HÄKE 'nauha'

[Valhalla]

Eikä siinä tarinassa ole mitään merkittäviä ristiriitoja todellisuuden kanssa.

Ja mihinkäs tämä tieto perustuu?

[awa]

Tämä ei nyt kuulu aiheeseen mutta vastaan vielä tämän kerran täällä. Keskustelu kuuluisi kyökkipsykologian puolelle.

JOS lapsi elää ja uskoo päänsä sisäiseen mielikuvitusmaailmaan, joka poikkeaa reaalitodellisuudesta, niin näiden kahden välille syntyy väistämättä ristiriitoja.

Juuri tämän ristiriidan lapsen mieli korjaa hyvinkin nopeasti. Oikeastaan vastasin tähän jo edellisessä viestissä. Lapsi uskoo äitiään ja haluaa uskoa asioiden olleen juuri niin kuten hänelle on kerrottu. Itseasiassa voidaan olla aika varmoja, että lapsella ei ole tuon illan oikeista tapahtumista minkäänlaista muistikuvaa. Näin epäilen. Ihmisen mieli on vain sellainen - se suojelee itseään. Eli jäljelle jää ainoastaan tuo valheellinen mielikuva jota on tässä tapauksessa vahvistettu useilta eri tahoilta vuosia. Etenkin äiti on antanut "terapiaa" 24/7. Eli tuohon väittämääsi totean, että lapsi kertoo juuri sen tarinan joka hänelle on muodostunut/muodostettu, vaikka peukaloruuviakin olisi käytetty.

Vanha sanonta osuu tässäkin jotakuinkin oikeaan ja tuo toimii vanhemmillakin ihmisillä - sitä kun tarpeeksi valehtelee - niin siihen alkaa itsekin uskomaan.

Niin se vain on.

- hymm -

[Ankkalinna]

Eikä siinä tarinassa ole mitään merkittäviä ristiriitoja todellisuuden kanssa.

Ja mihinkäs tämä tieto perustuu?

Johan sitä on täälläkin sivukaupalla väännetty. Muistaakseni sinäkin olet osallistunut keskusteluun aktiivisesti..?

[Valhalla]

Eikä siinä tarinassa ole mitään merkittäviä ristiriitoja todellisuuden kanssa.

Ja mihinkäs tämä tieto perustuu?

Johan sitä on täälläkin sivukaupalla väännetty. Muistaakseni sinäkin olet osallistunut keskusteluun aktiivisesti..?

Kyllä, mutta ristiriitojahan on runsaasti. Samaten emme tiedä oikeudenistunnon lausunnoista tai esitetyistä nauhoista. Emme esimerkiksi mihin perustuu oikeuden lausuma: lapsi oli ainakin osin nähnyt teon. Ja tiedämme, että oikeus ei ottanut huomioon kuin ensimmäiset kuulemiset. Ei merkittävää ristiriitaa - en voi allekirjoittaa.

[Ankkalinna]

JOS lapsi elää ja uskoo päänsä sisäiseen mielikuvitusmaailmaan, joka poikkeaa reaalitodellisuudesta, niin näiden kahden välille syntyy väistämättä ristiriitoja.

Juuri tämän ristiriidan lapsen mieli korjaa hyvinkin nopeasti. Oikeastaan vastasin tähän jo edellisessä viestissä.

Luitko ollenkaan minun vastaustani?

Yritetään rautalankaa: vaikka lapsi pystyisi luomaan itselleen todellisuuden, jonka avulla hän saa selitettyä itselleen pahat tapahtumat parhain päin, hän ei voi muuttaa vallitsevaa todellisuutta. Ymmärrätkö? Lapsi voi "muistaa" illasta, miten äiti juoksi paikasta toiseen, mutta hän ei voi muuttaa häkenauhalta kuuluvia askeleita.

Tämä aiheuttaa väkisinkin ristiriidan. Lapsi ei mitenkään voi luoda itselleen harhaa, joka pikkuseikkoja myöten (äidin juoksentelu, ovien aukomiset jne.) vastaa sitä todellisuutta, joka nauhalta kuuluu. Tarinaan tulee ristiriitoja, epäjohdonmukaisuuksia, virheitä. Ja kuulustelijat huomaavat ne.

Nyt lapsen tarinasta ei missään kuulusteluissa ole löydetty sellaisia ristiriitoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että hän elää mielikuvitusmaailmassa. Lapsi kertoo sen, minkä aidosti näki ja koki ja muistaa.

Itseasiassa voidaan olla aika varmoja, että lapsella ei ole tuon illan oikeista tapahtumista minkäänlaista muistikuvaa.

