Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Ristiriidat jatkuvat kuin konsanaan humanitäärisessä Libyan ilmatilavalvonnassa YK:n mandaatilla pommien kera: ensin kirjoitetaan, että Breivik suhtautui äitiinsä ja lapsuuteensa kylmästi, ja jo seuraavassa uutiskappaleessa sanotaan, että vain äiti pystyi järkyttämään hänen mieltään. Edellä olevien tietojen, tutkimusten ja kirjoitusten perusteella me kaikki sairastamme jonkin asteista skitsofreniaa, koska tuo hahmottamamme todellisuus on aina lopulta (arvomaailmoineen ja asenteineen) vain subjektiivinen kokemuksemme todellisuudesta.

Edellä olevasta MEG:n tekstistä:
Voi tietysti olla, että norjalaiset oikeuspsykiatrit tietävät jotakin aivan oleellista, jota me emme tiedä. Loppupäätelmänä oli, että Breivik elää omassa harhaisessa maailmassaan, joka hallitsee hänen ajatuksiaan ja tekojaan.
Viimeksi muokannut Sirpa, Ti Joulu 06, 2011 12:25 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
Pertti Luukkonen
Nikke Knatterton
Viestit: 179
Liittynyt: Su Marras 23, 2008 2:52 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: 28 page summary (Norjan TV2)

Viesti Kirjoittaja Pertti Luukkonen »

Pertti Luukkonen kirjoitti:28 page summary (Norjan TV2)

http://blog.fredrikwalloe.com/

Breivik's delusions: breeding camps, dictatorial rule by DNA, and WW3

A 28-page summary from the report on Breivik's mental state was leaked to Norwegian broadcaster TV2 some days ago. I live-tweeted the highlights, but here's a short report for those who missed it.
(- -)
_____________________________________________________________________________________________

Retspsykiatrisk erklæring Breivik, Anders Behring f. 120279 (243 s.)
Oslo 29.11.2011

7. S A M M E N D R A G (s. 215 - 243)
(- -)
S. 231 - 232 kokoomassa Torgeir Husby, Avdelingsoverlege / Spesialist i psykiatri, ja Synne Sørheim, Spesialist i psykiatri, esittävät diagnoosit:

F20.0 Paranoidinen skitsofrenia ja

F55 Riippuvuutta aiheuttamattomien aineiden väärinkäyttö
(steroidit, kofeiini, efedriini ja asetosalisyylihappo).
_____________________________________________________________________________________________

Norjan TV2:n julkaisema Breivikin mielentilatutkimuslausunnon 28-sivuinen Sammendrag (s. 214 - 243)
http://blog.fredrikwalloe.com/ (- -) the leaked report (- -) kirjaudu sisään!
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Anteeksi, että tuli lisäys tuohon edellä, kun jouduin tekstin kopiointia varten vaihtamaan välillä konetta, mutta olisin nyt lisännyt tuohon "harhaiseen maailmaan" vielä sellaisen kysymyksen, kun näitä diagnooseja asetellaan ihmisille (potilaille?), että miten tuo harhainen maailma sitten oikein määritellään? Mitä on hyvä mielenterveys?

Kun päivänpuheenaihe on kaikki vale, ja parhaillaan tutkitaan apteekkihenkilöstöä, niin joko mahdollisesti on jo kartoitettu valepsykologit?

Montakohan buranaa sopii ottaa, ettei täyty tämä edellä oleva skitsofrenia kriteeri tässä edellä?
Viimeksi muokannut Sirpa, Ti Joulu 06, 2011 12:43 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
Panu
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 3:08 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Panu »

Lukijana kirjoitti:-harhojen epäillään alkaneen 2006 kun hänen yritys meni konkurssiin ja hän muutti asumaan äitinsä luo. hän kieltäytyi etsimästä uutta työtä tai hakemasta sosiaali-avustusta.
Luulen, että tämä oli alkusysäys Breivikin touhuille. Jos firma ei olisi mennyt konkkaan, niin hän varmaan vieläkin pyörittäisi sitä, eikä mitään iskuja olisi tapahtunut.
Lukijana kirjoitti:-Vietti enemmän ja enemmän aikaa huoneessaan, ei pessyt pyykkejä eikä tehnyt ruokaa.
Äidit usein pesevät kotona asuvien lastensa pyykit. Varsinkin miespuolisille lapsille tämä on todennäköisempää. :) Raportissa ei käy ilmi, että olisiko Breivik kuollut nälkään, jos äiti ei olisi hänelle kokannut. :)
Lukijana kirjoitti:-2009 eteenpäin kuvitteli olevansa tarkkailun alaisena
Jos Breivik olisi kuvitellut olevansa seurannan alaisena, niin hän tuskin olisi iskuja yrittänyt tehdä. :)

