Tappo ja tapon yritys Kajaanissa 1994

[kallesanteri]

Jaahas et överit. Ihme kun polliisi sanoo että kuolemaan ei liity rikosta. Kun tyyppi kuolee huimausaineisiin siinä tapahtuu huimausaineen käyttörikos. Minusta polliisi ei voi sanoa, että kuolemaan ei liity rikosta vain siksi, että tyyppi kuoli, ja että tutkinta jatkuu kuolemansyyn tutkintana pälä pälä.

Kun hlö kuolee huimausaineisiin siinä tapahtuu ensin huimausaineen käyttörikos jonka seurauksena hlö kuolee. Eli kuolemaan liittyy rikos. Siis kaikissa tapauksissa jossa kuoleman aiheuttaa huimausaine. Esim. itsensä hirttämisessä ei tapahdu rikosta jolloin polliisi voisi sanoa tuon: ei liity rikosta jne.

[Damien]

Minusta polliisi ei voi sanoa, että kuolemaan ei liity rikosta vain siksi, että tyyppi kuoli, ja että tutkinta jatkuu kuolemansyyn tutkintana pälä pälä.

Vaan että poliisin pitäisi aloittaa esitutkinta mahdollisesta huumausainerikoksesta ja viedä se syyttäjälle
joka päättäisi, lähteekö syyttämään kuollutta henkilöä?

[kallesanteri]

No eihän kuollutta voi syyttää. Mä vaan tarkoitin, et polliisi puhuu palturia kun väittää, että överin ottaneen kuolemaan ei liity rikosta. Tehdessään rikoksen kuolee sen seurauksiin. Simppeliä.

[Aizerbaidzan]

17 vuotta vankeudessa istunut mies oli vapautunut viime heinäkuussa. Vain viikkoa myöhemmin hänen epäiltiin syyllistyneen tapon yritykseen Vantaalla. Kyseessä oli pahamaineisen rikollisliiga United Brotherhoodin ns. paloittelumurhiin liittyvä sivujuonne, jossa kahden jengiläisen epäiltiin ampuneen kolmatta miestä.

Vankilasta juuri vapautunut ei kuitenkaan ollut osallisena noissa kohua herättäneissä henkirikoksissa. Ne sattuivat kesällä ennen hänen vapautumistaan.

Ampumista koskeva rikostutkinta ehti kuitenkin lähteä syyttäjälle yhdessä muun UB-rikostutkinnan kanssa lokakuun alussa. Itä-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Leena Hurmala vahvistaa, että kyseessä oli epäily tapon yrityksestä. Syyteharkinta kuitenkin raukesi saman tien, kun tieto kuolemasta tuli syyttäjälle.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011101 ... 1_uu.shtml

Eipä ollut Räsäsellä kaikesta päätellen aikomustakaan elää kunnollista elämää. Ei edes noin pitkähkön kalteritangon jälkeen. Kävi kuten Jari Kolivaaralle.

Oliko Räsänen vapaalla jalalla vaikka häntä epäiltiin tapon yrityksestä? Vai missä olosuhteissa kuolema tapahtui?

[kallesanteri]

Onko Kolivaara kuollut kun sanot heille käyneen samoin?

[Helmie]

Ai nyt se on ihan vahvistettu, että pillu-Jallu on delannut. Tästä kuulinkin huhua parisen viikkoa sitten, että on tosiaan huumeisiin mennyt eli tuskin tosiaan tapaukseen liittyy rikosta.

[Aizerbaidzan]

Onko Kolivaara kuollut kun sanot heille käyneen samoin?

Kummatkin kuuluivat (Kolivaara ilmeisesti edelleen) rikollisjärjestöihin ja kumpikin istui pitkään linnassa henkirikoksesta (Räsänen 17v, Kolivaara 15v). Kummankaan kohdalla vapaus pitkän lusimisen jälkeen ei kauan kestänyt. Räsästä epäiltiin jo kuukauden kuluttua tapon yrityksestä, Kolivaara oli 3kk kuluttua osallisena raiskaustapauksessa.

Ja ei, Kolivaara ei ole siirtynyt taivaaseen.

