Boldaukset minun tekemiä... Että näin tällä kertaa.Lehdenjakaja käytti rappuun sammunutta naista seksuaalisesti hyväksi
Helsingin hovioikeus on pitänyt voimassa Helsingin käräjäoikeuden tuomion tapauksessa, jossa lehdenjakaja käytti seksuaalisesti hyväksi rappukäytävään sammunutta naista.
Rikos tapahtui helmikuussa helsinkiläisessä rappukäytävässä. Uhriksi joutunut nainen oli ollut viettämässä iltaa ystäviensä kanssa ravintolassa, josta hän oli lähtenyt kotiin noin kello 01 aikaan. Naisen seuraava muistikuva on kello kuuden aikaan aamulla, kun hän heräsi kotitalonsa porraskäytävästä neljännen kerroksen kohdalta eli paria kerrosta asuntoaan alempaa.
Naisen housut, paksut legginsit, olivat melkein polvissa ja hän oli tuntenut housuissaan jotakin kosteaa, joka oli vaikuttanut siemennesteeltä. Nainen oli mennyt lääkärin tutkimuksiin, jolloin hänen epäilynsä sukupuoliyhteydessä olosta varmistuivat. Nainen on varma, ettei hän ole ollut sukupuoliyhteydessä vapaaehtoisesti.
Poliisin rikostekniset tutkimukset osoittivat tekijäksi vuonna 1969 syntyneen lehdenjakajan.
Lehdenjakajan mukaan hän oli löytänyt naisen nukkumasta porraskäytävästä ja yrittänyt herättää tätä olkapäästä ravistamalla. Lehdenjakajan mukaan hän oli harrastanut naisen kanssa seksiä yhteisymmärryksessä, nainen oli tehnyt asiassa vielä aloitteen.
Oikeus ei uskonut lehdenkantajan tarinaa, vaan katsoi, että jakaja oli riisunut porrastasanteella tiedottomana nukkuneen naisen housut ja käyttänyt naista seksuaalisesti hyväkseen.
Lehdenjakaja tuomittiin vuoden ja 9 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä vahingonkorvauksiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ulkomaalaisrikkomuksesta. Mies oleskeli Suomessa, vaikka hänelle oli määrätty maahantulokielto.
MTV3
Lehdenjakaja käytti hyväksi
-
Kampamaneetti
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 282
- Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 9:11 am
Lehdenjakaja käytti hyväksi
Jag har talat 
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Minä en ole ensimmäisenä setvimässä, onko jossain rikoksessa monikansallista/kulttuurista kytköstä. Mutta jostakin syystä, joka voi olla todellinen tai uutisointiharha tai se mitä jää itselle mieleen, tässä jo otsikon jälkeen mietin että ei mahda olla ihan suomalainen mies. Ehkä taannoinen kaupassa sattunut episodi sitten on syy omiin ounasteluihini.
JOS tässä alkaa nousta tilastollisesti jotakin epämiellyttävää niin sitten on alettava hallitsemaan riskejä. Miten se käytännössä menisi? Jos kuuluu kohonneen riskin ryhmään (kotimaa, uskonto, omat poliittinen tai muu vakaumus, aiemmat tuomiot, suomessa vasta vähän aikaa) niin ei duuneihin, joissa ei ole valvontaa? Menee niin hemmetin vaikeaksi.
Mutta minä en halua joutua Suomessa toimimaan kuten matkoilla joissakin maissa. Minulle ei ole ongelma käyttää pitkiä hihoja, huivia ja löysiä asuja tai pitää katsetta häveliäästiu alas luotuna Turkin maaseudulla tai Surabayassa. Mutta Suomessa, piru vie, minä haluan olla ja toimia pohjoismaiseen tapaan. Ja siihen kuuluu mm. se, että jos naisena kohtaan miehiä tekemässä työtään, niin se kohtaaminen hoituu ammattimaisesti. Esim. Alkossa kossu koppaan, kassalle, maksu ja menoksi. Ilman mitään are you married -setvinkejä joita maailmalla joutuu tekemään (eikä ne ees myy kossua!).
Tunnustan, puolirasistinen kommentti vai onko jopa täysrasistinen, mutta puoltaako TILASTOT kuitenkin minun pelkoani?

hannu hanhi
- Axel Foley
- Viestit: 2255
- Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Päätit sitten boldata tuosta rikoksesta sen kaikkein vähiten merkityksellisen asian. Raiskauksen uhrille asia on ihan yhtä kamala riippumatta siitä, mistä kulttuurista raiskaaja on alunperin. Boldaus kyllä vie keskustelun itse rikoksesta siihen tällä palstalla vanhaan ja tuttuun vääntöön.
