16v. puukotti toista poikaa, Pori 2011

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
gravedigger
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1314
Liittynyt: La Marras 17, 2007 7:50 pm
Paikkakunta: Rairairailaamassa

16v. puukotti toista poikaa, Pori 2011

Viesti Kirjoittaja gravedigger »

Porissa on eilen kello 10.00 aikaan Vapaudenkadulla tapahtunut puukotus, jossa vamma on tullut vatsan seudulle, kertoo poliisi. Rikoksen uhrina on 9-luokkalainen Porin Lyseon koulua käyvä poika, ja teosta epäillään samaa koulua käyvää 9-luokkalaista poikaa. Uhri ja epäilty käyvät koulua eri luokilla. Uhri on leikattu eilen eikä hänellä ole hengenvaaraa.

Poliisi on tutkinut tapahtumia jo eilisestä iltapäivästä alkaen puhuttaen lukuisia henkilöitä sekä tehden muita tutkimuksia. Asian tiimoilta liikkuvista huhuista huolimatta kukaan ei vielä eilen ole pystynyt vahvistamaan vamman syntyneen puukotuksesta. Tänä aamuna uhri on poliisin häntä uudelleen puhuttaessa kertonut tulleensa puukotetuksi. Rikoksesta epäilty on otettu kiinni.

Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä. Tutkinnan ollessa alkuvaiheessa poliisi ei ota tässä vaiheessa kantaa teon motiiviin eikä tiedota teon yksityiskohdista.

(SuomiTV)
Mä oon Matti, sä oot vaan Mervi
mikodeus
Sofia Karppi
Viestit: 436
Liittynyt: To Loka 16, 2008 10:51 pm

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja mikodeus »

ettei olisi taas ulkomaalais veri kiehahtannut? :D

*8 §* Huhuja käsiteltäessä on syytä tehdä selväksi onko kyse omista
arvailuista ja toiveista vai todellisista tiedoista.

*9 §* Trollaaminen on kiellettyä. Tällä tarkoitetaan viestejä, joilla
pyritään tietoisesti saamaan lukijoiden ja kanssakirjoittajien tunteet
kuohumaan.

*7 §* Odotamme kaikkien kirjoittajien noudattavan yleistä netikettiä ja
ymmärtävän hyvän maun käsitteen.

*4 §* Kirjoitetuilta viesteiltä odotetaan jotain uutta sisältöä
keskusteltavana olevaan aiheeseen. Miettikää hetki ennen kuin painatte
lähetä-nappulaa: onko viestissänne todellakin annettavaa ketjuun.

-Dante
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2295
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

mikodeus kirjoitti:ettei olisi taas ulkomaalais veri kiehahtannut? :D
Toivottavasti ulkomaalaiskaveri osaa kirjoittaa paremmin yhdeksännellä luokallaan.

Kovin ne nuorena aloittavat nykyään. Kyseessä voi muuten olla myös hullu tai kiusattu tai kiusattu hullu.
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Satakunnan kansa uutisoi aiemmin, että vahvistamattomien tietojen mukaan kyse olisi ollut parin kympin velasta.
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satell ... ttiin.html
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2247
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

Yleensähän puukottaja tai kouluampuja saa sympatiat puolelleen, kun äiti kertoo hänen olleen kiusattu. Asiat käännetään usein taitavasti ylösalaisin uhri unohtaen.
Riikka
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ti Helmi 01, 2011 12:02 pm

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja Riikka »

Sellasta huhua liikkuu täälläpäin että liittyis huumeisiin/huumevelkoihin tms.
Veljeni käy tuota koulua ja sanoi kys. tyypit tietäen että ei olis yhtään ihme vaikka olis huumeista kyse...
aga
Jessica Fletcher
Viestit: 3011
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja aga »

No harvemmin parinkympin huumevelkojen takia aletaan puukottamaan, ellei sit olla täysin sekaisin. Ja tuo oli koulussa tapahtunut, joten tuskin ainakaan kovin päihtyneestä henkilöstä on kyse. Jos heidän välillään oli tuollainen velka, niin se lienee vain yksi pieni osasyy ja kyse on jostain täysin muusta, näin arvelen.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1682
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

aga kirjoitti:No harvemmin parinkympin huumevelkojen takia aletaan puukottamaan, ellei sit olla täysin sekaisin. .
häh??