[Peräkylän Maigret]

Ja ei, Kolivaara ei ole siirtynyt taivaaseen.

Jari Räsänenkin siirtyi Helvetin Enkeleihin.

[NancyDrew]

Kun hlö kuolee huimausaineisiin siinä tapahtuu ensin huimausaineen käyttörikos jonka seurauksena hlö kuolee. Eli kuolemaan liittyy rikos. Siis kaikissa tapauksissa jossa kuoleman aiheuttaa huimausaine. Esim. itsensä hirttämisessä ei tapahdu rikosta jolloin polliisi voisi sanoa tuon: ei liity rikosta jne.

Kyllähän samalla logiikalla itsensä hirttämiseenkin liittyy rikos. Siinä hirttää ihmisen, jonka seuraksena kuolee. Esimerkiksi Raamattu rinnastaa itsemurhan murhaan. Meni jo pahasti ohi aiheen, mutta pointti tuli selväksi.

[fangs]

Kun hlö kuolee huimausaineisiin siinä tapahtuu ensin huimausaineen käyttörikos jonka seurauksena hlö kuolee. Eli kuolemaan liittyy rikos. Siis kaikissa tapauksissa jossa kuoleman aiheuttaa huimausaine. Esim. itsensä hirttämisessä ei tapahdu rikosta jolloin polliisi voisi sanoa tuon: ei liity rikosta jne.

Kyllähän samalla logiikalla itsensä hirttämiseenkin liittyy rikos. Siinä hirttää ihmisen, jonka seuraksena kuolee. Esimerkiksi Raamattu rinnastaa itsemurhan murhaan. Meni jo pahasti ohi aiheen, mutta pointti tuli selväksi.

Eikä liity - itsemurha ei ole ollut rikos yli sataan vuoteen. Myöskään raamattu ei liity asiaan, koska sen perusteella ei Suomessa rikoksia määritellä tai tuomioita jaeta.

Kaipa Kallesanteri on teknisesti oikeassa, mutta aika saivarteluksi menee. Poliisin tiedotteen pointti oli nähdäkseni se, että ei epäillä kuolleen henkirikoksen seurauksena ja se tullee tuosta lausunnosta selväksi.

[Outo Enkeli]

Olikohan polle-överit vai kävikö niin, kuten on käynyt viime aikoina monelle sällille(esim. Batsin Juke). Linnassa liikkuu subua> sitä vedetään siellä>pääsee siviiliin>vetää subua ja viinaa sekä bentsoja ja kappas>hengityslama ja henki pois. Kuolee aika nopeasti. Subua yksistään saa vetää vaikka lusikalla nokkaan tai 20ml:n ruutalla nahkan alle ja ei mitään tapahdu, mutta noi alkoholi ja bentsot sitten yhdessä tappaa. Onhan tuo tiedossa monilla ja siitä mediassa tiedotetaan, mutta ei mene perille.

Itse valitettavasti nähnyt tuollaisen tapauksen, kun lakkasi hengittämästä. Vaikka äkkiä oli ambulanssi paikalla, niin ruumisautolla läksi talosta.
Tuosta on jo vuosia, mutta ei se itse prosessi ole miksikään muuttunut. Sillä tuon postasin, että ainakin nuoret ja muutkin osaisi varoa. Samoin fentanyylin kanssa leikkivät. Sinällään sama mihin tuo Räsänen kuoli. Asiat ja teot ei siitä miksikään muutu.

[Doctor Lecter]

Suomen Kuvalehden numerossa 51-52, ilmestyi just ennen joulua, on sivulta 40 alkaen kuuden sivun pituinen, mielenkiintoinen artikkeli kuvineen kaikkineen päähän ammutun kauppiaan Jussi Piipposen elämästä ennen traagista tapausta ja sen jälkeen marraskuuhun 2011 saakka.

Ampujan, Räsäsen, kuolemasta kerrottiin artikkelin lopussa. Kuolemansa oli yksinkertaisesti vain hyvä asia. Onpahan taas yksi vatipää vähemmän.

