Suoritin juuri tutkimuksia tällä palstalla ja loogisesti ottaen siinä heräsi pari faktista kysymystä:
Miten samasta tapauksesta saatiin kaksi nauhaa? ja miksi oikeudessa käsiteltiin Lehdon tapausta, vaikka kyseessä oli Jukka LAHTI! Tutustuiko AÁ peitepoliisin peiton alla vai päällä ja onko JJ todellakin valepoliisi?
Nimimerkki Sirpa kertoi, että sorkkarauta (murha-ase) vietiin kassissa sairaalaan. Mielestäni Sirpan väite on spekulaatiota ja nauroimmekin tälle Sirpan väitteelle ihan koko porukka mahat kipeäksi. No, otimme hetki sitten runsaasti vatsalääkeitä. Nyt olemmekin jo vakavoituneet ja istumme taas turvallisesti käsi kädessä sohvalla. Pohdimme, että on ilmisevää, että tuskin Porin keskussairaalan epäpätevöitynyt lääkärikuntakaan olisi pitänyt sorkkarautaa ensiapuvälineenä. En nyt kuitenkaan laita saamaani lähdettä tähän, koska se vain sekoittaisi sitä kuka sanoi ja mitä.
ETP:ssä, jota minulla ei tosin ole, mutta päättelen loogisesti, että on:
AA:lla ei mainita olleen laukkua mukana, joten vaikka kassi olisi loogisesti ollut pieni on sorkkarauta kuitenkin varsin iso. Onhan varsinkin sen varsi pitkä. Sirpa lienee onkin tällä kertaa väärässä. (pitkällisen tutkimukseni mukaan muuten unohtumaton kerta!). Itse pitäydyn faktoissa, joten ilmoitusasiana:
Koska en itse ole koskaan väärässä, olen Sirpaa älykkäämpi. Sirpa on sitenm minfon toiseksi älykkäin. Loogista, eikö!
Hänen väitteensä että AA vei sorkkaraudan sairaalaan on täysin spelulatiivinen ja naurettava:
(nauran nyt tässä hetken teille kaikille...
Kysyin vaimolta oliko myös FBI ja CIA nauha samassa kassissa kuin sorkkarauta. No, hän rojahti uudestaan anaerobiseen naurutilaan ja on yhä täysin vaipuneena pöydän alla. On niin mukava nauraa typeryksille. Onneksi on Sirpa ja minä, jotka säteilemme viisauttamme isä-aurinkoakin kirkkaammin.!
Vaimo saa nyt jäädä tuonne. Menen makkariin jatkamaan.
Pysyäkseni aiheessa:
Oliko sorkkarauta kosketuksessa hanskoihin, joilla pidettiin FBI-nauhaa vai olivat sirpaleet ehtineet lattialle ennekuin ääni kuului suodatetulta nauhalta.
Jos ei, niin vaihtoehtoisesti kysyisin, jos jakuvast jankkaa satoja sivuja samaa asiaa ilman ajatuksen tynkääkään, niin sirpaloituuko tämä sivusto skitsoksi hajatelmaksi vai ei?
Tämä kiistattoman faktan lisäksi haluaisin kysyä ´nimimerkki US:ltä, miksi tämä pitää AA;ta syyllisenä, vaikka nauhoja oli kaksi ja oikeudessa käsiteltiin Lahden tapausta, vaikka tosiasiassa kyseessä oli FBI nauha? Saman kysymyksen voisi myös tehdä Naakalle: miten huppumies ehti lavastaa AA:n syylliseksi, vaikka suodatellulta nauhalta kuului vain _UOLE kops kops? Eihän siinä ovelle ehdi!
Entä sitten Turumurre: Miksei koira suostunut enää yhteistyöhön? Oliko se nälissään edellisen tehtävän jälkeen? Vai oliko koiranohjaaja itse huppumies?
Siinäpä teille vähän ajateltavaa. Ilmoitusluontoisesti sanottuna:
Me loogigot osaamme ajatella loogisesti ilman spekua.
