Augusta oli uskonnollinen fanaatikko joka kasvatti pojat tiukkojen moraalikäsitystensä mukaisesti.
Augustalle maailma oli täynnä syntiä ja synnintekijöitä ja pojat saivat kuulla raamatun opetuksia joka Jumalan päivä.
Hän varoitteli toistuvasti heitä naisten moraalittomuudesta ja kevytkenkäisyydestä, toivoen näin kitkevänsä pojista mahdolliset seksihalut, jotteivat he joutuisi Helvettiin (aiottu, mutta puuttuva kursivointi suomentajan).
George oli heikkoluonteinen ja alkoholisoitunut mies, jolla ei ollut sananvaltaa poikien kasvatuksessa. Augusta piti häntä hyödyttömänä olentona, joka ei pystynyt pitämään työpaikkaa, saati huolehtimaan lapsistaan.
Augusta käytännössä elätti perheen yksin menestyksekkäällä sekatavarakaupalla.
Hän työskenteli ahkerasti ja säästi rahaa, jotta perhe voisi muuttaa kaupungin syntien keskeltä rauhallisempaan paikkaan maaseudulle.
1914 Geinit muuttivat maatilalle lähelle Plainfieldin pikkukaupunkia. He saattoivat nyt elää eristyksissä kaukana maailman pahuudesta. Lähimpään naapuriin oli puolisen kilometriä.
Augustan täytyi kuitenkin tehdä tiettyjä myönnytyksiä maailman suhteen. Poikien täytyi käydä koulua.
Ed oli muuten keskiverto-oppilas, mutta erinomainen lukija. Hän luki paljon myös kotona.
Koulussa Ediä kiusattiin, koska hän oli ujo ja tyttömäinen. Hänellä ei ollut lainkaan ystäviä, ja Augusta kielsi yrittämästä niitä hankkiakaan.
Äidin asenne teki Edin surulliseksi, mutta hän piti tätä silti hyvyyden ruumiillistumana ja noudatti jyrkkiä sääntöjä parhaansa mukaan
.
Augusta oli harvoin tytyväinen poikiin ja haukkui heitä alati.
Hän uskoi, että he epäonnistuisivat kuten isänsä ja teki sen usein tiettäväksi.
Aikuisikään asti pojat elivät eristyksissä muista ihmisistä seuranaan ainoastaan toisensa.
Ed arvosti veljeään, joka oli voimakasluonteinen ja kova tekemään töitä. George-isän kuoltua vuonna 1940, pojat tekivät sekalaisia töitä hankkiakseen perheelle rahaa.
Eddie otti mallia veljestään ja heitä pidettiin luotettavina työmiehinä.
He tekivät normaaleja miesten töitä, paitsi että Eddie toimi säännöllisesti naapuruston lapsenvahtina. Hän piti työstä, koska pystyi samaistumaan lapsiin paljon helpommin kuin ikäisiinsä. Hän oli monin tavoin sosiaalisesti ja emotionaalisesti kehittymätön.
Henryä alkoi huolestuttaa Eddien epäterve kiintymys Augustaan.
Hän arvosteli äitiään usein avoimesti ja tämä järkytti Ediä, jolle äiti edusti puhdasta hyvyyttä. Hän oli loukkaantunut siitä, että Henry ei nähnyt asiaa samoin.
On mahdollista, että nämä tapahtumat johtivat Henryn ennenaikaiseen ja epäselvään kuolemaan 1944.
Toukokuun kuudentenatoista Eddie and Henry yrittivät sammuttaa pensaspaloa, joka oli päässyt valloilleen vaarallisen lähellä farmia. Poliisin mukaan he erkanivat vastakkaisiin suuntiin ja pimeyden yllättäessä heidät Ed ei enää nähnyt Henryä missään. Kun tuli oli sammutettu, hän huolestui, kun ei löytänyt veljeään ja hälytti poliisit. Etsintäpartion saavuttua tilalle Ed ohjasi heidät suoraan ruumiin luo.
Henryn kuolemassa oli muitakin outoja piirteitä. Hän löytyi sellaiseta kohdasta maastoa, johon tuli ei ollut päässyt, eikä ruumiissa ollut palovammoja. Hänen päänsä sen sijaan oli pahoilla ruhjeilla.
Tästä huolimatta poliisi ei epäillyt asiassa olevan mitään hämärää. Kukaan ei edes epäillyt, että Ed olisi kykenevä tappamaan ketään, vähiten omaa veljeään. Viralliseksi kuolinsyyksi kirjattiin tukehtuminen.