Mieluusti olisin halunnut että kauppias olisi saanut tehdä elämäntyötään rauhassa.

Joillekin tahoille tälläiset räsäset ovat esikuva, edustaen suurta rohkeutta. Kummastelen miksi moiset NBK:laiset ja muut hörhöt eivät uskaltaudu palkkasotureiksi maailman sotiin? Ei taida rohkeus riittää. Mieluummin kyhjötetään sosiaaliturvan varassa lähiöpubissa ja ns. ottamalla tila haltuun kerskumalla teoillaan. Sitten ollaan elämästä puolitoista vuosikymmentä kaltereiden takana ja se on kuulemma kovan miehen merkki...?

[DrHouse]

Nyt myös netissä tuo SK:n juttu:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa ... an-varassa

[NancyDrew]

Kopioin sen varalta tänne, jos se sattuu joskus katoamaan.

Kauppiaan viimeisestä työpäivästä on seitsemäntoista vuotta. Kuvat Kaisa Rautaheimo.

kauppias1.jpg (21.39 KiB) Katsottu 3582 kertaa

Kyläkauppiaan viimeinen työpäivä vuonna 1994: ”Koko elämä oli hiuskarvan varassa”

Maata halkovien valtateiden varsille on nopeasti noussut uusien liikenneasemien ja kauppapaikkojen katkeamaton ketju. Korkeat valomainostolpat ohjaavat kiireisen kulkijan matkantekoa kuin leivänmurut satukirjan Hannua ja Kerttua. Jossain mainospylväiden välissä, hiljaisilla tieosuuksilla uinuvat joskus elämää sykkineet kylät ja taajamat tarinoineen.

Roudan runtelema asfaltti ja tyhjä tasakattoinen myymälärakennus - kuin muistomerkkeinä menneille.

Paju on vallannut piha-alueen ja horsma versoo kivijalan juuresta. Ikkunoista pois revittyjen mainosteippien ääriviivat erottuvat vielä, mutta viimeisen asiakkaan käynnistä on jo vuosia.
Kerran tässäkin toimi vireä kyläkauppa ja bensa-asema.

”Luoti on ammuttu pienikaliberisella pistoolilla keskelle otsaa nenäntyvestä 5,5 senttimetriä suoraan ylöspäin. Luodinreikä on ollut läpimitaltaan 3-4 millimetriä. Luoti on kulkenut päässä otsalta hieman alaspäin ja pysähtynyt takaraivoon luuhun.”

Lääkärinlausunto esitutkinnassa.

Kauppias toivottaa tervetulleeksi kotiinsa ja pyytää vieraan pitemmittä puheitta kahvipöytään. Kupit servetteineen on laitettu valmiiksi, reilut palat pitkopullaa odottavat vadilla. Nyt päivällä on aikaa jutella, illaksi hänellä on muita menoja.

On kulunut seitsemäntoista vuotta kauppiaan viimeisestä työvuorosta.

Kassakuittiin kirjautui kellonajaksi 22.57. Kassan kello jätätti, oikea aika oli yksitoista minuuttia yli yhdentoista. Kuitin mukaan asiakas osti nakkipaketin, viisi pulloa keskiolutta ja muovikassin.

Ostosten arvo oli yhteensä 47 markkaa ja kymmenen penniä. Ostokset maksettiin 500 markan setelillä.

Puut ovat pudottaneet lehtensä, maisema maalattu harmain vedoin. Syksyinen sade pieksää autiota kaupparakennusta. Tuuli koettaa ottaa otetta, mutta kiinteistö kestää.

Se on kestänyt ankarampiakin myräköitä siitä lähtien, kun avajaisia vietettiin talvella 1973.
Vanha kaupparakennus oli käynyt pieneksi ja rakenteiltaan vanhanaikaiseksi.

Uusi myymälä mahdollisti toimintojen tehostamisen. Uutta aikakautta edustivat itsepalveluhyllyt, mutta liha- ja makkaratuotteiden myynti hoidettiin edelleen palvellen.

Se oli kauppiaalle kunnia-asia, kuten mainoksen slogan kuului.

