tiistai, toukokuu 03, 2011
427. KKO 2011:27: KRP määrättiin paljastamaan Ulvilan murhajutun peitetoimintatietoja
Mr. Peitetoiminta
1. Korkein oikeus antoi tänään periaatteellisesti merkittävän ennakkopäätöksen (KKO 2011:27) Ulvilan murhajutun esitutkinnan yhteydessä tapahtunutta peitetoimintaa koskevien asiakirjojen esittämisvelvollisuudesta hovioikeudessa parhaillaan jatkuvassa oikeudenkäynnissä.
2. Lyhyt kertaus. - Anneli A:lle vaadittiin Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa reilut vuosi sitten vireille tulleella syytteellä rangaistusta 1.12.2006 väitetyksi tehdystä aviomiehensä murhasta. Käräjäoikeuden viime vuoden huhti-toukokuussa toimitetun pääkäsittelyn kuluessa A sai tietää, että esitututkinnan aikana poliisi oli kohdistanut häneen peitetoimintaa. Eräs poliisimies, jota on kutsuttu julkisuudessa nimeltä "Seppo", oli väärän henkilöllisyyden turvin ystävystynyt A:n kanssa. Seppo oli viettänyt aikaa A:n kanssa, oleskellut tämän asunnossa ja ollut myös tämän lasten seurassa. Peitetoiminta alkoi helmikuussa 2009 ja päättyi syksyllä 2009. Sepon ja A:n yhteydenpito on alkanut toukokuussa 2009. A vangittiin syylliseksi epäiltynä syyskuussa 2009.
3. A sekä surmatun miehen sisarukset vaativat käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikana, että KRP velvoitetaan ilmoittamaan, onko A:han kohdistettu peitetoimintaa ja jos peitetoimintaa on käytetty, KRP velvoitetaan luovuttamaan peitetoiminnan perusteella laadittu pöytäkirja. KRP vastusti hakemuksen hyväksymistä.
4. Päätöksellään 5.5.2010 käräjäoikeus hylkäsi sanotun vaatimuksen, koska peitetoimintaa koskeva pöytäkirja sisälsi ainakin osaksi salassa pidettäviä poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä, joita koskeva osuus ei ollut erotettavissa asiasisällöstä. Käräjäoikeus viittasi KRP:n edustajan oikeudelle antamaan kertomukseen, jonka mukaan peitetoiminnassa ei ollut tullut esiin seikkoja, jotka olisivat olleet syytteessä todettua tapahtumainkulkua tukevia taikka sitä vastaan puhuvia.
5. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12.11.2010 antamallaan tuomiolla A:n murhasta elinkaudeksi vankeuteen. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Oma kommenttini käräjäoikeuden tuomiosta löytyy blogista n:o 292/23.6.2010.
6. Hovioikeudessa A, jonka vaatimukseen surmatun miehen sisarukset yhtyivät, vaati pääasiasta tekemänsä valituksen yhteydessä, että hänen käräjäoikeudessa asiakirjan esittämistä koskeva vaatimuksensa hyväksytään. A vaati, että KRP velvoitetaan esittämään peitetoimintaa koskeva esitys, sen toteuttamisesta laadittu suunnitelma, päätös peitetoiminnasta perusteluineen sekä kaikki muut peitetoimintaa koskevat raportit, muistiinpanot ja asiakirjat.
7. Päätöksellään 29.3.2011 hovioikeus määräsi KRP:n esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Perusteluissaan hovioikeus lausui, että jos A tai surmatun miehen sisarukset erityisestä syystä katsovat, että otteista puuttuu pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeuden tulee ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti edellä kerrottua laajemmin.
8. Hovioikeuden antaman muutoksenhakuosoituksen mukaan mainittuun päätökseen ei saanut erikseen hakea muutosta. KRP kuitenkin kanteli päätöksestä KKO:een. KKO toimitti 18.4.2011 asiassa suullisen käsittelyn.