Nyt Edillä oli elämässään vain yksi ihminen, ja muita hän ei tarvinut.
Kahdenkeskinen aika äidin kanssa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä 29. joulukuuta 1945 Augusta kuoli halvauskohtaukseen.
Edin maailma romahti.
Hän jäi tilalle asumaan ja tienasi vaatimattoman elantonsa pieniä sivutöitä tekemällä.
Hän naulasi umpeen talon huoneet, lukuun ottamatta keittiötä ja sen viereistä pientä huonetta, jossa hän nukkui. Suljetun osan hän jätti sellaiseksi, kuin se oli ollut Augustan eläessä.
Hänestä tuli yhä yksinäisempi ja eristyneempi.
Hän käytti vapaa-aikansa lueskellen. Hänen huoneensa oli täynnä aikakauslehtiä, joissa kerrottiin natseista, keskitysleireistä, pääkallonmetsästäjistä ja haudanryöstäjistä. Opintomateriaaliin kuuluivat myös ihmisen anatomiaa käsittelevät kirjat.
Hän oppi lukemalla mm. kutistettujen päiden valmistusprosessin.
Häntä kiehtoivat suuresti nämä oudot tarinat ja hän tapasi usein kertoilla niitä toimiessaan lapsenvahtina.
Hän nautti myös sanomalehtien lukemisesta.
Hänen lempiosastonsa oli kuolinilmoitukset.
Juuri kuolinilmoitussivuilta hän sai tietoa paikallisten naisten kuolemista.
Hän ei ollut koskaan päässyt nauttimaan vastakkaisen sukupuolen seurasta ja tyydytti pian himoaan vierailemalla haudoilla öisin. Hän alkoi kaivaa ylös naisten ruumiita, mukaanlukien oman äitinsä. Hän vannoi kuulusteluissa, ettei ollut koskaan yhtynyt ruumiisiin (”ne haisivat liian pahalle”), mutta koki erityistä mielihyvää nylkiessään naisten ruumiita ja pukeutuessaan niiden nahkoihin.
Häntä kiinnosti tietää, miltä tuntuisi omistaa rinnat ja vagina. Hän haaveili usein olevansa nainen, luultavasti siksi, että oli oppinut naisten olevan miehiä voimakkaampia.
Hänellä alkoi olla melkoinen kokoelma ruumiinosia, mm. kutistettuja päitä.
Eräs poika, jota Ed joskus kaitsi, vieraili kerran farmilla. Hän kertoi myöhemmin, että Ed oli esitellyt hänelle makuuhuoneessa säilyttämiään päitä. Ed sanoi päiden olevan Etelämeren pääkallonmetsästäjien voitonmerkkejä.
Pojan tarinoita pidettiin mielikuvituksen tuotteina. Myöhemmin hän sai hieman lisää uskottavuutta, kun kaksi muuta nuorukaista vieraili farmilla. Myös he näkivät kutistetut naisenpäät, mutta pitivät niitä lähinnä kummallisena Halloween-rekvisiittana.
Huhut alkoivat kiertää kaupungilla, mutta kukaan ei ottanut tarinoita kovin tosissaan, ennen Bernice Wordenin katoamista vuosia myöhemmin.
Eddien kutistetuista päistä vitsailtiin usein ja hän itse vain hymyili tai myönsi omistavansa sellaisia.
Kukaan ei uskonut sen olevan totta.
Ed ilmiselvästi rakasti ruumiita.
Ruumiin osat kiihottivat häntä. Hänellä ollut mitään ongelmaa säilyttää niitä kotonaan, niiden hajoamisasteesta riippumatta. Hän valmisti niistä käyttö- ja koriste-esineitä.
Hän säilytti sisäelimiä jääkaapissa ja luultavasti valmisti niistä ruokaa.
Hän oli usein harkinnut vakavasti pientä tee-se-itse-leikkausta, joka muuttaisi hänet naiseksi. Tämä oli yksi syy, miksi hän opiskeli naisen anatomiaa sekä kirjoista että käytännössä. Aikansa harkittuaan hän tyytyi kuitenkin pukeutumaan naisennahasta valmistettuun pukuun, joka oli rintoja, vaginaa ja kasvoja myöten täydellinen. Hän tanssi usein pihamaalla puvussa täysikuulla ja pukeutui siihen joskus myös kaivaessaan ylös uusia ruumiita.
Lopulta käytäntö opetti, että kuolleiden nahalla oli taipumus kuivua, kovettua ja halkeilla. Tämä oli yksi, vaikkei luultavasti ainoa syy, miksi Ed päätti hankkia tuoreempaa materiaalia.