Tuleva kauppias oli silloin 14-vuotias poika ja kasettinauhurissa pauhasi purkkajytä.

Kaupankäynnistä vastasivat hänen vanhempansa. Kaupasta oli kasvanut kylän keskus, sen elämää sykkivä sydän.

Kyläläisten posti tuli kaupalle, ja myymälässä oli ollut pitkään myös seudun ainoa puhelin. Kaupassa vaihdettiin kuulumiset, päivitettiin tila, kuten nykyisin tehdään Facebookissa.
Siellä tiedettiin kylän asiat ja viesti välittyi. Kaupalla oli suuri merkitys kyläläisten elämään.

Kauppiaspariskunnasta tykättiin. Heillä ei ollut rasitteenaan sukupolvien yli eläneitä riitoja kylän lehmien laidunmaista eikä ikiaikaisia tiekiistoja naapureiden kanssa. He olivat tulleet etäämpää ja aloittaneet puhtaalta pöydältä. Kauppiaan autolla, Cortinalla, kuljetettiin ruokalähetyksiä, kyyditettiin kyläläisiä ja joskus tarpeen niin vaatiessa, hoidettiin myös ambulanssin ajoja.

Koska kyse oli sekatavarain kaupasta, myynnissä oli myös polttoainetta. Se ei ollut liiketaloudellisesti kannattavaa, mutta toi asiakkaita; usein myös yöaikaan, sillä lähimmille huoltoasemille oli matkaa kymmeniä kilometrejä.

Kauppias kaataa kahvia ja pahoittelee puhettaan. Suu ja mieli eivät ole synkronissa. Lauseet odottavat vuoroaan.

On ollut aikaa miettiä ja tehdä tiliä eletystä elämästä. Siitä, miten hän aikanaan päätyi jatkamaan perheen kauppaa vanhempien jäädessä eläkkeelle vuoden 1988 alussa. Takana oli kauppakoulu ja K-kaupan kauppiaskoulutus sekä viisi vuotta vieraan palveluksessa rautakaupassa.

”Se oli hienointa aikaa elämässäni”, kauppias sanoo. ”Se kauppiasaika. Tuntui oikealta elämältä.”

Vanhempiensa työtä jatkanut nuoremman polven kauppias oli myös kyläläisten mieleen. Tuttu, työteliäs nuori mies perheineen. Idearikas kehittäjä, joka ymmärsi hyvin kaupan alan suhdanteet. Palveluasenne oli isän perua, tarkka taloudenpito äidiltä opittua.

Kauppa menestyi, mutta kauppiasta kohtaan ei kylällä tunnettu kateutta. Se on arvo, joka harvoille kyläkauppiaille maassamme myönnetään.

Kauppias noudatti tarkoin kaupan alan tiukasti valvottuja sääntöjä, mutta hyödynsi tehokkaasti aukioloaikoihin tehtyjä lainsäädännöllisiä uudistuksia. Suomen kärvistellessä laman kourissa 1990-luvun alkuvuosina kauppias jatkoi työpäiväänsä ja teki tulosta oluenmyynnillä.

Tuotekoodien lista kassalla muistuttaa menneistä kiireistä.

kauppias3.jpg (39.29 KiB) Katsottu 3582 kertaa

”Se oli ihan hullua. Olutta tultiin ostamaan sadan kilometrin päästä, kun muualta ei saanut. Juhannuksena olimme auki yötä päivää. Nuorena jaksoi.”

Kauppias nousee pöydästä ja ottaa muutaman askeleen kohti seinäkalenteria. Hän kääntää lehtiä elokuulle. Päivään ja hetkeen on aikaa, mutta mikään ei ole hälventänyt muistoa.

”Elokuun kahdeskymmenesneljäs yhdeksänkymmentäkaksi”, kauppias sanoo.

”Vaimo sen näki.”

Perheen kolmevuotias tytär jäi auton alle kaupan edessä. Se oli konkreettinen muistutus sattumanvaraisuudesta elämässä. Miten hetkessä äidin ja lapsen toisensa näkemisen ilo muuttuu seuraavassa silmänräpäyksessä loputtomaksi tuskaksi, tukahtuneeksi huudoksi. Mustaksi matkaksi tuntemattomaan.