Itseasiassa voidaan olla erittäin varmoja, että lapsella on tuon illan oikeista tapahtumista paljonkin muistikuvia. Niitä muistikuvia on vuosien varrella pöyhitty ja tongittu, on pakotettu lapsi elämään ilta uudelleen ja uudelleen ja on kyseenalaistettu hänen näkemänsä ja kokemansa. Ja kaiken sen jälkeenkin - jopa vielä silloinkin kun oma äiti "tunnusti" surman - lapsi on koko ajan ollut varma siitä, mitä on nähnyt, kuullut ja kokenut.

Kyllä näin nyt vaan on näppylät ja PISTE.

[Ankkalinna]

Kyllä, mutta ristiriitojahan on runsaasti.

Tietenkin on. Sehän vasta olisi epäilyttävää, jos mitään ristiriitaisuuksia ei olisi. Lapsi ei ole mikään robotti, joka huomioi ja muistaa kaiken ympärillään tapahtuvan.

Siksi minä puhuinkin merkittävistä ristiriidoista. Sellaisista, joista voisi päätellä, että lapsi valehtelee - joko tietoisesti tai siksi, että sisimmässään uskoo tapahtumien mennen eri lailla kuin ne menivät. Sellaisia ei ole.

Emme esimerkiksi mihin perustuu oikeuden lausuma: lapsi oli ainakin osin nähnyt teon.

Äkkiä voisi päätellä, että jos lapsi on kuulusteluissa kertonut nähneensä äidin isän kimpussa edes vähän aikaa, niin kolmesta tuomarista ei olisi löytynyt sitä yhtä, jonka mielestä näyttö ei oikein riitä...

[Toripolliisi]

Nyt lapsen tarinasta ei missään kuulusteluissa ole löydetty sellaisia ristiriitoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että hän elää mielikuvitusmaailmassa. Lapsi kertoo sen, minkä aidosti näki ja koki ja muistaa.

Itseasiassa voidaan olla aika varmoja, että lapsella ei ole tuon illan oikeista tapahtumista minkäänlaista muistikuvaa.

Itseasiassa voidaan olla erittäin varmoja, että lapsella on tuon illan oikeista tapahtumista paljonkin muistikuvia. Niitä muistikuvia on vuosien varrella pöyhitty ja tongittu, on pakotettu lapsi elämään ilta uudelleen ja uudelleen ja on kyseenalaistettu hänen näkemänsä ja kokemansa. Ja kaiken sen jälkeenkin - jopa vielä silloinkin kun oma äiti "tunnusti" surman - lapsi on koko ajan ollut varma siitä, mitä on nähnyt, kuullut ja kokenut.

Kyllä näin nyt vaan on näppylät ja PISTE.

Tässä viestissä on ote mielikuvamaailmasta:

etp 591 - lapselta kysyttiin uudelleen milloin lapsi näki et semmonen vieras mies oli siellä. Toisella kerralla, kuuluu vastaus, ko iskä oli lattialla. Puhuttelija sanoo seuraavaksi: Ja sä näit semmosen miehen siellä? Vastaus: Ei ko mää vaan ajattelin, mut vasta sil vimpalla kerralla mä havaitsin sen...

Siis aluksi kuvitteli, että joku vieras mies siellä on mutta eipä ollutkaan. Sitä sitten huoneeseen pähkimään ja vimpalla kerralla sitten homma "realisoitui"..

[Ankkalinna]

Tässä viestissä on ote mielikuvamaailmasta:

etp 591 - lapselta kysyttiin uudelleen milloin lapsi näki et semmonen vieras mies oli siellä. Toisella kerralla, kuuluu vastaus, ko iskä oli lattialla. Puhuttelija sanoo seuraavaksi: Ja sä näit semmosen miehen siellä? Vastaus: Ei ko mää vaan ajattelin, mut vasta sil vimpalla kerralla mä havaitsin sen...

Siis aluksi kuvitteli, että joku vieras mies siellä on mutta eipä ollutkaan. Sitä sitten huoneeseen pähkimään ja toisella kertaa sitten homma "realisoitui"..

Minä vähän arvelinkin, että tämä keskustelu menee lillukanvarsien kanssa askarteluun En aio jokaiseen lapsen puheen ristiriitaan kommentoida (kuten sanoin, niitä on ja niitä pitääkin olla) mutta otetaan nyt tämä Toripolliisin esimerkki.