Sen sijaan manifestissaan Breivik kirjoittaa vuolaasti siitä, miten vältetään paljastuminen. Amerikassa ja Briteissä on paljastunut ja ennakolta estetty lukuisia terroristi-iskuja ja ne kaikki ovat jollain tavalla ennakolta paljastuneet. Paljastumisia on todennäköisesti tapahtunut ilmiantojen, puhelin/datakuuntelun ja watchlisteille joutumisen seurauksena.

2009 syksystä lähtien Breivik ilmoitti puuhailevansa Geofarm yrityksensä kanssa, jota hän käytti peitteenä lannoite ynnä muille hankinnoilleen. Muistaakseni lehdissä on mainittukin, että Breivik on ollut norjan SUPO:n valvontalistalla kemikaaliostojensa vuoksi, mutta asiaa ei sitten oltu tutkittu tarkemmin. Breivik itse oli sitä mieltä, että jos hänellä olisi ollut arabinimi, niin hän olisi varmaankin jäänyt kiinni.

Kiinnijäämisen välttämisestä Breivik kirjoittaa näin:

Mobile phone. Turn it off or they can triangulate your position anywhere. Certain phones are possible to monitor even when turned off even if you take out the battery (they have internal batteries for certain functions).

Surfing/email. Treat it as if you know it will be monitored. It’s rarely a safe method to use if you want anonymity even if you use the draft box in your email account to communicate with someone. Alternatively, create a more secure email account (hushmail or any service which offer a greater degree of anonymity) while using Tor network (masking your IP). Alternatives to Tor are anonymize.net or Ipredator. It’s an annoying but necessary process as Tor makes your connection very slow, and you have to make sure it’s always on when you log in to your email or each time you research sensitive topics. I usually use Mozilla Firefox for Tor and Internet Explorer for normal surfing. Consider acquiring an unregistered laptop and surf while using LAN stations outside your home (many Mc Donald’s or other service shops offer free wireless LAN which you can tap into outside their premises while sitting in your car. Just remember that if you use an unregistered and anonymous laptop for this purpose then remember that you must never use it for purposes that may reveal your identity at a later point.

Facebook, treat this channel as if you know it will be monitored.

European toll stations. Many European countries/cities have toll stations where you pay a small fee to pass. Some of these will film/photograph your car and even the driver. This varies but in some cases this data will be archived for as long as 10 years allowing the intelligence agency to back trace activity and movement patterns.

Travelling. Be sure to have a credible reason for travelling (memorise details about congresses, museums, names of certain institutions etc.) or bring brochures that you printed from the net. There are always plenty of congresses or exhibitions every week in European major cities. Consider joining specific Facebook groups – interest areas/congresses/exhibitions prior to trip to increase the credibility of your “alibi” f example.

Never use credit cards while travelling abroad, always use cash. Ensure that you provide the correct currency before you leave and bring 20-30% more than your estimate using.

Using your network. As a general rule. You will increase your chance of being apprehended by 100% for every person you involve. Don’t trust anyone unless you absolutely need to (which should never be the case). Do absolutely everything yourself.

If you are in the middle of a WMD “acquiring phase” relating to components needed for a bomb (fertiliser etc), then divide the “acquiring phase into five sub phases in the following order:


Primary explosive phase
Fertiliser phase
Nitromethane/jet fuel/diesel phase
Remote detonator/timer detonator device phase
Transportation (renting trucks/vans – you don’t initiate this sub phase until 1 week before the operation)


You don’t start the separate phases until you are completely done with each sub-phase. You DO NOT initiate two or more phases at the same time! You always start with the hardest part – the acquisition of TNT/dynamite/semtex or similar substances, then move on to the next phase. The first sub-phase consists of acquiring TNT/dynamite. As soon as you have acquired f example 100-500 kg you secure it and bury it in an underground cache at a unique and remote location.