Tragedia kosketti koko kyläyhteisöä. Työ ja perhe piti kauppiaan kiinni elämässä.

Suomessa siirryttiin Martti Ahtisaaren aikaan helmikuussa 1994. Nousukauden merkit antoivat jo viitteitä alkoholin kulutuksen painopisteen siirtymisestä keskiolutta väkevämpiin juomiin.

Edellisvuosien kaltaista olutrallia ei kaupalla enää nähty. Läheisessä varuskunnassakin oli siirrytty yhteiskuljetuksiin osana varusmiesten liikenneturvallisuutta. Kyläkauppa oli ollut vuosien ajan monen varusmiehen kotimatkan varrella, sopivasti ja hyvällä paikalla pysäyttää eurodance-musiikin kyllästämä kimppakyyti-Corolla juomatäydennystä varten.

Aukioloajat olivat kuitenkin edelleen kyläkaupan menestyskortti. Kauppias teki pitkää päivää, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Myös silloin huhtikuun lopun maanantaina.

Entä jos…

Kauppias kaataa lisää kahvia.

”Koen, että olen aika hyvässä kunnossa. Monet asiat ovat menneet eteenpäin. En tarvitse enää mitään lääkkeitä, kun enimmillään jouduin ottamaan seitsemäntoista eri pilleriä kolme kertaa päivässä.”

Hän iloitsee selviävänsä jo ilman apuvälineitä. Aikuisiksi kasvaneet neljä lasta ovat rakkaita, tärkeimmät maailmassa.

”Juurikin näin”, kauppias vastaa useimpiin kysymyksiin. Ja hymyilee.

Se sattumanvaraisuus. Kuinka pienestä monet asiat lopulta ovatkaan kiinni. Kuulemme tarinoita siitä, miten hetkeä ennen törmäystä joku on vaihtanut istumapaikkaa ja pelastunut. Jokin tiedostamaton valinta säästänyt hengen. Intuitio. Varjelus.

Siinä elokuun silmänräpäyksessäkin silloin vuonna yhdeksänkymmentäkaksi. Niin pienestä kaikki kiinni.

Keväällä 1994 poliisi ajoi takaa punaista autoa, jonka epäiltiin pakenevan kaupan suuntaan.
Nähtyään auton kyläkaupan pihassa poliisi ei kovan vauhdin vuoksi kyennyt pysähtymään, vaan joutui ajamaan ohi ja kääntymään seuraavalla levikkeellä huomioiden myös muun liikenteen.

Muutama minuutti, ja sillä välin punainen auto oli kadonnut.

”Kauppias, mitä täällä on sattunut? En saanut vastausta ja samassa huomasin, että kauppiaan pään alla on iso verilammikko. Kello oli silloin 23.20.”

Kaupalle hetkeä ennen poliisin saapumista tullut asiakas esitutkinnassa.

Mainuan kylän entinen sydän on kylmillään. Kylän historiikkiin sille on varattu oma lukunsa.

kauppias4.jpg (39.21 KiB) Katsottu 3582 kertaa

Kauppias kävi rajalla. Henkiinjäämistä pidettiin epätodennäköisenä ja jos, niin vammaa ainakin lopuksi elämää sänkyyn sitovana.

Läheisille jokainen uutinen sairaalasta oli tärkeä. Silmäluomien liikkeitä seurattiin, ja samaan aikaan kun Suomi hävisi jääkiekon MM-finaalissa Kanadalle, kauppias avasi silmänsä.

”Että mitä ihmettä.”

Muuta hän ei osannut ajatella. Oli vain epätietoisuus, ja aiemmin tutut ihmiset tulleet tuntemattomiksi.
Lääkärin kertomusta kahden viikon takaisista tapahtumista oli vaikea uskoa todeksi.

”Oli vain, että mitä ihmettä, ja kova kipu.”

Huhut lähtivät nopeasti liikkeelle. Viranomaiset rohkaisivat läheisiä tiedottamaan kauppiaan tilanteesta sen, mitä mahdollista oli. Paljoa kerrottavaa ei ollut. Hänet oli leikattu ja hän jäisi henkiin, ei paljon muuta.

