Outo satamatappelu Tallinnassa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
BloodSucker
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 2:06 pm

Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja BloodSucker »

Kaksi parikymppistä suomalaismiestä otti yhteen Viron poliisin kanssa Tallinnan satamassa kesäkuisena viikonloppuna.

Iltalehden tietojen mukaan miehet myöhästyivät Suomeen palaamassa olleesta laivasta, minkä jälkeen he ajautuivat satama-alueelle.
- Meidät hakattiin henkihieveriin ihan mitättömästä syystä, toinen miehistä kertoo Iltalehdelle.

Miesten muistikuvat tapahtumista ovat hämärät: vartijat antoivat heidät poliisin huostaan. Tilanne ei sujunut, kuten olisi toivonut. Molemmat menettivät vuorotellen tajuntansa. Lisäksi he saivat kroppiinsa murtumia ja muita ruhjeita.

Henkinen hyvinvointi on ollut niin ikään koetuksella,
- Ystäväni on ollut ahdistunut. Onneksi saimme hoidettua asian suurlähetystön kautta, eikä meidän tarvitse lähteä enää takaisin Tallinnaan, pääkaupunkiseudulta tavoitettu mies kertoo.

Poliisi tutkii

Iltalehden tavoittamalla Viron poliisilla on hyvin erilainen näkemys viikonlopun tapahtumista.

Poliisin mukaan he saivat puoli kymmenen aikaan aamulla tiedon, jonka mukaan satama-alueelle on tunkeuduttu. Järjestyksenvalvojat olivat ottaneet alueelta kiinni kaksi päihtynyttä suomalaismiestä.

Poliisi meni tapahtumapaikalle, mutta miehet eivät olleet yhteistyöhaluisia, Viron poliisin ja rajavartioston lehdistön yhteyshenkilö Aleksandra Solntsevan kertoo.
- He käyttäytyivät aggressiivisesti ja loukkasivat sanallisesti järjestyksenvalvojia ja poliiseja, Solntseva viestittää.

Hänen mukaansa toinen miehistä muun muassa sylki kohti poliisia ja yritti lyödä häntä lukuisia kertoja.
- Rikostutkinta on aloitettu, Solntseva sanoo.

Tutkintanimikkeinä ovat muun muassa laiton läpikulku ja virkavallan väkivaltainen vastustaminen.


Loput voitte lukea linkistä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011071 ... 3_uu.shtml
~ Some crimes are so brutal. That if you survive, your only option is revenge. ~
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Jotenkin olen taipuvainen uskomaan Viron poliisin näkemyksen asiasta. :mrgreen:
Jack the Ripper
Jessica Fletcher
Viestit: 3230
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Kyllä nyt näyttää siltä, että poro-turistit ovat olleet väärässä ja haavoja ei jostain syystä haluttu nuolla omissa piireissä.

Olispa kuvamateriaalia. Viron pojalla on/oli videonauhoite, mies sai kuuden poliisihenkilön puristuksissa lyötyä poliisimiehen päähän kuhmun ja hampaan heilumaan. Puolustus piti tästä kiinni vaikka syyttäjä vastoin terveysasemalla otettuja valokuvia ja sairauskertomusta puhui verta vuotavasta haavasta ja irtohampaasta. Vankeutta tuli, mutta ehdollisena.
http://www.youtube.com/watch?v=rHKoJJKUI8M
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2247
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

Tiina kirjoitti:Jotenkin olen taipuvainen uskomaan Viron poliisin näkemyksen asiasta. :mrgreen:
Samoin olen minäkin. Moni suomalainen sairastuu Virossa kännätessään isovelisyndroomaan. Se vielä puuttuu, että virolainen miliisi kehtaa puuttua suomalaisen ansaittuun perskänniin.
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Jalallani en ole koskaan Viroon astunut enkä astu. Kuten en mihinkään muuhunkaan Itä-Euroopan roskavaltioon. Eikä kiinnosta yhtään, mitä juntit siellä touhuaa.
Valdovas
Axel Foley
Viestit: 2427
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 12:25 pm
Paikkakunta: Paikallinen ryhmä, Orionin haara 4 B 13

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Valdovas »