Ensimmäinen uhri oli Mary Hogan, 51-vuotias baarinpitäjä. Hän oli yksin, kun Ed astui sisään ja ampui tätä päähän. Ruumiin hän kuljetti kotiinsa pick-upinsa lavalla.
Seuraava asiakas löysi paikan tyhjänä. Lattialla oli verilammikko ja hylsy. Verivana johti takaoven kautta parkkipaikalle ja päättyi renkaanjälkiin. Oli selvää, että Mary Hogan oli ammuttu ja kuljetettu pois.
Poliisi ei saanut tapausta ratkaistua. Muutamia viikkoja murhan jälkeen Ed keskusteli sahanomistaja Elmo Ueeckin kanssa. Katoamisen tullessa puheeksi Gein totesi: ”Ei hän ole kadonnut. Hän on farmillani”. Ueeck jätti lausahduksen omaan arvoonsa.
Muitakin uhreja saattoi seuranneina vuosina olla, mutta mitään todisteita tästä ei ole, arveluja kylläkin. Ainakin viisi ihmistä katosi niin, ettei ruumiita koskaan löydetty. Yhteinen tekijä oli, se, että katoamiset sattuivat Plainfieldissä tai sen lähistöllä.
16. marraskuuta 1957 Gein ampui Bernice Wordenin rautakauppaansa Plainfieldin pääkadun varrella. Hän käytti .22 kaliiberin kivääriä, jonka otti kaupan hyllystä. Patruunan hän oli tuonut mukanaan.
Hän sulki kaupan ja kuljetti ruumiin kotiinsa liikkeen autolla. Hän otti mukaansa myös kassakoneen, ei sen sisältämän pienen rahasumman takia, vaan koska halusi tietää, kuinka se toimii.
Bernice Wordenin poika Frank avusti usein äitiään kaupassa, mutta oli tuona aamuna peuroja metsästämässä. Palattuaan myöhään iltapäivällä hän löysi kaupan lukittuna, valot päällä. Hän huomasi äitinsä ja kassakoneen kadonneen. Lattialla oli verta.
Läheisen korjaamon työntekijä kertoi hänelle nähneensä kaupan auton ajavan ohi puoli kymmenen maissa aamulla.
Frank Worden toimi myös apulaissheriffinä. Hän ilmoitti tapahtuneesta välittömästi sheriffi Art Schleylle. Tämän jälkeen hän tarkisti aamun myyntitilastot. Yksi ostoksista oli puoli gallonaa jäänestoainetta.
Worden muisti Geinin pistäytyneen kaupassa edellisenä iltana sulkemisaikaan ja aikoneensa palata aamulla ostamaan jäänestoainetta. Hän oli myös kysynyt, aikoisiko Frank mennä metsälle seuraavana päivänä. Worden muisti Geinin vierailleen kaupassa epätavallisen usein edellisen viikon aikana.
Näytti siltä, että Gein oli suunnitellut ryöstöä pitkään ja iskenyt varmistuttuaan, että sai toimia rauhassa. Worden kertoi epäilyksensä sheriffille, joka päätti lähteä Geinin farmille seitsemän mailin päähän Plainfieldistä.
Talo oli pimeä ja ketään ei selvästikään ollut kotona. Poliisit ajoivat seuraavaksi kaupalle, josta Gein yleensä hankki ruokatarpeensa. Sieltä epäilty löytyikin. Hän oli nauttinut päivällistä omistajan ja tämän vaimon kanssa ja oli juuri nousemassa autoonsa.
Sheriffi pysäytti hänet ja vei autoonsa kuultavaksi. Gein kertoi kuinka hän oli arvellutkin jonkun yrittävän lavastaa hänet syylliseksi Bernice Wordenin kuolemaan. Sheriffi Schley pidätti hänet, koska ei ollut ehtinyt mainita mitään koko tapauksesta.
Sheriffi palasi talolle apuvoimien kanssa. Talon ovet olivat lukossa, mutta vajana toimineen siipirakennuksen ovi aukesi helposti.
Oli jo pimeää ja koska farmilla ei ollut sähköjä, Schley joutui käyttämään taskulamppua.
Sen valo paljasti alastoman naisen ruumiin, joka roikkui ylösalaisin kattopalkista jalat leveässä haara-asennossa. Ruumis oli avattu jalkovälistä melkein kurkkuun asti. Kurkku, pää, sukuelimet, anus ja suolet oli poistettu. Bernice Worden oli suolistettu kuin peura. (Gein vei usein tuliaisina naapureilleen peuranlihakimpaleita, vaikka ei ollut koskaan metsästänyt.)
