruumiin myös rikospaikalla, kertoi kääntäneensä ruumiin ympäri ja havainneensa puukoniskun, joka oli ollut vähällä osua Hurleyta sydämeen. Uskoen, että Hurleyta oli puukotettu makuuhuoneessa, Matus antoi ymmärtää olevansa yllättynyt siitä, että Hurley olisi päässyt ylös päähän saamansa iskun jälkeen ja vielä päässyt etuoven alueella, jossa heitti henkensä.
Ilmeni, että Hurleyn päässä oleva haava, joka olisi saattanut - Matuksen mukaan - aiheuttaa hengitystien tukkeutumisen (respiratory failure), oli tehty kun hän oli kääntynyt hyökkääjästään.
Matus laski ainakin 55 puukoniskua Hurleyn kasvoista ja päästä. Jotkut iskut olivat rei'ittäneet elintärkeitä elimiä, kuten sydäntä, maksaa, keuhkoja ja munuaisia. Hän teki sellaisen huomion, etteivät monet puukoniskut olleet verisiä, mikä viittasi siihen, että Hurleyta oli puukotettu vielä sen jälkeen kun hän oli kuollut.
Matus huomasi, ettei ollut merkkejä siitä, että Hurley olisi tapellut hyökkääjäänsä vastaan - paitsi se, että hänen kyntensä oli katkennut. Muuten Hurley oli alistunut kohtaloonsa.

Rikospaikalta löytynyt veitsi
Jatkuu!