9. KKO totesi valitusoikeudesta, että KRP:n KKO:lle toimittama kantelu ei ollut tutkittavissa ylimääräisenä muutoksenhakuna. KKO katsoi kuitenkin - käsitystään laajasti perustellen - että KRP:llä täytyi olla asiassa käytettävissään muutoksenhakumahdollisuus ja että hovioikeuden olisi tullut antaa valitusosoitus, jonka mukaan sen ratkaisuun saa hakea erikseen muutosta KKO:ltä valituslupaa pyytämällä. KKO oikaisi hovioikeuden valitusosoitusta ja myönsi valitusluvan.
10. Korkeimmassa oikeudessa oli siis kysymys siitä, ovatko A ja surmatun miehen sisarukset esittäneet riittävän syyn vaatimukselleen asiakirjojen esittämisestä ja voiko yleinen tuomioistuin antaa tällaisen velvoitteen viranomaiselle. Lisäksi kysymys oli siitä, miten asiakirjan esittäminen oli tässä toteutettavissa niin, että sekä rikosasian vastaajan puolustautumismahdollisuudet että viranomaisen yleiseen etuun perustuva salassapito voidaan asianmukaisesti turvata.
11.Voimassa olevassa pakkokeinolaissa tai poliisilaissa ei ole säännöksiä, joiden mukaan peitetoiminnasta olisi annettava tieto sen kohteeksi joutuneelle. Poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan poliisin henkilöstöön kuuluva ei ole velvollinen ilmaisemaan salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä eikä 2 momentin mukaan paljastamaan peitetoiminnassa toimineen henkilön henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi peitetoiminnassa toimineen tai tämän läheisten turvallisuuden taikka tulevien vastaavanlaisten tehtävien hoitoa taikka tiedonhankinnan onnistumisen. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voi kuitenkin erittäin painavien syiden vaatiessa määrätä ilmaistavaksi 1 tai 2 momentissa mainitun tiedon, milloin virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai sitä ankarampi rangaistus. Tällöinkään ei saa määrätä ilmaistavaksi peitetoiminnassa toimineen henkilöllisyyttä, jos siitä ilmeisesti aiheutuisi vakavaa vaaraa hänen tai hänen läheistensä turvallisuudelle. - Uudessa pakkokeinolaissa, jonka eduskunta vaalien alla kovassa kiireessä hyväksyi, mutta joka ei ole vielä voimassa, on sitä vastoin säännöksiä poliisin velvollisuudesta ilmoittaa salaisesta tiedonhankinnasta rikoksesta epäillylle.
KKO:n ennakkopäätökseen pääsee käsiksi tästä.
12. KKO ratkaisi asian siis periaatteessa samalla tavalla kuin hovioikeuskin, mutta kirjoitti ratkaisulle kokonaan uudet ja varsin laajat perustelut. Perusteluissa todetaan muun muassa, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että rikosasian vastaajalla tulee olla käytettävissään rikostutkinnan aikana kertynyt aineisto. Rikosjutun asianosaisilla täytyy lähtökohtaisesti olla mahdollisuus saada tieto toistensa esittämistä väitteistä ja todisteista sekä kommentoida niitä. Vastaajan oikeus esitutkinnan aikana kertyneeseen aineistoon ei ole kuitenkaan poikkeukseton. Vastaajan oikeutta saattavat rajoittaa kilpailevat intressit, kuten tarve pitää salassa poliisin rikostutkintamenetelmät.
13. Ratkaisun mukaan tiedon salaaminen rikosasian vastaajalta tulee kysymykseen vain tiukoin edellytyksin, eikä keskusrikospoliisin vaatimusta asiakirjojen täydellisestä salaamisesta voitu hyväksyä. Vastaajan oikeus puolustautua murhasyytettä vastaan edellyttää, että esitutkinnassa kertynyt aineisto paljastetaan hänelle mahdollisimman laajasti ja että hän voi niin halutessaan vedota siihen oikeudenkäynnissä.
14. Toisaalta KKO katsoi, että vaikka rikosasian vastaajan etu on erittäin painava, tässä tapauksessa ei ollut perusteita sille, että asiakirjat olisi kokonaisuudessaan esitettävä asianosaisille. Näin ollen annettavista asiakirjoista saatiin poliisimiesten henkilöllisyyden ohella peittää tietoja poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä, mutta niistä tuli ilmetä tiedot poliisin peitetoiminnassa tekemistä havainnoista ja arvioista.