You can THEN initiate the fertiliser phase. When you are done acquiring enough fertiliser (2-5 tons) you secure it/seal it from moisture and bury it at a safe and DIFFERENT location (preferably in an underground cache). After that sub-phase is completed you can start on acquiring nitro or jet fuel. If you are unable to acquire these substances than just use diesel. If the intelligence agency receives intel about your activities during any of the sub-phases they will strike when they know there is an orgy of evidence available. By dividing the acquisition phase into sup-phases this will make it a lot more difficult for them should they ever receive any intel about you. Also, you should establish covers for each sub phase. F example, as you collect fertiliser you should have a business plan and a credible cover which will confirm that you are using the fertiliser for a harvest. You will need to create a business plan where you describe exactly how you are going to use the fertiliser (obviously, choose a type of crop for your cover that you know will require a maximum amount of fertiliser and acquire it during the beginning of the season not to avoid triggering “red flags”). Renting/leasing a small farm area (this farm house can also be used as your acquisition HQ) will strengthen the credibility of your cover for that sub phase. Equivalent covers should be established for each sub phase. F example, you should have a business plan for a small mineral exploration company (mineral exploration – blasting/drilling) before you start/attempt acquiring TNT. It is essential that your cover is credible enough to withstand potential scrutiny. Create and establish a company, create a business plan, create business cards, an internet site etc. Remember, you don’t need to re-invent the wheel here. Just cannibalise any available business plan on the topic as many are available on the field of “mineral exploration”. Rinse and repeat using these principles during the various sub phases relating to acquisition as it may be your “get out of jail free card” should someone ever receive any intel about you. Creating credible covers is an essential part of “acquisition management”.

Lukijana kirjoitti:-2010 käytös muuttui paljon. sosiaaliset taidot katosivat. käytös äiti kohtaan muuttui radikaalisti. puhui jatkuvasti enemmän ja enemmän ideologiastaan.
Ok. Tarvittaisiin tarkempia tietoja. :)
Lukijana kirjoitti:-ei kadu tekojaan
Ei ole merkki hulluudesta, eikä syyntakeettomuudesta.
Lukijana kirjoitti:-hieman kankea kehonkieli (liittynee sairauteen)
Tarkempia tietoja kaivattaisiin.
Lukijana kirjoitti:-keksii outoja termejä kuten "itsemurha-marxismi"
Ymmärrän ainakin itse mitä Breivikin asiayhteydessä tämä tarkoittaa. Breivik on määritellyt manifestissaa omaa poliittista filosofiaansa ja sen semmoista. Siinä joutuu väkisinkin keksimään uusia sanoja.
Lukijana kirjoitti:-luulee olevansa temppeliritarien ideologinen johtaja, jolla on mandaatti hallita Norjaa.
Hän on nyt näiden luomiensa 'temppeliritarien' ensimmäinen johtaja. Manifesti muistuttaa joiltain osin al-qaidan terrorismikäsikirjaa ja uskon, että Breivik tuollaisiinkin opuksiin on tutustunut. Se on tarkoitettu esimerkiksi ja innostamaan.
Lukijana kirjoitti:-luulee omaavansa oikeuden pääättä muiden elämästä ja kuolemasta. kokee sen taakkana (henkilökohtaisesti ymmärsin näin: ei pidä tappamisesta, mutta tekee silti Norjan kansan puolesta)
Aivan oikein, hän kokee, että hänen piti tehdä mitä hän teki auttaakseen Norjaa.
Lukijana kirjoitti:-useampi sata tuhatta henkeä Norjan kansasta on "pettureita"
Breivik mainitsee raportin mukaan, että raportissa asioita on irrotettu asiayhteydestään ja että, joka sivulla on virheitä. Tässä on luullakseni nyt sellainen. Manifestinsa mukaan Breivik suunnittele teloittavansa määrittelemänsä A- ja B-luokan petturit. A-luokan pettureita olivat politiikan, kulttuurin, median ja teollisuuden johtajat. Heitä Breivik katsoi olevan 10 miljoonassa, eli norjassa 50 kpl. B-luokan pettureita 1000 per miljoona, eli Norjassa 5000 kpl. Breivik suunnitteli näiden teloittamistaan, eli 5000+50=5050 kpl, eli ei 'satoja tuhansia teloituksia'.

Category A traitor


Political leaders (NGO leaders included)
Media leaders (chief editors)
Cultural leaders
Industry leaders


Category A traitors are usually any current Heads of State, ministers/senators, directors and leaders of certain organisations/boards etc. who are guilty of charges 1-8. Category A traitors consist of the most influential and highest profile traitors.

10 per 1 million citizens.
Punishment: death penalty and expropriation of property/funds


Category B traitor

Category B traitors are cultural Marxist/multiculturalist politicians, primarily from the alliance of European political parties known as ”the MA 100” (parties who support multiculturalism) and EU parliamentarians. They can be elected and non-elected parliamentarians, their advisors and any public and/or corporate servant who has been and still are indirectly or directly implicated in committing the following acts.

