Fairuza kirjoitti:Näin 45minuuttia-ohjelmassa haastattelun, jossa puhuivat Pekka-Erik Auvisen vanhemmat. Siinä vaiheessa, kun Pekan äiti kertoo Pekan lapsena kysyneen, että "äiti, miksi minulla ei ole yhtään kaveria?", mä pillahdin itkuun. Mun tekisi mieleni antaa Pekan äidille iso halaus, sillä vaikka hänen lapsensa teki jotain anteeksiantamatonta, on tämä ihminen kuitenkin menettänyt oman lapsensa, rakkaansa. Itse kahden lapsen äitinä voin sanoa, että hänen kokemaansa tuskaa en edes halua lähteä arvuuttelemaan.
Heti tuoreeltaan tapahtumien jälkeen Jokelassa Pekka-Erik Auvisen vanhemmat saivat tappouhkauksia ja heidän kodilleen tehtiin ilkivaltaa. Aivan uskomattomia älykääpiöitä sellaiset ihmiset, jotka kuvittelevat tämän olevan jotenkin Pekan vanhempien vika. Kuinka moni muistaa omat teiniajat? Kuinka paljon asioita jätitte kertomatta vanhemmillenne? Luuletteko, että minä kerroin 6,5 vuoden helvetistä kaikkea kotona? He olivat vielä 5 vuotta sitten siinä uskossa, että minua vain "hieman nimiteltiin" koulussa, vaikka todellisuus oli jotain aivan muuta.
Pekka ja Matti eivät enää jaksaneet.
Auvisten kotia kohti suunnatut hyökkäykset olivat todella anteeksiantamattomia myös allekirjoittaneen mielestä. Ihmisten suhtautuminen heihin ihmisinä muuttui (vaikka oli ilmeisesti ollut erikoista jo ennen tätä pelkästään siksi, että Pekan vanhemmat ovat erilaisia, mutta eivät millään tasolla vääriä ja huonoja ihmisiä, jollaista kuvaa maalattiin useassa paikassa). Jokelan kouluammuskelusta on kulunut tänä vuonna jo 4 vuotta, mutta edelleen asenteet pienillä paikkakunnilla ovat syyttäviä - en tiedä miten Saaren vanhemmilla menee ja miten heihin on suhtauduttu, mutta ainakin Jokelassa elämä on edelleen vaikeaa ja paikalliset ilmeisen idiootteja (toivottavasti jokainen, joka tietää tehneensä väärin, tuntee tässä vaiheessa katumusta sanoistaan ja teoistaan). Täysin väärät, syyttömät ihmiset ovat saaneet kärsiä helvettiä, ikään kuin se ei riittäisi, että heidän oma läheisensä on jo poissa tästä maailmasta, vaan kaikki se paha mitä tapahtui tuona päivänä ja sen tuoma ihmisten viha puretaan sitten vielä näihin ihmisiin. Vaikeutetaan elämää tarkoituksenmukaisesti, ikään kuin se jotain auttaisi. Ihminen osaa olla täysi idiootti näissä tapauksissa. Joskus olen miettinyt, että mikäli Pekka-Eric olisi asunut jo omassa kodissaan, eikä vanhempiensa kodissa, olisiko tilanne toisin? Olisiko se syyttely ja vihanpurkaukset suuntautuneet jonnekin muualle, eikä hänen vanhempiinsa ja sisarukseensa? Ehkä. Ainakin mitä vertailee tapauksia joissa kouluammuskelun suorittanut nuori on asunut kotona (Columbine, Stuttgart, Jokela) niihin tapauksiin, joissa ampuja on asunut jo omillaan (Illinois University, Virginia Tech), ovat syytökset poikkeuksetta kohdistuneet jäljelle jääneisiin, vanhempiin kun taas omillaan asuneet ovat kantaneet vastuunsa yksin. Vanhempiin suhtaudutaan näissä tapauksissa lohduttavasti ja auttaen, toisin kuin silloin kun tekijä on nähnyt vanhempiaan päivittäin ja asunut saman katon alla heidän kanssaan. Ikään kuin se pahuus asuisi siinä paikassa jossa ihminen asuu ja mikäli asunto jää tyhjäksi, ei ole enää ketään jota syyttää (tosin Kauhajoen tapauksessa ilmeisesti oltaisiin voitu syyttää Saaren kissaa, joka häneltä jäi jälkeen...)
Foorumilla on moneen kertaan tapeltu siitä, aiheutuvatko nuo kouluammuskelut kiusatuksi tulemisesta vai mistä. Porukka on aika hyvin jakaantunut kahteen leiriin, toisten mielestä kiusaamisella on selvä yhteys, toisten mielestä ampujat ovat olleet mielenvikaisia alusta lähtien. Ja kyllähän se varmasti ihmisestä itsestään on tosiaan kiinni, mikä sen viimeisen pisaran tiputtaa, mutta eiköhän se ole aika selvää kuitenkin, että elämä olisi huomattavan paljon helpompaa ja vähemmän katkeraa (ja pelottavaa) ilman, että joka päivä joudut menemään pakolliseen, lain käskyttämään laitokseen ja kokemaan siellä pienimuotoisen helvetin. Ja siitä kaikesta pitäisi selvitä hengissä järjissään, ilman että tappaa ketään.
Olen melko varma, että 99% koulukiusatuista (varsinkin pidempiaikaisista) on jossain vaiheessa kiusaustaan herkutellut ajatuksella Jokelan tai Kauhajoen tapaisista kostoiskuista. Myönnän itsekin tehneeni niin, tosin silloin kun itse niitä mietin ja suunnittelin, oli Jokelaankin aikaa yli kahdeksan vuotta, enkä Columbinesta muistaakseni ollut kuullutkaan (vaikka samana vuonna ensimmäisen kerran asiaa ajattelinkin).
Sääli, ettei ole mahdollista saada kahta täysin samanlaisissa oloissa kasvanutta nuorta, joista toisen koulunkäynti olisi ollut normaalia ja toisen kiusatun elämää. Tai ehkä olisi parasta saada näitä ihmisiä kolme; kiusattu, normaali ja kiusaaja. Sellaisten ihmisten psyykkisestä terveydestä olisi mielenkiintoista saada kartoitus ja selvitys, että miten oma rooli koulumaailmassa on vaikuttanut ihmiseen ajatusmaailmallisesti ja mielenterveydellisesti.
)