Sitäpaitsi: Vaikkei helvetti sentään murhaajia tehdä murha.infon lukijoiden kummallisten mielikuvien perusteella, vaikka poliisijohto vaipui Turkissa tuhkapilveen. Turha on tätäkään totuutta Edwinin tai Kuolemannaakan väistää, vaikka hovioikeus tietoja piiloittelisi, Kyllä tämä liittyy erittäin vahvasti HÄKE-nauhaan. Turha tätä on ryhtyä Jokuvaankaan vasikoimaan
Sitäpaitsi on täysin epäselvää kumpi nauhoitus on lavastus - se josta kuuluu ulkopuolisen äänet vai se, josta ei kuulu? Tuskin tästä on mainintaa ETP:ssä ja Turumurren tai Taran on nyt ihan turha etsiä tähän lähdettä. Tämä on fakta. Asiahan on hovioikeudenkin mukaan täysin epäselvä, eikä koskaan edes selviä, ellei sitä selvitetä! Minä en jaarittele, vaan luon loputtomasti uutta.Tämä myös Niceasiantuntijalle ilmoituksena. Toistettakoon kahtena kappaleena: :;:Tämän myös Niceasiantuntijalle ilmoituksena:;:
Toistan vielä, että en nyt toista itseäni:
MIkä tässä oli toistoa, jota Sirpakin tuossa parin sadan vastauksen aikana ei toistanut? Olen kyllä kerännyt kaikki lähteet, joihin on turha vedota. Tästä on turha väitellä. Minä en perusta tietoja lehtiuutisiin, ETP:hen tai muihin tietoihin, vaan faktoihin!
Koska uusia piirteitä tulee kirjoituksissani aina valtavasti esiin, niin kysyisin vielä Turumurrelta, että miksi Sirpa pitää piirroksiasi väärin tehtyinä. En nyt todellakaan laita tähän lainauksia hänen kirjoituksistaan, koska aivan hyvin osaatte etsiä ne itsekin, etenkin US, joka ei ikinä liitä mihinkään lähteitä ja tämä on loogista ilman mitään spekulaatiotaa, sen sanon tässä nyt ihan suoraan CLOUD and CLEAR.
Ihan taas alkoi naurattaa tämä, kuinka heikostI täällä faktat ylipäätänsäkin tunnetaan:
Paljastan nyt ensi kerran seitsemän uunituoretta faktaa.
Samalla tämä on täydellinen ilmoitus kaikille faktanälkäisile:
1.Puukko oli sirpaleiden keskellä
2. FBI nauhaa oli sirpaloitu erilaiseksi kuin originaali nauha
3. Originaalinauha oli erilainen ja eri pitkä kuin erilailla suodatettu nauha
4. Suodatettuja nauha ei kuulostanut samalta kuin originaali, josta ei kuulunut lasinsirpaleiden ääniä
6. FBI nauha oli kaksi minuuttia ylipitkä
5. Ikkuna oli osin ehjä (etenkin yläosa) vaikka se oli jonkin verran sirpaloitunutkin (ETP 1988a)
6. Lahti olikin Lehto, vaikkei sitä itse huomannutkaan
Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Mutta lukekaa nyt hyvät ihmiset itsekin aiemmat viestit kerrankin ajatuksella läpi sormien.
En nyt lähde niitä tähän lainaamaan.
Vaikka kyse on aika sirpaleisesta tiedosta on muutama nimimerkki perehtynyt näihin tiedonsiruihin muita perusteellisemmin, toistoakaan unohtamatta.
Että kyllä näistä sirpaleista löytyy vakuuttavaa ja ylivertaista faktatietoa.
Kuinka tyhmiä niin täällä monet onkaan,
pakko pitää pikku paussi...kun alkoi taas naurattaamaan niin hillittömästi.
------
No niin nyt ei enää naurata, joten mennäänpä asiaan:
Eikö tässä ole ongelmaa tai tämä ei ole skitsoa, vai?
En ole tainnut vielä manita FBI-nauhaa,joka on erilainen kuin nauhat yleensäkin, onhan se suodatettu...
niin hyvät minfolaiset:
Nauhaa ei suodatettu esim. kahvinkeittimessä (jos luulitte!) vaan sen käsittelivät Amerikan spesialistit.
nimimerkki US on kertonut tämän viisi (5) kertaa (joista neljä (4) lainauksena toiselta nimimerkiltä)
nimim Turumurre vain 3
Tara 2
ja nimimerkki Sirpa peräti 423 kertaa (kello yhteenstoista mennessä)
Saatte kyllä tarkistaa ihan itse, mutta minä perustan omat faktani omaan ja täydelliseen tietoon.
Viimemainittu on siis voittaja ja oikeassa:
FBI:n huipputeknikot tekivät siis uuden nauhan, jonka ääninäyttelijät ja tehosteosasto on toistaiseksi salattu. (Joku väitti Renny Harlinilla olleen osuutta tehosteiden tekemiseen...hmmm...olisikohan ollut vaimoni...)
