John Vollman: Raiskaus, murha, vankeus ja kosto

[Doctor Lecter]

Elettiin vuotta 1958. Kanadassa, lähellä USA:n rajaa sijaitsevassa Edmunstonin yhdyskunnassa. Juuri 16 vuotta täyttänyt Gaetane Bouchard - niminen, ikäisekseen kookas tyttö lähti 13. toukokuuta koulustaan, kertoen menevänsä ostoksille ja sieltä illaksi diskoteekkiin. Hän kuitenkin katosi. Epätoivoiset vanhemmat saattoivat vain todeta, että kukaan ei ollut nähnyt Gaetanea sen jälkeen kun tämä poistui koulusta.

Poliisi sai kuitenkin selville, että Gaetane tunsi USA:ssa, aivan Kanadan rajan pinnassa asuvan John Vollman -nimisen 20-vuotiaan nuoren miehen. Vollmanin saaminen viralliseen kuulusteluun olisi vienyt kohtuuttomasti aikaa byrokratian takia - hänhän asui USA:ssa - mutta Gaetanen isä kävi tapaamassa Vollmania. Tämä kielsi nähneensä Gaetanea viime aikoina ja kertoi heidän seurustelunsa loppuneen noin kuukausi siten.

Poliisi ja Gaetanen vanhemmat selvittivät paikallisia nuoria apuna käyttäen, että missä Vollman ja Gaetane olisivat joskus tavanneet - ehkä jokin "kutupaikka" voisi olla tärkeä tieto. Tietty syrjäinen hiekkakuoppa osoittautui sellaiseksi. Eräästä hiekkakasasta näkyi vaaleaa kangasta. Samanväristä kuin Gaetanella oli yllään hänen poistuessaan koulusta. Kasaa kaivettaessa löytyi Gaetanen ruumis. Hänet oli surmattu lyömällä jollain pistoaseella rintaan ja kaulaan.

Hiekkakuopan ympäristöä tutkittaessa löytyi eräästä puusta maalijälkiä. Aivan kuin jokin auto olisi hipaissut puuta. Maali oli ns. metallinvihreää. John Vollmanilla tiedettiin olevan vihreä auto. Mutta se ei vielä riitä, sillä vihreitä autoja on muillakin ihmisillä.

Onni oli kuitenkin myötä, sillä aivan sattumoisin eräs mies muisti alueella nähdyn vuoden 1952-mallisen Pontiac-merkkisen auton. Mies muisti auton hyvin sillä hänellä itsellään oli samanlainen - tosin sininen ja tämä hiekkakuopan suunnalla ajellut Pontiac oli ollut vihreä. (Ulvila - syndrooma: samanlainen auto, se Volvo, ja silminnäkijä muisti koska oli itsellään ollut samalainen).

Mutta poliisilla oli ongelma! Millä sitoa Vollman Gaetanen surmaajaksi? Saatiin Eräs Gaetanen sukulainen ajoi USA:n puolelle, Vollmanin kodin liki ja tutki pihalla olevaa Vollmanin Pontiacia. Siinä havaittiin maalivaurioita. Sukulainen raaputti maalia hiukan lisää ja otti näytteen mukaansa. Tulos: aivan identtinen maali sen puusta löytyneen kanssa. Mutta tämäkään ei vielä riittäisi ja Vollmanin saaminen Kanadaan tuomittavaksi voisi olla kuukausien tai jopa vuosien tulos, josko onnistuisi sittenkään.

Tarvittiin toinen Eräs neitonen suostui leikkiin ja hän huokutteli Vollmanin Kanadaan syntymäpäiville. Neitonen - Beth Westbury - kertoi kaipaavansa Vollmania sillä tekosyyllä, että se lyhyt taannoinen seurustelu oli ollut mukavaa ja voisi ottaa uusiksi...

Vollman tarttui täkyyn - joskin varauksella, sillä hän kertoi Bethille, että Gaetanen isäukko voi olla hänelle vihainen kun hän nakkasi Gaetanen yli laidan. Beth vähätteli asiaa ja kertoi, että kaikki luulevat Gaetanen paenneen jonkun kitaransoittajan kanssa Montrealiin.

Heti kun Vollman oli ylittänyt Kanadan rajan hänet pidätettiin. Vollman vaati pääsyä rajan yli USA:han, mutta siihen ei missään nimessä suostuttu.

Poliisi löysi Vollmanin autosta Gaetanen hiuksia ja sormenjälkiä. Vollman kertoi lopulta, että hän otti Gaetanen kyytiin koska hän näki tytöstä, että tämä halusi yhdyntää. "Kukaan tyttö ei ole minulle koskaan sanonut ei". "Tiedän merkit ja minun teki mieli seksiä", kertoi Vollman.

Oikeudessa marraskuussa 1958 Vollman kertoi, että heidän päästyään sorakuopalle Gaetane ei enää halunnutkaan seksiä. Vollman ei voinut käsittää moista mielenmuutosta ja niinpä Vollman raiskasi Gaetanen ja sen jälkeen surmasi tämän.

Oikeus toimi nopeasti ja tuomitsi Vollmanin elinkautiseen vankeuteen. Vankilassa Vollman pelkäsi ja oli tarkasti vartioitu, sillä pelättiin, että joku kostaa Gaetanen kuoleman.

