Mies kertoi lastensa äidin muuttaneen ulkomaille:
Ruumis löytyi laukusta
Keskiviikko 16.2.2011 klo 13.06 (päivitetty klo 15.05)
Poliisi löysi kahden pienen lapsen äidin jäännökset autotallista.
28-vuotias musiikinopettaja on pidätetty epäiltynä lastensa äidin murhasta, kertoo The Sun. Poliisi löysi 30-vuotiaan Marie Stewartin jäännökset hänen asuntonsa autotallista matkalaukkuun piilotettuna Pohjois-Englannissa.
Hiljattain eronneella pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, yksivuotias poika ja kolmevuotias tyttö.
Viranomaisten mukaan uhria oli hakattu ja puukotettu useita kertoja. Hänen nähtiin viimeksi elossa ennen joulua.
Erään Stewartin naapurin mukaan epäilty oli kertonut naisen muuttaneen ulkomaille rakastajansa luokse. Lehden haastattelemat West Yorkshiren asukkaat kertoivat kauhuissaan tunteneensa jo jonkin aikaa outoa "viemärin" hajua ennen pahoin mädäntyneen ruumiin löytymistä.
Oman kuvansa tapahtumista antaa se, että Marie Stewartin Facebook-profiili päivittyi säännöllisesti hänen katoamisensa jälkeen. Naisen ystävät olivat saaneet hänen puhelimestaan tekstiviestejä, joissa "Marie" kertoi olevansa kunnossa ja voivansa hyvin.
Surmatun naisen vanhempien epäilykset kuitenkin lopulta heräsivät, sillä he eivät voineet uskoa tämän hylänneen pienet lapsensa.
Poliisi tavoitti epäillyn hotellista läheltä tämän uutta kotia, jonka hän oli vuokrannut erään 29-vuotiaan naisen kanssa. Tietojen mukaan mies opasti poliisit entisen kumppaninsa ruumiin luokse.
IL http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201102 ... 2_ul.shtml
Naisen ruumis löytyi autotallista matkalaukusta
-
hellämustapääfinnilä
- Martin Beck
- Viestit: 834
- Liittynyt: Su Helmi 14, 2010 7:52 pm
Re: Naisen ruumis löytyi autotallista matkalaukusta
Marie Stewart:

Marien murhasta syytetty Andrew Lindo:

Kuvat: http://www.gazettelive.co.uk/news/teess ... -28180083/
Uhrin sisar kertoi kuulleensa joulukuun alussa huhuja, että Andrew Lindolla oli suhde Angela Rylance -nimiseen naiseen. Pian Marien katoamisen jälkeen Angela muutti yhteen Andrew´n kanssa. Marien ruumiin löytymisen jälkeen myös Angela pidätettiin, mutta vapautettiin sittemmin ilman syytteitä.
Poliisi oli vieraillut talossa 23.1. Marien sukulaisten hälyttämänä, mutta mitään epäilyttävää ei oltu tuolloin havaittu. Poliisi palasi tutkimaan autotallin, kun naapurit olivat valittaneet ällöttävästä lemusta, ja tällöin Marien hajoamistilassa oleva ruumis löytyi (sunnuntaina eli ilmeisesti 13.2.).
Kovin suurta yritystä ruumiin kätkemisessä ei ole ollut, haju varmasti kantautuu tällaisessa talossa:

Scene: A police tent stands at the door of a garage where Marie Stewart's body was discovered in Holmfirth, West Yorkshire
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... arage.html

Viimeksi muokannut hellämustapääfinnilä, To Helmi 17, 2011 10:27 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
-
Mantua
Re: Naisen ruumis löytyi autotallista matkalaukusta
Kaunis nainen ollut. Jotenkin kun katsoo silmiä, niin ne kertoo omanlaisen tarinan. Jotenkin havaittavissa pelkoa ja/tai väsymystä. Miehestä taas mielestäni hehkuu narsistisuus tai joku ylimielisyys.
Tää on taas näitä tapauksia, jotka saa miettimään, että mikä ihmisiä vaivaa. Nyt on taas pariskunnan lasten loppuelämä omalta osaltaan pilalla. Isä mahd. elinkautista lusimassa ja äiti enkelinä. Lapset vieläpä niin nuoria, etteivät varmaankaan kovin paljoa tule luonnostaan äidistään muistamaan.
Tää on taas näitä tapauksia, jotka saa miettimään, että mikä ihmisiä vaivaa. Nyt on taas pariskunnan lasten loppuelämä omalta osaltaan pilalla. Isä mahd. elinkautista lusimassa ja äiti enkelinä. Lapset vieläpä niin nuoria, etteivät varmaankaan kovin paljoa tule luonnostaan äidistään muistamaan.
Re: Naisen ruumis löytyi autotallista matkalaukusta
Andrew Lindo, ammatiltaan opettaja, istuu vähintään 22 vuotta Marien murhasta ja tämän maineen likaamisesta.
Tuomari vaaati, että ehdonalaislautakunnalle laitetaan selvitys Andrewin erityisesen viekkaasta luonteenlaaduta, jos hänelle tehdään minkäälaista hakemusta ehdonalaiseen vapauteen elinkautisesta tuomiosta.
Marie Stewart oli eronnut edellisestä avioliitostsaan Lindon vuoksi. Lindolla ja Stewartilla oli yhteisiä lapsia ja Lindo yritti väittää menettäneensä malttinsa Stwartille tämän kohdeltua lasta kaltoin, siksi nainen sai surmansa. Tuomari ei uskonut miehen selitystä ja todistajatkin todistivat Marien olleen hyvä ja omistautunut äiti.
Lindo eli kaksoiselämää. Hänellä oli monis suhteita, hän väitti naisille olevansa sinkkuisä. Hän hävitti asunnosta kaikki merkit Stewartin olemassa olosta ennen murhaa, tehden asunnon näyttämään poikamiesboksilta.
Lindon asiat alkoivat mutkistua, kun kaksi opettajaa, joiden kanssa Lindolla oli samaan aikaan suhde, vaativat häntä tilille asiasta. Miehellä oli samaan aikaan pyörityksessä kolmaskin nainen, hän oli soittamassa murhailtana. Hän murhasi Stewartin, tunki ruumiin matkalaukkuun ja lähetti tekstiviestin tälle naiselle, että hakee hänet samana päivänä kotiin. Lapsille Lino selitti äitinsä jättänen heidät ja tosisteli näille tapahtunutta valheellisin fb-päivityksin ja tekstiviestein Stewartin puhelimesta.
LIndo hyökkäsi Marien kimppuun heidän makuuhuoneessaa, jatkoi hyökkäämistään/pahoinpitelyään kolmen kerrosvälin verran, jonka jälkeen naisen ruumis päätyi laukkuui.

Marie Stewart

Andrew Lindo
http://www.theguardian.com/uk/2011/sep/ ... er-fiancee

Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar