Nyt kun jokuvaan laittoi tähän edelle tuon koko osuuden hovioikeudenpäätöksestä - eli sen mitä syytettä häkepuhelu on tukemassa, siis tuo puheluversio, jonka takaa ei kuulu ulkopuolisen äänet, eivätkä kamppailun äänet - niin täytyy sanoa, että kyllä tämä FBI-nauhaksi mainittu häkepuhelu on tämän mukaan juuri, ainoastaan ja vain ollut tukemassa AA:n syyllisyyttä, ja tällä seikalla olisi voitu lavastaa AA syylliseksi.
Tämä oikeudenkäynti ei kuitenkaan mennyt näin, koska ex-tutkinnanjohtaja oli puolustuksen avustajana, ja tässä oikeudenkäynnissä todistettiinkin syyttömyys, jolloin tämä FBI-nauhaversio tuli vastakkain tämän originaalinauhan kanssa hovioikeudessa. Myös tämän oikeudenkäynnin ETP:ssä on väitetty olleen hähepuhelulitteroinneissa merkittynä ulkopuolisen äänet. Kummastakin on äänitutkijan lausunto lausuntoja -ketjussa. Varmasti tämän näytöksen nimi sitten lopulta selviää tuosta dokumenttielokuvasta, joka tulee olemaan häkepuhelun nimi, joten tältäkin osin jätän lopullisen mielipiteeni avoimeksi.
Henkilökohtaisesti minun on vaikea uskoa, että kukaan olisi halunnut tahallaan - vaikka AA näin oikeudessa todistikin - lavastaa Anneli Aueria syylliseksi, vaan kyllä tuolle häkenauha-asialle on pakko olla joku järkevämpi selitys?!Koska Jukka Lahden kuolemaan johtanut isku on annettu sinä aikana, kun Anneli Auer ei ole ollut puhelimessa, hovioikeus katsoo, että hätäkeskuspuhelutallenteelta ilmenevät seikat kokonaisuutena puhuvat pikemminkin syytteen puolesta kuin sitä vastaan.
Mutta jos tuolla FBI-versiolla oli alunperin jokin katalan petollinen tarkoitus, niin sitä varmaan seuraavaksi sitten puidaan korkeimmassa oikeudessa, ja henkilö, joka on ollut ko. operaatiosta vastuussa - kuten myös peitetoiminnasta - niin on varmasti näistä asioista siellä sitten vastaamassa valtakunnansyyttäjälle.