John Vollman suoritti tuomiostaan 13 vuotta ja vapautui ehdolliseen vuonna 1971. Hänelle asetettiin ehto, että hän ei saa milloinkaan tulla Kanadaan tai hän joutuu istumaan vankilassa loppuikänsä.

USA:ssa viranomaisilla ei ollut mitään 33-vuotiasta Vollmania vastaan ja hän pääsi vapaasti asumaan äitinsä luokse. Vollman sai töitä puuseppänä. Hän kieltäytyi julkisuudesta sekä siitä 1000 dollarin tarjouksesta, jonka haastattelusta olisi saanut. Silti hän oli varuillaan, sillä hän tiesi, että Kanadan ranskalaiset ovat pitkävihaista väkeä ja joku saattaisi kostaa.

Vuodet vierivät. Syksyllä 1976 Vollman rakastui ja kertoi 22-vuotiaalle mielitietylleen menneisyytensä ja tämä kertoi sen kaiken olevan mennyttä; "Se oli silloin ja nyt on nyt, me menemme pian naimisiin". Hääpäiväksi sovittiin lauantai 28. toukokuuta 1977.

Vollman tunsi olonsa nyt hyväksi ja turvalliseksi. Hän oli 39-vuotias työssäkäyvä mies, jolla oli nuori viehkeä morsian. Häihin oli vielä runsas kolme viikkoa aikaa kun 3. toukokuuta 1977 Vollman käveli kodistaan bussipysäkkiä kohti. Hän ei huomannut takaa lähestyvää autoa. Auto pysähtyi Vollmanin vierelle ja siitä nousi mies kartta kädessään. "Anteeksi, mutta voisitteko..." ja samalla miehen käteen oli ilmestynyt pistooli. "Autoon siitä saatanan rotta, kuin olisit jo", sähähti mies ja Vollman ei voinut muuta kuin totella.

Auto ajettiin syrjäiselle seudulle, jossa Vollman käskettiin ulos. Toinen miehistä, kuljettajana toiminut sitoi Vollmanin kädet selän taakse, tyrkkäsi hänet nurin ja sitoi vielä jalatkin. Sitten toinen mies avasi Vollmanin vyön ja riisui tämän housut. Mies otti esiin kirurgiveitsen ja suihkepullon. Vollman oli kauhuissaan!

Mies tarttui Vollmanin kivespusseihin, teki viillot, leikkasi kivekset irti ja heitti ne pusikkoon. Sitten mies suihkutti pullosta haavoihin verenvuodon tyrehdyttävää ainetta kertoen samalla verkkaisaan sävyyn; "Tämä tapahtui Gaetanen muistoksi. Muistathan sinä Gaetanen? Me muistamme hänet aina. Me hälytämme tänne nyt ambulanssin ja poistumme. Emme halua tappaa sinua, mutta olemme tehneet sinusta kyvyttömän loppuiäksesi".

Miehet poistuivat ja Vollman jäi odottamaan ambulanssia. Kun ei muutakaan voinut. Vollmanilla ei ollut hengenvaaraa, sillä verta oli vuotanut vain hiukan ja haavat olivat puhtaat. Poliisi aloitti heti tapauksen tutkinnan ja Vollmanin menneisyyden selvittämisen, sillä oli päivänselvää, että jollain oli painava syy saattaa Vollman moisen teon kohteeksi.

Vollman kertoi, että miehet puhuivat Gaetanesta ja tämä johdatti tutkimukset Kanadaan liki 20 vuoden taakse.

Poliisi ei kuitenkaan saanut selville kuka kuohitsi Vollmanin. Gaetanen leskenä elävä äiti sanoi, että "luuletteko te tosiaan, että jos tietäisin kuka teon teki, niin kertoisin tiedon poliisille. Se mies murhasi minun lapseni". Kukaan ei tiennyt eikä ollut tietävinään teosta. Vallitsi vaikenemisen ilmapiiri.

Poliisi ei saanut koskaan selville kuka riisti Vollmanin miehuuden. Häät peruuntuivat. Morsian löysi uuden miehen - kyvykkäämmän!

23. tammikuuta 1979 kaksi poikaa löysi metsästä puussa roikkuvan miehen. Poliisi riensi paikalle ja otti miehen alas. Hirttäytyminen oli repäissyt miehen pään miltei irti. Miehen taskussa oli kirje: "He pilasivat elämäni. Ei se ole elämisen arvoista. John Vollman".

Kun tieto saavutti Kanadan, niin eräs poliisi sanoi toimittajalle; "On harmi, että rouva Bouchard on kuollut. Hän olisi pitänyt tästä uutisesta".

Vapaasti referoiden mm. Alibi 3/1979

Tässäkin tapauksessa raiskaaja oli "joku vitun ulkomaalainen".

[mikodeus]

tulipas oikein hyvä mieli tästä kerrankin paha saa palkkansa

[Paprika]

Jos joku kävisi ohimennen kuohitsemassa muutkin raiskaajamurhaajat niin eipä paljon haittaisi. Kerrankin "oman käden oikeus" osui kohdalleen!

[otus]

"Mies tarttui Vollmanin kivespusseihin, teki viillot, leikkasi kivekset irti ja heitti ne pusikkoon"

Sanoin kuvaamattoman oikea ratkaisu..



Sama kohtalo kaikille muillekkin puskahurmureille ja pururatarakastajille, kiitos..