Category B traitors can also be individuals from various professional groups (but not limited to): journalists, editors, teachers, lecturers, university professors, various school/university board members, publicists, radio commentators, writers of fiction, cartoonists, and artists/celebrities etc. They can also be individuals from other professional groups such as: technicians, scientists, doctors and even Church leaders. In addition, individuals (investors etc) who have directly or indirectly funded related activities. It’s important to note that the stereotypical ”socialists”, collectivists, feminists, gay and disability activists, animal rights activists, environmentalists etc are to be considered on an individual basis only. Not everyone who are associated with one of these groups or movements is to be considered as a cultural Marxist/multiculturalist.

Former category A traitors; Heads of State, Ministers/Senators etc., directors and leaders of certain organisations/boards etc. can be re-classified as category B traitors for practical targeting reasons (they have lost influence and will not yield the same target value/effect as current category A traitors).

Certain ANTIFA leaders or organisers related to ANTIFA movements (and other dedicated members) are considered category B traitors. Non-essential members are considered category C traitors. Many professionals such as f. example journalists, influential sociologists or university professors etc. are considered and categorized as category B traitors as we consider them political activists and not merely professionals. They will of course claim ignorance and state that they are a-political. This strategy might work for them until the day where they are visited by a Justiciar Knight - their judge, jury and executioner.

1000 per 1 million citizens.
Punishment: death penalty and expropriation of property/funds. Punishment can be reduced under certain circumstances.

Lukijana kirjoitti:-luulee pääsevänsä johtamaan (väliaikaisesti?) Norjaa kunhan vallanvaihto on suoritettu
Hän toivoo, että hänen kannattajansa tekevät vallankaappauksen.
Lukijana kirjoitti:-jos hänestä tulee Norjan hallitsija toivoo että hänet tunnetaan Sigurd I Jerusaleminkävijä II:na (joo... http://fi.wikipedia.org/wiki/Sigurd_I_J ... 4vij%C3%A4)
Ok.
Lukijana kirjoitti:-luulee että Norjan on etnisiä puhdistuksia ja elää pelossa että hänet murhataan
Jos Breivik vapautetaan muutaman vuoden sisällä, niin kuin saattaa käydä jos hänen syyntakeettomaksi julistetaan, niin on ihan mahollista, että joku hänet tappaa.
Lukijana kirjoitti:-DNA:lla tsekataan ketkä on OIKEITA norjalaisia
Rotuoppia. Ei näiden vaatiminen tehnyt natseistakaan syyntakeettomia.
Lukijana kirjoitti:-haluaa testata munaisten Viikinkien veren DNA:n ja ne kenellä nykyään on samanlaisin DNA, saa oikeuden hallita Norjaa
Eli hän ei itse haluakkaan kuninkaaksi? :)
Lukijana kirjoitti:-puhuu itsestään joskus monikossa. lienee saanut hallusinaatioita ja jotkut ihmisistä joita hän väittää tavanneensa on puhtaasti hänen päänsisäisiä. Sitä ei pystytä varmuudella sanomaan tosin.
No tässä olisi ensimmäinen kunnon todiste harhoista jos hän väittäisi tavanneensa ihmisiä joita ei ole tavannukkaan. Nämä pitäisi tarkemmin selvittää!
Lukijana kirjoitti:-hänellä on todella hyvä muisti.
Ok.
Lukijana kirjoitti:-hänen nikotiinituotteiden käyttö (tupakka?) ja karkin syönti oli tärkeitä strategisesti
Breivik puhui samaan sävyyn myös steroideista ja musiikista. Tarkoitus parantaa motivaatiota.
Lukijana kirjoitti:-kiistää itsemurhahalut mutta myöntää että marttyyrius olisi hienoa. psykiatrit kokee että hän on uhka itselleen ja muille. psykiatrit sanovat hänelle olevan paranoidinen skitsofrenia joka tarvitsee hoitoa. breivik kiistää sen ja väittää että lauseita on irrotettu asiayhteydestä ja raportti sisältää virheitä lähes jokaisella sivulla.
[/quote][/quote]

Juuri näin. Muistuttaisin vielä itse siitä, että mielentilaraportin pitäisi todistaa Breivik hulluksi rikosten tekohetkellä, eikä sen jälkeen... Jos hän on tehnyt teot syyntakeisena, niin linnatuomiohan niistä pitää seurata. :)
Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.

Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Edellä mainitaan kohta Breivikin manifestista, joka viittaa rotuoppiin, mutta vain muutama kuukausi sitten otettiin EU:ssakin käyttöön ihan virallisesti romanistrategia. Mitä se sitten on, jos jonkin strategian kohteeksi otetaan joku etninen ryhmä?

Breivik halusi siis auttaa Norjaa ja pelastaa Eurooppa? Eikö juuri Nato ja YK ole olleet pelastamassa Libyaa ja - kuten edellä mainitsen - niin tässä pelastusoperaatiossa Afganistanissa yksistään kuoli viime vuonna noin 3000 siviiliä.

Katuvatko Isaf-sotilaat (eivätkö ne ole nykyään nimeltään Isaf-joukkoja?) tekojaan?

Riittääkö heille tupakka, karkit ja burana?
Alethes doksa meta logu
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Vaikka kuinka Breiville nyt väännetään väkisin diagnoosia teoistaan manifestinsa perusteella, niin hänen juttunsa ovat "vain" poliittista ideologiaa, ja aivan samaa kuin tällä hetkellä Euroopan omistavan EPP kansanpuolueen, jonka johtajia Merkel ja Sarkozy ovat. Myös Suomen pääministeri Jyrki Katainen.

EPP kansanpuolueella on nyt virallisesti hallussaan 17 Euroopan maata, ja heidän uutisoidaan nyt EU-johtaja nimisinä julistavan marssijärjestystä kaikille Euroopan kansoille, ja tuo järjestys on nimeltään heillä Varsovan manifesti.

Mikäli oikein muistan, niin ei taida paljoakaan poiketa tuosta Breivikin manifestin perusideologiasta.

Asia, joka nyt kuuluu ensimmäisenä ainakin ymmärtää tästä Oslon jutusta.

Vai pitäisikö pikemminkin sanoa, että tupakoineen ja karkkeineen tämä Breivikin manifesti on eräänlaista parodiaa tästä Varsovan manifestista, jonka EPP puolue julisti Puolan kokouksensa jälkeen vähän aikaisemmin kuin oli tämä lento-onnettomuus, jossa kuolivat lähes kaikki silloiset Puolan johtajat.

Varsovan manifesti julkaistiin siis vuonna 2009 ja tämän kokouksen jälkeen.

http://www.kansalliskustannus.nu/index. ... n&Itemid=8
Alethes doksa meta logu
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Niin, että oikein hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille minfon kirjoittajille ja lukijoille!

Suomi on valloitusjärjestyksessä EPP - jonka he merkitsevät karttaansa tähdillä - kansanpuolueen 16. maa.
Alethes doksa meta logu
Lukijana
Sofia Karppi
Viestit: 422
Liittynyt: Pe Helmi 06, 2009 3:38 am

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Lukijana »

Melko normaalina tunnutte pitävän Breivikiä? Omalla kohdalla kävi ihan toisin päin. Ihan sääliksi kävi ja inho häntä kohtaan laantui melko paljon kun ymmärsi miten syvällä hän on siinä omassa maailmassaan. Tiivistettynä Breivikin viimeiset vuodet oli siis sellaiset että asui äitinsä nurkissa ja uppoutui netissä liikaa yhden asian tutkimiseen joka sitten imaisi hänet mukaansa. Päätti rakentaa pommin pelastaakseen Norjan. Hänestä tuli terroristi koska oli liian helposti vietävissä. Kuten äitinsä sanoi, "uskoi kaiken minkä luki".
Mariacka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5075
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 7:34 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Mariacka »

Sirpa kirjoitti:Anteeksi, että tuli lisäys tuohon edellä, kun jouduin tekstin kopiointia varten vaihtamaan välillä konetta, mutta olisin nyt lisännyt tuohon "harhaiseen maailmaan" vielä sellaisen kysymyksen, kun näitä diagnooseja asetellaan ihmisille (potilaille?), että miten tuo harhainen maailma sitten oikein määritellään? Mitä on hyvä mielenterveys?
Moneenko riviin oletat esim. minun tiivistävän psykiatrian vuosikausien opinnot ja työkokemuksen niin, että sen jälkeen kenellä tahansa olisi kompetenssia tuohon määrittelyyn?
Sirpa kirjoitti:Kun päivänpuheenaihe on kaikki vale, ja parhaillaan tutkitaan apteekkihenkilöstöä, niin joko mahdollisesti on jo kartoitettu valepsykologit?
Miten psykologit nyt tähän tapaukseen liittyvät?

