groot kirjoitti:Esita yksikin viesti talla foorumilla missa olen maininnut joitan sellaista,mika rikkoo vaitiolovelvollisuutta kuten tekemalla mainitsemasi virheen eli kertonut hoitavani potilasta x.Urho kirjoitti:Onpas uskottavaa. Ja erikoisella tavalla käsittelee vaitiolovelvollisuuttaan tämä groot, kun kertoo, että on ollut tilaisuudessa saada tietoja. Ei kai esim. psykiatri kerro julkisesti hoitaneensa jotain henkilöä.groot kirjoitti:Toisin kun sina, minulla on vaitiolovelvollisuus, joten en paatani hetkauta sinun uhitteluihisi. Siita seuraa, etta en kerro mista tiedot olen saanut.
Yksikin esimerkki riittaa.
Se, etta mainitsen etta olen paassyt tietoihin kasiksi ei ole vaitiolon rikkomista, koska mitaan henkiloon tai muuhun vastaavaan liittyvaa en ole kertonut.
Minun puolesta - eika silla loppujen lopuksi ole valiakaan - palstan lukija joko uskoo tai ei mita kirjoitan eli jatan asian lukijan vastuulle.
Minä kyllä uskon kirjoittamastasi ainakin sen:
* että kioskinmies ei tekoja tehnyt, hän uhosi vaan, koska hänellä oli toimeksianto "varjella" rantoja.
* Hans Assmankaan ei tekoja tehnyt, mutta epäilen kovasti, että hänen ammattitaitoaan ostettiin totuuden peittämiseen, tapahtuimien naamioimiseen etc..
Pidä huoli itsestäsi Groot. Muista, miten kävi Linholmin, sittemmin nimeltään Tangon veljeksille. Heilläkin taisi olla ammatit, mihin liittyy vaitiolovelvollisuus.
Henkilökohtaisesti en usko "brutaaliin kaksoisitsemurhaan".
Ehkäpä he tiesivät liikaa.
Voin tietenkin olla väärässä.
***