Tajutonta miestä potkittiin päähän
Keskiviikko 20.7.2011 klo 20.05
Veljespari pahoinpiteli törkeästi ulkomaalaisen miehen Seinäjoen rautatieasemalla viime viikonloppuna.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut 21- ja 26-vuotiaat miehet, joiden epäillään aiheuttaneen erittäin vakavat vammat ulkomaalaissyntyiselle miehelle viime viikonloppuna.
Poliisin mukaan kaksikko löi ensin miehen tajuttomaksi, minkä jälkeen vielä potki uhriaan päähän.
Poliisipartio sattui vahingossa paikalle ollessaan suorittamassa toista tehtävää lähistöllä. Partio löysi tajuttoman miehen makaamassa asvaltilla.
Epäillyt ehtivät juosta pakoon ennen poliisin saapumista paikalle, mutta heidät kuitenkin tavoitettiin ja otettiin kiinni runsaan parin tunnin kuluttua tapahtumasta.
Veljesten ja uhrin välille oli tullut illan aikana kinaa ravintolassa, ja tilanne kärjistyi ulkona rajuun väkivaltaan. Veljesparilla on Suomen kansalaisuus. Uhri oli kansalaisuudeltaan ulkomaalainen.
Uhri on edelleen tajuttomassa tilassa Seinäjoen keskussairaalassa, mutta hänen tilassaan on tapahtunut edistystä. Hänen päähänsä saamiaan vammoja pidetään vakavina.
Seinäjoen keskussairaalasta kerrotaan, ettei uhrilla kuitenkaan ole hengenvaaraa.
Asian selvittely jatkuu Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa syksyllä.
IL
Tajutonta miestä potkittiin päähän Seinäjoella
Tajutonta miestä potkittiin päähän Seinäjoella
Re: Tajutonta miestä potkittiin päähän
"Veljesparilla on Suomen kansalaisuus". Viittaa siihen, että kaikki olivat keskenään tappelevia kulttuurinrikastuttajia.
Isäni oli juristi ja tuomari - minä vain turisti ja juomari
Re: Tajutonta miestä potkittiin päähän
^ Siihenhän tuo viittaa. Jos tekijät olisivat olleet kantasuomalaisia niin Iltapulu olisi saanut muikeat otsikot rasismista. Mikä on hassua sillä kyllä marokkolaisen ja somalinkin välillä voi olla rasistisia jännitteitä.