Ensinnäkin; siinä vaiheessa kun tätä kyselyä/kuulustelua on tehty, lapsi on jo elänyt koko kauheuden. Hänellä on päässään kokonaisuus, jonka eri osasten ajallisessa järjestyksessä voi olla epäselvyyttä ja heittoa. Tämä on hyvä esimerkki siitä. Lapsi muistaa nähneensä huppumiehen ja kuulustelun yhteydessä muistelee sitä, missä ja koska ja montako kertaa hän tämän näki. Kyse ei todellakaan ole siitä, että tilanteen ollessa ns. päällä lapsi olisi mennyt toiselle puolelle kämppää miettimään, että mitähän mä nyt mahdollisesti voisin täällä nähdä. Eikö semmoinen tulkinta ole sentään aika lapsellista ja tarkoitushakuista?

Toki näistä kaikista voi vetää ihan mitä tahansa tulkintoja. Puheesta litteroitu teksti etenkin antaa siihen hyvät mahdollisuudet. Enkä ollenkaan epäile, etteikö niitä tulkintoja ala tänne tulla...

[Teleksi]

Jos ajatellaan, että illan tapahtumat olivat palapeli lapselle. Osa paloista oli lapselle ihan selviä. Ne hän ymmärtää, vaikkapa sen että äiti juoksee. Osa paloista häneltä puuttuu (mitä hän ei esim. nähnyt) ja on hukassa siinä mielessä että hän ei osaa omien tietojensa ja kokemustensa pohjalta niitä hahmottaa.

9-vuotias osaa jo täyttää vajavaisen palapelin loogisilla syy-yhteyksillä. Esim. hän tajuaa, että jos hän on ollut ovella, hänen olisi pitänyt nähdä murhamies. Hänen täytyy siis luoda mielessään "pala" palapeliin, jotta selittyisi miksi hän ei tätä nähnyt. Päätelmä voi olla "se oli varmaan piilossa". Vaikkapa 3-vuotias ei vielä osaisi tätä päätelmää tehdä, toisaalta 15-vuotias osaisi jo ajatella, että ehkä siellä ei ollutkaan murhamiestä, koska miten se olisi päässyt isän ruhon ohi ovesta.

Kun lapsi saa sitten palapelin kasaan ja se vastaa sitä todellisuutta, jota hänelle toitotetaan aikuisten suulla, niin hän on tyytyväinen ja hän uskoo vakaasti että palapeli on totta. Vaikka hän on joutunut vähän viilailemaan paloja ja keksimään muutaman palan uusiksi. Mutta kun palapeli on kokonainen ja näyttää oikealta, niin se on sitten totta.

[Teleksi]

OIkeastaan minusta se virhe tässä on, että lapselta olisi pitänyt kysyä tosi paljon siitä ulos hyppäävästä huppumiehestä. Ei millään tavalla uhkailla tai muutenkaan pelotella lasta, vaan ihan hyvällä olisi pitänyt jutella vaikka kokonainen tunti siitä mitä huppis teki, miltä se näytti, miltä lapsesta tuntui jne... Tämän kautta olisi saatu luotua kuva siitä tuleeko lapsen kertomuksesta koherentti kokonaisuus vai ei. Jos olisi esim. kysytty, että äitisi sanoi kuuluisteluissa, että murhaajalla oli mukanaan Alepan muovikassi. Ja sitten jatkettu jutustelua. Jossain vaiheessa lapsi olisi ehkä liittänyt omiin havaintoihinsa sen Alepan kassin omana havaintonaan - mikä on kokemukseni mukaan lapsille kovin tyypillistä - jolloin olisimme voineet arvioida että tyttö varmaan on vilpitön mutta johdateltavissa (vaikka ilman tarkoitusta). Tai sitten jos Alepan kassi ei olisi ilmestynyt juttuihin, niin se kertoisi aika paljon tytön luotettavuudesta. Ainakin meidän lapset ovat johdateltavissa silleen, että jos olisi mainittu Alepan kassi, niin he olisivat itse vähän ajan päästä sisällyttäneet sen omaan kertomukseensa huomaamatta että eihän se heidän omasta päästään tullut.

[ulkosuomalainen]

Ankkalinna kirjoitti

Tämä aiheuttaa väkisinkin ristiriidan. Lapsi ei mitenkään voi luoda itselleen harhaa, joka pikkuseikkoja myöten (äidin juoksentelu, ovien aukomiset jne.) vastaa sitä todellisuutta, joka nauhalta kuuluu. Tarinaan tulee ristiriitoja, epäjohdonmukaisuuksia, virheitä. Ja kuulustelijat huomaavat ne.