Olisi mielenkiintoista keskustella B:n mielentilatutkimuksesta, mikäli ihmiset vaivautuisivat tiivistelmän lukemaan. Muussa tapauksessa taidamme liukua taas kohti yhtä salaliittoteoriaa.
Panu
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 3:08 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Panu »

Lukijana kirjoitti:Melko normaalina tunnutte pitävän Breivikiä? Omalla kohdalla kävi ihan toisin päin.
Pidän breivikiä syyntakeisena.
Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.

Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Panu
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 3:08 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Panu »

Mariacka kirjoitti:Olisi mielenkiintoista keskustella B:n mielentilatutkimuksesta, mikäli ihmiset vaivautuisivat tiivistelmän lukemaan.
Jos breivik nyt tämän mielentilatutkimuksen perusteella todetaan oikeudessakin syyntakeettomaksi, niin toivottavasti norjalaiset julkaisevat tutkimuksesta englanninkielisen käännöksen.
Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.

Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Lukijana
Sofia Karppi
Viestit: 422
Liittynyt: Pe Helmi 06, 2009 3:38 am

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Lukijana »

Panu kirjoitti:
Lukijana kirjoitti:Melko normaalina tunnutte pitävän Breivikiä? Omalla kohdalla kävi ihan toisin päin.
Pidän breivikiä syyntakeisena.
Eikö sinua ihmetytä äidin mainitsema käytöksen selvä muuttuminen (vihaisuus ym)? Kyllä kai äiti poikansa tuntee ja pistää tuollaisen merkille kun saman katon alla asuvat. Hänhän on ainoa henkilö joka vietti viime vuosina aikaa eristäytyneen Breivikin kanssa.

Mistä se käytöksen muuttuminen mielestäsi kertoo? Minä ajattelen sen johtuneen siitä skitsofreniasta.
Panu
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 3:08 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Panu »

Lukijana kirjoitti:
Panu kirjoitti:
Lukijana kirjoitti:Melko normaalina tunnutte pitävän Breivikiä? Omalla kohdalla kävi ihan toisin päin.
Pidän breivikiä syyntakeisena.
Eikö sinua ihmetytä äidin mainitsema käytöksen selvä muuttuminen (vihaisuus ym)? Kyllä kai äiti poikansa tuntee ja pistää tuollaisen merkille kun saman katon alla asuvat. Hänhän on ainoa henkilö joka vietti viime vuosina aikaa eristäytyneen Breivikin kanssa.

Mistä se käytöksen muuttuminen mielestäsi kertoo? Minä ajattelen sen johtuneen siitä skitsofreniasta.
Hankala sanoa. Voi olla esimerkiksi katkeruutta siitä, että firma on mennyt nurin, ja että asuu kotona äiteensä kanssa.
Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.

Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Saturnus
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 12:47 am

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Saturnus »

Luin manifestin ja yritän nähdä sanojen läpi tekoihin. Mitä Breivik teki kulloinkin.
Päällimäisenä mieleen jäi ahdistus, mikä olikin aina läsnä; Breivikin kuvatessa "onnellista" lapsuuttaan tai jopa suuruuden päiviään yrityksen menestyessä. Nuorelta Breivikiltä puuttuivat kokonaan terveen ihmisen attribuutit: toiveikkuus, pirteys, halu kuulua johonkin. Hänen mieltään hallitsivat synkkä kohtalonusko, tunne ulkopuolisuudesta ja hysteerinen fyysisen loukkaamisen pelko. Breivik jopa muisti ulkoa jokaisen kerran kun häntä on loukattu, mikä on ymmärtääkseni harvinaista.

Mielestäni ahdistus on avain Breivikin sisäiseen maailmaan. Läpitunkeva ja voimakas ahdistus aiheuttaa ihmisen mielessä eskapistisen fantasian, joka toimii eräänlaisena höyryventtiilinä. On tietysti vaikea erotella mikä on fantasiaa, mikä totta - kuinka täydellinen vartalo hänellä on ollut, montako miljoonaa hän on tienannut, kuinka näkyvä hahmo hän on ollut jengimaailmassa. On totta että Breivik on hyväkuntoinen, älykäs ja menestyi jollain tasolla liikemaailmassa. Ritarius on kuitenkin räikeä kaikkivoipuuskuvitelma. Yhtäkkiä tavallisesta jupista on tullut sadunomainen hahmo, joka voi päättää muiden elämästä ja kuolemasta. Breivikin fantasia onkin hämmästyttävän samanlainen kuin tylsistyneen lapsen sarjakuvasankari.

Ehkä fantasian luonteesta voikin päätellä ahdistuksen tason?

Breivik pelkäsi jatkuvasti väkivaltaa, joko tehtävän itselle tai muille. (Sana skeptikoille: jos maailma todella olisi niin väkivaltainen, kuka hullu laittaisi lapsensa esim. leikkipuistoon?) Norjalainen nainen oli pelkkää riistaa muslimien käsissä. Ja vaikka ennakkotapauksia olikin, se ei kuitenkaan tarkoita kansallista hätätilaa. Aivan kuten terve ihminen ymmärtää että maailmassa on väkivaltaisia tekoja mutta todennäköisyys sille että joutuu itse uhriksi, on häviävän pieni.

Pirteys, toiveikkuus ja halu kuulua johonkin ilmestyivät Breivikin elämään vasta kun hän oli muuttunut temppelinritariksi. Ritarius toi merkityksen. Mutta silloin oli muun yhteiskunnan kannalta myöhäistä, Breivik kantoi jo sisässään myrkyllistä siementä. Pyhä Suunnitelma: Breivik aikoi muuttaa ympäröivää järjestystä käyttäen mallina sisäisen maailmansa lakeja. Vain vahvimmilla on oikeus elää.
Tästä on muuten tullut norjalainen ilmiö: 80-luvusta asti Norjassa on siinnyt nuoria miehiä jotka eivät pelkästä halua kuulua, vaan aikovat taistella yhteiskuntaa vastaan. He haluavat tuhota "mädäntyneen yhteiskunnan" ja sen vallan symbolit. Vrt. kirkonpoltto epidemia, mediassa laajasti esillä olleet Varg Vikernes, Gaahl ja Euronymous. Heillä kaikilla on supersankarirooli. Ja aivan kuten Breivikillä; heidän visionsa tulevaisuuden yhteiskunnasta on lähinnä modifioitu versio fantasiakirjallisuuden maailmasta. Miehet ratsastaa miekka tanassa valloituksesta toiseen ja naiset nyhjää kotona lasten kanssa.

RitariBreivik koki etteivät norjalaiset ymmärtäneet omaa kohtaloaan, varsinkaan nuoret ja onnelliset. Hänen pyhänä tehtävänään oli opettaa se heille. Ja koska Breivikin mielessä tulevaisuus on maanpäällinen helvetti, hän muutti sen todeksi. Väkivallan sanaton viesti on aina: minä näytän teille sen, mitä ette muuten tunnu ymmärtävän. Manifestista käy ilmi että Breivik eräällä tavalla ymmärtää, millaisen trauman yhteiskunnalle aikoi aiheuttaa. Olisiko mahdotonta kuvitella että Breivik halusi saattaa yhteiskunnan omalle tasolleen, eli traumatisoituneeksi ja ahdistuneeksi? Hänen mieltään nakertanut pelko on nyt kaikkien käsiteltävänä, halusivat ihmiset tai eivät. Jos, ja kuten Breivik arveli; heikkojen johtama yhteiskunta ei osaisi hankkiutua hänen itsensä kaltaisista ihmisistä eroon, hän voisi yhtä hyvin hallita Norjaa, mitä jo eräällä tavalla tekikin. Kauhu mikä oli vallannut Norjan, oli hänen aiheuttamaansa. Sisäinen maailma oli ulkoistettu.

On helppo ymmärtää miksi Jens Stoltenberg sanoi heti katastrofin jälkeen: "Me emme saa antaa terroritekojen vaikuttaa norjalaiseen yhteiskuntaan." Mistä voisi päätellä että Breivikiä ei pidä kohdella Breivikin omien lakien mukaan, vaan meidän lakiemme mukaan. Muuten tämän maailman breivikit ja hitlerit voittavat.


Siinäpä joitain sekavia ajatuksia itsenäisyyspäivän kunniaksi
"Ei kuolema ole paikka..."♫
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Norjan terrori-iskut 22.7.2011

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Joo tosiaan psykiatrien mielestä oli erikoista, ettei Breivik hakenut töitä tai sosiaaliturvaa sen jälkeen, kun yritys kaatui. Miten hän olisi edes voinut saada sosiaaliturvaa, kun asui vauraan äitinsä luona Oslon länsiosassa sijaitsevassa vauraassa Skoyenin kaupunginosassa? Miksi hän olisi tehnyt töitä, kun äiti elätti? Breivikin perhehän on varakas: isä, josta äiti oli eronnut Breivikin ollessa vain 1, on ekonomisti, joka työskenteli Norjan Lontoon- ja Pariisin suurlähetystöissä. Äidillä on varmaan pääomatulojakin, kun asui Skoyenissa. Varakkaan perheen poika voi pitää pari välivuotta tekemättä mitään.

Ja nuo höpötykset "oudosta käytöksestä" ovat vain äidin juttuja. Kukaan kaveri tai muu tuttava ei ole julkisuudessa sanonut, että Breivikin käytös olisi ollut outoa.

Huomioikaa, että Breivik itse syyttää vanhempiaan epäonnistumisistaan. Hänen äitinsä oli hänen mielestään liian feministinen, eikä pitänyt lainkaan kuria kasvattaessaan häntä. Anders eli ensimmäisen vuotensa Lontoossa, jossa ekonomisti-isä Jens työskenteli Norjan Lontoon suurlähetystössä. Isä jätti Andersin äidin kollegansa Tove Vermon vuoksi, ja Anders muutti äitinsä ja isosiskonsa, jolla oli eri isä, kanssa takaisin Norjaan. Anders kävi tapaamassa isäänsä ja tämän vaimoa säännöllisesti. Kun Anders oli 12, Jens ja Tove erosivat. Kun Anders oli teini-ikäinen, isä lakkasi pitämästä yhteyttä häneen, koska Anders piirteli tuohon aikaan paljon graffiteja kavereidensa kanssa, kun hänellä oli "kapinavaihe" päällä. Anders otti yhteyttä isäänsä muutama vuosi sitten, mutta isä sanoi, ettei ole vielä valmis tapaamaan Andersia. Isä siis periaatteessa hylkäsi Breivikin, eikä hänellä ollut kasvaessaan isän mallia, ja äiti ei pitänyt lapselle rajoja.

Loppujen lopuksi tässä ei välttämättä ole kyse edes psykopaatista, voi olla, mutta ei välttämättä, vaan mielenterveydeltään normaalista henkilöstä, jota ei voi laittaa jonkun valmiin nimikkeen alle. Kasvatus ja varsinkin kylmä isä ovat varmaan kuitenkin vaikuttaneet häneen. Breivik ei ole sanonut, että hänen vanhempansa olisivat kannattaneet työväenpuoluetta (ja ekonomisti-isä tuskin onkaan), mutta hän on sanonut heidän tukeneen työväenpuolueen periaatteita. Viha työväenpuoluetta kohtaan on voinut olla vihaa vanhempia kohtaan.

On varmaan turhauttavaa psykiatrisedille ja psykologi-tädeille, kun "hirviötä" ei saada lokeroitua mihinkään laatikkoon, vaan pitää väkisin vääntää diagnoosi, kun ei voida myöntää, että "normaali" ja "täysjärkinen" ihminen voi pystyä hirveisiin tekoihin.
In his writing Breivik blames his father for their estrangement after he was caught spraying graffiti on walls in his early teens.

He writes: "I have not spoken to my father since he isolated himself when I was 15 he was not very happy about my graffiti phase from 13 to 16. I tried contacting him five years ago but he said he was not mentally prepared for a reunion."
Anders Breivik has criticised both of his parents for supporting the policies of the Norwegian Labour Party, and his mother for being, in his opinion, a moderate feminist. He wrote about his upbringing: "I do not approve of the super-liberal, matriarchal upbringing as it completely lacked discipline and has contributed to feminising me to a certain degree.
Yläaste- ja kauppakouluajoista
When he reached adolescence, Breivik's behaviour was described as having become rebellious. He and his group of friends would reportedly spend their evenings roaming Oslo spraying tags and other graffiti on buildings.

After he was caught spraying graffiti on walls, his father stopped contact with him at age 16, in 1995. They have not been in contact since then. At this age he also lost contact with his closest friends, when he was expelled from the gang.

Breivik attended Smestad Primary School and Ris middle school in the west of Oslo, and Hartvig Nissens school and Oslo Commerce School (1995-1998). A classmate said that Breivik was perceived as an intelligent person, physically stronger than others of the same age, and that he took care of people who were bullied. Since adolescence, Breivik had spent much time on weight training, and started using anabolic steroids. He cared a lot about his own looks and about appearing big and strong.
Lähteet: Telegraph ja Wikipedia
Lukittu