Iltalehti uutisoi
Äiti raivostui Nintendon pelaamisesta - tappoi poikansa
Torstai 23.6.2011 klo 12.21
Viisivuotias Nintendo Wiitä pelannut poika rikkoi vahingossa television New Yorkissa.
Syyttäjän mukaan 21-vuotias äiti raivostui television rikkomisesta. Hän löi poikaansa kaksi kertaa, ja lapsi kaatui maahan. Äiti ei kuitenkaan soittanut apua vaan antoi lapsen olla lattialla.
Lyönti aiheutti vatsansisäisiä vammoja ja poika alkoi oksennella. Äiti ei vielä seuraavana päivänäkään soittanut apua, sillä hän pelkäsi jatkoseuraamuksia. Poliisi oli vieraillut perheen kotona jo yhdeksän kertaa aiemmin perheväkivallan vuoksi. Oksentelun yltyessä äiti vihdoin soitti ambulanssin paikalle, mutta poikaa ei saatu enää elvytettyä.
Paikalle tulleille poliiseille äiti tunnusti hetken kiertelyn jälkeen lyöneensä omaa poikaansa.
Syyttäjä arvelee hakkaamisen tapahtuneen joskus viime viikolla, ja että apua soitettiin vasta päivän tai jopa useamman päivän päästä. Hoitohenkilökunnan mukaan avun soittaminen aikaisemmin olisi pelastanut pojan hengen.
Äitiä syytetään taposta ja pahoinpitelystä.
Lapsi rikkoi television - Äiti tappoi lapsensa
Lapsi rikkoi television - Äiti tappoi lapsensa
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
-
DollariExpress
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1682
- Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm
Re: Lapsi rikkoi television - Äiti tappoi lapsensa
voi helvetti:
"Poliisi oli vieraillut perheen kotona jo yhdeksän kertaa aiemmin perheväkivallan vuoksi."
"Poliisi oli vieraillut perheen kotona jo yhdeksän kertaa aiemmin perheväkivallan vuoksi."
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
- Valoviikate
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1520
- Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 6:12 pm
- Viesti:
Re: Lapsi rikkoi television - Äiti tappoi lapsensa
Äiti on siis ollut 16 lapsen syntyessä. Sitä ihmettelisin enemmän, jos sen ikäinen länsimaalainen äiti ei toimisi noin, mutta luulisi, että viidessä vuodessa olisi järki kasvanut edes rahtusen.
Onkohan hänellä mitään miestä?
Onkohan hänellä mitään miestä?