Jos olen oikein ymmartanyt, et ole lukenut lapsen kuulusteluja kokonaisuudessaan, vaan perustat kasityksesi niista taalla esitettyihin/kopsattuihin/tulkittuihin patkiin? Oletus, etta lapsen kertoma on pikkuseikkoja myoten Hake-nauhan mukainen on mun mielesta pitkalti taalla syntynytta harhaa.

Ainoa mielestani (ja myos oikeuden mielesta) todistusvoimainen kuulustelu--2006 tehty-- oli lyhyt ja monelta osin selvassa ristiriidassa Annelin kertoman kanssa. Kaksi esimerkkia: aiti kavi takkahuoneessa vain kerran. Aiti ei koskaan mennyt kodinhoitohuoneen kautta.

Huppupaasta tytto kertoo harvinaisen vahan ja valittaa kattelyssa huonomuistisuuttaan kun vaatteista kysytaan. Lapsi kirkaisi kun naki iskan, josta tuli hurjasti verta -- ei siksi etta naki hupun poistuvan. Hake-nauhaan lapsen kertoman saa yleensakin istumaan vain, jos vaittaa ymmartavansa suomenkielen vivahteita erinomaisen paljon paremmin kuin esim. jotkut pihalla/ulkona olevat suomalaiset.

Seka Annelin etta lapsen kertoman mukaan tytto on ollut hereilla ja kuulolla muutaman metrin paassa KOKO Hake-nauhan ajan -- silti tytto ei missaan vaiheessa kerro kuulleensa Annelin raportoimaa maiskintaa tai mitaan muitakaan tappelun aania. Huppupaata ei nahty missaan vaiheessa muualla kuin ikkunalla poistumassa. Siina vaiheessa kun lattialla oli vain iska ja veitsi ja aiti oli menossa puhelimeen/oli puhelimessa, huppu oli ilmeisesti kylpparissa piilossa.

Voisin jatkaa, mutta naista lillukanvarsista on todella vaannetty miljoonaa kertaa. Taytyisi ilmeisesti aloittaa maarittelemalla "todellisuus." Ja "merkittavat ristiriidat."

Ankkalinnan todellisuudessa verinen aiti siis juoksentelee murhaajaa karkuun lapsen ohi kuistille ja kehottaa lapsia seuraamaan perassa kun talossa on tappaja. Silti 9-vuotias (joka ei uskaltanut sytyttaa valoa kun ikkuna rikkoutui) ei kysy aidilta kertaakaan mita on tapahtumassa, ei roiku taman helmoissa vaan poukkoilee huoneensa ja takkahuoneen valia murhaajan tyon edistymista tarkistamassa silloin kun ei ole puhelimessa paivystamassa. Minun todellisuudessani 9-vuotiaat tytot eivat (Ankkalinnan aikaisempaa vuosikertaa lainatakseni) aikuisten oikeasti kayttaydy nain.

The devil is in the details.

Muoks -- vaihdoin Ankkalinnan lainauksen ja selvensin omia kommenttejani.

[Valhalla]

Eipä paljoa tarvinnutkaa täsmentää - um tuossa edellä tiivisti hyvin. Sen verran kuitenkin lisään, että mielestäni lapsen lausuntoja jos pohtii, niin nehän juuri osoittaa Annelin syyllisyyttä. Ja tarkoitan juuri niitä arvokkaita ensimmäisiä kuulemisia. Ja mielestäni oikeuskin käsitteli lapsen kuulemisia / lausumia ja videoita enemmän kuin mitä päätökset antavat ymmärtää. Ehkä juuri lapsiä säästääkseen näitä ei ole allekirjoitettu julkisuuteen.

Myöhemmin sitten lapsen tarina värittyi ja aivan ilmeisesti äidin värikynillä. En usko, että tuokaan kuulemisissa kovin piiloon jäi kun oikeus käsitteli näitä kokonaisuutena. Aivan oikein, oikeus kuitenkin ymmärsi lasten aseman myös uhreina, eikä perannut näitä ristiriitoja enempää.

[ulkosuomalainen]

Kuolemannaakka kirjoitti

Ja kysymys kuuluu: yrittikö tyttö a) välttää vaikeuksia b) oletti poliisin odottavan hänen vastaavan niin, kun hän valehteli huppumiehestä ja lähes kaikesta tuon yön toiminnasta kuten valehteli? Valitsiko tyttö valehtelemalla helpoimman tien?

