Toripolliisi kirjoitti:Mäkrö kirjoitti:Korjatkaa heti, jos olen väärässä. Syytetty kertoi oikeudessa, kuinka hänellä on katkeilevat hiukset ja hän näytti vielä tapaa jolla harjaa hiuksensa. Ymmärsin asian niin, että hän piti toisella kädellä hiuksista kiinni (ettei päänahka satu) ja toisella kädellä harjasi. Tästä katkeilevat hiukset "yllättäen" katkeilivat.
Lattialta löytynyt hiustuppo sisälsi kuitenkin juurineen irronneita hiuksia, eikä siis vain katkenneita.
Jos yleinen hiustenharjaustapa oli noin raaka ja hiuksia irrottava, missä on tämän huoneen (jossa AA kertoo harjaavansa hiusiaan) muut hiustupot?
Onko jossain kuvaa saatavilla hiustuposta?
Olet täsmälleen oikeassa! Löydös sisälsi nimenomaan hiusten juuria jolloin ne olivat irronneet väkivaltaisesti..
Minusta Auer olisi voinut, tai hänen olisi kannattanut, oikeudessa kammata hiuksiaan ilman että piti kiinni niistä. Silloin olisi voitu nähdä, että tosiaan, hiukset lähtivät kammatessa juurineen (osa juurituppeineen) irti. En muista että vuosi sitten kun Auer demonstroi hiustenkampaamista, hän olisi valittanut, että hiukset katkeilevat. Kysymys oli hiusten juurineen irtoamisesta ellei hän pidä kammatessa niistä kädellä kiinni.
Suht pitkät hiukset (pisimmät 50-55 cm) ovat jo sen verran vanhoja (yli 3v, yhden hiuksen ikä on jotain tuota luokkaa keskimäärin), että katkeilevat ja putoilevat varmaan itsestäänkin.
Jukka oli se joka talossa imuroi. Eikö kukaan muu ole kiinnittänyt huomiota siihen, että huoneiston lattiat näyttävät kuvissa suht siisteiltä suhteessa muuhun, kamakasoihin, keittiön, khh:n ym epäsiisteyteen? Parketit melkein kiiltävät. Tuosta kun scrollaa alas niin näkyy ne olohuoneen kuvia.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... ow#p315676
Yhden 6 mm karvan todistusarvo?? Joka tapauksessa po hiustuppo oli liimautuneena Jukan T-paidan selkämykseen (osa niistä 'lievää väkivaltaa käyttäen irronneita', muistan näin).
Kuvaa hiustuposta ei tietääkseni ole ollut näkyvillä missään..