No poliisi sanoo näin:specialhousingunit kirjoitti:No kun kenestäkään muusta ei ole poliisi puhunut. Jos poliisi sanoo, että on kuulusteltu karoliinan kanssa iltaa viettäneitä kolmea poikaa, niin ei siellä neljää ole ollut. Jos siellä olisi ollut muitakin, niin kai poliisi olisi sanonut, että on kuulusteltu karoliinan kanssa iltaa viettäneet henkilöt.Priora kirjoitti:Niin mutta ketä muita niiden lisäksi?specialhousingunit kirjoitti:Siitä tiedetään, että oli kolme poikaa, kun poliisi on niin sanonut.
Villilässä Kestin seurassa lauantai-iltaa viettäneet olleet kolme nuorta miestä eivät aluksi kertoneet poliisille kaikkia tietojaan. Vasta tutkinnan myötä selvisi, että Kesti lähti skootterin rattiin humalassa.
- Meillä on lisäksi syytä epäillä, että humalatila on ollut jopa vahvempi kuin mitä pojat ovat tähän mennessä poliisille kertoneet.
Tämä ei poissulje muita bileisiin osallistujia, vaan sen, että nämä kolme poikaa eivät ole kertoneet kaikkia tietojaan.