velkojen perinnässä on kyse periaatteesta ja kaverin huijaamisesta jos ei maksa,summalla ei ole suurta merkitystä.
äkkipikaistuksissaan tehty tökkäys voi aiheutua pelkästä "haista vittu" lauseestakin,siinä sitä on kukkahatuille mietittävää ja voivoteltavaa,kun toiset jotka on nähnyt elämää nurjaltakin puolelta ei pidä sitää kummoisenakaan asiana.
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
Cavalier
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: La Tammi 22, 2011 12:36 pm

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja Cavalier »

Tämän päivän (24.3.) SK:ssa kerrottiin, että puukotus on tapahtunut Vapaudenkadun Salen pihassa. Puukotettu oli aluksi yrittänyt pietellä tapahtunutta ja kertonut, että on (muistaakseni) kaatunut johonkin terävään. Kouluun oli silti mennyt, vaikka puukosta oli saanut.

Taitaa tällä puukotetullakin olla oma lehmä ojassa. Veikkaan, kuten jo edellä ollaan puhuttu, että juttuun liittyy huumeet.
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

Cavalier kirjoitti:Tämän päivän (24.3.) SK:ssa kerrottiin, että puukotus on tapahtunut Vapaudenkadun Salen pihassa. Puukotettu oli aluksi yrittänyt pietellä tapahtunutta ja kertonut, että on (muistaakseni) kaatunut johonkin terävään. Kouluun oli silti mennyt, vaikka puukosta oli saanut.

Taitaa tällä puukotetullakin olla oma lehmä ojassa. Veikkaan, kuten jo edellä ollaan puhuttu, että juttuun liittyy huumeet.
Kyllä, jostain syystä uhri halusi salata tapahtuneen. Onko sitten yhteisiä salaisuuksia vai pelkäsikö vaan että saa uudestaan puukosta jos kertoo?

(Toisaalta, nyt rupesin miettiin että kysees on nuori ihminen.. Onhan se aika shokki kun joku lyö puukolla ja sitä varmaan pelästyy. Ei mun mielestä mahdotonta ole sekään että ei vaan kehdannut kertoa mitä tapahtui ja pelkäsi että siitä seuraa iso sotku..)
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2295
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

nuusku-nella kirjoitti:
Cavalier kirjoitti:Tämän päivän (24.3.) SK:ssa kerrottiin, että puukotus on tapahtunut Vapaudenkadun Salen pihassa. Puukotettu oli aluksi yrittänyt pietellä tapahtunutta ja kertonut, että on (muistaakseni) kaatunut johonkin terävään. Kouluun oli silti mennyt, vaikka puukosta oli saanut.

Taitaa tällä puukotetullakin olla oma lehmä ojassa. Veikkaan, kuten jo edellä ollaan puhuttu, että juttuun liittyy huumeet.
Kyllä, jostain syystä uhri halusi salata tapahtuneen. Onko sitten yhteisiä salaisuuksia vai pelkäsikö vaan että saa uudestaan puukosta jos kertoo?

(Toisaalta, nyt rupesin miettiin että kysees on nuori ihminen.. Onhan se aika shokki kun joku lyö puukolla ja sitä varmaan pelästyy. Ei mun mielestä mahdotonta ole sekään että ei vaan kehdannut kertoa mitä tapahtui ja pelkäsi että siitä seuraa iso sotku..)
Nuori ei välttämättä ota juu ihan ns. todesta. Telkkarin törkytorstait yms. näyttävät "ei-se-satu" ja peleissä ja leffoissa tikarit ja jääpikit heiluu, mutta matka jatkuu.

Lisäksi kaikki on "vaan läppää"...
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Koulupoika vangittiin tapon yrityksestä epäiltynä

Perjantai 25.3.2011 klo 14.52

9-luokkalainen poika vangittiin tänään Satakunnan käräjäoikeudessa.

Poikaa epäillään todennäköisin syin tapon yrityksestä.

Porin lyseon yläkoululaista puukotettiin pahoin tiistaina.

Oppilas vietiin heti leikkaukseen, eikä hänellä ole enää hengenvaaraa.