Kysymyksenajattelusi on mielestani taas taysin vaara. Jospa kokeilisit asettautua muksun asemaan hetkeksi. Isa on kuollut. Onko lapsen helpompi uskoa etta a) aiti teki sen tai b) huppu teki sen?

Minusta vastaus on selva. Kuinka helposti kukaan meista uskoo, etta joku itselle rakas on syyllistynyt julmaan veritekoon? Eivatko omaiset yleensakin usko syyttomyyteen viimeiseen asti? Itselle valehteleminen on yllattavan helppoa. Ja valemuistoja on yllattavan helppo luoda. Valemuisto on sen haltijalle totisinta totta -- ei lapsi 2009 kuulusteluissa valehtele vaan kertoo mihin todella uskoo.

Sen lisaksi lapsella on viela itsekaskin motiivi uskoa huppupaahan. Mita lapselle tapahtuu jos aiti osoittautuu murhaajaksi? Missa han sitten asuu? Kuka hanesta pitaa huolta? Joutuuko han muuttamaan ja jattamaan kaverit? Pitamaan huolta pienemmistaan? Joutuvatko he erilleen?

Kysy kelta tahansa, joka on kokenut perheen elaman mullistaneen tragedian. Mita minulle tapahtuu on lapsen ensimmaisia kysymyksia--eika syytta. Ihmislapsi on harvinaisen avuton harvinaisen pitkaan -- orvoksi/heitteille jaaminen on jalkikasvulle katastrofaalista. Siksi se on niin tavallinen aihe lastenkirjallisuudessa/saduissa/Disney filmeissa. Aladdinista Tarzaniin, Bambista Ruman ankanpoikasen ja Peppi Pitkatossun kautta Oliver Twistiin lapset ovat aina orpoja/joutuvat parjaamaan yksin kovassa maailmassa.

Lapset ja nuoret ovat syysta itsekeskeisia. ( Vrt. myos Annelin toistuvasti kertoma juttu A:n itsekkyydesta riidan aiheena kun Jukka inhosi itsekkaita ihmisia.)

[ulkosuomalainen]

Valhalla kirjoitti

Sen verran kuitenkin lisään, että mielestäni lapsen lausuntoja jos pohtii, niin nehän juuri osoittaa Annelin syyllisyyttä.

Tama on juuri se pointti: lapsen 2006 kertomus on sen verran valja/tulkinnanvarainen, etta se sopii (osiltaan) nauhaan, oli Anneli syyllinen tai ei. Anneli ilmiselvasti juoksenteli edestakaisin/kavi takkahuoneessa oli syyllinen tai ei. Han todennakoisesti kavi tuulikaapissa/kuistilla ainakin kertaalleen lapsen hereillaoloaikana, oli syyllinen tai ei.

Se etta lapsi kertoo aidin JOSSAIN VAIHEESSA nain tehneen ei todista viela mistaan. Emme esim. tieda mita Annelin kertomista neljasta takkahuoneella kaynnista lapsi tarkoittaa kun puhuu yhdesta kaynnista. Ei lapsi kerro oven avauksista tai kolahduksista tai millaan lailla ajoita aidin kayntia Hake-nauhan aikana tapahtuneeksi. Kellon tunteva lapsi ei edes osaa arvioida kauanko han oli huoneessaan eri takkahuoneella kayntiensa valissa.

Tarkeinta osaa lapsen kertomaa -- hanen omia takkahuoneella kayntejaan ja varsinkin huppupaan nakemista-- en saa millaan nauhaan (tai silta luettavaan lapsen kaytokseen) istumaan. Ma olen tasta jo aiemmmin n kertaa kirjoittanut enka viitsi enaa toistaa. Valuu kuin vesi naakan--sorry--ankan selasta.

[Toripolliisi]

Tarkeinta osaa lapsen kertomaa -- hanen omia takkahuoneella kayntejaan ja varsinkin huppupaan nakemista-- en saa millaan nauhaan (tai silta luettavaan lapsen kaytokseen) istumaan. Ma olen tasta jo aiemmmin n kertaa kirjoittanut enka viitsi enaa toistaa. Valuu kuin vesi naakan--sorry--ankan selasta.

Samaan tulokseen olen myös tullut. Joten jos on ihan pakko uskoa, että tyttö näki jonkun hahmon poistuvan ikkunasta, on sen ollut pakko olla Anneli itse. Perustelu: poistuminen on tytön aikataulussa tapahtunut ennen häkepuhelua, äidistä ei ollut ihan tarkkaa kuvaa missä oli, varmaan menossa soittamaan. Niinkuin olikin kunhan sai talon kierrettyä..