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Eikös kyseessä pitäisi olla raiskaus eikä hyväksikäyttö?
Mutta sitten pohdin, että onkohan kumpikaan. Entä jos lehdenjakaja puhuukin totta? Toivon, että on jotain selkeitä todisteita häntä vastaan, edes muuttuneet kertomukset tapahtumista. En tykkää yhtään, jos tuomioita jaetaan sana vastaan sana -tapauksissa.

Kuusamon kutsuma jo kohta seitsemättä vuotta
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Olisiko se tilanne sellainen, että lehdenjakajan tarina olisi hyvin epätodennäköinen? Siis jos kerran naisen asunto on samassa rapussa niin luulisi mieluummin harrastavan seksiä siellä tai ainakin seksin jälkeen kipaisevan omaan kotiin.vandt kirjoitti:Eikös kyseessä pitäisi olla raiskaus eikä hyväksikäyttö?
Mutta sitten pohdin, että onkohan kumpikaan. Entä jos lehdenjakaja puhuukin totta? Toivon, että on jotain selkeitä todisteita häntä vastaan, edes muuttuneet kertomukset tapahtumista. En tykkää yhtään, jos tuomioita jaetaan sana vastaan sana -tapauksissa.
Tosin en tiedä onko vain naisen sana siitä, että hän tosiaan oli siellä portaikossa. Jos lehdenjakaja pystyy esimerkiksi kuvailemaan naisen asuntoa niin asia on ihan toinen. Ei selvä suuntaan eikä toiseen, mutta vapaaehtoisuus naisen puolelta olisi järkeenkäyvempi.
-
Arlene
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1688
- Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
- Paikkakunta: Pentonville
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Kaveri on sitten ihan pokkana ollut Suomessa ja käynyt vielä töissäkin. Eipä ole työnantaja näköjään vaivautunut tyypin taustoja tarkistelemaan, kunhan on jakajan saanut.Kampamaneetti kirjoitti: Mies oleskeli Suomessa, vaikka hänelle oli määrätty maahantulokielto.
-
Kampamaneetti
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 282
- Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 9:11 am
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
ja eipä ole työnantaja paljoa kyselly ku kaverin on palkannu. Ehkä ei ole ollu suomalaista tuohon työhön ku meillähän on se työvoimapulaArlene kirjoitti:Kaveri on sitten ihan pokkana ollut Suomessa ja käynyt vielä töissäkin. Eipä ole työnantaja näköjään vaivautunut tyypin taustoja tarkistelemaan, kunhan on jakajan saanut.Kampamaneetti kirjoitti: Mies oleskeli Suomessa, vaikka hänelle oli määrätty maahantulokielto.
Jag har talat 
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Aika monihan tuota pitää "paskanakkina" kun liksa on aika pieni.Kampamaneetti kirjoitti:Ehkä ei ole ollu suomalaista tuohon työhön ku meillähän on se työvoimapula
Tai sitten työnantaja päätti palkata sen joka epätodennäköisimmin kyselisi palkankorotuksia sun
muita etuisuuksia.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Tuon työsuhteen osalta tuli mieleen, että olisiko ollut paperit kunnossa kun työsuhde alkanut?
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Eiköhän, koska muuten kaverilla ei ole verokorttia, pankkitiliä tms. Suomessa. Niin paitsi jos hesari maksaa työntekijöilleen suoraan käteen. Ja jos taas näin on asiat niin kaveri on karkoitettu Suomesta syystä että..?murjaani kirjoitti:Tuon työsuhteen osalta tuli mieleen, että olisiko ollut paperit kunnossa kun työsuhde alkanut?
..: Game Over :..
Re: Lehdenjakaja käytti hyväksi
Minä mietin samaa, ihan noin yleisestä kiinnostuksesta. Tämä maahantulokielto on itselleni tuttu mediasta niin päin, että kyseinen kielto on saatu Schengen-alueelle ja suomalainen morsio yrittää saada siipan Suomeen. Siis näissä kuvioissa ei ole ollut työlupia sun muita ennen kieltoa, ainakaan uutisointien mukaan.IceQueen kirjoitti:Eiköhän, koska muuten kaverilla ei ole verokorttia, pankkitiliä tms. Suomessa. Niin paitsi jos hesari maksaa työntekijöilleen suoraan käteen. Ja jos taas näin on asiat niin kaveri on karkoitettu Suomesta syystä että..?murjaani kirjoitti:Tuon työsuhteen osalta tuli mieleen, että olisiko ollut paperit kunnossa kun työsuhde alkanut?
Muoks: liitin tähän jo finlexiä, mutta otinpahan alkuperäisen lain ja se ei kyllä enää päde. Pengon lisää ja palaan asiaan.