Vaikka äänite jonkun mielestä tuo mieleen originaalin HÄKE-hauhan, on kyseessä ilmeisen spekulaatiivinen äänimaailma, josta faktapohja uupuu täysin. Onhan se eripituinenkin. Sitäpaitsi ei ole kiistatonta, etteikö siinä kuuluvat äänet ole peräisin Lehdolta, mikäli hän oli paikalla.
Lahti tosin oli, mutta hänen tuottamansa äänet eivät välttämättä olleet samassa huoneessa.
Asia selittyy osin sillä, että vaikka monilla suomalaisilla on jo kodeissaan stereoradiot, on Porin hätäkeskuksessa rahan puutteen vuoksi tyydytty yhä vaatimattomaan mononauhuriin.
Varsinkin kahvitauoilla heikko äänenlaatu on kiusannut musiikinnälkäisiä työntekijöitä.
HÄKE-nauhassakin kysytään taustalla: "Tuleeks sieltä mitään"
...no ei tullut taaskaan kuin hirveetä kohinaa
Lisäksi FBI-nauhaan liitetty alkutunnari ei kuulosta aidolta.
Semminkin kun sen kestoksi on mitattu vain kaksi (2) sekuntia,
Vähän on siis torso.
Ja nyt väliin uusia FAKTOJA kyselijöille:
1.Puukko oli sirpaleiden keskellä
2. FBI nauhaa oli sirpaloitu erilaiseksi kuin originaali nauha
3. Originaalinauha oli erilainen ja eri pitkä kuin erilailla suodatettu nauha
4. Suodatettuja nauha ei kuulostanut samalta kuin originaali ja siitä kuului ääniä
6. FBI nauha oli kaksi minuuttia liian pitkä
5. Ikkuna oli ehjä ja sirpaleet ulkona
6. Väärä henkilä kuoli, Lahti olikin Lehto (Seppo Lehto?)
Suomalainen tutkimus on vakuuttunut siitä, että kyseessä on silti Lahti. Selityksenä on kielimuuri. Suomessa tätä yhä harvinaisemmaksi käyvää kieltämme puhuu ainakin auttavasti hyvinkin moni.
Samaa ei voi sanoa Yhdysvalloista, jossa kieli on vaipunut unohduksiin lähes täydellisesti.
Shokkiuutinen ja vastaus moniin kysymyksiin:
FBI nauha ei ole tehty Suomessa
faktisesti ilmoitan. Ensin kuitenkin lainaan tähän asiaa valaisevan kirjoituksen:
enkä ole missään vaiheessa näiden yhteydessä sanonut mitään mielipidettäni, joten minä en skitsoile, vaan tämä juttu on skitso, ja jos joku nyt pystyy sen kasaamaan, niin ettei se kuulosta mielipuoliselta, niin - kuten edellä sanoin - siinä meillä vasta on oikea superspekuloija!
Olen nyt lukenut täydellisesti kaikki avaukset Ulvila-ketjuista ja minulla ei ole ETP:kään. En kuitenkaan ryhdy nyt pitkittämään tätä millään lailla jaarittelemalla lähdeviitteistä, jotka vain vievät asian faktat harhateillä. Kysyn silti nyt vihdoin kaikkien iloksi ensi kerran miksi:
1.Puukko oli hiottu
2. FBI nauha oli erilainen kuin originaali nauha
3. Originaalinauha oli silti erilainen kuin suodatettu nauha
(jos pyörimisnopeus oli 5,6 cm sekunnissa, on kyse noin 11,2 senttimetristä
4. Suodatettuja nauhoja oli kopeloitu poistamalla niistä ääniä
(jo yksin tämä uusi tietoni vesittää syytteen: oikeushan ei kuullut mitään
5. Ikkuna oli rikki
(tosin ei kokonaan: mm ylhäällä oli runsaasti lasinpaloja, jotka kuka tahansa askerteluun perehtynyt olisi ilomielin liimannut täydellisesti säilyneisiin sirpaleisiin)
Ilmeisesti lavastajalla oli sittenkin kiire...
6. Väärä henkilä kuoli, peitetarinan mukaan Lahti olikin Lehto vaikka kyseessä piti olla Seppo
7. Lattialla oli hiottu puukko, vaikka sängyn haloissa oli ammatillisesti ottaen DNA:ta
Tässä oli nyt etupäässä kysymyksiä, mutta lupaan palata asiaan vielä parilla sadalla vastauksella,
joissa on jatkuvasti uusia sisältöä. En toista itseäni toistamalla, vaan ilmoitan yksiselitteisesti:
En toista,
TOISTAN:EN TOISTA!