15. KKO määräsi, että KRP:n tulee toimittaa hovioikeudelle viimeistään 10.5. mennessä peitetoimintaa koskevista pöytäkirjasta (2 sivua) ja raportista (reilut 100 sivua) otteet, joista saadaan salata vain peitetoimintaa suorittaneiden poliisimiesten henkilöllisyys sekä tietoja peitetoiminnan suunnitelmista ja poliisin käyttämistä seuranta-, salaamis- ja yhteydenpitomenetelmistä. Salata voidaan myös sellaiset peitetoimintaoperaatioiden aloittamiseen jälkeen laaditut raportin osata, jotka koskevat tutkintateknisiä tai -taktisia suunnitelmia peitetoiminnan jatkamisesta taikka tulevien operaatioiden suorittamisesta. Nämä asiakirjat on toistaiseksi pidettävä salassa muilta kuin asianosaisilta, kunnes hovioikeus lopullisen asiaratkaisun yhteydessä päättää niiden salassapidosta.
16. Huomionarvoista päätöksessä on myös se, että tietoja, jotka koskevat peitetoiminnassa tehtyjä havaintoja ja arvioita, ei saa salata sillä perusteella, että samalla paljastuisi seikkoja, joista ilmenee poliisin menettelytapaoja peitetoiminnan toteuttamisessa.
16. Vaikuttaa hieman yllättävältä, että päätöksen mukaan KRP saa, edellä mainittujen määräysten puitteissa toki, päättää salattavista tiedoista. Vaihtoehtona olisi voitu harkita menettelyä, jossa koko peitetoiminta-aineisto, toimintaan osallistuneiden henkilöllisyyttä lukuun ottamatta, olisi määrätty luovutettavaksi hovioikeudelle, joka olisi, keskusteltuaan ensin KRP:n edustajan, syyttäjän sekä asianosaisten asianajajien kanssa ratkaissut, mitkä tiedot ja asiakirjojen osat kuuluvat salattaviin tietoihin ja mitkä taas eivät.
17. Miten menetellään, jos asianosaisten hovioikeuden pääkäsittelyssä syntyy erimielisyyttä siitä, onko peitetoiminnasta laadittu pöytäkirja tai raportista salattu enemmän tietoja tai jaksoja, kuin mitä KKO:n päätöksessä on tarkoitettu tai onko salaamisen toteuttamisessa muutoin menetelty asianmukaisesti? Esimerkiksi syytetyn puolustus voi väittää, että salaaminen on ulotettu liian pitkälle. Hovioikeus lausui päätöksessään tästä kysymykerstä niin, että jos A:n puolustus tai surmatun miehen sisarukset "erityisestä syystä katsovat, että sanotuista otteista puuttui pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeus ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti laajemmalti.
18. KRP epäili KKO:ssa, että hovioikeuden päätös on sisällöltään epäselvä ja mahdollistaa "asian uuden käsittelyn asianosaisten niin vaatiessa." KKO ei ottanut päätökseensä edellä mainittua hovioikeuden päätöksessä olevaa lausumaa siitä, miten salassa pidettäviä tietoja koskevat erimielisyydet oli ratkaistava. KKO toteaa päätöslauselmassaan sen sijaan, että "otteet on laadittava niin, että pöytäkirjan ja raportin jäljennöksistä salattujen tekstikohtien pituus ja sijainti käyvät ilmi luovutettavasta asiakirjasta." Asiaa käsittelevä tuomioistuin joutuu joka tapauksessa ratkaisemaan salassa pidettäviä tietoja ja salaamisen toteuttamistapaa koskevat erimielisyydet.
19. KKO:n ratkaisu on periaatteellisesti tärkeä ja itse asiassa myös ainoa hyväksyttävissä oleva vaihtoehto asiassa. Oikeudenmukaisen oikeuskäynnin kannalta olisi perin nurinkurista, jos osa rikostutkinnassa saaduista tiedoista olisi vain esitutkintaa suorittavan poliisin ja mahdollisesti syyteharkintaa suorittavan syyttäjän tiedossa, mutta voitaisiin salata kokonaan syytetyn puolustukselta ja tuomioistuimelta. Tässä tapauksessa käräjäoikeus vielä erehtyi - minusta pahemman kerran - noudattamaan "poliisivaltioperiaatetta", jonka mukaan salaisen pakko-tai tutkintatoimenpiteen käyttämisestä päättänyt ja sen käytännössä suorittanut poliisi voisi yksin tuomioistuinta sitovasti arvioida, onko sanotulla keinolla saatu tieto oikeudenkäynnissä merkityksellistä vain ei; käräjäoikeuden päätöksen perustelut hämmästyttävät kyllä kovasti.