Sähkön puuttuessa poliisit joutuivat jatkamaan talon tutkimista öljy- ja taskulamppujen valossa. Näytti siltä, että talossa ei oltu siivottu vuosiin. Kaksi umpeennaulaamatonta huonetta olivat täynnä jätteitä, kirjoja, lehtiä, säilyketölkkejä, sarjakuvia ja muuta roinaa.
Poliisien löydöt olivat järkyttäviä.
Kaksi sääriluuta, neljä nenää, rumpu, jonka kalvot olivat ihmisnahkaa, kalloista valmistettuja maljoja, yhdeksän kasvoista valmistettua naamiota, kymmenen naisenpäätä, joiden yläosat oli sahattu irti kulmakarvojen yläpuolelta, nahkaisia rannekoruja, lompakko, veitsen tuppi ja säärystimet, kaikki aitoa nahkaa, neljä tuolia, joiden istuinosat oli korvattu vainajannahkasuikaleilla. Kenkälaatikosta löytyi yhdeksän suolaan säilöttyä vulvaa, joista yksi, hänen äitinsä, oli maalattu hopeanväriseksi. Yksi pää roikkui katosta, lampunvarjostin oli nahkaa, samoin paita. Muutamia kutistettuja päitä, kaksi kalloa sängyntolppien koristeina, huuli- ja häpyhuulimobileja, nänneillä koristeltu vyö, Edin naisennahkainen kokovartalopuku.
Bernice Wordenin sydän löytyi paistinpannusta liedeltä, ja hänen päänsä sängyn alta. Hänen korviinsa oli tungettu pitkät naulat, joihin kiinnitetyt punokset ympäröivät päätä.
Ainakin viisitoista naisenruumista oli tarvittu teosten raaka-aineiksi.
Geinin sielunelämä tutkittiin läpikotaisin osavaltion kriminaalihourulassa. Hänet todettiin hulluksi. Hän kielsi koskaan harjoittaneensa kannibalismia tai nekrofiliaa seksuaalisessa mielessä. Hän tunnusti molemmat murhat ja ruumiinryöstöt.
Tuhannet ihmiset matkustivat Plainfieldiin nähdäkseen ”murhafarmin” ja ”Kauhujen Talon”, jonka kaupungin asukkaat pian polttivat.
Joulun tienoilla 1957 todettiin virallisesti mielisairaaksi ja tuomittiin loppuiäkseen sairaalahoitoon.
Ed oli onnellinen mielisairaalassa, ehkä onnellisempi kuin koskaan aiemmin elämässään. Hän tuli hyvin toimeen toisten potilaiden kanssa, vaikka pysyttelikin enimmäkseen omissa oloissaan.
Hän jatkoi lukuharrastustaan. Hän sai kolme tukevaa ateriaa päivässä. Hän nautti säännöllisistä keskusteluista psykologien kanssa, samoin pienestä terapeuttisesta puuhastelusta, kuten kivien kiillotuksesta ja matonkudonnasta. Hän kiinnostui radioamatööritoiminnasta ja sai luvan hankkia halvan vastaanottimen.
Hän oli ystävällinen ja säyseä potilas, eikä koskaan tarvinnut rauhoittavaa lääkitystä pitääkseen hulluutensa kurissa. Hän vaikutti ulospäin täysin terveeltä, paitsi tuijottaessaan kiinteästi näköpiiriinsä ilmestyneitä sairaanhoitajia ja muuta sairaalan naispuolista henkilökuntaa.
Yli-intendentti Schubert ketoi toimittajille Geinin olevan oikea mallipotilas. ”Jos kaikki hoidokkimme olisivat kuten hän, meillä ei olisi mitään ongelmia”.
Edward Gein kuoli syöpään 78-vuotiaana. Hänet haudattiin Plainfieldin tutulle hautausmaalle perheenjäsentensä viereen.
Bernice Wordenin jäännökset:
http://farm2.static.flickr.com/1143/140 ... 0b6313.jpg
http://farm2.static.flickr.com/1009/140 ... 1c1939.jpg
http://farm2.static.flickr.com/1045/140 ... 08b900.jpg
http://farm2.static.flickr.com/1322/140 ... 42807e.jpg
There once was a man named Ed
Who wouldn't take a woman to bed.
When he wanted to diddle,
He cut out the middle,
And hung the rest in the shed."
Lähde: Internet, pääasiassa Crimelibrary
Itse asiassa, kirjoitin suomennoksen jälkeen Geinistä runon. Se kuvastaa ajatuksiani ko. ihmisestä, joten laitan sen nyt tähän. 