Uhri on Porin lyseon 9-luokkalainen. Epäilty puukottaja käy samaa koulua eri luokalla.

Puukotus sattui kymmeneltä aamupäivällä Vapaudenkadulla.

IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011032 ... 7_uu.shtml
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
kakkosurpo
Frank Columbo
Viestit: 9023
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Tästä jutusta on mielenkiintoista odottaa tuomiota. Todennäköisin syin vangittu, elikä ei isoa epäselvyyttä tapahtumien kulusta. Tekijä on vaan kovin nuori niin pääseekö peräti ehdollisella?
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Avatar
Rorschach
Neuvoja-Jack
Viestit: 505
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

DollariExpress kirjoitti:
aga kirjoitti:No harvemmin parinkympin huumevelkojen takia aletaan puukottamaan, ellei sit olla täysin sekaisin. .
häh??

velkojen perinnässä on kyse periaatteesta ja kaverin huijaamisesta jos ei maksa,summalla ei ole suurta merkitystä.
äkkipikaistuksissaan tehty tökkäys voi aiheutua pelkästä "haista vittu" lauseestakin,siinä sitä on kukkahatuille mietittävää ja voivoteltavaa,kun toiset jotka on nähnyt elämää nurjaltakin puolelta ei pidä sitää kummoisenakaan asiana.
Yhdyn tähän. Kotipaikkakunnallani puukotettiin n. 1990-luvun puolivälissä mies kuoliaaksi. Puukottaja oli kaveri, joka veti lääkkeitä ja viinaa kaksin käsin aina kun niitä sai. Puukotettu oli ollut alkoholisti jo vuosikymmeniä. Puukotussyy oli vajaan sadan markan velka. Siitä oli tapeltu ja lopulta puukko heilui.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6832
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Yhdeksäsluokkalainen puukotti koulukaveriaan

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Satakunnan Kansa kirjoitti:http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta ... auppa.html

Päivitetty 7.2.2012 15:52, julkaistu 7.2.2012 14:37
Lyseon puukotus: Syyte tapon yrityksestä, taustalla huumekauppa

Harri Aalto

Tekohetkellä 15-vuotias Porin lyseon oppilas sai syytteen nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä, kun Satakunnan käräjäoikeus alkoi tiistaina iltapäivällä käsitellä koulun välitunnilla sattunutta puukotusta.

Nuori puukotti saman koulun 16-vuotiasta oppilasta veitsellä hengenvaarallisesti vatsaan viime vuoden maaliskuussa. Puukotus ei tapahtunut koulualueella, vaan läheisen kaupan pihalla.

Syytetty myöntää puukotuksen, mutta kiistää tarkoituksenaan olleen tappaa.

Puolustuksen mukaan puukotus oli seurausta edellisenä päivänä tapahtuneesta huumekaupasta. Puolustuksen mukaan 15-vuotias oli kauppaan tyytymätön ja vaati maksamiaan 65 euroa takaisin.
Satakunnan Kansa kirjoitti:http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta ... delta.html

Päivitetty 7.2.2012 15:52, julkaistu 7.2.2012 15:09
Oikeus sulki ovet julkisuudelta

Harri Aalto

Satakunnan käräjäoikeus käsittelee osan Lyseon oppilaan puukotusta koskevasta oikeudenkäynnistä suljettujen ovien takana.

Oikeuden puheenjohtajana toimiva käräjätuomari Riikka Sandholm määräsi, että oikeus kuulee syytettyä, puukotuksen uhriksi joutunutta nuorta sekä muun muassa neljää puolustuksen todistajaa ilman yleisöä.

Perusteluna on se, että kuulemisissa tulee esiin alaikäisen, vuonna 1995 syntyneen syytetyn terveydentilaa koskevia arkaluonteisia tietoja, mm. lääkärinlausuntoja.

Puolustus vaati alun perin koko oikeudenkäynnin salaamista julkisuudelta, mutta käräjäoikeus ei tähän suostunut. Myös syyttäjän ja puukotuksen uhrin asianajan mielestä osa oikeudenkäynnistä voitiin käydä julkisen sanan läsnä ollessa.
Vastaa Viestiin