20. Hovioikeus ja korkein oikeus ovat kuitenkin olleet tehtävänsä tasalla todetessaan muun muassa, että rikosasian vastaajalla tulee käytettävissään periaatteessa koko esitutkinnan aikana kertynyt aineisto ja että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että syytetty ja hänen puolustuksensa saavat tiedon ja mahdollisuuden lausua kaikesta siitä aineistosta, jolla voi olla vaikutusta annettavaan tuomioon. Sitä, onko jokin osa aineistosta tai tieto asiaan vaikuttava, ei siis ratkaise poliisi, syyttäjä tai edes tuomioistuin, vaan syytetyn puolustus. Tätä periaatetta koskeviin poikkeuksiin tarvitaan todella painavat perusteet. Korkeimman oikeuden päätöksessä on onnistuttu hyvin haettaessa tasapainoa toisaalta kuulemisperiaatteen ja syytetyn tasavertaisen aseman turvaamisen ja toisaalta salassa pidettävien poliisin rikostutkintamenetelmien suojaamisen välillä.
21. Nyt sitten tämäkin "episodi" on saatu (vihdoin) loppuun käydyksi ja hovioikeuden pääkäsittely, jota on odoteltu tässä jutussa jo kauan eli kuukausikaupalla, on päässyt vihdoin alkamaan: Tässä kuten monessa muussakin merkittävässä rikosasiassa kävi siis niin, että rikoksen esitutkinta jatkui vielä tuomioistuinkäsittelyn alettua ja vieläpä sen jälkeen, kun alioikeus on antanut jutussa tuomionsa! Tätä ei toki voida aina ehdottomasti välttää, mutta kun puheena oleva käytännöstä näyttää tulevan Suomessa vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa pysyvä, eivät asiat näytä olevan oikein rikosprosessista huolehtivien viranomaisten hanskassa. Vangittuna jo pitkään ollut syytetty on tässäkin tapauksessa joutunut odottamaan hovioikeuskäsittelyä aivan liian kauan. Hän joutui käräjäoikeudessa odottamaan käsittelyn päätyttyä vielä monta kuukautta mielentilatutkimusta, johon käräjäoikeus määräsi hänet, vaikka asianosaista kukaan ei edes vaatinut mielentilatutkimuksen suorittamista ja käräjäoikeus itsekin arvioi tuomiossaan, että syytetty oli osoittanut erityistä harkintakykyä ja mielenmalttia.
22. Mahdollisesti käräjä- ja hovioikeudessa on virkamiesmäisen lakonisesti arveltu, että no, kun tuo syytetty on kerran tuomittu elinkautiseen murhasta, niin mikäpä kiire tässä (enää) olisi! Syytetyn puolustus vaati vielä käräjäoikeuden tuomion jälkeen hovioikeudessa syytetyn laskemista tutkintavankeudesta vapaalle jalalle odottamaan hovioikeuden pääkäsittelyä. Syytetyn pitäminen kuukausikaupalla tutkintavankeudessa viranomaisten ja tuomioistuinten kohtuuttomasti pitkittyneen käsittelyn takia ei ole oikein sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa. Hovioikeus ei kuitenkaan suostunut puolustuksen pyyntöön ja lätkäisi pääkäsittelyn aloittamisajan neljän kuukauden päähän.
23. Kävipä Ulvilan jutussa miten tahansa, niin yksi asia näyttää jo nyt varmalta: Syytetyllä on oikeus saada valtiolta hyvitystä kohtuuttomasti viivästyneen oikeuskäsittelyn takia. Ilmeisesti niin sanottu hyvityslaki on johtanut käytännössä monessa muussakin tapauksessa siihen, ettei oikeudenkäynneissä tavoitella nykyisin enää minkäänlaista joutuisuutta. "Hakekoot sitten pitkittymisen takia korvausta valtiolta."