”Juhannuksena olin jo kotona. Pyörätuolissa. Se oli hieno tunne, voit uskoa.”

Kauppiaan tuntevat ovat kertoneet, että nopea toipuminen johtui peräänantamattomasta perusluonteesta. Tahdonvoimasta ja yritteliäisyydestä. Mutta vakavilla aivovammoilla on usein seurauksensa. Käyttäytymistä ja tunteita ohjaavat aivoalueet sijaitsevat pään otsa- ja ohimolohkoissa.

”Alkuun tuli vain kirosanoja”, kauppias nauraa nyt.

Ajatus kulki, mutta sanat puuttuivat eikä tekemään kyennyt. Kärsimättömyys korostui ja turhautuneisuus purkautui. Sosiaalinen verkosto ympärillä kutistui koetellen läheisten jaksamista.
Vuodesta 1996 lähtien kauppias on asunut yksin.

Seitsemäntoista vuoden aikana kauppias on läpikäynyt mittavan kuntoutuksen, joka jatkuu edelleen. Fysioterapiasta, puheterapiasta ja säännöllisistä käynneistä psykologin luona on muodostunut tärkeä osa turvallista arkea, hetkeen sitovia rutiineja.

”Tärkeintä on puheterapia. Että pystyy puhumaan.”

”Toinen puoli on halvaantunut. Kasvot ovat ilmeettömät. En itke, enkä näe unia.”

Kauppias pohtii säästyneensä kuitenkin monilta muilta vakavan aivovamman seurauksena mahdollisesti tulevilta sairauksilta, esimerkiksi epilepsialta.

”Olisi voinut käydä huonomminkin. Ennuste ei ollut hyvä, koko elämä oli hiuskarvan varassa.”

Kaupassakäynnit ja muut askareet kauppias suorittaa itsenäisesti.

Ajokorttia ei enää ole, taksi kuljettaa omavastuuosuuden laskuttaen. Päivärutiineihin kuuluvat pienet kävelylenkit, ruuanlaitto ja lehtien lukeminen. Tietokoneen käyttö sujuu myös.

Kaupungilla monet tunnistavat, mutta harva uskaltautuu juttusille.

”Kerran eräs mies tuli kaupassa luokseni. Hän kertoi olevansa se henkilö, joka oli löytänyt minut kaupan lattialta. Se oli minulle liikuttava hetki.”

Kauppiaan kotikylä on hiljentynyt. Koulu lakkautettiin muutama vuosi sitten, ja monen muun kaltaisensa, joskus elinvoimaisen taajaman tavoin, tämäkin kylä haluaa vaalia menneiden aikojen yhteisöllisyyttä. Kylän myöhempään historiikkiin on virallisesti vuonna 1996 lopettaneelle kaupalle varattu oma tärkeä lukunsa.

Elämäänsä kauppias kertoo suhtautuvansa nöyrästi ilman katkeruutta.
Häntä ammuttiin päähän omassa kaupassaan 25. huhtikuuta 1994, kun hän palveli aiemmin samana iltana miehen ampunutta ja poliisin takaa-ajamaa henkilöä.

Kauppaa ei ryöstetty, 500 markan raha jäi kaupan tiskille.

Siitä hetkestä kauppias aloitti kokonaan toisen elämän.

”On ollut vaikeita hetkiä ja asioita, joita en edelleenkään ymmärrä. Näin on vaan käynyt, mutta olen iloinen jokaisesta uudesta päivästä.”

Illalla kauppias menee taas kuntoutukseen.

”Toivomukseni on, että kauppias pysyy hengissä ja selviää, hän on syytön.”

Ampuja esitutkinnassa.

Ampuja vapautui heinäkuussa 2011. Viikkoa myöhemmin hänet pidätettiin epäiltynä tapon yrityksestä Vantaalla. Ampuja oli Natural Born Killers ja United Brotherhood -rikollisjärjestöjen jäsen. Hän kuoli Kajaanissa syyskuussa 2011.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 51-52/2011.