Siru83 kirjoitti:Jalallani en ole koskaan Viroon astunut enkä astu. Kuten en mihinkään muuhunkaan Itä-Euroopan roskavaltioon. Eikä kiinnosta yhtään, mitä juntit siellä touhuaa.
Jahas Siru jatkaa viiltävän analyyttisiä ja syvällisesti harkittuja huomioitaan maailman menosta...! :mrgreen:
Mariacka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5075
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 7:34 pm

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Mariacka »

http://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Eurooppa

Maantieteellisesti Suomi on paljon idempänä kuin esim. Puola.
Pirhonen
Olivia Benson
Viestit: 734
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 4:52 pm

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Pirhonen »

Sanosin että viiskyt-kuuskyt kenen vika tai aloittama tämä tapaus on. Virolaiset vartijat sekä suomalaiset känniläiset voivat molemmat olla silloin tällöin aika mulkkua sakkia.
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Suomalaiset ovat geneettisesti hyvin omaleimainen ja ainutlaatuinen kansa, skandinaaveja lännessä ja suomalaisugrilaisten ja eurooppalaisten sekoitus idässä mutta missään kohdassa ei slaaveja. Virolaiset puolestaan on suureksi osaksi slaaveja, joilla on pieni sekoitus suomalaisugrilaisia geenejä. Latvialaisilla ja liettualaisilla on itse asiassa enemmän. Viittasin slaavilaisiin ja slaavilaisvaikutteisiin valtioihin.
Niinanna
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ke Maalis 23, 2011 2:24 pm

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Niinanna »

^Kerrotko vielä väitteen lähteen...
Se, joka ei koskaan muuta mieltään, ei ole koskaan oppinut mitään.
Valdovas
Axel Foley
Viestit: 2427
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 12:25 pm
Paikkakunta: Paikallinen ryhmä, Orionin haara 4 B 13

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Valdovas »

Siru83 kirjoitti:Suomalaiset ovat geneettisesti hyvin omaleimainen ja ainutlaatuinen kansa, skandinaaveja lännessä ja suomalaisugrilaisten ja eurooppalaisten sekoitus idässä mutta missään kohdassa ei slaaveja. Virolaiset puolestaan on suureksi osaksi slaaveja, joilla on pieni sekoitus suomalaisugrilaisia geenejä. Latvialaisilla ja liettualaisilla on itse asiassa enemmän. Viittasin slaavilaisiin ja slaavilaisvaikutteisiin valtioihin.
Ja tämähän liittyy tietysti vallan olennaisesti ketjun aihepiiriin... :mrgreen:

PS. Muistelen kyllä hämärästi, että satamatappeluita olisi historiassa käyty joillain muillakin geneettisillä alueilla. Liekö sitten koskaan tehty tieteellistä tutkimusta satamatappeluiden ja tiettyjen geneettisten markkereiden mahdollisesta korrelaatiosta...?? 8)
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Niinanna kirjoitti:Kerrotko vielä väitteen lähteen...
Esim.

http://blogs.discovermagazine.com/gnxp/ ... ike-finns/

http://dienekes.blogspot.com/2006/04/y- ... finns.html

Richard Kittles et al The Dual Origins of Finns

jne.
Avatar
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1613
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Outo satamatappelu Tallinnassa

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Onko kyse tästä?
Kuva

Katso kuvat Alibista: ”Viron poliisi hakkasi meidät!”

Kahden suomalaisnuorukaisen päiväristeily Tallinnaan päättyi painajaiseen. Mikko ja Teppo joutuivat pienen töppäyksensä takia kiinniotetuiksi. Nyt miehet aikovat tutkituttaa Viron poliisin toimet. He väittävät joutuneensa vakavan väkivallan kohteeksi Tallinnan keskuspoliisiasemalla.

- Toinen poliiseista laittoi nahkahanskat käteensä ja aloitti hakkaamisen. Toinen piti minusta kiinni. Sain vakavan aivotärähdyksen, nenä murtui, huuli halkesi, silmät muurautuivat umpeen. Pelkäsin henkeni puolesta, toinen suomalaismiehistä kertoo Alibille.

Miesten dramaattisesta matkasta lisää uusimmassa Alibi-lehdessä, jossa on myös julkaistu useita valokuvia heidän vammoistaan.

Lähde: Alibi
Vastaa Viestiin