Poistettu nimimerkkien Loka ja groot välistä henkilökohtaista keskustelua. Kuvat olivat kadonneet. Palautettu.
-NILS-

[jalmari68]

Maanantaina 25.4.1994 Kajaanissa, Ketun kaupunginosassa Wanha Kettu – nimisessä ravintolassa ammuskeltiin klo 22:30. Kohteena oli 27-vuotias savolaismies, joka ampujan mukaan ”oli alkanut soittaa suutaan. Annoin hänelle mahdollisuuden perääntyä, mutta hän ei sitä tehnyt, joten ammuin miehen”. Uhri kuoli välittömästi. Surma-aseena oli 22-kaliberinen pistooli ja ampuja vahvassa humalatilassa.

Doctor Lecterin avausviestissä on sen verran mediasta saatua väärää tietoa, että korjaillaan hiukan. Uhri oli huomattavasti vanhempi kuin tuossa jutussa kerrotaan ja oli ollut Kajaanilainen jo yli kymmenen vuotta. Savosta, Kuopion seudulta tosin alunperin lähtöisin. Asusteli jo useamman vuoden ennen tapahtumaa Mertapolun rivareissa.

Tapahtumien kulku ei myöskään vastaa noissa lehtijutuissa esiintynyttä Jallun esittämää kertomusta. Jallulla oli illan mittaan suukopua aivan eri tyypin kanssa ja Jallu kävi hakemassa autosta aseen, jolla uhkaili riitakumppaniaan ja ampuikin, mutta ilmeisesti vain peloitellakseen tarkoituksella ohi. Tämän jälkeen osoitti aseellaan tiskin takana ollutta myyjää, jolloin uhri kiinnitti huomion itseensä pelastaakseen myyjän. Sen kummempia miettimättä Jallu ampui uhria päähän, minkä jälkeen poistui paikalta. Siinä tapahtuma lyhykäisyydessään.

Ennen Wanha Kettu ravintolassa tapahtunutta ammuskelua Räsänen oli uhkailun päätteeksi ampunut eräässä korjaamossa korjaamon omistajan veljen jalkojen viereen.

Uhkailut ja ammuskelut eivät rajoittuneet tuohon tapaukseen. Ammuskeli pitkin seiniä ainakin kahdessa yksityisasunnossa ja myös erään ravitsemusliikkeen vessan oveen. Lisäksi uhkaili taksikuskeja ja makseli taksikyytinsä aseella uhkaamalla. Käytännössä Jallu halusi tehdä koko kaupungille tiettäväksi, että hänellä on ase, jota kantaa mukanaan, eikä epäröi käyttää sitä. Poliisit yrittivät saada asetta Jallulta pois, mutta eivät yrityksistä huolimatta onnistuneet sitä löytämään.

Räsäsen historia oli jo ennen tätä tuomiota sangen väkivaltainen; kolme törkeää pahoinpitelyä ja törkeä kiristys.

Kättäpitempää sillä oli aina mukanaan jo aivan nuoresta pitäen. Puukko käytännössä aina ja usein myös jousipamppu, retkikirves tai muu sekopäälle väkivaltarikolliselle sopiva väline. Kynnys näitten esilleottamiseen ja käyttämiseen ei ollut kummoinen. Siinä ei paljoa katseltu onko kohde tuttu vai tuntematon ja onko mitään aihetta vai ei. 80-luvun puolivälin tienoilla sen sai karvaasti kokea tuttavani, jota Jallu puukotti selkään ilman mitään syytä. Eivät olleet elämänsä aikana vaihtaneet sanaakaan tai olleet muutenkaan tekemisissä. Jallulla oli hiukan huonompi hetki, jolloin tuikkasi ohikulkeissaan puukon kahvaa myöten katuvarressa seisseen kaverin selkään ja jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sen verran kuitenkin tapahtui, että kaveri halvaantui alaraajoistaan.

Kauppiaan kohtalo oli karmea.

Karmea ja sairas. Taitaa olla ainoa teko, jota kohtaan Jallu ehti elämänsä aikana osoittaa edes jonkinlaista katumusta.